Kesäkuun parhaat

*Sisältää mainoslinkkejä. It'S Skin ja Jane Iredale saatu, muut omia.

Kesäkuu vilahti ohi ihan huomaamatta. Jotenkin on vaikea asennoitua tähän kesään, koska kesäloma häämöttää edessä vasta elo-syyskuun vaihteessa. Kuumuus tekee myös sen, ettei oikein jaksa tai huvita tehdä mitään. Kroppa on vain sellaista velttoa muovailuvahaa. Nukkumisen kanssakin on vähän niin ja näin. Onneksi nyt on ollut taas muutama viileämpi yö, ettei tarvitse mennä pienillä univeloilla koko ajan. Tykkään kyllä lämmöstä, mutta tällainen pitkä putki saa aikaiseksi sen, että alan toivomaan kelejä, jolloin voisi aamulla laittaa päälle takin tai pitkähihaisen. En edes muista, milloin olen viimeksi sellaista tarvinnut. 

Kuumuus luo myös omat haasteensa siihen, millaisia tuotteita tykkään käyttää. Aurinkorasvaa on kulunut jo pullotolkulla, mutta olen jaksanut meikkaillakin, tosin hyvin kevyesti. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki jakaa teidän kanssa viisi kesäkuussa eniten käyttämääni tuotetta. 


*Garnier Anti Dark Spots & Anti Pollution Super UV SPF 50+ – Loistavia edullisia tuoksuttomia aurinkovoiteita on vaikea löytää, mutta tässä yksi. Garnierin tuotteessa on korkea SPF. Se on tuoksuton ja koostumukseltaan juoksevan ohuttaa. Ei jätä muumi-efektiä, imeytyy nopeasti, ei kirvele silmiä (tämä luvataa jopa pakkauksessa) ja kuivuu mataksi, jopa niin, että itse joudun käyttämään alla aina vielä kevyttä päivävoidetta. Tuote onkin kaikkien rasvaisen ihon ja kiillosta kärsivien unelmatuote. Tätä voi käyttää kuitenkin muutkin, mutta silloin alle kannattaa ensin laittaa kevyt päivävoide. Kun voide on imeytynyt kunnolla, lisää kunnon kerros aurinkosuojaa. Ohutta emulsiota kannattaa ravistaa hyvin ennen levitystä. Olen huomannut, että jos en ravista kunnolla, tuote tuntuu jotenkin jännän "karhealta" levittäessä. Siitä ei kuitenkaan seuraa mitään ja SPF toimii tästä huolimatta, mutta halutessasi mukavamman levitystuntuman, ravistele pitkään ja hartaasti. Todella loistava aurinkosuoja hintaansa nähden, tämä on jo toinen pullo tänä kesänä. Aurinkosuoja on tällä hetkellä tarjouksella Elevenillä hieman reilulla kympillä. Voit ostaa sen *TÄÄLTÄ.

Jane Iredale Illuminating Glow -pohjustaja – Primer antaa kasvoille hehkua, tekemättä niitä kuitenkaan kiiltäviksi. Samalla kun voidemainen pohjustaja antaa hehkua, se blurraa ihoa ja tekee siitä tasaisemman. Pitää meikin hyvänä helteelläkin. Sisältää ihoa kosteuttavia ainesosia mm. sheavoita ja skvalaania.

*It'S SKIN LI Effector -lakritsiuuteseerumi – Lakritsiuuteseerumi päihittää monikäyttöisyydellään monet muut seerumit. Tämä on helppo valita päivän seerumiksi sen kummempia miettimättä, sillä tämä tekee yksinään oikeastaan kaiken. Seerumin sisältämä lakritsiuute rauhoittaa tulehdusta ja ärtynyttä ihoa. Säätelee rasvan eritystä ja ehkäisee pigmenttimuutoksia. Lisäksi seerumi sisältää kosteuttavaa glyseriiniä. Geelimäinen seerumi tuntuu iholla kuumina päivinä raikkaalta. Imeytyy heti, jättäen ihon pinnan pehmeäksi. Soveltuu myös meikin alle. Ei sisällä hajusteita. Tuote on tällä hetkellä tarjouksessa Elevenin verkkokaupassa. Hintaa on vajaat 17 euroa, normaalin hinnan ollessa reilusti yli 20 euroa. Seerumin voi ostaa *TÄÄLTÄ.

Aquaphor Lip Protectant SPF 30 – Kyllä, huulille voi laittaa sitä samaa aurinkovoidetta kuin kasvoillekin, mutta tässä tapauksessa huulille suunnitellut tuotteet toimivat paremmin. Tästä syystä käytän huulilla aina eri tuotetta. Toki suojaa pitää lisätä ahkerasti, varsinkin ulkona ollessa, sillä tuotteet kuluvat huulilta yksinkertaisesti nopeaan pois. Aquaphorin hajusteettomassa huulivoiteessa on kivan korkea SPF 30 -suoja. Pehmentää huulia. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja sheavoita. Vaseliini suojaa huulia. Koostumus on mukavan liukuvaa, muuttuu lämmössä helposti entistäkin juoksevammaksi. Viileässä säilytettynä jähmeää. Olen tilannut tuotetta iHerbistä, koska tätä SPF-versiota on vaikea saada muualta. Nyt kun heinäkuu alusta on joutunyt maksamaan tullit alle 22 euron summistakin, olen todennut, että on järkevämpää tilata harvoin ja enemmän kerralla. 

*Hourglass Ambient Edit Sculpture – Siinä vaiheessa, kun minulla alkoi pannu näkyä *Hourglassin Ambient Lighting Palettesta, tiesin, että uskallan, ehkä tilata tämän toisenkin. Halusin ensin testata edullisemmalla paletilla, millaista käyttöä minulla tällaiselle tuotteelle on. Aika pian paljastui, että nämä ovat juuri sellaisia paletteja, joita tykkään käyttää. En ole tehnyt yhtään meikkiä ilman, etten olisi käyttänyt Ambient Lighning Palettea siitä asti, kun ostin sen viime kesänä. Ambient Edit Sculpturessa on kuusi sävyä. Parasta niissä on se, että monia niistä voi käyttää monipuolisesti. Poskipunaksi sopii useampi, varsinkin paletin korallinen Vibrant Flush on upea poskipunana. Vähän alkaa näyttämään siltä, että pannutan juuri tuon sävyn ennen kesän loppua... Vaalein sävy sopii kivasti highlighteriksi ja tummempia ruskeita voi käyttää aurinkopuuterin sijasta. Kaikki sävyt ovat vienosti hehkuvia, joten mattaa rakastavalle paletti ei sovi, mutta meille jotka kaipaamme iholle hienostunutta luonnollista hehkua tämä on kuin tehty. Teen paletilla helposti myös kevyen hehkuvan silmämeikin tarvittaessa. Koostumus on todella hienoa ja helposti levittyvää, mutta poskipuniksi tarkoitetuissa sävyissä on yllättävän paljon pigmenttiä, joten niiden kanssa kannattaa olla aluksi varovainen.


Mitä tuotteita käytit eniten kesäkuussa?

Arvon vielä tämän päivän aikana kesäarvonnan voittajan, joten tarkkailkaa sähköpostejanne. :)

  1. Ton Jane Iredalen primerin ostosta olen haaveillut siitä asti, kun luin tosta sun blogissa. Ei vaan millään raaskisi ostaa, kun avattuna on jo nyt niin monta primeria ja laatikoissa odottamassa vielä useampi! Mutta jossain vaiheessa aion ton kyllä hankkia :) Hourglassin tuotteet on myös ihan mielettömiä ♥

    VastaaPoista
  2. Mulla on aurinkovoiteet olleet ehdottomasti ykkösinä, lisäksi aurinkopuuteri ja vedenkestävä ripsiväri, siinäpä nuo olikin :) Ihanaa kun ei tarvitse meikkailla juuri ollenkaan.
    Kaunista viikkoa sulle Jonna <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives