Eka kerta

Tiesittekö, että elämästä hienon tekee ne hetket, kun tekee jotain eka kertaa? Kaikkihan muistavat ekan suudelman, ekan ihastuksen, ekan uuden oman polkupyörän, ekan työpaikan, ekan koulupäivän, ekan aamun 18-vuotiaana... Meidän elämämme on täynnä noita ekoja kertoja. Valitettavasti vanhemmiten ne ekat kerrat tuntuvat vähenevän vuosi vuodelta. Viime viikolla kuitenkin tuli tehtyä taas jotain ekan kerran.

Tiedättekö missä mummo puristaa rystyset valkoisina pelilappua ja maaliviivan häämöttäessä noustaan ylös penkeistä?

Tietenkin...

Raveissa!

Olemme asuneet jo neljä vuotta paikassa, jossa ravirata on melkein takapihalla, kertaakaan emme ole sinne radalle asti päässeet, kunnes viime viikolla saimme vihdoin itseämme niskasta kiinni.

Oma suhtautuminen hevosiin on kaksijakoinen. Mielestäni hevoset ovat mielettömän kauniita ja fiksuja eläimiä, mutta samalla niin älyttömän pahan hajuisia. Terv. nimimerkki; sain jättää koulun liikuntatunnilla ratsastustunnin väliin, koska oksensin jo hevostallin pihassa pelkästä hajusta.

Onneksi raviradalla riitti raitista ilmaa ja pilttuutkin olivat kaukana katsomosta. Vietimmekin mukavaa iltaa pilvisessä, mutta leppeän lämpimässä säässä hevosia seuraten. Pari tuntia meni kuin siivillä ja voisin hyvin ajatella meneväni toistekin, kunhan ilma on kohdillaan. Sellaista fania ei tullut, että menisin tuonne vesisateessa seisomaan. Viiden euron pääsymaksu/henkilökään ei keventänyt lompakkoa liikaa. Varsikin, kun pelaamisen jätimme tällä kertaa muille.

Oletteko te käyneet raveissa?