Yliluonnollista


Muistatte varmaan, kun kirjoitin teille asioista, jotka minua pelottavat? On ollut ihana lukea, että muutkin bloggaajat innostuivat postauksen inspiroimana kirjoittamaan omista peloistaan. Tuli heti fiilis, että enhän minä olekaan pelkojeni kanssa yksin, kaikki pelkäävät jotain. Ei ole olemassa liian pientä pelkoa. Sillä pelot ovat pelkääjälleen yhtä suuria ja todellisia. Pelottaa-kirjoituksen kommenttiboksissa nousi esiin myös kummitukset ja taisin Kvartsiharakan Johikselle vastatakin, että olen itse kokenut pari selittämätöntä juttua, jotka vieläkin saavat selkärankani kihelmöimään. Lupasin kirjoitella niistä blogiin. Jään myös jännityksellä odottamaan, mitä sanottavaa Nonnulla on tähän samaan aiheeseen liittyen.

Yliluonnolliset jutut ovat sellaisia, joita toiset pitävät hölynpölynä, toisille ne ovat täyttä totta. Itse olen aina ajatellut lähtökohtaisesti niin, että täällä maapallolla ja sen ulkopuolella on varmasti paljon asioita, joita kukaan ei pysty koskaan täysin millään järkiperusteilla selittämään.

Alkuun minun on tunnustettava jotain. Silläkin uhalla, että pidätte minua tämän jälkeen entistä hupsumpana. :D Näiden parin minulle tapahtuneen selittämättömän tapahtuman johdosta, olin hetken aikaa mummon kuoleman jälkeen tosi säikky. Minähän kerroin jo mummolle hänen elossa ollessaan, että en tule hänen hautajaisiinsa, koska tiesin, että ortodoksien hautajaisissa on tapana pitää arkun kansi auki ja minähän en tahdo ruumiita nähdä. Mummo vitsaili aina hymy suupielessä karehtien takaisin, että hän tulee kummittelemaan minulle, jos en tule. Muistatte varmaan, etten mennyt hautajaisiin.

Olen asunut puolen ikääni maalla metsän keskellä, jossa lähin naapuri asuu kilometrin päässä ja katuvaloja ei ole. En ole koskaan pelännyt pimeää. Mummon kuoleman jälkeen pimeän pelko kuitenkin iski, jos olin yksin kotona. Sytytin aina valot huoneeseen, johon menin, koska pelkäsin mummon ilmestyvän. Lisäksi en uskaltanut avata silmiäni sängyssä pimeässä, jos mies oli yövuorossa töissä. Tämä tuntui itsestänikin ihan hullulta. Tietenkin terapiassani käsittelimme tätä uutta pelkoani. Terapeutti kysyi minulta viisaasti: "Oliko sinun mummosi sellainen ihminen, joka tulisi sinulle kummittelemaan?" Silloin tajusin, että ei se mummo tulisi. Sillä kaikkein vähiten mummo olisi halunnut, että minä pelkäisin. Siitä tilanne lähti purkautumaan ja muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen en enää pelkää pimeää, enkä sytyttele valoja. Välillä silti mielessä aina välähtää, jos se mummo ilmestyykin.

Miksi sitten pelkäsin, että kuollut mummo voisi ilmestyä kummittelemaan? Pelko juontaa juurensa näistä kahdesta tapauksesta.

Ensimmäinen selittämätön juttu tapahtui, kun olin reilu kymmenvuotias ja paras ystäväni pari vuotta minua nuorempi. Ystäväni liittyy tähän siksi, koska myös hän todisti tapahtuneen, joten tapahtuneelle on toinenkin "todistaja". Oli todella kaunis helteinen kesäpäivä ja olimme ystäväni perheen kanssa olleet  uimassa eräällä hiekkarannalla koko päivän. Ihmiset saapuvat rannalle aina vesitse, koska suoraa tietä sinne ei ole. Lähin tie rannasta on jonkun matkan päässä, eikä rannan jälkeen ennen tietä ole muuta kuin pelkkää umpimetsää monta sataa metriä. Tuli kotiinlähdön aika ja meidän piti tietenkin päästä märistä uimapuvuista eroon ennen venematkaa. Meidän porukan lisäksi rannalla oli vain yksi toinen perhe. Katsoimme tietenkin ystäväni kanssa, kun hyppelimme pajupuskan taakse vaihtamaan uimapukuja, että kaikki muut ihmiset ovat edessämme siellä rannalla, jotta saamme rauhassa vaihtaa vaatteet päälle. Juteltiin päivän tapahtumista ja vaihdettiin vaatteita, kun yhtäkkiä meille molemmille tuli tunne, että meitä tuijotetaan. Muistan ihan elävästi, kun ensin katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja sitten katsoimme taaksemme. Ihan meidän takana vain parin metrin päässä seisoi perhe: isä, äiti, kaksi pientä lasta ja äidillä vielä sylissään vauva. Kaikki olivat ihan hiljaa ja tuijottivat meitä, lapsistakaan ei kuulunut pihaustakaan. Osataan ystäväni kanssa vielä tänäkin päivänä kuvailla, miltä tuo perhe näytti. (vaatteet, ulkonäkö) Säikähdettiin tietenkin ihan kamalasti, kun olimme puolipukeissa. Lähdettiin juoksemaan sydän hakkaillen puskan takaa takaisin rannalle. Eihän tuollaista perhettä tietenkään siellä missään näkynyt tuon jälkeen. En vieläkään osaa selittää, miksi näimme nuo ihmiset, mistä he tulivat ja miksi he vain tuijottivat meitä sanomatta sanaakaan, mutta siinä tilanteessa oli jotain tosi puistattavaa. 

Toinen tapaus tapahtui vajaat pari vuotta sitten. Olimme syyskuussa mieheni vanhempien kesämökillä, joka sijaitsee keskellä ei mitään. Olimme käymässä nukkumaan, sammutelleet valot ja laittaneet ulko-oven lukkoon. Menimme mieheni kanssa omaan huoneeseemme ja suljimme oven. Appeni oli mennyt myös nukkumaan. Yllättäen kuulin askelia mökin tuvasta, sanoin miehellekin, että eikö isäsi käynytkään nukkumaan. Mieskin alkoi kuuntelemaan. Samassa kuului, kun ulko-ovi aukesi ja meni kiinni. Siinä vaiheessa mieheni avasi meidän huoneen oven ja kurkkasi, että onko siellä joku. Huhuili vielä isäänsä, joka vaimeasta kuorsauksesta päätellen nukkui. Erikoisinta oli, että tämä sama toistui myös seuraavana iltana mökillä ollessamme. Arvoitukseksi jäi sekin kävelijä ja ulko-oven käyttäjä. Avaimia se ei ainakaan tuntunut tarvitsevan...


Onko teille tapahtunut outoja/selittämättömiä juttuja?
  1. Iso kiitos kun kirjoitit tästä! Mä aion tehdä saman :)

    Ja hui, kylmiä väreitä meni koko ajan iholla kun luin nämä kokemuksesi! Toi perhe-juttu! Siis KARMIVAA! Tiedätkö paikan historiaa yhtään, että onko siellä tapahtunut jotain jollekin perheelle joskus vai mistäköhän syystä ovat jääneet sinne tuijottelemaan ihmisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa olen yrittänyt joskus tutkia, mutta en ole löytänyt mitään. Mä olen aika varma, että jotain siellä on tapahtunut. Se oli tosi karmivaa, mulle tulee vieläkin kylmät väreet, kun ajattelen sitä ja kun en ollut ainoa, joka sen näki. o_O

      Poista
  2. Hrrrr mitä tapauksia! :/
    Mulla on ollut muutama sellainen kokemus, että tuntuu että kuolleet läheiset, mummo ja pappa on tulleet käymään. Aluksi se oli ihan hiton pelottavaa ja pillahdin itkuun siitä tunteesta kun et olekaan huoneessa yksin. Mulla oli kynsiasiakkaana kerran eräs psykoterapeutti, jonka kanssa nämä tuli puheeksi ja hän rauhoitteli mua sillä, että ei ne läheiset tuu tänne pahoissa aikeissa. Ehkä ne tulee just silloin kun niitä kaipaa tsekkaamaan et miten täällä menee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä asiakkaita sulla! ;) Mä en todellakaan haluaisi nähdä ketään läheistä, se olisi niin pelottavaa. Oli aikeet sitten mitkä hyvänsä. Mä olen oikeastaan hämmästynyt kuinka monella ihmisellä saattaa olla tämänkaltaisia kokemuksia, jos vaan asia tulee puheeksi. Niistä ei vaan kamalasti puhuta.

      Poista
    2. Joo emmäkään oo nähnyt, se olis kyllä creepyä. Oon vaan tuntenut, et joku on läsnä. Esim. ekalla kerralla vietin joulua yksinäni kotona, tunsin itteni yksinäiseksi sit vaan joskus yöllä kun olin nukkumaan menossa tuli sellanen outo tunne ja kylmät väreet ja tuntui etten ookaan enää yksin...

      Poista
    3. Koen itsekin tuon perheen näkemisen pahempana kuin nuo äänet mökillä (vaikka ne oli tosi creepyjä myös). Jotenkin siinä tilanteessa tajusi heti, että okei nuo on muunlaisia kuin me. Sen vaan näki heti.

      Poista
    4. Nyt nyt nyt.... Apua!! :D Luin nyt tän postauksen ja littleB:n ensimmäisen kommentin tästä psykoterapeutti-asiakkaasta. Sen pidemmälle lukematta kävin juuri äsken kattomassa toisella välilehdellä Facebookia, kun sinne näytti tulleen pari merkintää. "XX kommentoi henkilön XX statusta (kyseessä on joku uusi haaste, jossa kaikkien FB-ystävien tulisi kertoa ammattinsa ja työnkuvansa): Psykoterapeutti, pidän omaa vastaanottoa." jne....
      Selvennyksenä vielä, ettei mulla ole minkään tällaisen alan omia kavereita. Vähän sydän jysähti! :D

      Kyllä itellä on muutenkin joitakin yliluonnollisia kokemuksia, muutamia ja melko pieniä. Sen verran, että uskon kuitenkin niihin. :)

      Poista
  3. Äidilläni on tällaisia yliluonnollisia kokemuksia, ei niinkään kuoleiden kanssa, vaan tulevien tapahtumien johdosta. Hän on esimerkiksi nähnyt työkaverinsa vierellä pienen lapsen ja pian selvisikin, että tuo työkaveri on raskauden alussa eikä ole kertonut siitä vielä kenellekään. Äitini on sitä mieltä, että minunkin pitäisi olla herkkä tällaisille, koska olen horoskoopiltani kalat, mutta toistaiseksi en ole nähnyt mitään, mitä ei järjellä selittäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enneunet on varmasti kivoja niin kauan, kun ne koskettaa jotain kivoja asioita, mutta olisi ihan kamalaa, jos näkisi vaikka jonkun kuoleman ja sit se toteutuisi. :/

      Poista
  4. Mä olen itse niin vahvasti "tiedenaisia" että on vaikea uskoa mihinkään yliluonnolliseen, varsinkaan kun en ole itse sellaisia kokemuksia kokenut. Mutta mikä minä tietenkään olen toisten kokemuksia ja uskomuksia vähättelemään. Kyllä itselläkin alkoi selkäpiitä karmia nämä sun kertomukset, toivottavasti saan jatkossakin elää tässä rationaalisessa kuplassani enkä joudu henkilökohtaisesti todistamaan mitään tuollaista...

    Plus ihan mahtavaa että kirjoitat tällaisesta aiheesta! Liian paljon ehkä pelätään sellaista, että pitääköhän nuo minua nyt ihan kajahtaneena. Hyvä itse kunkin saada vähän suvaitsevaisuutta ja laajentaa näkemyksiään.

    En tiedä sainko ilmaistua itseäni ihan täysin haluamallani tavalla tässä kommentissa :D Positiivisella ja kannustavalla tavalla tämän siis kirjoitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ilmaisit!

      Pääsisinkö mä sun kanssa sinne rationaaliseen kuplaan, olisi olo helpottuneempi? :D Jotenkin se mun kupla puhkesi tuohon perhejuttuun, käytiin sitä ystävän kanssa paljon läpi, joka juuri itse on hyvinkin rationaalinen ihminen, mutta ei hänkään voi kieltää tapahtunutta. ;)

      Poista
  5. Burnoutin ahdingon alkaessa hellittää tunsin yhtenä yönä kotona vessaan mennessäni, että joku iso ja turvallinen oli vierelläni. Ajattelin että se oli joku henki, joka tahtoi viestittää, että tästä selvitään ja hän on turvana. Ateistinakin ajatus suojelusenkelistä tuntui ihan luonnolliselta.

    Miksei näkymätöntä maailmaa voisi olla olemassa, onhan paljon sellaista, jonka vain herkät ihmiset aistivat, joskus eläimetkin. En minä näe sähköäkään, mutta silti uskon sen olevan olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän myöskään ole yhtään uskonnollinen (agnostikoksi luettelisin itseni), mutta se ei todellakaan estä uskomasta näihin henkimaailman juttuihin, varsinkin, kun niistä omakohtaista kokemusta hiukan on. :)

      Poista
    2. Loistavasti sanottu tuo, että eihän sähköäkään näe ja silti se on olemassa! :) Niin totta!

      Poista
  6. Ihana kun kirjoitin näistä kokemuksista :) Saa nähdä, jos joskus itsekin kirjoittelin blogiin omista kokemuksista. Tuo tuijottava perhe kuulosti kyllä tosiaan karmivalta.

    Jotkut ihmiset tuntuu olevan tosiaan herkempiä näkemään henkimaailman olentoja. Mulla äidinäiti näki enneunia ja valitettavasti vielä ihmisten kuolemista. Mummo näki mm. unen, joka ennusti mun äidin miehen kuoleman (ei siis isäni, hän on ihan elossa).
    Mun äiti on myös nähnyt ja kokenut kaikenlaista ja itselläni on useampi kokemuksia kummajaisista. Nyt vähän kuulostaa. että myös mun siskontyttö näkee jotain muuta kuin muut ihmiset. Ei kaikki sen jutut selity ihan lapsen mielikuvituksella ja yksi sen kertomista vielä liittyy omaan kokemukseeni. Oon myös kuullut, että olen itsekin jo lapsena nähnyt ihmisiä, joita muut ei nähnyt. Meillä tuntuu olevan suvussa paljonkin ihmisiä, jotka on kokeneet kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ihmeessä, lukisin tosi mielelläni! Samalla, kun se perhe oli karmiva, niin mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän mua on alkanut kiinnostamaan sen paikan historia ja löytyiskö mitään tietoa sitä kautta. Pitäisi varmaan jotain kirkonkirjoja tutkia, jos niistä löytyisi jotain.

      Mä uskon, että toiset ihmiset on herkempiä henkimaailmalle, sitä sanoi minulle jopa terapeuttinikin, kun puhuin hänelle tuosta tapahtumasta. Mullehan itselle saattaa tulla jostain ihan uusista paikoista sellainen olo, että olen joskus ollut siellä. Se fiilis tulee tosi vahvana hajut, tunne... sitä on tosi vaikea selittää. Ei tule usein, mutta muutaman kerran näin on käynyt.

      Poista
  7. Apua, mä menin ihan kananlihalle päästä varpaisiin, kun luin tuon ekan pätkän. Karmivaa! Eikä tuo toinen tarina ole yhtään sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei muuten ole tainnut ikinä tulla nämä puheeksi, vaikka ollaan tunnettu iät ja ajat? Nyt et uskalla liikkua mun seurassa, tiedä, mitä vielä ilmestyy. ;)

      Poista
    2. Hah, sama täällä, kananlihalla päänahasta varpaisiin, jopa posket. Tuo perhejuttu oli tosi hurja! Kananlihakohtaus lisäksi uusi monta kertaa kun luin näitä kommentteja. Kerro Jonna vielä, mitä perheellä oli päällään, millaisia vaatteita?

      Poista
  8. Kaija Juurikkalan kirja Varjojen taika -matka edelliseen elämään on mielenkiintoinen. Hän kertoo omista kokemuksistaan muutettuaan maalle. Tietyssä yläkerran nurkkahuoneessa hän alkoi kuulla koputuksia komerosta, nähdä painajaisa ja näkyjä, ja alkoi selvittää niiden alkuperää. Hän lähti Japaniin ja löysi vastauksen.
    http://www.voihyvin.fi/artikkeli/kaija-juurikkala-kulki-pimeydesta-valoon

    Meidän suvussa suhtaudutaan hyvin vapaamielisesti kaikenlaiseen huuhaa-meininkiin, joten tämäkin kirja kiersi monella. Yksi tätini on suomentanut kolmioisaisen kirjasarjan, jonka kirjoittaja kertoo saaneensa automaattikirjoituksena joltakin hengeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin kerran ohjelman, missä juuri tuollaisia ihmisiä, jolla oli tuntemuksia "toisista" elämistä vaivutettiin hypnoosiin, jonka kautta oppivat tajuamaan paremmin, miksi kokivat jotain asioita vahvasti. Oli tosi mielenkiintoinen dokkari ja kiinnosti itseäni juuri sen vuoksi, että miksi koen jotkut paikat joskus tosi vahvasti.

      On varmaan tädilläsi ollut melkoisen mielenkiintoinen suomennus! o_O

      Poista
  9. Mielenkiintoisia, mutta samalla pelottavia nämä jutut. Itsekin olen kokenut muutamia yliluonnolliseksi luokiteltavia juttuja, kun olin n.7 vuotta sitten kesätöissä museossa. Ja mainuttakoon, että kuitenkin kuuluin näihin "järki-ihmisiin", jotka eivät tätä ennen oikein uskoneet mihinkään yliluonnolliseen.

    Museon toimistorakennus oli vanha kaksikerroksinen puutalo, jossa oli joka nurkka täynnä museotavaraa järjesteltyinä ja tietokoneita oli ripoteltu sinne tänne eri huoneisiin, sillä kirjaushommia oli paljon. Olin sitten kerran yläkerrassa yksikseni kirjaamassa jotain tavaralistausta koneelle, kun yhtäkkiä kuului outo kahahdus. Se oli kuin piirtoheitinkalvoa oltaisiin heiluteltu ilmassa. (Siitähän kuuluu sellainen tietty viuhviuh-ääni kun ohutta muovikalvoa heiluttelee). Pelästyin tietty, sillä olin työn tohinassa ollut ihan omissa ajatuksissa. Kuulostelin, että jos joku olisi tullut yläkertaan ja en vain olisi huomannut, mutta mitään ei kuulunut. Lähdin sitten katsomaan, että mistä ääni oli oikein tullut. Yhdessä huoneessa oli kokoelma naisten kansallispukuja siististi henkareilla ja huomasinkin, että yksi hame oli pudonnut henkarilta, vaikka vannon, että se oli aiemmin ollut tukevasti siinä ripustettuna. Lisäksi minulla oli tunne, kuin joku olisi katsonut minua ilkikurisesti. Kyseisessä rakennuksessa oli ennen muinoin asunut eräs mies, joka oli kuulemma ollut eläessään kova naistenmies ja tiedättehän tekin nämä tällaiset miehet. Kovasti yritetään tehdään kaikkensa, että saadaan hame tippumaan. ;D
    Kuulemma kukaan museolla työskennelleistä miehistä ei ollut koskaan törmännyt tähän aaveeseen, mutta naiset kertoivat sen jopa joskus keittäneen aamukahvit! (Se ei voinut olla, että joku olisi jättänyt kahvinkeittimen päälle, sillä se napsahti automaattisesti pois päältä tietyn ajan kuluessa. Kuulemma kuitenkin eräs aamu se oli ollut päällä ja siinä oli kahvit!)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väreet! o_O

      Itsehän ajattelen itseäni järki-ihmisenä, mutta juuri nuo tapahtumat, saivat sitten ajattelemaan, että ei kaikkea voi kieltääkään. Edelleen yritän ajatella tietenkin kaikki järkiperäisenä, koska olen ihminen joka rakastaa faktoja! Mummon kuoleman jälkeen kuitenkin tuo henkimaailma nousi jälleen pintaan. Itselleni on ihan okei, jos joku pitää näitä ihan hölynpölynä. ;) Tiedän vain sen, mitä itselle on tapahtunut.

      Poista
  10. Hrrr. Mulla ei ole "kai" tapahtunut mitään yliluonnollista, mutta olen kuullut monilta tästä. Mun siskopuol on juuri sellainen ihminen joka kokee kaikkea yliluonnillasta ja mm. puhuu oman kuolleen mummonsa kanssa? En tiedä kuuluuko reikihoito mitenkää tähän, mutta se tekee niitä hoitoja ja itse olen kerran ollut sellaisessa hoidossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sun pitäis joskus kirjoittaa siitä reikihoidosta. Olen aina miettinyt millaista se on. :)

      Poista
    2. Voin joo kirjoittaa siitä jossain vaiheessa. :) Kesän aikana otan toisenki sellaisen. Suosittelen joskus koittamaan, jos tulee mahdollisuus. :)

      Poista
  11. Mulla ei taida olla ollut mitään yliluonnollista kokemusta, ei ainakaan nyt tuu mieleen. Mutta pienenä näin unen että mun akvaariokala oli hypännyt akvaariosta pois ja kuollut sohvan alle. Aamulla äiti ihmetteli että missä yksi kala on. Siirsin sohvaa, ja siellä se oli. En tiedä miten reagoisin jos tää oikeesti tapahtuisi, mutta haluaisin nähdä oman isini, joka kuoli kun olin 7. Isiä on vieläkin ihan hirveä ikävä ja välillä näen hänestä unia jossa hän on vielä elossa. Omissa häissäni kun olin alttarilla mieheni kanssa, oli äitini tuntenut että isi oli tullut hänen selkänsä taakse ja kietonut kädet hänen ympärilleen. Ja mää uskon siihen. Isi halusi tulla mun häihin ja mää halusin että hän tulee. <3

    VastaaPoista
  12. Hyi että mä kans pelkään kaikkee yliluonnollisii juttuja. Oon niin herkkä niille kun olen nähnyt hirmu paljon enne unia ja kaikki on toteutuneet.
    Myös kerran näin jonkun seisovan talvella meidän makuuhuoneen ikkunan takana vaikka mieheni sitten kävi tarkistamassa oliko siellä ketään kun menin niin paniikkiin. Eihän se siellä mitään nähnyt ja pitää minua ihan pöpinä.


    Louna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Louna mulle riittää nuo "haamut", en todellakaan haluaisi nähdä enneunia. Sitä alkaisi aina jotain nähtyään, miettimään, että entäs jos tää toteutuu. Hyvissä unissa ei mitään, mutta ne pahat. Raskas taakka!

      Poista
  13. Nämä on jänniä juttuja. Mä en oikein usko yliluonnollisiin asioihin (en ole kyllä muuta kokenutkaan, kun kuullut töissä ääniä), mutta töissä näistä tulee juteltua, koska siellä ollaan vahvasti sitä mieltä, että vanhassa vanhainkotirakennuksessa kummittelee. On kuultu askelia, ääniä, oveen on koputettu ja hälytysvalo syttynyt itsestään. Yhdellä osastolla kuuluu myös kuin jonkun askelia ja niinkuin vessa vedettäisiin. Eikä ketään näy missään. Onhan nämä aika ikäviä yövuoroja tekeville, joilla on vieläpä vilkas mielikuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti karmivaa sellaisella, joka on säikky ja siihen vielä ehkä pimeänpelko päälle. Mäkään en haluaisi tavallaan uskoa, mutta olen joutunut myöntymään asialla omien kokemusten kautta.

      Poista
  14. Minulla on joskus tullut varma olo, että seuraavaksi tapahtuu jotain tiettyä ja se on tapahtunut. Olen myös muutaman kerran oltuani hyvin surullinen ja illalla jo sängyssä unta odotellessani tuntenut yhtäkkiä ihmeellisen rauhan ja suljettujen silmien takaa nähnyt kirkasta valoa, niin kuin aurinko häikäisisi. Samalla olen joskus tuntunut niin kuin joku tai jokin olisi läsnä, kuin olalleni olisi laskeutunut käsi tai kuin joku istahtaisi sängyn jalkapäätyyn. Hyvänolontunne on aivan käsittämätön ja suuni kääntyy väkisin hymyyn. En tiedä, onko kyseessä suojelusenkeli, henki tai vain kuvitelmaa, mutta totta on se, että ihan hetkessä surullinen mielialani on vaihtunut rauhalliseen ja onnelliseen oloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sinulle on tullut positiivinen olo, kun omat kokemukset on olleet enemmän tai vähemmän pelottavia.

      Poista
  15. Hyi mitä juttuja. Ja mulla on kyllä jännä juttu tämä, että aina kun luen yliluonnollisia juttuja, niin kotona tapahtuu jotain, mikä säikäyttää.
    Nytkin samalla kun luin sun juttua, niin postiluukku rupes kolisemaan. Kello on 2.42 yöllä. Aamulehdenjakaja laittoi mulle Hesarin. En ole tilaaja, enkä ole saanut Hesaria ilmaisjakeluna ikinä :O
    Yhden kerran kun luin yliluonnollisa kokemuksia-ketjua, niin keittiönkello tippui seinältä. Siitä vieri koristekivet pitkin lattioita. Se oli tosi häijyä.
    Meillä myös päivittäin jotain tippuu(en saa useinkaan selville mikä) tai mopit yms. kaatuu, ja äänellään siis säikäyttää mut pahasti. Ja koiran. Välillä näille koville äänille ei löydy mitään selitystä. Toisinaan sitten huomaan, että koukku tai joku on tippunut. Meillä on siitä jännä kämppä, että mikään ei pysy seinillä eikä missään, vaikka käyttäis kiinnittämiseen mitä hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Ei kannata lukea usein, että vältyt vaurioilta. ;) Tosin ilmainen Hesari oli aika kiva. o_O Olin mielenkiintoista tietää, löytäiskö joku jonkun hengen teidän kodista, ketkä vaistoavat niiden läsnäolon, jos noin paljon tapahtuu...

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives