Viisi kosmetiikan kesäsuosikkia Lykolta

MAINOS: LYKO (*Sisältää mainoslinkkejä)

Netti on nykyään pullollaan vaihtoehtoja, mitä tulee kosmetiikan ostamiseen. Yksi eniten käyttämiäni verkkokauppoja on *Lyko, josta löytyy monipuolisesti niin meikkejä, ihonhoitoa kuin tuoksujakin. Lisäksi kaupasta löytyy *Yankee Candle -tuoksukynttilät, jotka kuuluvat vahvana osana arkeeni varsinkin talviaikaan, mutta elokuun pimenevinä iltoina kaivan esiin Warm Cashmeren tai Autumn Glown, joiden tuoksu vie mielen kohti syksyä.

Nyt on kuitenkin loppuviikoksi luvattu suorastaan helteistä, niin ajattelin, että voisin jakaa teille viisi kosmetiikan kesäsuosikkia, jotka ovat olleet olleet eniten käytössä tänä kesänä, mutta myös aiempina vuosina. Suurimman osan tuotteista olette nähneet täällä jo monen monta kertaa. Ostan niitä aina uudestaan, kun entiset ovat päässeet loppumaan. 


*Essie Saltwater Happy – Moniko vielä muistaa, kun blogissani oli paljon kynsiaiheista sisältöä? Syy tämän sisällön hiipumiseen on se, että minusta on tullut sillä saralla auttamattoman tylsä. Lisäksi pidän toisen työni vuoksi kynteni hyvin lyhyinä. Muutama vuosi sitten karsin kynsilakkavalikoimaani ankaralla kädellä, lopulta vähitellen supistin sitä enemmän ja enemmän. Lopputulos on nykyään se, että omistan vain yhden brändin kynsilakkoja (Essie) ja niitäkin alle kaksikymmentä kappaletta, kun mukaan luetaan pikakuivattaja, alus- ja päällyslakka. Yksi ehdottomia kesän suosikkisävyjä on ollut jo vuosia Saltwater Happy. Jos en väärin muista, tämä kuului aluksi johonkin kokoelmaan, jonka jälkeen poistui myynnistä. Sävy on sittemmin palannut Essien perusvalikoimaan. Saltwater Happy on siitä jännä, että minähän en edes tykkää sinisestä, mutta tätä rakastan. Sävy on todella uniikki, se näyttää hyvältä vitivalkoista, mutta myös päivettynyttä tai tummaa ihoa vasten. Väri, joka sopii kaikille. Pullossa sävy näyttää hyvinkin hempeältä vaaleansiniseltä, mutta kynsillä sävy on erittäin kirkas vaaleansininen,  joka kiinnittää huomiota. Silti sävy sopii minusta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

*Elizabeth Arden Hyaluronic Acid Ceramide Capsules – Helmenvalkoisena hohtavat kapselit sopivat erityisen hyvin kosteusköyhälle iholle. Moni unohtaa, että helle haihduttaa ihosta kosteutta ja silloin iho kaipaa hellepäivän päätteeksi lisäkosteutta, joka helposti unohtuu, kun moni keventää käyttämiensä tuotteiden koostumuksia kesäksi. Kun on kuuma, iholla ei halua pistää mitään raskasta, joten kesäisin keramidikapselit sopivat hyvin antamaan lisäkosteutta. Kapselit antavat iholle välittömästi plumped-efektin, jolloin se näyttää kimmoisammalta, joten sopivat hyvin myös meikin alle. Biohajoavien kapseleiden sisällä oleva seerumi levittyy miellyttävästi. Iho tuntuu silkkisen pehmeältä, mutta ei kuitenkaan rasvaiselta. Meikki on helppo levittää päälle. Iltaisin käyttäessä laitan tuotteen vasta retinolin päälle, jonka jälkeen lisään jonkin todella ohuen kosteusvoiteen. Päivisin lisään päälle vain aurinkosuojan. Hyaluronihapon lisäksi kapselit sisältävät useita erilaisia keramideja, auringonkukka- ja oliiviöljyä, sekä maitohappoa. 

*Dolce & Gabbana Light Blue – Olen käyttänyt tuoksua jo vuosikaudet ja mennyt sekaisin laskuissa monesko pullo on menossa. Tämä on tuoksu, jota kuluu eniten, koska käytän tätä myös ainoana työtuoksunani. En silti pelkää laittavani Light Blueta iholle myös vapaalla. En oikeastaan olisi uskonut, että voisin ihastua johonkin tuoksuun aina vain enemmän ja enemmän. Tuoksu on hyvin tasapainoinen ja sitä sietävät myös monet tuoksuyliherkät. Siinä ei ole mitään pistävää tai hyökkäävää. Raikkaus ja pieni lempeä makeus kulkevat käsikädessä. Puraisu Granny Smith -omenaa tekee tuoksusta raikkaan kirpeän. Raikkaan elämyksen täydentää sitruuna. Hienostunutta kukkaisuutta tuoksuun tuovat jasmiini, ruusu ja englanninsinililja. Ruusua on kuitenkin vain aavistus; edes minä, ruusutuoksujen ystävä, en juurikaan erota sitä. En pystyisi sanomaan, että tässä on ruusua, jos en tietäisi. Pohja on lämmin ja tuo pehmeää makeutta – myskiä, seetripuuta ja ambraa.

*Jane Iredale Lip Drink Flirt – Kulkee mukanani aina – kesällä ja talvella. Minulla on yksi käsilaukussa, yksi työpaikalla ja yksi kotona. Sävy Flirt on todella kaunis, se ikään kuin on huulilla eikä kuitenkaan ole. Se ei anna huulille mitään huomattavaa sävyä, mutta kaunistaa ne. Huulivoide sisältää aurinkosuojan SPF15, mikä on loistava asia varsinkin nyt kesäaikaan. Luonnonvahoja sisältävä voide sopii myös vegaaneille, sillä se ei sisällä mehiläisvahaa. Voide on sopivan jämäkkää koostumukseltaan, joten se pysyy huulilla hyvin ja kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu on sitruksinen.

*Sensai Lash Volumiser 38°C – Minulla on tuuheat, mutta lyhyet ripset, en voisi kuvitellakaan olevani ilman ripsiväriä. Sensain 38°C -mascaroita olen käyttänyt vuosikaudet. Tykkään vaihdella versioita. Olen kuitenkin tykästynyt kesäaikaan Lash Volumiser ripsiväriin, jonka tuuhea isohko harja muistuttaa aika paljon *Monsieur Bigin harjaosaa. Se on sellainen, että joko siitä tykkää tai ei. Tällä saa kuitenkin ehkä näyttävimmän lopputuloksen kaikista Sensain ripsiväristä. Massa tuntuu aluksi aina vähän liian juoksevalta, mutta kun tuote on ollut kuukauden verran auki, se alkaa olemaan hivenen paksummassa ihannekoostumuksessaan ja jälki on silloin vieläkin parempaa kuin alussa. Antaa ripsille paljon pituutta, ei mielestäni niinkään tuuheutta, paitsi jos riittää malttia kerrostamiseen, johon mielestäni nämä 38-mascarat ovat hivenen haastavia, koska ne kuivuvat ripsille niin nopeasti ja kerrostamalla tulee sitten helposti omaan makuun luonnottoman tönköt ripset.


Mitkä ovat sinun kosmetiikan kesäsuosikit?

Lykon koko valikoiman löydät *täältä. Yli 30 euron tilaukset postikuluitta, ilmainen Budbee-kuljetus yli 60 euron tilauksille. Tosin tällä hetkellä myös Budbee-toimituksille näyttäisi saavan ilmaisen kuljetuksen, kun tilaa yli 30 eurolla.

Oikein aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille!


  1. Täällä hamaan tappiin suosikkina Light Blue Eau Intense, ah niin ihana ja nyt on muuten tullut taas uusi kesätuoksu, täytyy laivalla sitä tuoksutella. Essie myös toki aina ja onpa soma vaaleansininen sävy.

    Kivaa tätä viikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä tuoksuu sun iholla kivalta, mun iholla se on liian kirpeä toisin kuin Light Blue on pehmeä ja makeahko. Ihan sun tuoksu tuo Intense. 😁

      Samaa sinne. ❤️

      Poista
  2. Acon aurinkorasvat, Essencen aurinkopuuteri, Essencen vedenkestävä ripsari, Max Factorin huulikiilto ja Cien after sun voide :)
    Ihanaa juhannusta sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tainnut MF:n huulikiiltoja koskaan kokeilla, pitäis varmaan ostaa kokeeksi, koska tykkään käyttää huulikiiltoja kesällä.

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista
  3. Kivoja suosikkeja! Pitäisi ostaa noita Yankeen kynttilöitä kun en ole niitä ikinä koekillut :) kesäisiä suosikkeja? Kaikki värikkäät kynsilakat tottakai ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ehdottomat lempparit Yankee Candlesta on Fresh Cut Roses, Pink Sands ja Coconut Splash. Kaikki kolme on kivan raikkaita ja kesäisiä. 😍

      Poista
  4. Mulla on noita Yankee Candleja varastossa muutama, mutta en ikinä muista niitä käyttää!

    Oletko muuten kokeillut Lykon myymiä London Grace -merkkisiä lakkoja? Ovat ehdottomia suosikkejani nykyään hyvällä kiillollaan ja pysyvyydellään (eikä hintakaan hirvitä). Kirjoittelin niistä myös omaan blogiin jotakin jossain vaiheessa.

    Postausta on mullakin tulossa (kesä) suosikeista, kunhan saan sen vaan aikaiseksi. Saamattomuus on vaivannut koko helteiden ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten ole kokeillut, joten jään odottamaan sun postausta. 😁

      Poista
    2. No nyt siellä on ainakin yksi kynsi(lakka)postaus, ja linkit edellisiin mukana.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives