Lookfantastic Beauty Box elokuu 2019

*Beauty Box PR-näyte saatu blogin kautta.

Elokuun *Lookfantastic Beauty Box kantaa nimeä "Heatwave", se taisi Suomen osalta tänä kesänä jo mennä, mutta ainakin aurinkoa on luvassa. Kaksi edellistä kauneusboxia ovat olleet todella mieleisiä, joten siltä osin odotukset myös elokuun osalta olivat korkealla. Kurkistetaan, mitä Beauty Boxista tällä kertaa paljastui. 


Luxie 737 Tapered Highlighter Brush – Tällä kertaa koko boxin arvokkain tuote on sivellin,  arvo euroissa reilut kolmekymmentä euroa. Samalla tästä tuli heti ensivilkaisulla lempparituotteeni tässä kuussa. Highlighter Brush on tosi hyvä valinta, koska se on varmasti monen mieleen. Olen uskollisesti käyttänyt paria eri sivellintä highlighterin levitykseen, mutta Luxien sivellin näytti kivan muotoiselta. Aionkin ehdottomasti kokeilla tätä heti seuraavan kerran meikkiä tehdessäni. Sivellin tuntuu laadukkaalta, malli on kiva, harjas sopivan löysä ja pehmeä. 

James Read 1 Hour Glow Mask for Face & Body – Jos sivellin oli suosikkini, niin tämä ei paljoa jälkeen jää. Käytän itseruskettavia aika valikoiden, oikeastaan vain keväällä ja syksyllä, joten siltä osin ajankohta osui nappiin. James Read on brändi, jota itseruskettavien saralta olen halunnut kokeilla pidemmän aikaa. Testaan tuotetta luultavasti kasvoille, sillä jo 30 minuutissa sillä saa kultaisen hehkun, 60 minuutissa tummemman lopputuloksen ja 90 minuutissa se lupaa kasvojen/vartalon olevan kuin etelän loman jäljiltä. Jää nähtäväksi, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Sisältää aloe veraa ja hyaluronihappoa, joten Glow Maskissa on myös ripaus ihonhoidollisia ainesosia.

Bellápierre Heatwave Highlighting Palette – Sopivasti siveltimen kanssa yhteen sopiva paletti, tiedän, että moni on tästä eniten innoissaan, minä en. Tylsä tuote, koska käytän paria highlighteria, joista todella pidän, eikä tämä paletti sykähdyttänyt lainkaan. Saatan silti kokeilla sävyjä luomille. 

Natura Herb Infused Sheet Mask – Kangasnaamiot ovat aina tervetulleita, joten tämä oli kiva lisä tämän kuun Beauty Boxiin. Lupaa kosteuttaa, pienentää huokosia ja tasapainottaa ihoa. Luulen, että tekee kaiken sen mitä lupaakin.

Doucce Luscious Lip Stain in Holiday Getaway – Douccen tuotteita on tullut aiemmin, enkä oikein noina kertoina ole innostunut. Sen sijaan tämä taitaa olla ensimmäinen Doucce, joka lähtee testiin. Sävy näyttää upealta korallilta, joka on tunnetusti ihan makuuni. 

Rituals The Ritual Holi Body Cream – Kuten tiedätte, en välitä Ritualsin tuotteista, ne tuoksuvat aivan liian voimakkaasti makuuni, joten tämäkin vartalovoide jatkaa matkaansa eteenpäin. Tiedän, että monet muut rakastavat näitä. 

Yhteenvetona voisin elokuun Lookfantasticin Beauty Boxista sanoa, että se oli ihan kiva. Enemmän muuta kuin ihonhoitoa, jota viimeisimmistä laatikoista on tullut aika paljon. Ei silti yltänyt omaan makuuni ihan kesä tai heinäkuun boxien tasolle.


Mitä mieltä olit elokuun boxista? Suosikkituotteesi?


Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa. 



  1. Luxie olisi ollut varmaan munkin suosikkini :) Toi highlighterpaletti näyttää ihan kivalta, mutta toisaalta multa löytyy jo nyt hyviä highlightereita sen verran paljon, ettei uudelle paletille olisi ollut tarvetta. Ritualskin olisi kelvannut mulle, jos vaan tuoksu olisi siinä mieluinen! Hyvä boksi kokonaisuudessaan, mutta ei ehkä ihan sitä parhaimmistoa, mitä Beauty Boxilla on ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis, ettei tosiaankaan parhaimmisto, varsinkin kun kaksi viimeisintä boxia ovat olleet niin huippuja. :)

      Poista
  2. Aika ihana boxi ja etenkin Rituals. ❤️Tämä boxi et jostain syystä saapunut ikinä perille, mutta pakko sanoa, että kokonaisuudessaan tosi kiva boxi.

    Ihanaa sunnuntaita Jonna. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ok, ei vuoden huonoimmasta päästä, mutta ei parhainkaan. Se näissä jännittävää onkin. ^_^Jotenkin toi teema tuntui hassulta, kun yhtäkkiä sää viileni niin paljon, niin siltä osin ei päässyt ihan fiilikseen. :D

      Samaa sinnekin Tiia. <3

      Poista
  3. Itselleni ei tule tätä boxia, mutta jos näistä pitäisi valita kivoimmat, ne olisivat varmaan tuo maski ja paletti.
    Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sheet mask on kyllä aina varma tuote, jos niistä pitää. ;) Highlighter-palettia kokeilen varmaankin luomille, koska siinä on sävyjä, jotka voisi näyttää kivalta silmissä.

      Mukavaa sunnuntaita Outi. <3

      Poista
  4. Elokuun boksia ei ole vielä tullut, mutta heinäkuun boksin kiinnostavin oli luomivärikynä ja sitä Elle lehteä eivät edes lähettäneet, harkitsen kyllä tilauksen peruuttamista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti laittaa Ellen puuttumisesta sähköpostia, sillä se kuuluu boxiin ja ainakin itselleni, jos sisältö muuten tuntuu kököltä, se lehti itsesssään on aika arvokas ja itselle mieluista luettavaa, joten se korvaa aina ehkä niin kiinnostavaa sisältöä.

      Poista
    2. Palautetta laitettu ja hyvitystä saatu 😊

      Poista
    3. Hei, tosi hyvä juttu!

      Mukavaa viikkoa. :)

      Poista
  5. Mä olisin tykännyt kaikesta! Highlighter ja sivellin parhaat, Rituals ja sheet mask kiinnostavat myös :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives