25 kysymystä ihonhoidosta


Toivottavasti juhannuksenne sujui mukavissa merkeissä? Täällä otettiin pe-la rennosti ja koitettiin minimoida mahdollinen lomalta paluun ahdistus. Kieltämättä kaksi ensimmäistä työpäivää loman jälkeen ennen juhannusta olivat melkoista matalaliitoa, kuten osasin vähän odottaa. Tällä hetkellä työpäiviä on pari lisää alla ja voin sanoa, että paluu arkeen on tapahtunut. Miehenikin palaa omalta kesälomaltaan keskiviikkona töihin, joten varmasti sitten viimeistään arki alkaa rullaamaan vieläkin normaalimmin kuin tähän asti. 

Ennen juhannusta bongasin Sarin blogista todella kivan postauksen, jossa vastataan 25 kysymykseen ihonhoidosta. En vaan voinut sivuuttaa tätä, koska kuten tiedätte, ihonhoito on lähellä sydäntäni. Lisäksi Lindan laatimat kysymykset ovat sellaisia, että niihin vastaaminen saattaa hieman raottaa enemmän yleisesti mieltymyksiäni ihonhoidon suhteen. Minkä ymmärtäminen on tärkeää, jos luette tuotearvostelujani ihonhoitotuotteista. 

1. Mikä on ihotyyppisi?

Kesällä ihoani voisi sanoa lähes normaaliksi, mutta talvisin se on enemmän pintakuiva sekaiho. Varsinkin otsani ja nenäni saattaa kiillellä päivän mittaan, kun taas poskissa ja suun ympärillä on usein kuivuutta. 

2. Käytätkö silmänympärysvoidetta? Jos käytät, minkä ikäisenä aloit sellaista käyttämään?

Pakko myöntää, että aloitin aivan liian myöhään kolmekymppisenä. Toki ostin jo parikymppisenä sy-tuotteita, mutta ne päätyivät aina seisomaan kaapissa toimettomina. Vieläkin tykkään helpottaa ihonhoitoani niin ja jos minulla on käytössä kasvojen ihonhoitotuote, joka sopii myös sy-iholle, levitän sitä, enkä laita erillistä voidetta silmänympärysalueelle. Sen sijaan aamuisin tykkään käyttää silmänympärysvoiteita, jotka tuntuvat virkistäviltä.

3. Ihonhoitotuote josta et ikinä luopuisi?

Varmaan joku multipurpose-tuote, jolla voisi hoitaa yksistään kaiken. Itselleni tällainen on Bioeffectin EGF-seerumi. 

4. Mikä on mielestäsi tärkein vaihe omassa ihonhoitorutiinissasi?

Ehdottomasti puhdistus. Likaiselle iholle on turha koittaa laittaa mitään tuotteita. 

5. Käytätkö ihonhoidossa korealaista kosmetiikkaa?

Käytän. Whamisa on ehdoton lempparini, mutta olen viehättänyt parista muustakin brändistä.


6. Käytätkö misellivesiä?

Käytän. Korvaan misellivedellä aamun puhdistuksen. Ehkä isoimman muutoksen parannuksen ihooni teki se, kun aikoinaan lopetin aamuisin vesipesut kasvoilta kokonaan ja korvasin muut puhdistustuotteet pelkällä misellivedellä.

7. Mitä meikinpoistoainetta/-aineita käytät?

Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta en käytän lainkaan ns. meikinpoistoaineita, jotka ovat esim. tarkoitettu silmämeikin puhdistukseen. Puhdistan silmämeikkini samalla öljyllä, mitä käytän ensimmäisen vaiheen puhdistukseen. 

8. Käytätkö kasvoöljyjä? Jos käytät, mitkä ovat suosikkejasi?

Käytän kasvoöljyjä talviaikaan, kesällä en juurikaan. Ehdoton suosikkini on Essen Sensitive Protect Oil, mutta tykkään myös Whamisan Facial Oilista. Jos haluan jotain tosi kevyttä, käännyn Mossan Facial Oil Vitamin Cocktailin puoleen.

9. Suositko ihonhoidossa enemmän synteettistä- vai luonnonkosmetiikkaa?

Suosin enemmän luonnollista, vaikka käytän myös synteettistä. Prosentit ovat tällä hetkellä 70/30 luonnonkosmetiikalle.

10. Käytätkö kasvoilla aurinkosuojaa läpi vuoden?

Pakko myöntää, että en. Mutta olenkin melkoinen kotikissa ja varsinkaan talvella en juurikaan liiku ulkona kuin jonkin asian pakottamana pisteestä A pisteeseen B. Talvellakin toki minulla on meikkivoide, jossa on suojakerroin, mutta varsinaiset aurinkosuojat kaivan esiin heti maaliskuussa ja jatkan käyttöä syyskuulle asti.

11. Kuoritko kasvojesi ihoa, kuinka usein ja millä tuotteilla?

Talvisin kuorin ihoni n. kerran kahdessa viikossa kemiallisella kuorinnalla, kun taas kesällä usein kerran viikossa. Kerran kuussa kuorin kasvot mekaanisesti ja sinä viikkona en sitten käytä enää kemiallista kuorintaa.

12. Suositko ihonhoitotuotteiden osalta enemmän edullista markettikosmetiikkaa, kalliimpaa selektiivistä vai jotain siltä väliltä?

Minulla on kaapissa paljon selektiivisen hintaista ihonhoitoa, mutta myös jotain siltä väliltä. Tykkään käyttää myös jotain apteekkisarjoja, mutta markettiihonhoitoa toisin kuin meikkejä ei hyllyistäni löydy juuri lainkaan.

13. Kuinka usein käytät kasvonaamioita?

Talvisin saatan käyttää kosteuttavaa naamiota 2-3 kertaan viikossa tai sitten välillä jopa jokaisena yönä yönaamiota, kun ihoni on kuivimmillaan. Silloin tällöin puhdistan kasvojani myös savinaamiolla. Kesäisin käytän kosteuttavaa naamiota n. kerran viikossa. 

14. Viisi suosikkibrändiäsi ihonhoitoon liittyen?

APUA! Pitääkö oikeasti valita vain viisi?!? Sanon sitten ne, mitkä tuli ensin mieleen – Bakel, Esse, Dr. Hauschka, Sensai ja Whamisa.

15. Kuinka monta tuotetta keskimäärin kuuluu aamun ihonhoitorutiiniisi?

Ei kovin montaa. Misellivesi, sy-voide, hoitoneste, seerumi ja kesäaikaan aurinkosuoja. Eli viidellä tuotteella selviän, käytän nykyään todella harvoin erillistä voidetta meikin alla. Sen sijaan kerrostan hoitovettä kolme kerrosta ja laitan päälle seerumin lukitsemaan kosteuden.


16. Kuinka monta tuotetta kuuluu keskimäärin illan ihonhoitorutiiniisi?

Nyt päästään sitten ihan eri lukuihin kuin aamulla. ^_^ Misellivesi, kaksi puhdistustuotetta yleensä öljy ja geeli combo tai sitten voidemainen putsari ja puhdistusgeeli combo. Hoitovesi, seerumi, voide, öljy ja lopuksi mahdollisesti vielä lisäksi yönaamio ja sy-voide. Joten 7-9 tuotteella mennään. Joskus tähän mukaan kuorinta ja naamio. Käytän yleensä kuorintaa ja kosteuttavaa naamiota aina samalla kertaa.

17. Käytätkö erillistä naamiota huulille tai silmänalusiholle?

Huulinaamiota en ole koskaan käyttänyt, mutta silmänalusiholle käytän silloin tällöin aamuisin silmänympärysiholle tarkoitettuja lappuja, joiden annan vaikuttaa aamupalan ajan.

18. Käytkö kosmetologilla kasvohoidossa? Jos käyt niin kuinka usein?

Käyn silloin tällöin n. 2-4 vuodessa. Oma tavoite olisi käytä aina vuodenaikojen vaihtuessa, mutta jos ihoon tulisi joku isompi ongelma, kävisin varmasti useammin.

19. Menetkö koskaan nukkumaan meikit kasvoilla?

EN!! En koskaan. Joskus opiskeluaikoina ei ollut aamulla välttämättä todella väsyneenä heti edes mielikuvaa, että olin kotiin tultuani pessyt kasvot, mutta koskaan en herännyt meikit kasvoilla.

20. Suosikkiseerumisi tällä hetkellä?

Kyllä se on Bioeffectin EGF. Pitäisi varmaan jollain päästä tästä jumituksesta eroon.


21. Pahin moka minkä ihonhoidossasi voi mielestäsi tehdä?

Hoitaa ihoa liian voimakkailla tuotteilla. Sanon aina – rakasta ihoasi, älä rankaise.

22. Kärsitkö sellaisesta iho-ongelmasta, joka sinun pitää ottaa huomioon ihonhoitotuotteita valitessasi?

En oikeastaan. Ainoastaan kosketusherkkyys on sellainen, että mekaanisesti kuorivien tuotteiden kohdalla pitää olla tarkkana. 

23. Pidätkö kangasnaamioista?

Pidän, mutta käytän niitä nykyään harvakseltaan ja vain tietyissä tilanteissa. 

24. Reagoiko ihosi uusiin tuotteisiin ärsyyntymällä?

Siihen nähden kuinka paljon testaan tuotteita, niin todella harvoin. Jotkut tuotteet eivät vaan yksinkertaisesti sovi iholleni, yleisin oire on se, että tuote kuivattaa ihoani liikaa. 

25. Vaihtuvatko ihonhoitotuotteesi vuodenaikojen mukaan?

Kyllä vaihtuvat. Kesällä yksinkertaistan ihonhoitorutiniini, koska normaalin tuntuinen iho ei kamalasti mitään kaipaa. Talvella sitten keskityn hemmotelemaan ihoani erilaisilla kosteuttavilla tuotteilla. Syksyllä otan aina öljyt aktiivisemmin käyttöön, kun taas keväällä vaihdan voiteet kesäksi kevyempiin.

Samaistuitko johonkin vastauksiini? Tuliko jotain yllätyksiä?









  1. Ihan mahtavaa, että säkin teit tän<3 Aattelin näitä kysymyksiä rustaillessa, ettei tätä ehkä tule kukaan muu tekemään kuin mä itse, mutta kiva kun näihin on nyt niin monet jo vastailleet! Oli tosi kiva lukea sun vastaukset, oppi paljon uusia asioita sun ihonhoitotottumuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei mun piti lisätä sunkin blogiin tästä linkki, mutta illalla silmät ristissä kirjoittaessa unohdin, mutta se on korjattu nyt. <3 Sun pitää keksiä lisää näitä, eri aiheilla vaan. ;)

      Poista
  2. Mukava lukea sun vastaukset tähän Lindan laatimaan huippuhyvään kysymyspatteristoon. Varsinaisia yllätyksiä en huomannut, mutta silmämeikinpoistoaineen puuttuminen oli ehkä jäänyt itseltä unhoon sun kohdalla. Käytän itse aina erilistä poistoainetta, koska en jostain syystä "uskalla" jättää käyttämättä. Sun suosikki-ihonhoitobrändit on kyllä jäänyt mieleen, heh;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä en oo koskaan käyttänyt silmänmeikinpoistoainetta, joskus parikymppisenä koetin, mutta jäivät aina kaappiin seisomaan. Olen pessyt silmämeikin aina pois samalla tuotteella, millä kasvoista muutenkin. Toki jotain hellävaraista öljyä, voidemaista tai puhdistusmaitoa. :)

      Haha, en yhtään ihmettele, että on jääneet, eiköhän niistä ole jauhettu täällä vuosien aikana sen verran paljon. ;)

      Poista
  3. Ihan kun olisit kuvaillut minun ihoa...ihokaimat :D :D
    Minä olen täysin hullaantunut kangasnaamioihin ja kuten ehkä jo tiedätkin, niin erilaisiin kuorinta-aineisiin!
    Kaunista iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no sitten saat varmaan hyviä vinkkejä täältä. :D

      Joo kuorinnat muistin, mut kangasnaamiot tuli uutena, vaikka toki oon tiennyt, että tykkäät. :)

      Ihanaa tiistai-iltaa Outi. <3

      Poista
  4. Iiihana postaus.<3 Tämä taitaa lähteä toteutukseen ja jännää sitten nähdä, tuleeko omasta blogista sulle yllätyksiä. Moni juttu täältä vähän arvasinkin, mutta että Bioeffect seerumi paras. Hitsi kun en pääse siihen sisään, täytyy taas syksyllä ottaa se testiin.

    Ihanaa iltaa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä toteutukseen. Se oikeasti vaatii käyttöä, että sen tajuaa. En mäkään tajunnut sitä, ekalla pullollisella, vasta toinen avasi mun silmät. Käytän EFG:tä vaan tosiaan iltaisin, en aamulla. :)

      Ihanaa iltaa Tiia. <3

      Poista
  5. Ihana kysely ja ihania vastauksia (mutta SPF-voide, omg ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikä olekin OMG! :D Se on mun häpeäpilkku, mut teen töitä sisällä, enkä ulkoile, olen ehkä 15 minuuttia päivässä ulkona, niin en näe järkeä saada sitä kamalaa tunnetta kasvoille mikä suurimmasta osasta niistä jää. :p Mukavuuden halu voittaa... Keväällä ja kesällä ajattelen sitten aivoillani ja kärvistelen SPF:t kasvoille. Vaikka haaveilen aina lämmössä asumisesta, niin toi SPF:n jatkuva käyttö koko kropalla mitä lomalla teen, on niin hemmetin puuduttavaa, että jo sen vuoksi unohdan usein haaveeni. :p

      Poista
  6. Kivoja kysymyksiä :) Mäkään en käyttäisi erillistä silmämeikinpoistoainetta ellei mun silmät ärsyyntyis muista putsareista. Ainoa herkkä kohta naamassa kun on silmät :)

    Tää täytyy tehdä.

    Mukavaa viikojatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan on herkät silmät, mutta tietyt misellivedet ja oikeastaan kaikki öljyt eivät ärsytä silmiäni, sen sijaan todella moni varsinaisista silmämeikinpoistoaineista sitä tekee, huomaan, kun aina välillä testaan niitä, lopulta en päädy kirjoittamaan blogiin niistä tuon vuoksi. :p

      Mukavaa viikonloppua Maikku. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives