Whispers in the Library

*)Sisältää mainoslinkin, tuoksu saatu

Yksi rakkaimpia tuoksumuistoja lapsuudestani on kirjaston tuoksu. Meillä oli edesmenneen mummon kanssa tapana käydä kirjastossa kerran tai pari kuukaudessa lainaamassa iso pino kirjoja ja viemässä edelliset pois. Muistan vieläkin ihan elävästi, miltä kotikaupunkini kirjastossa tuoksui – puulta, multaiselta maalta, hivenen savuiselta, paperilta, pölyltä, painomusteelta ja vahatulta lattialta. Lisäksi ilmassa oli aavistus tietynlaista pehmeää makeutta. Tuoksussa on minulle vielä tänäkin päivänä jotain hyvin lohduttavaa. Edelleen kun luen kirjoja, haistelen niitä myös samalla. Pitäkää vaan hölmönä, mutta minulle se on iso osa kokonaisvaltaistaelämystä, jonka saan lukemisesta. Uuden kirjankin tuoksussa on aina jotain vastustamatonta.

Olen aina miettinyt, voiko sitä kirjaston tuoksua pullottaa? 

Maison Margiela päätti yrittää.


Whispers in the Library on tuoksu, johon on haluttu pullottaa pala kirjastoa. Se haluaa selvästi viedä meidät keskelle tuoksumuistoista mystistä kirjastoa. Itämainen ja puinen tuoksu sopii kaikille. Tämä ei ole ehkä sellainen, mitä käyttäisin kodin ulkopuolella. Se sijaan syksyisiin hämärtyviin vapaapäivien iltoihin, kun haluan kietoutua vilttiin lueskelemaan hyvää kirjaa; tuoksu on täydellinen. Siinä on jotain sydäntä lämmittävää. Rohkeammista tuoksuista pitävälle sopii loistavasti myös kodin ulkopuolelle. 

Makeutta tuoksuun tuo vanilja, sitä ei haista ihan aluksi, mutta hetken päästä vanilja tulee selkeästi esiin. Seetri ja muut puiset nuotit tuovat tuoksuun sitä kirjojen sivujen ja kirjaston hyllyjen puista vivahdetta. Pippuri antaa ripauksen kirpeyttä. Whispers in the Libraryssa on selvästi tietynlainen vahamainen vivahde, josta on vaikea saada kiinni, mutta se on siellä. Kesto iholla on kuutisen tuntia, jonka jälkeen sitä voi lisätä. Joten se ei ole tuoksu, joka välittömästi täyttää koko tilan. Siitä tuleekin nopeasti alun jälkeen enemmän ihotuoksu. 

Erikoisen Whispers in the Librarysta tekee se, että voin kuvitella tämän yhtä hyvin isovanhempien kuin bisneshenkilöiden yllä, sekä kaikkien niiden väliltä. Jos tykkäät lämpimistä, puisista ja itämaissävytteisistä tuoksuista, rakastut tähän varmasti. 

Maison Margielan tuoksujen hinta saattaa tuntua kovalta. Yleensä se pyörii hivenen alle 90 eurossa/pullo. Pullossa on kuitenkin 100 ml:a, joten siinä on yhteensä reilut kolme normikokoista tuoksupulloa. Jolloin hinta ei todellakaan päätä huimaa. 


Onko Maison Margielan tuoksut tuttuja? Muistatko miltä kirjastossa tuoksuu?

Tuoksuja voi ostaa mm. *TÄÄLTÄ.





  1. Kuulostaa ihan mun tuoksulta! <3 Rakastan itämaisia tuoksuja, ja käytän niitä ihan päiväseltään arkenakin ihmisten ilmoilla. :-D Tai siis käyttäisin, jos olisi minne mennä... (Alan olla tilanteeseen loputtoman kyllästynyt enkä jaksa enää tsempata.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin luulen, että sä rakastaisit tätä. Mulle tää on liian tumma arkikäyttöön, mut tuun rakastaan tätä kotosalla syksyllä. Niitä viileitä iltoja odotellessa...

      Arvaa olenko minä, alkaa olla kisaväsymys. Oon itse vielä ollut tosi tunnollinen, en edes kesällä riekkunut missään. Yhden mökkireissun kahdestaan parhaan kamun kans, muuten kotona.

      Poista
  2. On tuttuja ja löytyy sitruunainen versio, joka on ihan mua. <3 Tämä ei ehkä olisi ihan meikäläiselle, mutta sopii sun iholle just eikä melkein. Hehe mehän joskus toistemme ranteita ollaan tuoksuteltu ja tiedetään vähän miten meidän ihot käyttäytyy eri tuoksujen kanssa. Mutta aivan ihana brändi, jolta huolisin monen monta tuoksua.

    Ihanaa päivää Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sitruuna on ihana! Niin käyttäytyy, toivottavasti päästään vielä taas jossain vaiheessa vertaileen, musta on meinaten tosi mielenkiintoista, miten monet on niin erilaisia. Sitruuna on muuten sellainen, mikä enemmän tuoksuu kaikilta lähes samalta. Paitsi sulla kyllä siihen kirpakkaan D&G:n Light Blue Intenseen tuli ihan omanlaisensa makeus, kun mulla se on varmaan kirpeä. :/

      Poista
  3. Todellakin muistan miltä kirjastossa tuoksui. Juuri yhtenä päivänä autoin poikaa läksyissä ja hän etsi asioita netistä. Hänelle siinä sanoin, että muistan kun piti mennä bussilla kirjastoon ja siellä tehdä läksyjä ja selailla kirjoja löytääkseen tietoa...oi niitä aikoja! Tätä tuoksua pitäisi päästä kyllä nuuskuttamaan <3

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihana tuoksu! Käytän niin kotona kuin töissäkin. Mutta itselleni myös selvästi syys- ja talvituoksu. Kaapista löytyy myös se sitruunatuoksu, ja vaikka sitä olenkin nyt kesällä ahkerasti käyttänyt, niin omalla iholla se on aavistuksen tylsä. Sitruuna katoaa aika nopeaa ja jäljelle jää mieto, puinen tuoksu.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives