Kotimainen BTB13 – Luontoa ja tiedettä


Sain viime vuoden lopussa mahdollisuuden tutustua suomalaiseen BTB13-kosmetiikkaan. Kyseessä on kosmetiikkasarja joka yhdistää kantasoluteknologiaa, luontoa ja tiedettä. Nimi tulee sarjan tuotteisiin käytetystä patentoidusta BTB13-yhdisteestä, joka on suomalaisen tutkijaryhmän kehittämä ja pohjautuu kantasoluteknologiaan. Se koostuu mm. oroottihaposta, L-karnitiinista ja hyaluronihaposta. 

Sarjassa onkin ratkaisut monenlaisiin ihon ongelmiin: kutinaan, ikääntymiseen, kuivaan, atooppiseen, couperosa- ja akneihoon. Tuotteita käytetään usein myös esteettisen kirurgian jälkihoidossa. Lisäksi sarjan seerumit ja hoitovoiteet sisältävät prebiootteja sekä ihoa kiinteyttäviä ja vahvistavia peptidejä. Suomessa valmistettava sarja sisältää monipuolisesti tuotteita. Omat avainlippumerkityt tuotteensa löytyvät hiuksille, Medical-sarja ongelmaiholle, Anti-Age-sarja ikääntyvälle iholle ja  Medical Sensitive-sarja atooppiselle iholle. BTB13:sta on myös jonkin verran meikkituotteita mm. peitevoide, ripsiseerumi, pohjustajia sekä meikkivoide. 


Aloitin sarjaan tutustumisen menemällä BTB13-kasvohoitoon* Hämeenkadun Kauneushuoneelle Riihimäelle. Kotikaupungissani hyvien hoitojen lisäksi hoitola on tunnettu näyteikkunastaan. Pienessä kaupungissa kaikki eivät jaksa välttämättä panostaa kovinkaan paljon näyteikkunoidensa ulkonäköön, mutta Hämeenkadun Kauneushuoneen näyteikkuna on sellainen, joka vaihtuu kausittain. Huomaan aina ohi mennessäni kurkkaavani, millainen ikkuna hoitolalla on. Jostain syystä näinkin pieni juttu saa helposti hymyn huulille. 

Kävin hoitolassa marraskuun lopussa ja silloin ikkunaa koristi kaunis hempeä talvinen maisema tonttuineen. En ole lainkaan aamuihminen, mutta hoitoaikani ajoittui tällä kertaa itselleni aikaiseen aamuun. Lumituiskussa hoitoon kävellessäni toki heräsin matkalla, mutta eniten minut sai kuitenkin lopulta hereille Eko-Sky kosmetologi Sirpan iloinen, lämmin mutta silti todella ammattitaitoinen vastaanotto. Jotenkin kaikesta huokui heti välittömästi, että nyt ollaan tekemisissä alalla pidempään olleen ihmisen kanssa. Tiesin, että päivästä on tulossa inspiroiva. Sirpa suoritti BTB13-tuotteilla heleyttävän hemmotteluhoidon kasvoille. Tunnin aikana iholle tehtiin pintapuhdistus, kuorinta, laitettiin kosteuttava seerumi ja naamio, joiden jälkeen ihanan rentouttava hieronta, jonka aikana todellakin tuli selväksi, että koneella istuminen on jumittanut hartiani. Lopuksi kasvoille laitettiin hoitovoide. Iho oli hoidon jälkeen heleän näköinen ja siinä oli kaunis terve hehku. Heleyttävän hemmotteluhoidon hinta on 65 euroa, jota en todellakaan pidä pahana luksusajasta itselle ja iholle. 


Sain lisäksi kotiin testattavaksi pari sarjan tuotetta. BTB13 Multikosteuttajan* johon ihastuin niin totaalisesti, että se pääsi Vuoden parhaat -listaukseen. Kevyt mist sisältää mm. tietenkin BTB13-yhdistettä sekä ihoa kosteuttavaa glyseriiniä. Hienojakoinen mist on pakattu 100 ml:n pulloon, joten se kulkee helposti mukana laukussa ja matkoilla. Koen, että tuote lisää ihon kosteuspitoisuutta tehokkaasti. Voi suihkuttaa myös meikin päälle. Suositushinta 28 euroa.

Ainesosat:
AQUA, PROPANEDIOL, GLYCERIN, SODIUM PCA, PANTHENOL, BTB13™ (HYALURONIC ACID, OROTIC ACID, L-CARNITINE), ALLANTOIN, XANTHAN GUM, ACACIA SENEGAL GUM, PHENETHYL ALCOHOL, ETHYLHEXYLGLYCERIN

Sirpa valitsi minulle hoitovoiteeksi Anti-Age -sarjan hoitovoide I:n*, joka soveltuu 30-40 -vuotiaille. Valintaan päädyttiin lähinnä siksi, että sarjan kaksi muuta voidetta sisältävät retinolia ja ihoni on näin talviaikaan melko pintakuiva, joten retinolia sisältävät voiteet eivät sovi välttämättä itselläni päivittäiseen käyttöön. Hoitovoide I on pakattu näppärään pumppupulloon, jolloin pullon sisälle ei pääse ilmaa. Veden sijaan voiteen pohjana on käytetty ruusunmarja- ja kurkku-uutteita. Sisältää myös mm. preibiootteja, ubikinonia, C-vitamiinia, keramideja, hyaluronihappoa sekä vesimelonin kasviöljyä. Voiteen koostumus on täyteläinen, mutta silti kevyt. Se jättää iholle napakan tunteen ja himmeän pinnan, jonka päälle on helppo levittää meikki. Olen tykännyt siitä niin päivä kuin yö käytössäkin. Tuote on hajusteeton. Suositushinta on 58 euroa.

Ainesosat:
Rosa Rubiginosa (Rosehip/Ruusunmarja) Fruit Extract, Cucumis Sativus Fruit Extract (Kurkku/Cucumber), Caprylic/Capric Triglyceride, Cetyl Alcohol, Glycerin, Propanediol, Stearic Acid, Cetearyl Alcohol, Cetearyl Glucoside, Citrullus Lanatus Seed Oil (Vesimeloni/Watermelon), Squalane, Cucumis Sativus Oil, Myristyl Myristate, Heptyl Undecylenate, Capryloyl Glycerin/Sebacic Acid Copolymer, BTB13™ (Orotic Acid, l-Carnitine, Hyaluronic acid), Glycine Soja Protein, Hydrolyzed Rice Bran Extract, Palmitoyl Tripeptide-5, Inulin (Prebiotic), Alpha-Glucan Oligosaccharide (Prebiotic), Ceramide NP (Keramidit/Ceramides), Ubiquinone (Coenzyme Q10), Ascorbic Acid (Vitamin C), Betaine, Tocopherol (Vitamin E), Glycine Soja Oil, Panthenol (Vitamin B5), Niacinamide, Magnesium Aspartate, Calcium Gluconate, Zinc Gluconate, Copper Gluconate, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel wax, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel Oil, Prunus Amygdalus Dulcis Oil, Hydrogenated Vegetable Oil, Isocetyl Alcohol, Caesalpinia Spinosa Gum, Xanthan Gum, Glyceryl Caprylate, Diheptyl Succinate, Oxido Reductases, Phenethyl Alcohol, Ethylhexylglycerin, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Citrus Sinensis Peel Oil Expressed, Limonene, Linalool


Onko BTB13 teille tuttu? Kiinnostaako kotimainen ihonhoito?

Sarjan jälleemyyjät löydät täältä.

PS. Jos ette ole vielä huomanneet, blogin Instagramissa on menossa kiva pieni arvonta sunnuntaihin asti. 

*Hoito ja jutussa mainitut tuotteet saatu blogin kautta.




  1. BTB13 kuulostaa etäisesti tutulta. Tuotteita en ole käyttänyt. Kotimaiset tuotteet kiinnostavat kovasti, kunhan saatavuus ei ole kovin hankalaa. Hoitoloissa on aivan ihana käydä, mutta ei ole tietenkään mahdollista niissä niin usein käydä kuin haluaisi. Kivannäköinen hoitola:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitolassa pääsee kyllä just hoidossa tutustumaan hyvin tuotteisiin, koska siinä saa selville aina tuoksumaailman, koostumukset jne. Saa muodostettua kuvaa, mistä tuotteista pitäisi, mistä ei ehkä niinkään. Jos paikkakunnalla ei ole hoitolaa niin sarjaa voi ostaa myös valtuutetuilta jälleenmyyjiltä verkkokaupoista, joten siten saatavuus on helppo. :)

      Poista
  2. Ihan uusi tuttavuus tämä, kuulostaa kyllä hyvältä! Täytyykin googlailla, löytyisikö sopivaa hoitolaa mun hoodeilta, niin voisi testata tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsi ihmeessä, tää on todella mielenkiintoinen sarja, tykkään tällaisestä joka perustuu tehokkuuteen, tekniikkaan, mutta silti myös luonnollisiin raaka-aineisiin. :)

      Poista
  3. Kiinnostaa todellakin! Ei ole ennestään tuttu merkki :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kotimaisuus kiinnostaa aina. Jotenkin olen ylpeä siitä, että Suomessa kehitellään kaikkia hyviä ja hienoja tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja musta just näitä ihonhoitobrändejä on tullut monia lisää viime vuosina joka on tosi hieno juttu. :)

      Poista
  5. Tämä merkki on heti kiinnostava, koska muistelinkin että se on Naviterin tuote, kuten Ekopharma ja Atopik :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naviterilta löytyy kyllä huippuja sarjoja, lisäksi ne ovat todella erilaisia, joten eivät tavallaan kilpaile keskenään, vaikka saman firman tuotteita ovatkin. :)

      Poista
  6. Tämä on nimeltä tuttu, mutta en ole kokeillut. Kuten Maija tuossa jo sanoikin, niin mäkin muistelin, että tämä on Naviterin juttuja. Varmasti hyvä sarja, koska Atopik ja varsinkin Ekopharma ovat niin laadukkaita sarjoja ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan Ekopharman tuotteita, mut musta tuntuu, että tää BTB13 on vielä enemmän mun juttu. Huomaan aina ihastuvani tämän tapaisiin brändeihin. ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives