Kuulumisia


Blogeissa on viime aikoina kiertänyt ahkerasti haaste, jossa jaetaan niitä oikeita aitoja kuulumisia. Olen aika vähän menneen vuoden aikana jakanut täällä blogissani muuta kuin kauneusjuttuja, joten ajattelin, että ehkä teitä voisi kiinnostaa, mitä minulle oikeasti kuuluu? 

Mitä oikeasti kuuluu?

Olen ihan varma, että suomalaisten yleisin vastaus tähän on "Ihan hyvää." Olipa se sitten totuus tai ei. Itse vastaan tähän, että todella hyvää. Niin kuin olen aiemmin sanonut, viimeinen vuosi on varmasti ollut yksi tähän astisen elämäni onnellisimmista ajoista. Olen suorastaan nauttinut olostani nelikymppisenä. Kevään ensimmäiset auringon säteet tuntuivat ensimmäistä kertaa vuosiin oikeasti piristäviltä, eikä sellaista, että teki mieli kaivautua täkin alle piiloon. Ilmassa on koko ajan sellaista myönteistä odotusta. 

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Viimeiset viikot ovat olleet todella kiireisiä (valitettavasti, koitan pitää tämän aisoissa, sillä kiireessä ei ole mitään hienoa) ja pienet sairastelut – silmätulehdus ja flunssa ovat hieman rikkoneet päiviä, mutta niistäkin on selvitty. Olen tällä hetkellä osa-aikaisessa työssä kodin ulkopuolella, joka sopii täydellisesti tämän blogin ohella. Työ on sellaista, että voin mennä työpaikalle, suorittaa sen hyvin ja tulla kotiin, eikä sitä enää työpaikan oven sulkeuduttua miettiä lainkaan. Täydellinen työ siihen, että aivoillani on tilaa myös tähän luovempaan puoleen, mitä toteutan täällä. Ainoa huono puoli on ollut se, että minulla ei enää juurikaan ole ollut aikaa käydä blogitilaisuuksissa Helsingissä, ei edes sitä vähää mitä ennen. Nyt jos olen vapaalla kodin ulkopuolisesta työstä, on vaikea käyttää sitä vapaapäivää lähtemällä Helsinkiin, vaan se kuluukin yleensä postauksia tehdessä ja niiden kuvia kuvatessa. Minulla on itseasiassa enää neljä työpäivää, jonka jälkeen alkaa odotettu kesäloma!

Parisuhde/perhe/ystävät?

Parisuhderintamalle kuuluu tasaista, ei kait sitä enää 12 vuoden yhdessäolon jälkeen jaksa sen kummempia riitoja kehitellä. Tosin kiivaita keskusteluja välillä käydään. Ystäville on ollut aivan liian vähän aikaa, samoin muulle perheelle, mutta oma jaksaminen on ollut pakko laittaa edelle syksyllä alkaneen uuden tilanteen vuoksi. Vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia aikaa, eikä yhtään enempää. Onneksi kesällä on tiedossa hivenen korjausta ja aikaa myös ystäville.


Matkat?

Näitäkin on tiedossa. Kesälomalla toivottavasti pyrähdys tuttuun ja turvalliseen suosikkikohteeseen. Jokainen blogiani lukenut voi arvata, mistä on kyse. ;) Tämän lisäksi heinäkuussa on tiedossa miniviikonloppu parhaan ystäväni mökillä. Ensi vuonna anoppi täyttää pyöreitä ja niitä juhlia onkin sitten tarkoitus viettää pienellä porukalla hyvin kaukana. Samalla reissulla saattaa toteutua asia Bucket Listilta. ;)

Harrastukset ja hyvinvointi?

Ai mitkä harrastukset? Ei ole todellakaan ollut aikaa. Tosin lukeminen on alkanut taas maistumaan ja kaiken keskellä olen saanut luetuksi kaksi kirjaa loppuun, mitä pidän saavutuksena. En malta odottaa kesälomaa, että minulla on aikaa vieläkin enemmän kirjoille. Hyvinvoinnin osalta on kaikki hyvin, ainoastaan nuo pienet sairastelut ovat rikkoneet vuotta tähän mennessä, mutta muuten mieliala on positiivinen. 

Inspiroi eniten/vähiten?

Ehdottomasti tällä hetkellä inspiroi eniten kesäloma! Meillä on miehen kanssa yhtä aikaa kesäloma ja molempien vuorotyöstä johtuen meillä on ollut syksystä lähtien vähemmän aikaa yhdessä kuin aiemmin. Vähiten inspiroi pyykin pesu. Olen jättänyt talvivaatteiden pesun roikkumaan, vaikka minun piti tehdä se jo huhtikuun lopussa. Lisäksi myös täkit ja tyynyt kaipaisivat pesemistä ja ei, viime pesusta ei ole edes kuin muutama kuukausi aikaa, mutta tykkään pitää ne puhtaina. Terv. nimimerkki kerran viikossa petivaatteet vaihtava. Ikkunat pitäisi myös pestä, inhokkihomma, mihinkä tekisi mieli palkata melkein joku muu tekemään. Odottelen kuitenkin ensin, että siitepölyt laskeutuvat. Joten homma tulee toivottavasti hoidetuksi ennen kesäkuun puoliväliä.


Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Smoothieta, joka ilta smoothieta. Olen suorastaan hullaantunut niiden väsäämisestä. Aamuisin tietenkin aina kaurapuuroa. Koska tässä oli tarkoitus kirjoittaa oikeasti rehellisiä kuuluumisia, niin tätä kirjoittaessa smoothie on jo juotu ja vieressä on Maraboun suklaalevy sekä kupillinen teetä. Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta rentoudun katselemassa Youtubesta tosielämän murhadokkareita. Kyllä, jollekin aihe olisi kaikkea muuta kuin rentoutumista, mutta minulle se on juuri sitä. Vie ajatukset muualle, eikä murhat tule minulla uniin. Tietenkin katson edelleen Youtubesta myös Maxin puuhailuja. Max on molukkienkakadu, jonka päivittäisiä tekemisiä olen seurannut jo vuosia. Nimesin joskus Maxin maailman parhaaksi ja halvimmaksi terapeutiksi. Lukemisen suhteen on hiljaista, koska olen tietoisesti jättänyt kirjan aloittamisen loman alkuun.

Mitä odotan?

Lomaa ja yhteistä aikaa miehen kanssa. Trooppisia lämpöisiä kesäiltoja, mökkiviikonloppua ja kehtaanko edes sanoa... joulua. Kyllä, jouluihmisellä joulu on mielessä jo aina ennen juhannusta. :D

Oikein ihanaa sunnuntaita!

Mitä sinulle kuuluu?

Kuvat: Pixabay


  1. Mulle kuuluu samantapaista kuin sulle eli tuntuu, että elän nyt erittäin hyvää vaihetta elämässäni pitkästä aikaa. Jotenkin on varma, seestynyt ja ehkä hieman huoletonkin olotila, mikä on aika ainutlaatuista meikäläiselle, heh;) Tuntuu, ettei huolet paina, eikä rasitu polla;)
    Ihanaa, että sullakin on onnellinen vaihe menossa<3

    Upeata sunnuntaita Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Sari! Sama seestynyt ja aavistuksen huoleton olotila ainakin tällaiselle entiselle ainaiselle huolehtijalle on todellakin luksusta. ;) Joten ymmärrän niin hyvin, mistä puhut!

      Aurinkoista sunnuntaita Sari! <3

      Poista
  2. Kiva postaus ja ihanaa, että elämä on mallillaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli kiva postaus. <3

      Vaikka hyvän elämän ei koskaan pitäisi olla kovan työn tulos vaan jokaiselle itseisarvo ja oikeus, niin eihän se koskaan niin mene. :( Olen tehnyt tähän tilanteeseen pääsemiseksi enemmän hommia kuin mitä koskaan kuvittelin joutuvani tekemään.

      Poista
  3. En tunne sinua muuten kuin blogin kautta ja vieläpä juuri kosmetiikkajuttujen kautta. Joten kiitos tästä jutusta, tämä raotti hivenen persoonaasi - näitä on aina mielenkiintoista lukea etenkin kun on hyvin kirjoitettu :) Viitaten kirjoitukseesi ja edelliseen vastaukseesi, on ihana kuulla että sinulle kuuluu hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla tosiaan koskaan törmättykään missään blogitilaisuudessa. Tosin syksyn jälkeen en ole ehtinyt käymään kuin parissa.

      Mukavaa sunnuntaita Maarit. <3

      Poista
  4. Ihana lukea tasapainoisia ja hyviä kuulumisia! Kiva runko postaukselle, taidanpa napata tämän itsellenikin! Tsemppiä viimeisiin työpäiviin ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä!

      Tsemppiä tarvitaan, tiedossa takuulla kiireisiä päiviä, kun pyhä rikkoo viikkoa. :)

      Poista
  5. Seesteisyydellä ja tasapainolla on uskomaton vaikutus, sen ymmärtää vasta kun elää sitä vaihetta.
    Mullakin on ollut raskaita vaiheita takana ja tämän ihmissuhteen myötä tuli rauha monella tapaa elämään.

    Loman ja matkojen odotus on ihanaa, täytyykin käydä kurkkaamassa sun bucket list:a minne kauas ootte ens vuonna menossa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. En ole koe, että mun elämä olisi tätä ennen oikeasti ollut koskaan seesteistä, vaikka olen ehkä kuvitellut niin. Nyt ensimmäistä kertaa vasta oikeasti koen ja tajuan eläväni seesteistä vaihetta.

      Ihana kuulla, että olet saanut rauhan ihmissuhteen myötä, tuo on ihan parasta kuulla! <3

      Listan yhdessä listauksesta voi hyvin päätellä, mihin ehkäpä olemme menossa, sillä siitä voi saada täytettyä jopa useamman kohdan. :D

      Poista
  6. Itsekin tähän jo vastailin ja tällä hetkellä odotan intopiukeena muuttoa, joka näillä näkymin tapahtuu huomenna!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älyttömästi tsemppiä muuttoon! Ei ikinä mitään kivaa puuhaa, mutta lopputulos palkitsee. <3

      Poista
  7. Niin just samaa ehkä haen maailmanlopun sarjoista, mitä sinä murhadokkareista. <3 Kesällä nähdään, nyt en enää edes muista milloin on nähty. Niin ihana, kun teillä miehen kanssa yhteinen loma ja reissuja ja se sun mökkiviikkis ystävän luona antaa energiaa.

    Mukavaa sunnuntaita Jonna ja taidan kaapata tämän haasteen. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos - tätä oli kiva lukea! Ja niin hienoa, että elämäsi on hyvällä mallilla <3
    Omat kuulumiseni taidan laittaa blogiin tämän kirjoituksen inspiroimana;)
    Hyvää sunnuntaita sinulle täältä ikuisen kaaoksen valtakunnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä, olis kiva kuulla sunkin kuulumiset. :)

      Ihanaa viikkoa Lady!

      Poista
  9. Kiva kuulla, että hyvin menee :) Hyvistä jaksoista saakin sitä energiaa ja luottoa siihen, että jaksaa vähemmän huonoissa jaksoissa. Itsellä on matalalentoa monen hyvän vuoden jälkeen, mutta uskon että täältä noustaan :D Muistelenki että meillä oli sama kiinnostus tosielämän murhajuttuihin, pitää jatkaa niiden katsomista, kun jaksaa taas keskittyä töllöttimeen :) Lomalla on onneksi odotettavissa Suomipopin festaria ja risteilyä Viking Gracella=hurmiollista shoppailua ja hyvää ruokaa <3 Oikein kivaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti nouset, matalaliidot kuuluu elämään.

      Hurmiollinen shoppailu ainakin kuulostaa erittäin hyvältä. ;D

      Kivaa viikkoa sinnekin. <3

      Poista
  10. Sinulle tosiaan kuuluu hyvää ja se oli kiva kuulla. Heti arvasin teidän matkakohteen <3
    Itselleni kuuluu vaihtelevaa. Parisuhteessa kaikki on tosi hyvin ja ollaan kuin pahaiset teinit. Lapsillakin on asiat ok, poika lopettelee peruskoulua ja tytöllä on kiva koti ja töitä riittää. Omat työkuviot ovat viime aikoina vieneet tosi paljon voimia sekä aiheuttaneet päänsärkyä ja vitutusta!
    Onneksi pitää jaksaa vain 3 päivää töissä ensi viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hirveän vaikea arvata, jos on blogia lukenut tai Instagramia seurannut. ;)

      Oletkin noista työkuvioistasi jonkun verran kertonut, enkä yhtään ihmettele, että ovat vieneet voimia. On kyllä melkoista, mietin, että kauanko teistä kukaan siellä jaksaa. :( Työ jossa olisi niin tärkeää, että lepo olisi työn kanssa balanssissa.

      Tää viikko on tosiaan teille mahtava, kun helatorstai rikkoo ja kun ottaa vielä perjantain vapaaksi, onkin edes pidempi viikonloppu. <3 Ihanaa viikkoa Outi!

      Poista
  11. Haha ihana tuo joulu :D No mutta, se on varmasti aina jouluihmisellä mielessä ^_^ Ihanaa, että joku muukin inhoaa ikkunoiden pesemistä. Mä melkein palkkasin jonkun muun tekemään sen työn, mutta se sitten jäi. Ja nyt manaan, kun pesujälki on omaan makuuni liian shaibaa :D Ehkä yritän nakittaa miehen tekemään sen työn, hehe. Ja nostan hattua täkkien ja tyynyjen pesuinnolle! Mä tykkään täkkejä pestä säännöllisesti, tyynyt vähän jäävät, kun niiden kuivuminen vie sen oman aikansa. Mutta ehkäpä nyt pyöräytän ne koneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vielä tulee se päivä, kun joku saa hoitaa ikkunanpesun mun puolesta. :D Mä olen kans tosi tarkka lopputuloksesta, hyvä lasta on ehdoton, muuten jälki jaa sellaiseksi, että melkein itkettää, jos raitoja näkyy aurinkoa vasten. :D

      Mä olen ihan varma, et ihmiset pesee täkkejään ja tyynyjään liian harvoin. Itsehän olen petivaatteiden kanssa lähes "hysteerinen", tykkään siitä fiiliksestä että ne on oikeasti puhtaat. Viime kesän helteillä, kun usein yöllä hikoilutti, ei oikein edes kerta viikossa riittänyt vaan vaihdoin usein kahdestikin.

      Poista
  12. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives