Kesäinen kosmetiikkahaaste

*)Sisältää mainoslinkkejä

Siitä on ihan liian pitkä aika, kun olen viimeksi tehnyt blogihaasteen. Syykin on yksinkertainen. Tuntuu, että monet bloggaajat ovat siirtyneet Instagramiin, eikä siellä toteuteta tämänkaltaisia juttuja samalla tavalla, mikä on sääli. Olen aina tykännyt lukea blogeista näitä haastepostauksia. Viime viikolla lueskelin Lindan blogia ja huomaisin siellä niin kivan kosmetiikka-aiheisen haasteen, että päätin sen tännekin toteuttaa.

1. Mitä aurinkosuojia käytät vai käytätkö ollenkaan?

Todellakin käytän ja joka päivä, kasvoihin laitan, vaikka olisin koko päivän sisällä. Kymmenen vuotta sitten oli ihan eri meno... Joten aina voi parantaa. :D Alle SPF30 suojia en käytä lainkaan, en ainakaan siten, että niillä olisi mielessäni jokin funktio auringolta suojaamisessa. Vaihtelen aurinkosuojia aika paljon fiiliksen mukaan, koska nykyään on niin paljon hyviä tuotteita saatavilla, toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Tänä vuonna olen käyttänyt loppuun asti mm. *Paula's Choicen Resist Skin Restoring Moisturizer SPF50, jota ostin itseasiassa lisää, koska oli niin loistava. Tässä yhdistyy kevyt koostumus ja aurinkosuojan, sekä päivävoiteen parhaat ominaisuudet, joten erillistä voidetta ei tarvita, mikä helpottaa ihonhoitoa. Lisäksi loppuun on käytetty *SkinCeuticalsin Mineral Radiance UV Defence SPF50, *Bioderma Photoderm AR Natural SPF50, *Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face SPF50, *V10 Plus Water Base Sun Block SPF40 ja *Avène Sun Intense Protect SPF50, joka on käytössä sekä kasvoille, että vartalolle. Lisäksi se on tuote, mistä myös puoliso pitää. Suosittelenkin Avènea sellaiseksi koko perheen aurinkosuojaksi, sitä voi käyttää myös yli 6kk:n ikäisille lapsille. Toimii kuitenkin hyvin myös meikin alla. Loistavan monipuolinen aurinkosuoja.

2. Meikkaatko kesäisin vai muuttuuko meikkityylisi jotenkin kesän tultua?

Meikkaan lähes identtisesti vuoden ympäri. Kesällä saatan jättää meikkipohjan jopa kokonaan pois. Eli laitan vain primerin, vähän peitevoidetta, puuteria ja ripsiväriä. Jos oikein innostun, sitten laitan jotain sävyä luomille, poskipunaa, highlighteria, huulikiiltoa ja aurinkopuuteria. Hyvin simppelillä tyylillä mennään. Toki myös kulmat pistän aina, mutta se on lähinnä pari kynän piirtoa harvoihin kohtiin ja kulmageeli.


3. Lempisävyt kesämeikissä?

Poskiin ehdottomasti jotain korallista. Huulikiilloissa suosin mehukkaita punaisia ja koralleja sävyjä, mutta toisinaan myös nudempia sävyjä.

4. Vaihdatko ihonhoitotuotteitasi kesällä?

En oikeastaan. Käytän samoja tuotteita kuin talvellakin. Ainoastaan saatan valita hieman kevyempiä koostumuksia omaavia tuotteita ja pärjätä vielä tavallistakin  yksinkertaisemmalla ihonhoitorutiinilla.

5. Paras kesäinen hajuvesi?

Ei voi valita mitenkään yhtä. Tänä kesänä olen käyttänyt paljon Hérmes Un Jardin Sur Le Nil, *Elizabeth Arden White Tea, *Brooklyn Ellis Sweet ja *Zarkoperfume Pink Molecule -tuoksuja.

6. Minkäsävyiset ovat kesäkyntesi?

Paljon vaaleansinistä, minttua ja vaaleaa. *Essien sävyistä Salt Water Happy, Mint Candy Apple ja Fiji ovat olleet eniten käytössä. Kaikki kuuluvat vakiokokoelmaan ja ovat Essien klassikkosävyjä. 

7. Kesäisin luomiväripaletti?

Tähän olen aika jäävi kommentoimaan, koska en käytä kesällä juurikaan luomiväripaletteja vain yksittäisiä sävyjä. *Jane Iredalen PurePressed Eye Shadow Palette Naturally Glam ja *bareMineralsin Mineralist Eyeshadow Palette Ultranatural ovat tyylisiäni paletteja ympäri vuoden. Molemmissa on neutraalit sävyt, mutta myös vähän säihkettä, josta pidän. Molempien palettien sävyissä on myös huippu pysyvyys, jota tarvitaan, koska silmäluomeni ovat rasvoittuvat ja lisäksi haastavan malliset, jolloin ne asettavat luomivärin kestolle haasteita joita läheskään kaikki luomivärit eivät pysty toteuttamaan.

8. Pesetkö kesäisin hiukset useammin kuin muina vuodenaikoina?

Jos on todella kuuma ja hiostava, hiuksia saattaa tulla pestyksi useammin kuin talvella, mutta koitan parhaani mukaan pitää saman pesuvälin. Oma päänahka on selvästi herkempi kuin nuorempana ja se myös asettaa toisinaan haasteita. Pesukertojen lisääntyminen aiheuttaa haasteita myös hyville tuotteille. Kesällä ainakin kerran viikossa syväpuhdistan hiuspohjan ja hiukset valkosavea sisältävillä tuotteilla. *Probic8 Scalp Peel Treatment on yksi tämän hetken suosikkeja.

9. Paras suihkugeeli kesäksi?

Tykkään pestä vartaloa pääsääntöisesti tuoksuttomilla tuotteilla, mutta tuoksullisista, joita innostun toisinaan käyttämään, kaksi on ylitse muiden. *Yves Rocherin Monoi, joka on muuten tarpeeksi hellävarainen siihen, että sillä voi pestä hiuksetkin hätätapauksessa (aina matkalla mukana!), sekä *Molton Brownin Rhubarb & Rose Body Wash. Molton Browneissa saattaa toisinaan olla makuuni liian voimakas tuoksu, mutta edellämainittu on miedompi ja tasapainoinen tuoksumaailmaltaan.

10. Avainasiat meikin pysymiseen kesällä?

*Sensain kolmekasiripsarit ja hyvä primer. Suosikki primer on *Jane Iredalen Smooth Affair Oily Skin Face Primer. Nimeä ei kannata säikähtää, sopii loistavasti kaikille ihoille. Meikkipohjana olen käyttänyt jo reilun vuoden verran joko *Jane Iredalen Pure Pressed Basea (sävy Amber) tai *Misshan M Perfect Cover BB Creamia, josta käytössä on sävy 23 Natural Beige. Jane Iredalen pohja kestää hyvin kuumuutta ja kovimmatkin menot. Käytin sitä maskiaikaan paljon töissä, koska se ei juurikaan tarttunut maskiin kiinni ja pysyi täysin muuttumattomana koko päivän. Suosikkipohja helteille.


Mitkä ovat suosikkituotteesi kesällä? Hyviä vinkkejä?


Kuvat: Pexels

  1. Olipa kiva lukea sinunkin vastaukset! Aion toteuttaa tämän itsekin. Noottia saan ainakin siitä että käytän matalaa suojakerrointa enkä laita kyllä erikseen aurinkosuojaa..............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, musta on vasta viime vuosina tullut tosi tarkka aurinkosuojista. Ennen en pahemmin välittänyt ja otin myös aurinkoa, mitä en missään nimessä tänä päivänä tekisi. 🤣

      Jään odottelee sun postausta. 👍

      Poista
  2. Kiva lukea haastepostaus pitkästä aikaa. Olen luovuttanut lähes kokonaan meikkaamisen kanssa näin kesäisin. Aurinkovoidetta kasvoille, ripsille ripsarit ja ehkä pari tippaa peitevoidetta silmien seuduille. Olen töissä n.4h ulkona päiväsaikaan ja näissä helteissä se tietää sitä, että meikki ei pysyisi hyvänä iholla.
    Kaunista viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei kyllä nykyään paljoa näy, mikä on musta harmi. 😔

      Ulkona tosiaan ollessa kannattaa panostaa vaan aurinkosuojaan, meikistä viis. 😄

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista
  3. Saa varmaan osallistua näin kommentissa, kun ei ole blogia? Ehdottomasti aurinkosuojaa ja mielellään joku välimerellinen lapsille tehty rasva niin korkealla kertoimella kuin mahdollista. Nyt on käytössä Korresin jugurttisarjan voide kasvoille ja Avenen lasten SPF50-rasva. Tuo Korres ei kyllä ollut kovin hyvä, mutta yritän käyttää loppuun. Ihoa hoidan mahdollisimman vähän muutenkin, joten rutiineissa ei ole eroa. Hiusten pesu vaihtelee enemmänkin hiusten pituuden mukaan, nyt kun on lyhemmät saa todella olla pesemässä useammin. Ja kasvoja toki joutuu yleensä puhdistamaan kesällä tehokkaammin, että saa aurinkorasvan pois. Siksi hankin kuorintatuotteen nyt kesäksi (Frantsilan kuorinta, joka oli positiivinen yllätys). Meikkini on sama ympäri vuoden ja koostuu oikeastaan 38-asteen ripsarista merkkiä vaihdellen, kulmageelistä ja satunnaisesti huulipunasta, jossa kyllä pitää olla kesällä vähän eri sävy kuin talvella. Muuta meikkiä kuin noita mainittuja en saa pysymään talvellakaan, joten voisin lueskella vinkkejä talvea ajatellen näistä haasteipostauksista. Hajuveden sijaan tykkään käyttää sellaista voidemaista tuoksua kesällä. Tämän kesän tuoksu on hankkimatta, kun kesä tuli niin yllättäen :) Hajuvesien sijaan satsaan yleensä vähän pidempään tuoksuvaan suihkugeeliin ja tuo Moltonin suihkugeeli kuulosti ihanalle. Nyt käytössä on parin viime kesän tapaan Korresin Santorini Grape, joka kyllä on ihana sekin. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti saa! ❤️ Kiitos kattavasta ja mielenkiintoisesta vastauksesta.

      Tulikin mieleen tosta voidemaisesta tuoksusta, et mulla on kaapissa Acca Kappalta Muschio Biancosta tuollainen versio. On vielä pienessä peltipurkissa. Toi on muutenkin nestemäisenä aivan ihana tuoksu kesällä.

      Olin aikoinaan ihan hulluna Korresin viikunasuihkugeeliin, mut sitä ei taideta enää valmistaa?

      Poista
  4. Tosi kiva kun vastailit tähän, sun vastauksia oli erityisen kiinnostava lukea! Yvesin Monoi on kyllä ihan mieletön tuoksu<3 Siitä on jo vuosia, kun oon sitä käyttänyt viimeksi, mutta tuoksun muistaa kyllä yhä. Jane Iredalen primer osoitti mulle loistavuutensa pari kesää sitten, kun otettiin täysissä suojavermeissä ulkona hellekeleillä koronanäytteitä suorassa auringonpaisteessa koko työpäivän ajan. Pohja näytti lähes virheettömältä, vaikka välillä oli ihan läkähdyttävän kuuma visiirien ja maskien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon Monoin tuoksuun en kyllästy koskaan.

      JI:n primerilla saa kyllä meikin pystyyn vaikka missä olosuhteissa. Yksinkertaisesti paras. ❤️

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives