Miksi hyaluronihappo ärsyttää ihoa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Hyaluronihappo, hyaluronihappo, hyalyronihappo... sitä meille on hypetetty kaikki viime vuodet ihonhoidossa. Hyaluronohappo on brändätty meille lähes ihmeitä tekevänä aineisosana niin hyvin, että nykyään on jopa vaikea löytää ihonhoitotuotteita, joissa sitä ei olisi. Pitäähän sitä olla, että saadaan tuotteet kaupattua, koska kuluttajilla se näyttäytyy brändäyksen myötä ihmeaineena. Sitä laitetaan kaikkeen – puhdistajista silmänymprysvoiteisiin. Tämä on tuonut ongelmia ja kerron alempana miksi. Suurentuneen käytön myötä kuluttajilta on alkanut kuulumaan myös soraääniä. Heistä on tuntunut, että hyaluronihappotuote on jopa kuivattanut heidän ihoaan, kun sen päinvastoin pitäisi sitoa kosteutta ihoon. 

Keskustelua hyaluronihapon ympärillä viime aikoina on ollut mielenkiintoista seurata. Toivon, että tämä johtaisi siihen, että sen tunkeminen ihan jokaiseen ihonhoitotuotteeseen lopetettaisiin, kerron pian miksi.

Hyaluronihappo ei varsinaisesti itse kosteuta ihoa vaan kosteuttavuus perustuu sen kykyyn sitoa ihoon kosteutta. Se ei toimi yksinään vaan se tarvitsee kaverikseen kosteutta. Pieni molekyylinen hyaluronihappo pystyy tunkeutumaan solujen väliin, jolloin se osin myös kosteuttaa ja saa aikaan "plumping" -efektin. Kun taas iso molekyylinen istuu ihon pinnalla ja sitoo siten kosteuden ihon alempiin kerroksiin. Hyaluronihapon ongelma on sen iso molekyylisyys. Vaikka sitä pilkottaisiin tekniikan avulla kuinka, on markkinoilla on paljon pienempi molekyylisiä humektantteja kuten aliarvostettu glyseriini, joka pystyy imeytymään ihoon aivan eri tavalla ja tuomaan sille "syväkosteutta", joten se ei vain sido ihoon kosteutta vaan kosteuttaa ihoa. Oletteko nähneet tällaista mainosta? Osta tämä mahtava ja mullistava glyseriiniä sisältävä kosteuttava seerumi? En minäkään. Se ei ole muodikasta, hyaluronihappo on. 


Ihoärsytykset hyaluronihapon käytöstä tuskin johtuvat allergiasta tai ainakin se on todella epätodennäköistä. Se voi silti toimia ärsykkeenä ja aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia.

Hyaluronihappoja on erilaisia ja niillä on erilaiset tehtävät:

Sodium Hyaluronate – Iso molekyylinen hyaluronihappo joka suojaa ihon pintaa.

Hyaluronic Acid – Keski molekyylinen hyaluronihappo, joka läpäisee ihon pintakerroksen.

Hydrolyzed Hyaluronic Acid – Pieni molekyylinen hyaluronihappo, joka tunkeutuu syvälle ja sitoo kosteutta.

Yksi ärstytyksen yksi syy voi olla se, että käyttää hyaluronihappoa väärin. Vaikka hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta, se ei sido sitä pysyvästi vaan tarvitset aina tuotetta tukevan muun tuotteen esim. hyvän kosteusvoideen, jossa on ainesosia, joka ikäänkuin lukitsee tuotteen iholle. Näitä raaka-aineita ovat esim. sheavoi, vaseliini, mineraaliöljy ja erilaiset silikonit. Kyllä, monet näistä raaka-aineista ovat sellaisia, joita moni tuntuu nykyisen paljon vallalla olevan "clean beautyn" vuoksi pelkäävän, vaikka kyse on tutkituista raaka-aineista. Jos käytettävä voide ei sisällä jotain näistä raaka-aineista, hyaluronihapolla tavoittelemasi kosteutus haihtuu samantien ihosta taivaan tuuliin ja se alkaa jopa vetämään ihosta enemmän kosteutta pois. Tästä seuraa tietenkin vain lisää kuivuutta ja sitä kautta muita iho-ongelmia.

Meidän suomalaisten kannalta ongelmallista tästä tekee se, että kosteuden haihtuminen iholta tapahtuu todennäköisemmin, jos asuu kuivassa ympäristössä. Miettikää talven kuukausia sisätiloissa, kun keskuslämmitys jyllää täysillä... Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme voisi käyttää hyaluronihappoa. Pitää vain olla tarkkana, että hyaluronihappotuotetta käyttää oikein ja oikeiden tuotteiden kanssa. Tässä hyaluronihappohuumassa tämä on usein päässyt unohtumaan, koska sitä suositellaan kaikkialla ja kaikille.

Jos käytät A-vitamiinituotteita tai retinolia, voit saada ihoosi mahdollisesti enemmän ärsytystä hyaluronihaposta. Yhteiskäyttö ei suinkaan ole poissuljettua, mutta jos saat ärsytystä, kokeile käyttää hyaluronihappoa aamuisin ja valitse illaksi retinolin kanssa jotain muuta. 

Mitä tehdä, jos hyaluronihappotuotteet ärsyttävät ihoa?

Ensiksi kannattaa tietenkin pitää taukoa hyaluronihappotuotteista varsinkin seerumeista. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, koska hyaluronihappoa tungetaan nykyisin lähes jokaiseen ihonhoitotuotteeseen.



Miten käyttää hyaluronihappoa oikein?

Tämä on hivenen haasteellista. Olen nykyään pyrkinyt siihen, että jos käytän esim. halyronihapposeerumia, sen kanssa käyttämäni voide ei enää sisältäisi hyalyronihappoa. Yritän siis vähentää ihoni saamaa hyalyronihappokuormaa. Jos voiteesi sisältää hyaluronihappoa, kannattaakin miettiä, tarvitsetko enää seerumia, missä on hyaluronihappoa. Toki erikokoisia molekyylejä sisältävät hyaluronihapot voivat tukea käytössä toisiaan.

Hyaluronihapposeerumi tulee aina levittää puhtaalle kostealle iholle. Voit levittää sen ihan puhdistetulle iholle, mutta voit laittaa alle esim. hoitoveden. Seerumin kanssa vähemmän on enemmän, joten sitä ei tarvitse laittaa paljoa. Tämän jälkeen seuraa tärkein vaihe. Levitä iholle voide, joka pystyy lukitsemaan tuotteen iholle ja estämään kosteuden haihtumisen ihosta.

Mielipiteeni hyaluronihaposta?

Se on hyvä ja hyvin siedetty raaka-aine. Ongelmaksi on kuitenkin noussut kosmetiikkayritykset, jotka hyaluronihappohypen vuoksi eivät osaa lopettaa vaan lisäävät sitä jokaiseen tuotteeseen, jonka luulen osaksi aiheuttavan ihmisten iho-ongelmat hyalyronihapon kanssa. Omassa ihonhoidossani olen alkanut kiinnittämään yhä enemmän huomiota ihoni saamaan hyalyronihappokuormaan ja alkanut valita käyttämiäni tuotteita osin tämä mielessä pitäen. Käytän hyaluronihappoa sisältäviä tuotteita, mutta mietin enemmän miksi ja miten. Ongelmaksi on muodostunut se, että hyalyronihapon välttely on vaikeaa, koska se on kaikkialla. Olen löytänyt varsinkin apteekkisarjoista tuotteita, joita voi käyttää yhdessä hyaluronihappotuotteen kanssa, mutta jotka itsessään eivät sisällä hyalyronihappoa. Monet apteekkibrändit suosivatkin hyaluronihapon sijaan unholaan jäänyttä ei muodikasta glyseriiniä. Käytän myös seerumeita, jotka kosteuttavat ihoa ilman hyaluronihappoa. Kaikki alla olevat tuotteet sopivat loistavasti myös retinolin kanssa käytettäväksi, jos jollakin on retinolituote ihonhoitorutiinissa.

Hyaluronihapottomia voiteita ja seerumeita:

*La Roche-Posay Toleriane Ultra Hoitovoide

*La Roche-Posay Rosaliac AR Intense Seerumi

* La Roche-Posay Toleriane Ultra Overnight Yövoide

*Avène Skin Recovery Cream

*Avène Tolérance Extrême Cream

*V 10 Plus Kollageeni Seerumi

Mikä on suhtautumisesi hyaluronihappoon? Käytätkö tuotteita? Oletko huomannut ihon kuivumista?

Kuvat: Pexels

  1. Hei tämä oli juuri se syy mistä muistaakseni sinun blogiisi kommentoin, että kuivatti ihoani. Ehkä käytin liikaa tuotetta tai tuotteessa oli liikaa hyaluronihappoa. Mene ja tiedä, annoin seerumin siskolleni, jolle tuote ei aiheuttanut kuivuutta ihoon.
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voi tosiaan vaikuttaa monia seikka. Vääränlainen kosteusvoide, levitys kuivalle iholle yms.

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  2. Tästä juteltiin ja täällä kokeilu meneillään. Kiitos kun aina autat ihonhoitopulmissa Jonna.

    Kivaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin hauska, kun olin just pohjustamassa tätä postausta, kun sun kuiva iho tuli puheeksi. Tuli heti mieleen, että olisko tämä syy, koska tiesin, että käytät paljon hyaluronihappotuotteita. :D

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

      Poista
  3. Olipa kiinnostava aihe. En ole huomannut, tietääkseni, että se olisi omaa ihoa kuivattanut. Silti olen huomannut monien tuotteiden kohdalla ihon kuivattamista, vaikka pitäisi kosteuttaa - pitääpä olla tuntosarvet herkempinä jatkossa! Kiitos Jonna, oli hyvä juttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti homma on juuri siitä kiinni, että raaka-aineet eivät välttämättä toimi yhdessä ja siksi sitten iho kuivaa, vaikka tarkoitus olis kosteuttaa. :)

      Poista
  4. Olipa hyvä tietopaketti!

    Nyt on pakko kokeilla hyaluronihappoa uudelleen, koska tähän mennessä olin aivan varma, ettei se sovi iholleni. Enhän ikinä tullut ajatelleeksi, että sen pitää vetää kostean ihon päälle. Moni muukin asia tuli minulle aivan yllätyksenä.

    Kiitos tästä ja mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua. Nämä on ne yleisemmät, jos hyaluronihappo ei toimi.

      Jos nämäkään ei auta, niin sitten kuulut siihen harvinaiseen joukkoon jolle hyaluronihappo ei yksinkertaisesti sovi. Olen lukenut, että näillä ihmisillä ihon oma puolustusmekanismi jotenkin hyökkää hyaluronihappoa käyttäessä vastaan niin, että se päinvastoin haihduttaa ihosta koko ajan enemmän kosteutta eikä sido sitä. Tästä löytyy kyllä netistä tietoa, mutta oli niin monimutkainen juttu itsellekin, etten viitsinyt sitä tähän listata. :D

      Mukavaa viikon jatkoa sinne.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives