Pienen budjetin naamio


Olen käyttänyt viimeiset puolitoista vuotta viikottaisena naamiona Now Foodsin European Clay Powderia. Alunperin ostos oli pelkkä kokeilu, koska halusin testata jotain täysin luonnonmukaista naamiota. Kävi kuitenkin niin, että tästä naamiosta tuli kauneudenhoitorutiinieni kulmakiva. Ihoni rakastui siihen. Purkki kesti uskomattoman ajan ja nyt sitä on enää jäljellä pariksi käyttökerraksi, niinpä viimeisen iHerb-sivujen visiitin aikana olin jo tilaamassa lisää, kunnes uteliaisuus voitti ja ostoskorista löytyikin European Clay Powderin sijaan Moroccan Red Clay Powderia.


Tuotteethan ovat jauhemaisessa muodossa. Yhdellä lusikallisella jauhetta ja yhdellä lusikallisella vettä saat sopivan seoksen, joka on helppo levittää kasvoille.


Naamiota suositellaan pidettäväksi kasvoilla 15-20 min, mutta koska olen kärsimätön ja ihoni on pintakuiva, pidän naamiota vain viitisen minuuttia. Siinä ajassa naamio ehtii kuivahtaa ja alkaa vähitellen "kiristelemään" ihoa. Olen tehnyt jauheesta talvella silloin tällöin myös kosteuttavan version, lisäämällä veden sijasta lusikallisen kookosöljyä. Toimii.


Tuo viitisen minuuttia on juuri oikea omalle iholleni. Rasvaisen ihon omaavan varmasti kannattaa pitääkin naamiota iholla suositeltu aika. Sillä savihan imee loistavasti ihosta epäpuhtauksia. Kokeilemalla varmasti jokainen löytää itselleen sen sopivan vaikutusajan.


Oma ihoni on käytön jälkeen ihanan kuulas, kimmoisa ja pehmoinen. Plussaa myös ihohuokosten pienenemisestä.

Olen nyt käyttänyt Moroccan Red Clay Powderia ja mielessäni vertaillut sitä Europeaniin. En osaa päättää onko tämä parempi. Molemmat toimivat ihollani samalla tavalla ja yhtä hyvin. Voi olla, että jatkossa on pelkkä makuasia kumman väristä "mössöä" haluan kasvoihini laittaa.

Hintaa näillä jauheilla on naurettavat 3,70 €/purkki. Plussaa ne saavat tietenkin 100% luonnonmukaisuudesta.

Mikä on teidän suosikki naamionne?




  1. Kiitos edullisesta vinkistä. Kiva, että naamiota voi säätää sopivaksi omalle iholle. Tämän hetken suosikkini taitaa olla Dr. Hauschkan voidenaamio.

    Ihanaa kesäpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pitänyt monta kertaa kokeilla Dr. Hauschkan naamiota, mutta on jäänyt suunnittelu asteelle. Jospa ensi talvena. ;)

      Ihanaa päivää sinnekin!

      Poista
  2. Mun täytyy tunnustaa, että oon maailman huonoin naamioiden käyttäjä! Edellinen kerta on toukokuun lopusta, kun kokeilin kaverin polttareissa turvenaamiota. Pitäisi ryhdistäytyä tän suhteen, etenkin talvisaikaan ja nämä on ainakin sopivan edullisia kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni noista naamioista on tullut sellaista rutiinia, että ihosta näkee heti, jos on "unohtunut". Ihan uskomatonta miten kuulaaksi ne ihon tekevät. Ennen naamiota toki kannattaa kuoria iho hyvin. Noiden jälkeen meikkikin leviää kasvoille kuin unelma. ;)

      Poista
  3. Mulla on Flow Kosmetiikan naamiojauhetta. Jos sitä sekoittaa pelkän veden kanssa, se alkaa kuivuessaan rapista iholta irti. Olen sekoittanut siihen jotain öljyjä, tarttis kokeilla jotain villiä naamiokokkailua esim. luonnonjugurtin, hunajan ja vaikka banaanin kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei rapise veden kanssa (kiristää tosin kiitettävästi!), mutta talvisin tykkään sekoittaa tämän kookos -tai oliiviöljyyn, että on hoitavampi.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives