19.5.2013

Lepakot avuksi mummotautiin?


Myönnän, yritin olla hauska otsikon kanssa. Muistatteko, kun kirjoitin teille Doven Mineral Invisiblesta? Olin silloin sitä mieltä, että deodorantti on susi. Nyt en ole niinkään varma... Ai miksikö?

Olin jo ennen Dovea käyttänyt tuttua Niveaa ja välillä tuntui, että sekin alkoi iltaa kohti muuttua tunkkaiseksi. En kuitenkaan ajatellut asiaa kummemmin, kun aloin testata Dovea, jonka kanssa kävi kuten kävi. Tämän jälkeen mieheni haki minulle kaupasta tuttua Rexonaa, mutta eipä toiminut enää sekään. Märät kainalot ja tunkkainen haju. Päivät kului kainaloita haistellessa.

En ole koskaan hikoillut paljon. Enkä mielestäni nytkään normaalia enempää, jostain syystä nuo deodorantit eivät enää toimi. Aloin miettimään, että joko minulla alkaa se kuuluisa "mummotauti", mutta en ole huomannut itselläni kehon lämpötilan vaihteluita.

Oli syy mikä tahansa, oli otettava käyttöön järeämmät aseet.


Olen joskus vuosia sitten kokeillut apteekeissa myytävää Batsin voidemaista deodoranttia, mutta se ei silloin vakuuttanut minua. Päätin kuitenkin antaa Batsille mahdollisuuden ja pyysin miestäni tuomaan apteekkireissultaan minulle saman sarjan roll-on:in. Tässä vaiheessa minulle alkoi olla ihan sama, onko tuotteessa alumiinia vai ei, kunhan pääsisin kainaloiden haistelusta eroon.

Minut on pelastettu! Bats toimii, jippii. Tuote levittyy hyvin. Kuivuminen kestää hetken, mutta ei liian kauan. Tuote on täysin tuoksuton, mistä minulta saa todella ison plussan. Varsinkin hajuvesien käyttäjille tämä on ihana asia. Mikä parasta, kun tätä laittaa aamulla, illallakin kainalot ovat vielä täysin kuivat ja hajuttomat. Tämä sopii takuulla myös voimakkaampaankin hikoiluun ja urheiluun. Kesti loistavasti myös tämän kevään ensimmäisen hellepäivän. Ei tahraa vaatteita. Hinta apteekeissa n. 7 €.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown