Ihonhoito talvella

*Sisältää mainoslinkkejä


Voi kai vihdoin sanoa, että talvi on viimein täällä etelässäkin pitkän ajan jälkeen. Viime "talvihan" meni niin, ettei sitä ainaista syksyä voinut oikein talveksi sanoa. Lumi pysyi parhaimmillaan päivän tai kaksi maassa. Taisi yhtenä päivänä koko talvena olla kymmenen astetta pakkasta. Muuten oltiin koko ajan lähempänä nollaa ja usein sen ylikin. Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat kunnon talvesta. Valoisuus mikä ulkona tällä hetkellä on, piristää mieltä aivan käsittämättömällä tavalla. Sen sijaan kunnon talvi-ilma pakkasineen luo iholle isojakin haasteita. Onneksi niihin löytyy helposti ratkaisuja. Isoin ongelma talvella koituu iholle lämpötilan vaihteluista ja kuivasta huoneilmasta. Monen iho kärsii kuivuudesta. Muuten normaali iho saattaa äkkiä tulla pintakuivaksi. Tämän vuoksi tällä hetkellä ne syksyllä hyvältä tuntuneet ihonhoitotuotteet eivät välttämättä ole niitä oikeita, eivätkä toimi kuten pitäisi.

PUHDISTUS

Puhdistuksessa kiinnitä huomiota hellävaraisuuteen. Aamulla puhdistukseen voi käyttää pelkkää misellivettä, mutta sen jälkeen kannattaa vielä kasvot huuhdella haalealla vedellä. Toinen vaihtoehto on valita erittäin hellävarainen puhdistustuote. Illalla ensimmäisen vaiheen puhdistajaksi puhdistusbalmi- tai öljy. Toisen vaiheen puhdistajaksi käy hyvin vaikkapa se sama hellävarainen puhdistustuote kuin aamulla.

OMAT SUOSIKIT

*CeraVe Foaming Cleanser

*Paula's Choice CALM Nourishing Cleanser (Normal to Dry)

*Skincity Skincare Micellar Water

*Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil

*Elemis Pro-Collagen Cleansing Balm Rose

HOITOTUOTTEET

Kuivaa ja pintakuivaa ihoa tarvitsee myös kuoria, että kuivan ihosolukon saa pois. Jos kuollut ihosolukko vain kerrostuu iholle, alkaa sille puskea pian epäpuhtauksia. Kuorinta on kuitenkin syytä tehdä mahdollisimman hellävaraisesti. Kannattaakin kääntää katseet kuoriviin kasvovesiin tai emulsioihin, jotka sisältävät salisyylihappoa tai muita hyvin hellävaraisesti kuorivia happoja. Toki myös mekaanisesti kuorivista tuotteista löytyy tänä päivänä hellävaraisia vaihtoehtoja. C-vitamiinituotteet toimivat myös loistavasti ihoa kirkastavana elementtinä. Seerumeista hyaluroni- ja polyglutamiinhappoa sisältävät tuotteet sitovat ihoon kosteutta todella tehokkaasti.

OMAT SUOSIKIT

*Kiehl's Daily Refining Milk Peel Toner

*Paula's Choice CALM 1% BHA Lotion Exfoliant

*Paula's Choice C15 Super Booster

The Inkey List Hyaluronic Acid

The Inkey List Polyglutamic Acid

NAAMIOT JA ÖLJYT

Iltaisin ihon kosteutusta kannattaa tehostaa muutaman kerran viikossa yönaamiolla. Öljyä voi tarvittaessa käyttää vaikkapa joka ilta. Niinä iltoina, kun yönaamio on käytössä, voi öljyn jättää pois. Muistathan lisätä öljyn ja yönaamion vasta viimeisinä hoitotuotteina seerumien ja voiteen jälkeen, sillä ne lukitsevat kosteuden iholle.

OMAT SUOSIKIT

*Sensai Cellular Performance Extra intensive Mask

*Mossa Vitamin Cocktail Facial Oil

*Bybi Strawberry Booster

VOITEET

Voiteissa suosin päivisin kevyitä ja helposti imeytyviä koostumuksia, jotka toimivat meikin alla. Yöksi valitsen aina paksumpia ja hoitavampia koostumuksia. 

OMAT SUOSIKIT

Päivällä

The Inkey List Peptide Moisturizer 

*Kiehl's Ultra Facial Moisturizer

Yöllä

*Medik8 Advanced Night Restore 

*Kiehl's Ultra Facial Cream

*Paula's Choice CALM Restoring Moisturizer (Normal to Dry)

Näiden lisäksi ei tietenkään kannata unohtaa sisäistä ihonhoitoa. Monet löytävät apua pintakuivaan ihoon talvella Omega-kapseleista. Itse kuitenkin vannon Halo Beauty Kiwi Seed Boostereiden nimiin, jotka ovat vuosien aikana auttaneet myös muihin iho-ongelmiini. Kiwi Seed Boostereiden syönnin aloitettua, en ole enää talvisin tarvinnut Omega-kapseleita.

Rakasta ihoasi, älä rankaise! 

Liian voimakkaat puhdistustuotteet, sekä liiallinen hankaus kannattaa unohtaa. Ne kuivattavat ihoa entisestään. Rutiinista kannattaa myös pitää kiinni. Pakkasten paukkuessa yksikin hoitamaton päivä voi kuivattaa ihoa entisestään ja tilanteen korjaamiseen voi mennä pahimmillaan viikkoja.

Miten hoidat ihoasi talvella?


Kuvat: Pixabay

  1. Niin, talvella hoitamattomuus kostautuu rankasti. Pohjolan talvi on olosuhteiltaan vaikea, kylmä ja kuiva, mutta ihme kyllä etelämpänäkin talvisin joutuu vähän skarppamaan. Ainakin jos iho on herkkä tai kuiva, tai molempia https://viaperasperaadastra.com/2020/11/07/ruuhkavuosien-kauneusmurheet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä Pohjolan talvesta. Luulen, että etelässäkin siis muissa maissa sielläkin kuitenkin talven ja kesän lämpötilaerot voivat olla tosi suuret, vaikka plussalla oltaisiin koko vuosi. Niin onhan sekin iholle erilaista, kuin kesän paahtava kuumuus. :)

      Poista
  2. Yritän hoitaa ja ehkäistä punoitusta! Kyllä se kylmä viima ja pakkanen minun iholle ne pahimmat. Olen myös tykännyt noista Kiwi tableteista, mutta nyt kokeilen kotimaisia Helein kollageenitabletteja. Ei pelkästään ihoa varten, vaan myös niveliä, sillä nivelrikko kipuilee minulla talvisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen on kyllä tosi paha, jos on kuivuuteen ja punoitukseen taipumusta. Mä olen myös kokeillut joskus Helenit, yksillä versioilla niistä sai ainakin kynnet hyvin kasvamaan. :D

      Poista
  3. Kosteutus on kyllä nyt kaiken a ja o. Olen myös joutunut ottamaan välillä allergialääkettä kun iho kutiseen lämpötilan muutoksista niin paljon.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tosi ikävää, että iho on välillä kutissut noin paljon. :/ Itsekin olen joskus saanut ihooni sellaisia reaktioita aikoinaan, että allergialääke on ollut ainoa keinoa pelastaa tilanne.

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives