Kendall Jenner & Modern Muse Le Rouge

Kuva: Estèe Lauder Modern Muse Le Rouge.

Kukaan meistä ei ole voinut olla kuulematta nimeä Kim Kardashian, halusi tai ei. Tiesittekö, että itseasiassa Kimin siskopuoli kohta kaksikymmentä vuotta täyttävä Kendall Jenner on luonut taustalla pienessä hiljaisuudessa melkoista mallinuraa itselleen? Kendall pääsi juuri Forbes-lehden maailman parhaiten palkattujen mallien listalle. Kyseiseltä listalta hän löytyy sijalta yhdeksän. Vaikka naisen mallinura on aluillaan, on hän tienannut mallintöillä jo miljoonia dollareita. Jennerillä onkin mainossopimukset mm. Balmainin, Givenchyn, Fendin ja Estèe Lauderin kanssa. Puhumattakaan siitä, että Kendallilla on vakipaikka Chanelin näytösmallina.

Kendall on myös elokuussa ilmestyneen Estèe Lauderin Modern Muse Le Rouge -tuoksun mainoskasvo. Estèe Lauderin tuoksut ovat tunnetusti naisellisia, rohkeita ja nyt myös Kendall Jennerin avulla seksikkäitä. Modern Muse Le Rouge -tuoksun kantavana värinä on punainen, joka ilmentää tyyliä, asennetta ja tekee aina lähtemättömän vaikutuksen. Ainakin itseni punainen saa aina tuntemaan oloni itsevarmaksi, siksi laitan usein punaista huulipunaa silloin, kun minun täytyy olla parhaimmillani. 


Tuoksu on hedelmäinen höystettynä kukkais-itämaisella vivahteella. Alkutuoksussa valloittavat punaiset marjat vadelma ja punaherukka, joita on terästetty mausteisilla punapippurilla ja sahramilla. Sydäntuoksussa  punaista ruusua, jasmiinia ja mangolian terälehtiä. Tuoksun pohjalla yhteen kietoutuvat naisellisen makea vanilja ja itämaisen vivahteen tuovat vetiver ja patsuli. 

Omaan nenääni tuoksu on naisellinen, mutta siinä on selvä mystinen vivahde, joka henkii glamouria. Selviten tuoksuhermoihini tuoksusta erottuvat ruusu, punaherukka, vadelma, jasmiini, vanilja ja sahrami. Alkutuoksu on asenteisen mausteinen, mutta tuoksun asettuessa iholle se pehmenee vienoksi viettelijäksi. Tämä on kaikista Moderm Muse -tuoksuista ehdottomasti mystisin, poissa ovat aiempien tuoksujen raikkaus. Tässä on asennetta. Tuoksun kesto iholla on reilut kuusi tuntia. 


Pullo on samaan aikaan tyttömäinen ja naisellinen. Lasipullo on näyttää pitkänmallisena vahvalta ja ylväältä, mutta lempeyttä ulkonäköön tuovat pyöristetyt reunat. Kullalla ja punaisella höystetty spray-korkki on saanut innoitteensa Estèe Lauderin ensimmäisestä tuoksusta vuodelta 1953, joka kantaa nimeä Youth Dew. Youth Dew -pullossa on rusetti tuoksupullon vyötäröllä, mutta Moderm Muse -tuoksuissa se on tyylitelty ylös ylvään itsevarmana.


Tuoksua aatavilla on kaksi kokoa 50ml (sh. 81€) ja 30ml (sh. 57€) sekä Body Lotion 200ml (sh. 46€) 


Onko Estèe Lauderin tuoksut tuttuja? Löytyykö teidän kaapista punaista asennetta?

Tuoksu lehdistönäyte.






  1. Kuulostaa erinomaiselta! Kiitos vinkistä, käyn tuoksuttelemassa. Tuo Kendallilla mainosvideossa oleva huulipuna on tyrmäävän ihana, tuon kun saisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Pitäisi varmaan kysyä maahantuonnista, mikä puna on kyseessä: :)

      Poista
  2. Tuoksut ei ole itselle tuttuja. Tarviipas käydä tuoksutamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa aloittaa tästä, ehdoton mun suosikki näistä. :)

      Poista
  3. Tuoksu ei ole tutu - enkä ole varmaan milloinkaan omistanut yhtään Estee Lauderin hajuvettä.

    Mutta voi että, kun kokopunainen jakku-/housupuku olisikin hieno! Tohtisikohan siihen pukeutua arkisin - en osaa sanoa - mutta nyt kyllä alkoi tehdä kovasti kyseistä kokonaisuutta mieleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se on hirmu makee. Jäin ihan tuijotteleen sitä youtubessa tätä juttua tehdessä. Tosi rohkea, vaatii asennetta laittaa kokopunaista päälle.

      Poista
  4. Estee Lauderin Pleasure Delight kuulu mun lemppareihin ja kun olin hankkimassa lisää,huomasinkin et sitä ei enää ole :( Youth dew amber nude on kans yks lemppareista ja äiti taas vannoo perinteisen youth dewn nimeen ^_^

    VastaaPoista
  5. On tuttuja, mutta kyseinen tuoksu ei ole tuttu. Soma pullo, tykkään, tuo rusetti on kiva. <3 Ihania unia Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans, simppeli, mutta vähän tyttömäinen. :)

      Poista
  6. Mä oon Kendall Jennerin fani, koska katsoessani Keeping up with the Kardashians-ohjelmaa olen huomannut miten maanläheinen ja ajattelevainen ihminen hän on. Hän ei todellakaan leuhki rahoillaan, vaan haluaa lahjoittaa lahjoja ja rahaa lastensairaaloille yms. Todella fiksu tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole Kardashianeita hirveästi seurannut, mutta olen huomannut ton Kendallin maanläheisyyden. :)

      Poista
  7. Estee Lauderin tuoksut eivät ole koskaan minuun iskeneet, paitsi Sensuous on aika kiva. Ja ihanaa, että muistuti Youth Dew'sta, se on upea tuoksu.

    Kendal ei minua kiinnosta, mutta siskonsa on minulle ihan guilty pleasure -viihdettä. Mua hävettää, kun tiedän niin paljon Kardashianeista. Ah, sosiaaliporno.

    VastaaPoista
  8. Ei ole tämä tuoksu tuttu, mutta voisin käydä tuoksuttamassa tätä! Kuulostaa ainakin hyvältä. En tiedä, ei ehkä itselle, mutta mietin anopille tai äidilleni vaikka lahjaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopisi anopille tai äidille. :) Sähän tykkäät vähän sellaisista makeemmista ja tyttömäisemmistä tuoksuista kuin tämä, jos en väärin muista. :)

      Poista
  9. Joskus olen jotain Estee Lauderin tuoksua kokeillut, tämä saattaa olla omaan makuun turhan voimakas. Jotenkin muhun vetoaa enemmän tuoksut, joita mainostaa blondi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hauska kuulla tuosta, että millainen vaikutus tuoksun mainostajan hiustenvärillä on. :)

      Poista
  10. Hah. Sait mut lukemaan tuoksupostauksen :D Yleensä skippaan ne, mut koska Kendall. :) Ja ku nimestä ei voinu päätellä. Mutta mielenkiinto heräsi ja pitää munki käydä nuuhkuttelemassa tätä.

    VastaaPoista
  11. Tuoksu ei ole tuttu, pitää koittaa pitää mielessä ja käydä tuoksuttelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, saattaisi hyvin olla sun juttu, tässä on kuitenkin samaa iloisuutta kuin sussa niin ja sitä jasmiinia, mistä säkin tykkäät. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives