Ammattilaisten ihonhoitosuosikki – SkinCeuticals

*MAINOS: Skincity, sisältää mainoslinkkejä 


Monet blogia pitkään seuranneet ovat saattaneet huomata, että viimeisen parin vuoden aikana käyttämäni ihonhoitotuotteiden hintahaitari on muuttunut melkoisesti. Ennen olin lähes pelkästään selektiivisen kosmetiikan ystävä, mitä ihonhoitoon tuli. Tänä päivänä käytän suurimmaksi osaksi edullisia tai keskihintaisia tuotteita, mutta joukossa on edelleen brändejä joiden tuotteista olen valmis maksamaan enemmänkin, mutta siihen on oltava hyvä syy. En enää niinkään hae ihonhoidolta elämyksellisyyttä kuten aiemmin vaan tehokkuus ja miellyttävät koostumukset ovat elämyksellisyyttä tärkeämpiä asioita. Ennen hain kauniita pakkauksia, nykyään myös yksinkertaiset antavat saman ilon, kunhan ne ovat toiminnallisia.

SkinCeuticals on yksi brändeistä, jonka tuotteista olen tarvittaessa valmis maksamaan enemmän, mitä keskimääräisesti nykyisin maksan ihonhoitotuotteista. Suomessa merkki on edelleen tuntemattomampi, mutta rapakon takana se on erittäin suosittu. Monet sosiaalisessa mediassa olevat ihotautilääkärit suosittelevat sarjan tuotteita ja käyttävät niitä tietenkin myös itse. Toki heidänkin mainonnan takana on koneisto, mutta suosio on myös perusteltua. 

SkinCeuticals on melko nuori brändi. Se on perustettu vuonna 1997. Tuotteiden teho perustuu kliinisesti tutkittuihin raaka-aineisiin. Ne pyrkivät pitämään yllä ihon terveyttä kolmella asialla – ennaltaehkäisemällä, suojaamalla ja korjaamalla. Tuotteet ovatkin tehty korjaamaan erityisesti iho-ongelmia ja suojaamaan ihoa ennenaikaisilta ikääntymisen vaikutuksilta. Tuotteet kehitetäänkin aina tieteellisten tutkimusten kautta. Niillä on tehosta todisteena takanaan tieteellisiä tutkimuksia, jotka osaltaan selittävät merkin hivenen keskimääräistä korkeammat hinnat. 


SkinCeuticalsin ehdoton kulttituote on *C E Ferulic. Antioksidanttiseerumi auttaa suojaamaan ihoa vapaita radikaaleja vastaan. Seerumi on markkinoiden paras C-vitamiinituote. On toki olemassa edullisempia 15% L-askorbiinihappoa sisältäviä tuotteita, mutta ne ovat yleensä formuloitu silikonisiksi. Inhoan niiden silikonista ja toisiaan rouhean tuntuista koostumusta iholla. Se ei vaan ole sitä, mitä henkilökohtaisesti haen ihonhoidolta. SkinCeuticalsin C E Ferulic eroaa muista tuotteista myös siten, että se on yksi harvoja C-vitamiinituotteita, jonka teho on todistettu kliinisissä tutkimuksissa. Seerumi on formuloitu todistetusti stabiiliksi ja sen käyttöikä avattuna on huimat 12 kuukautta. Vaikka tuotteen sävy muuttuu matkan varrella, se on silti edelleen täysin käyttökelpoista. Seerumi on erittäin riittoisaa ja sitä kannattaa annostella varovasti. Ohut vesimäinen seerumi imeytyy ihoon välittömästi, mutta tekee ihon pinnasta miellyttävän pehmeän tuntuisen. Päälle voi helposti lisätä voiteen ja vielä aurinkosuojan. Sopii loistavasti meikin alle. Jos sinulla on herkkä iho, suosittelen aloittamaan käytön *Serum 10:llä. Se sisältää 10% L-askorbiinihappoa ja ferulihappoa. Se onkin miedompana parempi vaihtoehto herkälle iholle. 

Toinen sarjan suosikkituotteeni on *Mineral Radiance UV Defence SPF 50Skinceuticalsin suoja on erittäin ohut mineraalisuoja. Sävytetty kevyesti. Sävy on vaalea ja hyvin neutraali. Tasoittaa nätisti omaa ihon sävyä, kun tuotteen kiinnittää puuterilla, se menee vaikka kevyestä meikkipohjasta tarvittaessa. Tummemmalla iholla tämä ei välttämättä toimi. Pieni miinus tulee siitä, että tuotteessa on hivenen rautainen tuoksu, joka tarkkaan nenään kyllä jää leijumaan. Tykkään tuotteesta meikittöminä päivinä tästä huolimatta todella paljon. Vedenkestävä.

Silloin kun haluan ihon todella puhtaaksi, käytän toisen vaiheen puhdistukseen *Simply Clean -puhdistusgeeliä. Geelipuhdistajaa suositellaan erityisesti normaalille ja rasvoittuvalle iholle, mutta se toimii syväpuhdistuksena myös muille ihotyypeille, varsinkin pintakuivalle iholle irroittamaan kuollutta ihosolukkoa. Puhdistusgeelissä on kevyesti kuoriva vaikutus. Se poistaa iholta talin ja vedenkestävän meikin. Sisältää kookoksen rasvahappoja, jotka puhdistava hellävaraisesti, kun taas kamomilla ja aloe vera rauhoittavat ihoa. Sitruunahappo auttaa poistamaan iholta kuolleita ihosoluja. Puhdistus on kuitenkin hellävarainen, eikä se kuivata normaalia ihoa. 


SkinCeuticalsin tuotteita myy *Skincity.

Onko SkinCeuticals tuttu? Suosikkituotteita?

  1. Skincity on tuttu, mutta SkinCeuticals taas ei. Seerumit ja putsarit on mun suosikkeja...ja naamiot :)
    Ihanaa loppuviikkoa sulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skincity on kyllä ihan paras paikka ostaa ihonhoitoa. <3

      Samaa sinne Outi!

      Poista
  2. No olen kuullut, mutta en ole kokeillut. Vaikuttaa mielenkiintoisilta. Oman ihoni kanssa on vaan pakko olla maltillinen, eikä liikaa testailla juuri nyt:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä helposti temppuileva iho, onneksi ajan myötä oppii, mitä kannattaa sille kokeilla ja mitä ei. :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihan uusi sarja mulle enkä ole itseasiassa tainnut ede kokeilla mitään Skincityn tuotteita, auts. Mutta tässä kosmetiikkatulvassa, jossa elämme- ei liene ihme.
    Iloa päivääsi Jonna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skincitylla on ihan mahtavia tuotteita. Mä olen vähentänyt todella vähän pr-tuotteiden vastaanottoa, mutta Skincityn valikoimista löytyy paljon mun tän hetkiset kriteerit täyttävää kosmetiikkaa.

      Samaa sinne!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives