Pakkomielle ja maailman paras hoitovesi


Olen elämäni aikana käyttänyt niin paljon erilaisia ihonhoitotuotteita, että vaikka ihonhoito on intohimoni, hyvin harvoin tulee enää eteeni tuotteita, joista minulle tulee heti fiilis, että tuo on pakko saada. Näin kuitenkin käy edelleen silloin tällöin ja tietenkin omalla tuurillani aina sellaisen tuotteen kohdalla, joka on suorastaan mahdoton saada omaksi. 

Taisi olla viime vuoden keväällä, kun törmäsin ensimmäisen kerran Youtuben ihmeellisessä maailmassa japanilaiseen kosmetiikkabrändiin Hada Labo Tokyoon. Tuotteet kuulostivat tosi mielenkiintoisilta, mutta sekavat japanin kielen kirjoitusta täynnä olevat purkit olivat esteettisyyttä rakastavalle ihmiselle jotenkin totaalinen ei. Tästä huolimatta brändi jäi jollakin tapaa takaraivooni kummittelemaan. Kävin kuitenkin jo tuolloin kurkkimassa tuotteita YesStylen sivuilta, joista niitä saa tilattua Suomeen. Jätin kuitenkin tuolloin ajatuksen sikseen. 

Sitten tuli syksy ja näin Youtubessa seuraamallani Nadine Baggottilla brändin tuotteita. Olin aluksi ihan ihmeissäni, että onko kyseessä tosiaan sama brändi, koska pakkaukset olivat kaikkea muuta kuin ne hirvitykset jotka muistin. Selvisikin nopeasti, että brändi on tuonut pari linjaansa EU:n ja brittien markkinoille. Nuo tuotteet ovat vartavasten erikseen formuloitu vastaamaan EU:n määräyksiä ja samalla myös pakkauksien ulkomuoto on selvästi mietitty meidän markkinoita varten uudelleen. Ensiksi ajattelin, että jee, nyt on sitten helppo päästä kokeilemaan tuotteita. Mutta ei, Britanniassa asuvat kyllä saavat tilattua tuotteita helposti Amazonin kautta, mutta suomalaiseen osoitteeseen sieltä ei saa toimitusta. Eipä sitten muuta kuin merkin EU:n sivuille, jonka tiet vievät muuten Puolaan. Tätä ei kannata ihmetellä, sillä en tiedä moniko on tietoinen, mutta lähes kaikkien todella isojen kosmetiikkafirmojen EU:n tehtaat ja varastot ovat juurikin Puolassa. Joten puolalaiset saavat usein nauttia ensiksi kaikista kosmetiikkaherkuista. Hada Laboakin myydään tällä hetkellä ympäri maata. Tuossa vaiheessa, kun pakkomielteeni tuotetta kohtaan oli kasvanut melkoiseksi vain puolaksi toimivassa Rossmannin verkkokaupasta oli haluamani tuote, mutta sekin sillä hetkellä loppu, joten en lähtenyt selvittämään, olisiko tuotetta sitä kautta mahdollista saada tuotteita Suomeen. Päätin kääntyä vihon viimeiseen vaihtoehtoon eli eBayn maailmaan, vaikka tiesin, että saatan joutua maksamaan tuotteesta hivenen enemmän kuin mitä se normaalisti maksaisi. Tuote oli kuitenkin niin edullinen, että päätin voivani maksaa siitä muutaman euron ylimääräistä, että saisin sen vihdoin omakseni. En usko, että kukaan muu kuin toinen ihonhoitofriikki voi ymmärtää tällaisen pakkomielteen johonkin tuotteeseen. 


Mikä tuote sitten oli pakkomielteeni kohde? 

Tietenkin Hada Labon kulttimaineessa oleva anti-aging-sarjan Super Hydrator Lotion eli hoitovesi. Miten hoitoveteen, tuohon monen mielestä niin turhaan tuotteeseen voi tulla pakkomielle?

Anti-aging-sarja on tarkoitettu brändin omien sanojen mukaan +40-vuotiaille, mutta en näe estettä sille, miksi ei kolmekymppisetkin näitä voisi käyttää. Ehkä alle 20-vuotiaana jättäisin nämä vielä väliin. Hoitovedestä huikean tekee se, että se sisältää lähes kaikkia raaka-aineita, jotka oikeasti edistävät ikääntyvän ihon hyvinvointia. Miltä teistä kuulostaisi hoitovesi, joka sisältää kollageenia, kolmea hyaluronihappoa ja retinolin johdannaista? Siinäpä yhdessä paketissa oikeastaan melkein kaikki raaka-aineet, joita ikääntyvän ihon omaavien kannattaa tuijottaa. Ei lainkaan ihme, että juurikin tämä hoitovesi on vilahdellut silmieni eteen internetin ihmeellisessä maailmassa jatkuvasti. Kirsikkana vielä kakun päällä on se, että kaikki Hada Labo Tokyon tuotteet ovat hajusteettomia ja sopivat herkälle iholle.

Heti kun laitoin Super Hydratoria ensimmäistä kertaa iholleni, tajusin, että se on enemmän kuin hoitovesi. Tuote on pakattu runsaaseen 150 ml:ä tuotetta sisältävään pumppupulloon. Herneen kokoinen tippa riittää niin kasvoille kuin kaulalle, joten jopa kerrostettuna se kestää pienen ikuisuuden. Koostumus on mielestäni enemmän ohutta läpinäkyvää geelimäistä seerumia kuin hoitovettä. Whamisan Rich Lotion on tähän asti varmastikin paksuinta hoitovettä, mitä olen käyttänyt, mutta tämä on vielä huomattavasti paksumpaa. Jo yhdellä kerroksella ihosta tulee mielettömän pehmeä, mutta kun tuotetta laittaa sen kolme kerrosta, mitä yleensä laitan, jonka päälle lisään sitten seerumin tai voiteen, niin iho on jo todella plumped ja kimmoisan oloinen. Kaikki pienet juonteet ovat kadonneet, koska hoitovesi tuo ja sitoo ihoon niin paljon kosteutta. Iho ei silti tunnu tahmealta, kuten usein hyaluronihappoa sisältävät tuotteet saattavat tuntua. Retinolin vuoksi, jos käyttää hoitovettä aamuisin, kannattaa muistaa laittaa päälle vielä hyvä aurinkosuoja. Tosin Super Hydratorin sisältämä retinolin määrä on ilmeisen hellävarainen, koska oma ihoni ei ole lähtenyt kuoriutumaan, vaikka käytän tätä päivittäin, usein kaksikin kertaa päivässä ja levitän sen myös silmänympärysiholle, joka on tunnettu herkkyydestään. Ainoastaan tuotteen juotumista huulille varon, koska olen huomannut, että retinolia sisältävät tuotteet kuivattavat niitä liiaksi.

Olen käyttänyt tuotetta pari viikkoa ja olen myyty. Tämä ei ole koskaan varmaa, ei varsinkaan silloin, jos odotukset ovat äärettömän korkealla, kuten nyt olivat. Plumped-efekti on juuri se, mitä haen itse iholtani meikin alle. Se saa näyttämään "my skin but better" -meikkilookin täydelliseltä. Iho on myös loistavassa kunnossa, se on sileä ja pehmeä. Tällä hetkellä tämä on itselleni maailman paras hoitovesi, niistä kaikista tähän asti käyttämistäni (niitä on kymmeniä...). Maksoin tuotteesta eBaysta tilatessa alle 29 euroa postikuluineen ja voin jo nyt sanoa, että tuote on ollut jokaisen euron arvoinen ja enemmänkin. Kieltämättä tuotteen hyvyys on saanut kiinnostumaan myös muista sarjan tuotteista, joista ainakin voidemaista puhdistustuotetta ja geelivoidetta aion varmasti kokeilla vielä ennen kesää. 

INCI: Aqua, Botylene Glycol, Glyserin, Triethylhexanoin Sodium Hyaluronate, Sodium Acetylated Hyaluronate, Hydrolyzed Hyaluronic Acid, Tocopherol, Hydrolyzed Collagen, Hydrolyzed Soy Protein, Retinyl Palmitate, Helianthus Annuus Seed Oil, Zea Mays Oil, Beta-Carotene, Pentylene Glycol, Sodium Hyaluronate Crosspolymer, PPG-10 Methyl Glucose Ether, Styrene/VP Copolymer, Hydroxyethylcellulose, Disodium Succinate, Succinic Acid, PEG-60 Hydrogenated Castor Oil, PEG-20 Sorbitan Isostearate, Disodium EDTA, Thioctic Acid, BHT, Phenoxyethanol, Methylparaben.

Oletko kuullut Hada Labosta? Millaisista hoitovesistä tykkäät?



  1. Mä olen käyttänyt Hada Laboa vuosia, klassinen Gokujyun on ollut suosikkini, siitä anti-age versiosta en oikein välittänyt. Halpa ja hyvä, Japanissa toi on ehkä 5-7e luokkaa. Hirveästi enempää en siitä itse maksaisi.

    En käsitä miksi Britit muuttivat pakkausta, koska Hada Labo on ollut ikoninen kaikkien Asian Beauty harrastajien kanssa jo vuosia.. Nadinekin oli vähän hönö, poisti kommenttini ja sitten alkuperäisen videon, jossa äänsi brändin päin pyllyä. ;3 Olisi voinut edes kiittää, että huomautin, video kun oli sponsoroitu..

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tota Gokujyunia katselin YesStyleltä ja varmaan sen jossain vaiheessa tilaan. Mä luulen, että muuttivat just siksi, miksi sanoin inhoavani niitä alkuperäisiä. Eihän ne oikein iske länsimaalaisen makuun, ne pakkaukset on suorastaan psykedeelisen pyörryttävät omaan makuun. :D

      Mut hei hyvä, et jaksat huomauttaa noista mainoshommista. Syö ihan käsittämättömän paljon, kun varsinkin Youtubessa piilomainostavat tajuttomasti, täysi villilänsi. Briteissähän vähän tuli jo tiukemmat noi säännöt, miten pitäisi ilmoittaa, mut kaikki eivät sitä vieläkään tee ja jenkit nyt säätää edelleen ihan omiaan jatkuvasti.

      Poista
    2. Jooh, ymmärrän että ne on psykedeelisiä... koetappa joskus lukea japanilaisia aikakausilehtiä. NE on psykedeelisiä ja täynnä pieniä notifikaatioita, laatikoita, yms. :D Mutta jotenkin tässä puna-valkoisessa Hada Labossa tulee mieleen vähän liikaa kulttuurilla ratsastaminen. Miksei pidä esim samoja värejä (se moist tais olla vaaleansininen ja refreshing virheä ja anti-age oranssi)?

      Jos pääsen tänä vuonna käymään Japanissa tuon sulle kassissa noita puteleita :D

      Poista
    3. Haha. :D Joo siis onhan toi kirsikankukkajuttu oikeasti hieman lame, olis voinut muutakin keksiä kuin sen kaikista todennäköisimmän vaihtoehdon. ;)

      Jee joo tuo, se olisi ihanaa. Mä luotan enemmän, kun ne tuodaan paikan päältä, netistä tilatessa on aina vähän sellainen epäilys, että onko varmasti aito. Siksi halusin ehdottomasti tilata nää EU-versiot. :) Toivottavasti pääset reissuun, tulee mullekin odotettavaa. :D

      Poista
  2. Ainiin muistaakseni toi geelivoide on ihan jees! Taisin käyttää sitä silloin 6v sitten kun asuin Japanissa yhden purkin verran. En ole super geelifriikki niin taisin vaihtaa johonkin Shiseidon drug store merkkiin seuraavaksi. Saattaisit tykätä myös Sana ja Hatomugi kosteusvesistä!

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin just kesäksi geelivoidetta, sillä koostumus kuulostaa siltä, että se olisi just silloin täydellinen. Talvella käyttäisin kyllä voidetta. :)

      Poista
  3. Tää on varmaan pakko tilata jossain vaiheessa kokeiluun! Alkoi kiinnostaa ihan älyttömästi. :) Mä olen vuosi sitten meinannut ekan kerran tilata merkin tuotteita, mutta se jäi jostain syystä vain harkinnan tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi takaperin se oli kun mäkin näihin silmäni ekaa kertaa iskin. :) Nyt kyllä kiinnostaa kaikki muukin, koska tää osoittautui loistavaksi.

      Poista
  4. Tämän luettuani, mulle tuli pakonomainen tarve saada tämä tuote itelle :D

    Mutta incilistan mukaan tässä olisi käytetty retinyylipalmitaattia, eikä suinkaan retinolia? Varmaan siksikin se tuntuu niin hellävaraiselta iholla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siksi hyvinkin. Toi Beta karoteeni muuten saattaa sitten toisilla myös ruskettaa ihoa, eikä se mitään, jos se on haluttu lopputulos. ;)

      Poista
  5. Ei varmaan tule yllätyksenä, että en tiedä tätä tuotemerkkiä tai muutenkaan juuri mitään hoitovesistä :) Jos jotain arvostan nykyään ihonhoidossa niin sitä, että yhdessä tuotteessa on ainakin pari tehokasta asiaa yhdessä esim. puhdistus ja kosteus...taidan olla vähän laiska ihon hoitaja!
    Kivaa iltaa sinulle Jonna ja anteeksi tämä sekopää kommentti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sopii just loistavasti laiskalle ihonhoitojalle. ;)

      Mukavaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  6. Kiitti vinkistä. Kuulostaa loistavalta tuotteelta. Ebay täältä tullaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eBay on loistopaikka, kunhan katsoo tarkkaan keneltä tilaa ja mitä. :)

      Poista
  7. Hada Labo on mulle luottomerkki, käytän Gokujyun-sarjan öljy- ja vaahtoputsaria sekä Premium Lotion -hoitovettä, jossa on viittä erikokoista hyaluronihappoa. Ebaysta tilaan suoraan Japanista, tykkään myös kun bändillä on tarjolla täyttöpusseja jolloin säästyy hieman muovin määrässä. Olisi huippua saada sarja Suomeen myyntiin! Moni tuotteista kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että muitakin hurahtaneita. Ebay on kyllä aarreaitta, jos haluaa jotain korealaisia tai japanilaisia brändejä Suomeen. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives