Paluu menneeseen uudistettuna –Lancôme Miracle Blossom


Jos minun pitäisi nimetä yksi tuoksu, minkä muistan tämän vuosituhannen ensimmäisestä vuodesta, sanoisin silmiäni räpäyttämättä Lancômen Miracle. Olin vuonna 2000 aivan rakastunut tuohon Lancômen silloiseen uutuuteen ja raahasin sitä mukanani kaikkialle. Miracle on mielenkiintoinen sekoitus tyttömäisyyttä, kukkaista hedelmäisyyttä, höystettynä aivan pienellä ripauksella itämaisuutta. Olen vuosien aikana käyttänyt Miraclea tuonkin jälkeen, mutta se ei ole oikein koskaan ollut enää nenääni yhtä hyvä kuin vuonna 2000. Tuoksunenä kehittyy vuosien aikana ja aika harvoin samat suosikit pitävät pintansa vuosikausia. 

Tätä taustaa vasten olinkin todella innostunut, kun Lancôme toi Miraclesta jo pari vuotta sitten markkinoille pari uutta versiota. Toki uusia versioita oli ilmestynyt aiemminkin, mutta nämä kaksi näyttivät jäävän pysyvästi myyntiin, eivätkä olleet vain hetken aikaa myynnissä. Alkuperäistä myydään edelleen, koska se on jo jonkin sortin klassikko. Toinen uusista versioista oli Miracle Blossom*, joka osoittautui omaan tämän hetkiseen tuoksunenääni paremmalta vaihtoehdolta kuin alkuperäinen tuoksu. 

Heti ensimmäisellä suihkauksella tuoksun osaa yhdistää Miracleen, mutta alussa on selkeää raikasta kirpeyttä, mikä alkuperäisestä puuttuu. Tuoksun alku on jollakin tapaa raikkaampi ja hedelmäisempi. Jotkut vertaavat tätä alkuperäiseen Juicy Coutureen, en ole ihan samoilla linjoilla. Tässä on ehkä ripaus jotain samanlaista makeutta, mutta muuten tämä on tuoksuna ilmavampi ja raikkaampi. Mielestäni myös aavistuksen aikuismaisempi. Miracle Blossom on itseasiassa täydellinen kesäpäivän tuoksu. Siinä raikkautta ja makeutta sopivassa suhteessa, tämä on yksinkertaisesti hyvän mielen tuoksu. Tuskin ärsyttää ketään, sopii hyvin myös toimistoon, mutta tässä on tarpeeksi uniikkiutta kesäillan menoihinkin. Kesto iholla on hyvä, seitsemisen tuntia.


Blossom alkaa ihastuttavasti Granny Smithin kirpeällä puraisulla, pehmeällä litsillä ja mandariinilla. Sydän on klassisen kukkainen: ruusua, jasmiinia ja pionia. Pohjalla pehmeää santelipuuta ja myskiä. 

Mikä on ollut käytetyin tuoksusi kesällä? 

*Tuoksu PR-näyte saatu blogin kautta.


  1. Oih. Miracle on ollut yksi ehdottomasti omistakin lemppareistani vuosia sitten, tätä uutuutta pitää ehdottomasti käydä testaamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäsit sitä alkuperäisestä, tykkäät tästäkin. Mun tuoksunenään tää on vielä alkuperäistä parempi tällä hetkellä. Melkein vikat kaksi viikkoa käyttänyt pelkästään tätä. <3

      Poista
  2. Elie Saab Le Parfum Resort Collection tuoksu, joka on riittävän kevyt kesän kuumuudessa. Tosin tänä kesänä olen käyttänyt ennätyksellisen vähän mitään tuoksuja, koska kovien helteitten takia tuntuu, että kaikki ”ylimääräinen” on liikaa. Normisti käytän tuoksuja joka päivä, joitain poikkeuksellisia tilanteita lukuunottamatta.

    Anne R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elie Saabin Resort Collectionin tuoksut on brändiltä mun lemppareita, ne on ihania oikeastaan kaikki versioa. <3

      Poista
  3. Voooi, mäkin käytin Miraclea useamman pullon silloin joskus. Time flies <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä, just laskin, että mitä, onko siitä 18 vuotta. :D Suosittelen nuuhkimaan tätä Blossomia, tää on uusi versio eikä tarvi enää muistella vanhoja. ^_^

      Poista
  4. Miracle on ihana tuoksu. Minulla on tänä kesänä ollut pari tuoksua käytössä, Versacen Vanitas ja Artistryn flora chic.
    Ihanaa tiistaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Vanitas on ihana, tykkään siitä tosi paljon. :)

      Mukavaa ti-iltaa Outi. <3

      Poista
  5. Kun näin ihan normi-Miraclen Stokkalla, melkein juoksin nuuhkimaan. Itselläni ei koskaan kyseistä tuoksua ollut, mutta muistan että ainakin yhdellä ystävälläni oli Miracle silloin aikoinaan. En ollut huomannut, että tuoksu oli kadonnut hyllystä, kunnes yhtenä päivänä, ehkä edellisvuonna, halusin tuoksutella läpi niitä tuoksuja, joita muistan ystävien ja sukulaisten aikoinaan käyttäneen. Aika monen tiesin toki kadonneen, mutta Miracle oli ylläri.

    Mutta ei se vieläkään ihan minun juttuni ollut. Iholla tosi pistävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miracle on muuten sellainen tuoksu, joka käyttäytyy eri ihmisillä todella eri tavalla. Toisilla se on aivan ihastuttavan makea, toisilla selvästi kukkainen ja no toisilla just pistävä. Omalla iholla alkuperäinen on kukkainen sellaisella kermaisella pehmeällä makealla vivahteella.

      Poista
  6. Oi, täytyypä käydä tuoksuttelemassa. Miracle oli minunkin suosikkituoksuni vuosia sitten. Onko tämä selkeästi kesätuoksu?
    Ihanaa kesän jatkoa! :)
    Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä ajatella käyttäväni tätä talvellakin päivätuoksuna, koska tässä on makeutta, joka kantaa talvellakin, mutta enemmän miellän tämän itselleni kesään, mutta en sano, ettenkö laittaisi tätä ensi talvena. :D

      Ihanaa kesän jatkoa Maisa. <3

      Poista
  7. Tiedätkö en tiedä edes miltä tämä tuoksuu, olen kyllä joskus vuosia sitten tuoksutellut, mutta ei mitään muistikuvaa. Lancomen monet tuoksuthan ei sovi meikäläiselle, mutta yksi niistä La Vie Est Belle tuoksuista on ihana, valkoisella kukalla ja samaten yksi Tresor se violetti, mutta sitäkin vain juhlaan.

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuta ihmeessä kun menet seuraavan kerran kauppaan, mä luulen, että tykkäisit tästä. Tää ei olen ollenkaan La vie est bellen tai tresorin kaltainen tuoksu, ihan toista maata. Paljon raikkaampi. :)

      Ihanaa iltaa Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives