30.11.2016

Puolison suusta




Nautin Elämää ja Eskapismia -blogin postauksesta niin, että päätin toteuttaa sen myös omaan blogiini. Mieheni on ollut täällä vuosien aikana vähemmän äänessä, joten ajattelin, että on hyvä päästää hänetkin välillä vuoroon. Mies sai listan kysymyksiä koskien minua. Miten hän näkee minut? Reilun viikon odottelun jälkeen sain vastaukset kysymyksiin (tässä muuten ollaan erilaisia, minulle kaikki pitää tapahtua nyt ja heti, kun mies on paljon harkitsevampi toimissaan), myönnän  liikuttuneeni, kun luin vastauksia. Mieheni saa edelleen minut kaikkien vuosien jälkeen herkistymään, vaikka ei minulle enää ahkerasti rakkauslauluja kirjoitakaan. ^_^ Hirveä ihminen -postauksessa kerroin mieheni olleen suurin vaikuttaja siihen, miksi en nykyään koe itseäni koko ajan niin hirveäksi. Vastauksia lukiessani ajattelin, että jos mieheni näkee minut noin, sellainen ihminen ei todellakaan voi olla hirveä.

Ajattelin tähän postaukseen jakaa teidän kanssanne myös jotain, mitä en ole täällä koskaan jakanut. Arvatkaapa keillä on tasan kolme rakeista kuvaa muistona siitä päivästä, kun menivät naimisiin? Meillä! Postauksen kuvituksena ainoat kuvamuistot tuosta melkein seitsemän vuoden takaisesta päivästä, mikä oli yksi elämäni parhaimpia. Tapahtumaa oli todistamassa kaksi ystäväämme, muille emme kertoneet etukäteen mitään. Me ei turhia hienosteltu vaan oltiin aika casual, vai mitä? ^_^

Pidemmittä puheitta puolison suusta.

1. Mikä tekee hänet onnelliseksi?

 Sujuva, stressitön arki ja pienet pakomatkat arjesta eli matkustaminen ja hemmottelu. Hyvät ystävät ja hyvä parisuhde. 

2. Mikä taas surulliseksi?

 Jos ihmiset pettävät hänen luottamuksensa. Satunnainen olo, ettei tunne kuuluvansa kovat arvot omaavaan yhteiskuntaan.

3. Miten hän saa sinut nauramaan?

Yksittäin mainiten: kun sanat ja ajatus eivät seuraa toisiaan, oikeat sanat löydä omia paikkojaan... Yleensä: huumorintajullaan ja kyvyllään nauraa itselleen.

4. Millainen hän oli lapsena?

4. Voimakastahtoinen, määrätietoinen, herkkä ja kiltti.

5. Kuinka vanha hän on?

5. Kohta 40.


6. Kuinka pitkä hän on?

Huh, nyt on vaikea... 165cm? (167cm)

7. Mikä on hänen lempipuuhaa?

Blogi ja siihen liittyvät askareet, elokuvat ja tv-sarjat, kirjojen lukeminen (kausittain), matkustelu.

8. Mitä hän tekee kun et itse ole paikalla?

Kohdan seitsemän asiat, paitsi matkustelu jota teemme yhdessä.

9. Jos hänestä tulisi kuuluisa, niin miten?

Varmasti kirjoittamalla. Tai jokin humaani, yhteiskunnallinen teko.

10. Missä hän on tosi hyvä?

Ruoanlaitossa, kauneudenhoidossa ja muussa blogiinsa liittyvässä asiassa, toisen huomioonottamisessa. Hän on kaikessa hyvä, mihin päättää panostaa.

11. Missä hän ei ole kovin hyvä?

Sähläämisessä. 

12. Mitä hän tekee työkseen?

Tällä hetkellä työtön. Tosin Suomessa työttömyys tarkoittaa kokopäivätyötä byrokratian rattaissa. 

13. Mikä on hänen lempiruokaansa?

Blinit, oikein valmistettu risotto, raikkaanmakuiset pizzat, hyvät pastaruoat, suklaiset jälkiruoat. Kreikkalainen keittiö. Samppanja ja suklaa, ja marjoista erityisesti mansikat. Laadukkaat kahvit.

14. Miksi olet ylpeä hänestä?

Rikkonaisesta lapsuudesta huolimatta hän on kasvanut ihanaksi, vahvaksi ihmiseksi, joka ei pelkää matkustella omaan sisimpäänsä. Hän uskaltaa heittäytyä rakkauteen ja olla mitä luotettavin kumppani. 


15. Jos vaimosi olisi sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?

Monta vaihtoehtoa, mutta symbolisesti ajateltuna sekoitus Marvel-sarjakuvissa esiintynyttä Auroraa ja Hämähäkkimiehen girlfriendiä Mary Jane Watsonia.

16. Mitä sinä ja vaimosi teette yhdessä?

Arkisia askareita. Matkustelemme (ja matkoilla kulinaarisia harrastuksia), elokuvia ja tv-sarjoja, taidemuseoita ja -näyttelyjä. Kesäisiä kävelyjä, haaveilua. Paljon keskustelua eri asioista.

17. Mitä samaa sinussa ja hänessä on?

Olemme sielunkumppaneita, mutta jos yksittäisiä asioita pitää mainita: herkkyys, hyvä ihmistuntemus ja kiinnostus kehittyä ihmisenä, vaatimukset parisuhteelta ja rakkaudelta, kirjalliset ja kuvalliset harrastukset, odotukset elämältä.

18. Mitä eroa teissä on?

Minun kanssa on vaikea elää, hänen kanssaan ei. Hän on käytännöllisempi, minä teoreettisempi.

19. Mistä tiedät, että hän rakastaa sinua?

Siitä miten hän katsoo ja kohtelee minua. Pienistä eleistä ja ilmeistä.

20. Mikä on hänen lempipaikka?

Oma koti, missä ikinä se onkin. Ja tunnelmalliset päivät ja illat jossakin viehättävässä lomakohteessa, mun kainalossa. <3  

Mitäs mieltä olette, kuulostinko miehen silmin samalta kuin millaisen käsityksen olette saaneet blogin kautta? 







58 kommenttia:

  1. Miehen vastaukset vahvistivat käsitystäni, että olet upea ihminen! Mukavaa päivää Jonna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miehen vastauksissa tosin voin olla hieman rakkaudensokaisemia vastauksia.. :D

      Ihanaa päivää Johanna. <3

      Poista
  2. Ihana postaus. Niin kauniita sanoja:) Vastaa täysin sitä mielikuvaa, jonka blogisi kautta olen sinusta saanut.
    Casual vihkiminen on mahtava juttu. Mekin pidettiin todella matalaa profiilia:) Lopputulos ratkaisee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tekin, no todellakin lopputulos ratkaisee. Itsellä oli ensimmäisellä kerralla prameampaa, toisella kerralla haluttiin jotain vaatimatonta, kun mies ei myöskään tykkää patsastella huomion keskipisteenä. Lopputuloshan se tosiaan ratkaisee. ;)

      Poista
  3. Ihania vastauksia! <3 Ja kyllä, vastaa ihan sitä mielikuvaa, jonka olen sinusta saanut = kaunis nainen sisältä ja ulkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin miehen silmissä, se riittäköön. <3

      Poista
  4. Tämä vaan oli niin ihana, että täällä tarvittiin Nessuja <3 Kiva oli päästä kurkistamaan teidän hääkuviin myöskin. Olette toisillenne kyllä juuri ne ainoat oikeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tarvin niitä itsekin, kun luin vastauksen ekan kerran, ja mä en edes liikutu helposti enää. SNIFF. <3

      Poista
  5. Vau...mitä valoa & rakkauden energiaa tästä postauksesta ruudun tällekin puolelle valui...Olette upea pari yhdessäpä! Tuli niin hyvä olo kaikesta aitoudesta ja lämminhenkisyydestä...paljon tähtien tuiketta ja rakkauden säveliä sinne jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos niin, ettei aina ole niin masentavaa. :) Kiitos Heli! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ihan harmittaa, että en saa tuota miestä useammin mukaan näihin omiin blogijuttuihin, hän on meistä kuitenkin se kirjailija, niin saisi blogiin kivaa ja vaihtelevaa sisältöä välillä. :)

      Poista
  7. Voi ku sitä näkiski ittensä ulkopuolisin silmin! Ihania vastauksia! <3

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihania vastauksia, huomaa, että on ajatuksen kanssa käynyt nämä lävitse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli, tuumasi urakkansa päätteeksi, että tässähän meni tunti. Sanoinkin, että ei ne blogijutut hetkessä synny. :D

      Poista
  9. Olipa ihana lukea tätä! Oon tosi onnellinen sun puolesta, että olet löytänyt elämääsi sun toisen puolikkaan <3 Täydennätte toisianne niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina sanonut sitä, että vaikka muuten tää elämä ei ole aina mennyt putkeen, mutta rakkaudessa on tähdet olleet aina oikeissa asennoissa. :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. <3 Ja kiitos loistavasta postausideasta! :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Mieshän on se meidän perheen romantikko. <3

      Poista
  12. Huolella valitut sanat kertovat, että niitä on mietitty ja todella tarkoitettu jokaisen merkitystä :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniisti miehesi kirjoittaa. Olette niin hyvä pari, onnea!

    VastaaPoista
  14. Kaunista. <3
    Maisa (pienet.suloisuudet)

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Sama herkistyminen, kun luin vastaukset ensimmäistä kertaa. <3

      Poista
  16. Puolison suusta kuulee totuuden sanat. Ihana pari, ihana sinä Jonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne taitaa kuulla, ainakin elää kanssani sen 24/7 niin eiköhän tiedä. :)

      Poista
  17. Kaunista, kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

    VastaaPoista
  18. On kyllä hirveän iso asia löytää sielunkumppani. Onnea siis siitä <3 :)

    VastaaPoista
  19. Te ootte kyllä niin liikkiksiä! <3

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihanaa oli lukea tätä. <3 Siis et ole hyvä sähläämään, tarkoittaa siis että olet superjärjestelmällinen? Kade, minä nimittäin olen erittäin hyvä säätämään ja sähläämään. :D Hyvää joulukuun alkua Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä, sitten kun pitäisi tehdä asioita hieman eri tavalla alan sähläämään, eikä se mee kovin hyvin. :D Mutta olen tosiaan ihan kyllästymiseen superjärjestelmällinen, mutta on mullakin heikkous, vaatekaapit. ;)

      Ihanaa joulukuuta Katja, yksi parhaita kuukausia vuodesta! :)

      Poista
  21. Voi miten ihana hyvänmielenpostaus ♡

    VastaaPoista
  22. Tätä oli tosi mukava lukea, kiva että toteutit tällaisen!

    Leppoisaa viikonloppua Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla.

      Mukavaa viikonloppua sinnekin Salla!

      Poista
  23. Kylläpä oli kauniisti ja ihanasti sanailtu kuvaus sinusta! Näistä sanoista oikein huokuu rakkaus ja toisen arvostaminen:)

    VastaaPoista
  24. Tämä oli ihana. <3 Teimme miehen kanssa jo tämän toisillemme. Saa nähdä päätyykö blogiin asti. :D Niin ja yhdyn edelliseen kommenttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta pistät, ainakin mä haluan lukea! :D <3

      Poista
  25. Ihana, ihana postaus!!!! <3 Miehesi tuntee sinut kyllä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Onhan tässä kohta kymmenen vuotta oltu yhdessä, joten parempi tunteakin. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown