Uuden sukupolven huulivoide


Mietin todella kauan tämän postauksen julkaisemista, ihan siksi, että nämä huulivoiteet on näkyneet viime aikoina ihan kaikkialla. Halusin kuitenkin sanoa näistä oman sanasen ja ehkä sentään kaikki lukijani eivät vielä ole kuulleet näistä. ;) 

Huulivoide löytyy takuulla melkein jokaisen naisen käsilaukusta. Minulla sen virkaan toimittaa EA:n Eight Hour Cream, toisella Blistex ja jollakin muulla Labello tai Mirame

Baby Lips -huulivoiteet lupaavat tuoda huulille hoitoa ja myös sävyä. Voiteet on aiemmin lanseerattu Aasiassa, USA:ssa ja Euroopassa ja nyt on viimein myös Pohjolan vuoro. 

Huulivoiteet sisältävät Cantella Asiatica -uutetta, aloeta, hunajaa, karitevoita ja E-vitamiinia. 


Suomessa huulivoiteita tulee ainakin aluksi myyntiin kuusi erilaista. Peach Kiss, Cherry Me ja Pink Punch antavat kevyesti väriä huulille, kun taas värittömät sisältävät kaikki suojakertoimen SPF 20. (ei värillisissä) Vihreä Mint Fresh on nimensä mukaisesti mintun tuoksuinen, keltainen Intense Care tuoksuu kirsikalle ja mantelille, sininen Hydrate taas sitruunalle ja basilikalle.


Värittömistä ehdottomasti mielestäni hoitavin on Hydrate, mutta ei sekään minun Eight Hour Creamia voita, ei edes paini samassa sarjassa. Minusta Baby Lipsien koukuttavat tuotteet ovat juurikin väriä tuovat huulivoiteet. Keksintö ei toki ole uusi, onhan värillisiä huulivoiteita ollut markkinoilla jo vuosikausia. Kuitenkin Baby Lips onnistuu tekemään hommat omalla näkyvällä tyylillään. Hieman lapsekkaan värikkään pakkaukset saavat hassuttelevan vanhemmankin leidin tarttumaan kaupassa pakkaukseen. Varsinkin, kun suositushinta on vain 3,90 euroa.


Oma suosikkini on Pink Punch, joka löysi tiensä käsilaukkuuni. Nudeista huulista pitävät osaavat varmasti arvostaa Peach Kissin shimmeristä hohtoa ja klassisemmat valitsevat punertavan Cherry Me:n.

Kotiini tulleessa lehdistötiedotteessa lupailtiin tuotteita kauppoihin elokuun lopussa, mutta lueskelin huhuja, että näitä olisi jo esim. Helsingin Stockmannilla myynnissä.

Käytättekö värillisiä huulivoiteita?

Baby Lipsit saatu maahantuojalta.






  1. Sokkarilta bongasin eilen ekat kaupassa näkemäni :) Mulla toi sininen ei kosteuta tarpeeksi :( Tuntuu ku huulille jäisi sellanen rasvainen pinta joka ei imeydy. Pinkki ja keltanen vielä testaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mä tykkäsin just sinisestä eniten.

      Kiva tietää, että näitä on muuallakin jo. :)

      Poista
  2. Meidän Cittarissa oli näitä jo ja ostin kolme, joista yksi on sävyttävä. Samoin keskustan Sokoksella oli mutta teline oli lähes tyhjäksi myyty. Ihan kiva uutuus huulirasvan suurkuluttajalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mennyt nopeasti Sokokselta. Hyvin markkinoitu. ;D

      Itse en ole huulirasvojen suurkuluttaja niin noi värilliset kolahti jotenkin eniten.

      Poista
  3. Cittarista mäkin nää bongasin joku viikko takaperin. ja eilen vihdoin sain hankittua omani, ostin neljä, kaksi sävyttävää ja kaksi sävytöntä. Jätin ne kirsikkaiset suosiolla pois, kun en kirsikan suurin ystävä ole. Pink Punch oli ehtinyt jo loppua lähi-cittarista, mutta onneksi tuolta kauempaa vielä löytyi. Ja tänään kun katsoin lähi-cittarin telinettä, niin oli enää yhtä sävyä muutama jäljellä. Nää menee siis ihan kuumille kiville. :D Pink Punck tuntuu meinaan tähän mennessä suosikiltani, myös tuoksun puolesta. Hydratessa oli myös aivan ihana tuoksu. Oon kyllä täysin huulirasva-addikti, joten kyllähän nämä kaikki olivat hyviä hankintoja, vaikka vähän kai tämän yleisen hypenkin takia oli pakko myös ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka on tuoksunakin jo sellainen, että jakaa mielipiteitä. En yhtään ihmettele Pink Punchin suosiota, se on aika makee! Näitä on helppo ostaa yleisen hypen takia, kun ei paljon lompakkoa köyhdytä. ;)

      Poista
  4. Minäkin näin näitä nyt Cittarissa, tosin hylly oli jo aika tyhjänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just olin viime viikolla paikallisessa Cittarissa, eikä osunut silmään, tosin en katsonut kuin päällisin puolin. Pyörittiin tosin enemmän dvd-osastolla. :D

      Poista
  5. Sininen on omakin lempparini. :) Siinä kaikki kohdillaan. Oma lemppari huulirasva on kuitenkin Clarinsin sininen tuubi, en ole löytänyt sen voittanutta. :)

    Näin näitä viikko sitten Anttilassa, mutta toki en tiedä vaikka olisi loppuunmyytyjä. :)

    Aurinkoa päivään!

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta Clarins-vinkistä, täytyy testata! :)

      Poista
  6. Oon kyllä tykännyt näistä todella! Mun lemppari on keltainen Intense Care, se on jotenkin sopinut mun huulille täydellisesti. Pink Punch on kanssa ihana, mutta värillisistä mun lemppari on kyllä se punainen Cherry. Olin ihan varma että tähän kelkkaan en hyppää, mutta toisin kävi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vannoin, mutta sitten nää tipahti täytenä yllätyksenä postilaatikosta... Joten vannomatta paras. :D

      Poista
  7. Huulirasvoja käytän joo mutta nää on kyllä vähän jääny multa. Ei oo ainakaan vielä kolahtanu itellle niin et ois pakko saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tiedä olisinko ostanut, jos ei olisi luukusta tullut. Nyt ainakin tuo Pink Punch on sellainen, jota ostan jatkossakin. :p

      Poista
  8. Mulla on Pink Punch jonka ostin talvella Dubaista. Rakastan tota väriä, vaikkei toi kosteutusteholtaan pärjääkään mitenkään omalle lempparilleni Rainbow huulirasvalle :)

    VastaaPoista
  9. Oon ihan samaa mieltä, että Baby Lipsien "juttu" on nuo sävyttävät huulirasvat. Tavalliset värittömät huulirasvat vaikuttavat tylsiltä värillisten rinnalla. Muutenkin olen aika skeptinen markettien huulirasvojen lupauksiin, kun pääasiassa käytän luonnonkosmetiikan huulirasvoja, jotka oikeasti ovat todella hoitavia. Ehkä ostan yhden kokeiluun, jos jossain satun bongaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, vaikka niissä onkin iloiset pakkaukset, kuitenkin värittömissä kosteustehot eivät ole kummoiset ainakaan omiin huuliin. Jos tykkäät luonnonkosmetiikan huulirasvoista, suosittelen joskus testaamaan iHerbistä saatavaa Now Foodsia ja varsinkin sitä piparminttua. Ollaan miehen kanssa käytetty sitä tuubikaupalla, mies vielä enemmän kuin minä, kun olen enemmän sen EA:n perään. Loistava tuote!

      Poista
  10. Tuskin tulee ostettua, sillä pöydällä lojuu vielä melko käyttämättömänä pari apteekin Acon värillisiä huulirasvoja ja veikkaan ettei niissä ole suurta eroa :)

    VastaaPoista
  11. Täytyyhän nääkin varmaan tsekata, mut mä tykkään tosi paljon Labellon Vitamin Shake huulirasvasta - kosteuttaa ja antaa kivasti vähän sävyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Labelloja on moni kehunut, itseltä vielä testaamatta. Jotenkin ei kaupassa käydessä koskaan tuli katsottua huulirasvavalikoimaa.

      Poista
  12. Aluksi hankin näistä vaan kolme, mutta nyt löysin loput Bulgariasta hintaan 1.50e, joten eihän niitä voinut sinne kauppaan jättää! :)

    VastaaPoista
  13. Joo omistan ite sen Mint Fresh ja oon tosi tyytyväinen :) Ihanan raikas ja hyvin kosteuttava. Ostin ite Helsingin Stockmannilta. Siellä myyjä sanoi, että ovat menneet kuin kuumille kiville ja varsinki ne värilliset. Kans noi pakkaukset on niin söpöjä! :)
    http://daisy-beconfident.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ovat menneet! Pakkaukset tosiaan on kivan pirteitä.

      Poista
  14. Näitä Baby Lipsejä on nyt ehtinyt myyntiin joka puolelle ja näyttää siltä, että Pink Punch myisi eniten.

    Suurkulutan huulirasvoja, yleensä Blistexiä ja Niveaa. Nyt kesäksi olen kuitenkin ottanut käyttöön värilliset Labellon huulirasvat, joten ihan heti ei kauppoja tule (vaikka Baby Lips tuotteena kiinnostaakin).

    Hyvin samantapainen ja samanhintainen tuote on Rimmel Keep Calm and Lip Balm. Kokoelmassa taisi olla 5 eri sävyä.

    Terv. Juliana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Labellon värilliset olenkin havainnoinut, mutta kiitos tuosta Rimmel-vinkistä! Ne ovat menneet itseltäni ohi.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives