Aurinkotuotteet


Tiedän, että on vähän noloa myöntää, mutta en inhoa mitään muuta niin paljon kuin aurinkosuojien kanssa läträilyä. Minulla on aina tunne, että ne hiostavat, tuntuvat vaatteita vasten inhottavilta ja tekevät olon nihkeäksi. Ihan kuin olisi jotain ylimääräistä, jota ei pitäisi olla. Kyllä, monessa purkissa luvataan helposti imeytyvää koostumusta, mutta olen näiden lupauksien kanssa eri mieltä. Siksipä en normaaleina kesäpäivinä käytä aurinkosuojaa kuin kasvoille ja decolteelle. Sillä oleilen ison osan päivästä sisällä tai varjossa. Auringonottoa en harrasta kotimaassa oikeastaan ollenkaan. En pala kovinkaan helposti, mutta en myöskään rusketu. Saan oikeasti viettää joka päivä auringossa monena päivänä peräkkäin parinkin tunnin pätkiä, ennen kuin minuun alkaa vähänkään mikään väri tarttumaan. Siksi tartun usein itseruskettavaan.

Ulkomailla sen sijaan rakastan löhötä aurinkotuolissa nenä kiinni kirjassa. Voisin viettää koko lomani niin, enkä kuvailisi itseäni aktiiviseksi lomailijaksi. Rakastan löhöilyä. Rantatuolissa silmät ummistaessaan voi kuulla aaltojen lyövän rantaan, haistaa nenässä meren suolaisen tuoksun, sekä kuulla ihmisten iloisen puheensorinan. 

Lomalla suojaan ihoni aina kunnolla ja pidän huolen siitä, että keskipäivän aikaan pysyttelen varjon alla. Joten aurinkolomalle lähtee aina mukaan iso pino aurinkosuojia. Aloitan aina suojakertoimella SPF 50, jota käytän koko loman kasvoillani, mutta vartalon iholle lasken kertoimet parin päivän jälkeen SPF 30. Tämä on sopinut minulle hyvin, enkä muista, että olisin sitten lapsuuteni, kun emme käyttäneet aurinkovoiteita ollenkaan, palanut kertaakaan. Itse vien lomilla aurinkosuojat aina mukani Suomesta, koska paikan päältä ostettuna ne saattavat olla yllättävän kalliita.

Tällä kertaa ajattelin ottaa mukaan lomalleni kokeiluun jotain uutta. Olen jo muutaman vuoden ajan seuraillut, kuinka kuivaöljypohjaiset aurinkosuojat ovat tehneet tuloaan markkinoille. Pitkään isoin suojakerroin näille öljyille oli SPF 30, mutta viime aikoina kauppoihin on alkanut ilmestyä myös SPF 50 lapulla varustettuja öljyjä. Ensimmäisille päiville otin mukaani Guinotin tämän kesän uutuustuotteen aurinkosuojaöljyn ja loppuviikolle soveltuvan Clarinsin pienemmällä kertoimella varustetun öljyn. Lisäksi mukaan lähti myös blogin kautta saamani uusi tuttavuus ranskalaisen Laboratoires de Biarritzin kehittelemä Algamaris luomuaurinkosuoja spray ja after sun. Luomutuotteet eivät sisällä kemiallisia filttereitä, jotka veteen joutuessaan mm. tuhoavat koralleja tai häiritsevät hormonitoimintaa. Algamaris tuotteet ovat luomusertifioituja ja ne sisältävät mm. Alga-gorria yhdistettä, jota saadaan punalevästä. Se on antioksidanttipitoisuudeltaan korkea ja siten auttaa ihoa suojautumaan vaurioitumiselta ja siten uudistumaan nopeammin. Kuulostaa niin hyvältä, että todellakin toivon, että loman jälkeen tässä olisi uusi lomasuosikkini. 

Mukaan lähti tietenkin jo vuosia kesäisin laukussani kulkenut suosikkituotteeni Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Targeted Sun Defence Stick SPF 50, jota on helppo sutia suoraan puikosta helposti palaviin kohtiin, kuten nenään ja poskipäille. Tämä on myös mieheni suosikki. Mm. Aco ja Algamaris -sarjoista löytyy samanlaisia stickejä.


Aurinkoöljyt/voiteet pitää illalla tietenkin pestä pois jollakin, joten mukaan lähti Aussien No Rush suihkugeeli, joka sisältää jojobaöljyjä. Miehenkin nenä hyväksyy. Nimensä puolesta tuote oli pakko ottaa mukaan, koska kelläpä lomalla olisi kiire? Jos meinaa tulla, niin suihkugeeli muistuttaa. ;) After suniksi mukaan lähti kokeiluun Algamarisin Fluide Apres Soleil emulsio, joka sisältää mm. luomu aloe veraa ja kosteuttavaa shea-voita.

Kannattaa lukea myös Virven postaus aurinkosuojavoiteiden eroista.

Mitä aurinkosuojia käytätte?

Osa tuotteista ostettu itse, osa lehdistönäytteitä.


  1. Olen samanlainen aurinkosuojien kanssa - tuntuu aina siltä, että ne jotenkin ahdistavat ja kiristävät tai sitten juoksevat eivätkä tee mitään... Tänä kesänä on kuitenkin pakko petrata, sillä iho on vielä sen verran herkillä aknen jäljiltä ja jo yksi päivä auringossa ilman suojaa sai ihon punoittamaan poskien alueelta aika lailla. Onneksi en ole palavaa sorttia :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lähmäinen tunne on jotenkin niin inhottava. En vielä ole sellaista aurinkovoidetta kokeillut, joka ei sitä tee. Öljyistä jää sitten vastaavasti tosi liukas iho.

      Poista
  2. Täällä toinen, joka ei yhtään tykkää noiden suojavoiteiden kanssa läträilystä. Vaan pakko on, vaikka ei aurinkoa enää vuosiin ole otettukaan. Ja tuotteet vaihtelevat vuosittain - suosikkia ei ole löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaisin kyllä ihan mitä vain, jos joku oikeasti keksisi aurinkovoiteen, joka tuntuisi levityksen jälkeen iholla samalta kuin kosteusvoide. :)

      Poista
    2. Juuri näin! Olen luokattoman huono suojaamaan ihoani Suomessa, koska kaikki lähmätahma inhottaa.. Etelässä yritän paremmin, mutta ei se silti aina onnistu :)

      Poista
    3. Mä olen ihan yhtä onneton. Etelässä on sitten pakko pistää, kun otan sen rasvan hihkeyden vastaan ennen kuin punaisen ihon. :D

      Poista
  3. Ihana mielikuva tuo rannalla silmien sulkeminen ja tuuli, tuoksut ja äänet. Se on onnea!

    Eipä tule enää rannoilla maattua, enkä ole kovasti niitä ihmisiä ollut nuorempanakaan herkästi palavan ihon kanssa. Lapsena laskin kesän alkaneen vasta kun oli eka kertaa iho palanut. Viisi päivää Rooman paahtavassa auringossa ei myöskään saanut aikaan minkäänlaisia rusketusraitoja. Nyt vaan toivon, että olisin käyttänyt aina aurinkosuojaa kesällä töihin pyöräillessä myös käsivarsille, niissä on nyt selvästi ryppyinen iho.

    Ihanaa aurinkolomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on!

      Lapsena muistan, että tuli kerran kesässä joku paikka käräytettyä, kun ei sitä rasvaa niin muistanut joka kohtaan niin tarkasti laittaa. Ikää kun tuli lisää, niin levityksen ja lisäämisen kanssa tuli tietenkin tarkemmaksi.

      Poista
  4. Ostin juuri ekaa kertaa testiin Algamariksen SPF 30:sta! Hauskaa, kerro mitkä fiilikset, itsellä voi hetki mennä ennen kuin pääsen testaamaan :D

    Minulla on myös puteli Acorellen After sunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Algamaris oli todella ihanaa! Tyhjä pullo jäi muistoksi Kreikkaan. Koostumus on tosi ohutta (maitomaista) ja sitä on helppo suihkutella ja levittää ihoon. Siinä on tosi hyvä ei-aurinkorasvamainen tuoksu, mistä myös mieheni tykkäsi kovasti. Meinasi muuten omia sen kokonaan loman aikana itselle. Hieman siitäkin nihkeä pinta jäi niin kuin aurinkosuojista yleensä, mutta hyvin pieni. Minusta erinomainen tuota. After Sun oli aivan ihanaa, hyväntuoksuista kosteuttavaa ja todella ohutta melkein geelimäistä, joka imeytyi ihoon hetkessä. Molemmat lutrattiin loppuun. Ostan ehdottomasti lisää. ;)

      Poista
    2. Ihana kuulla :) nyt pitäisi vaan vielä ehtiä aurinkoon että pääsisi itse testaamaan :)

      Poista
    3. Vähän voisi ilmat tosiaan lämmetä täällä, että pääsisi käyttämään. ;)

      Poista
  5. Ooh mitä ihania merkkejä. Käytän kaikkea mahdollista. Kovin ihastunut olen La Roche Posayn 50 kerroin kasvovoiteeseen ja Jurliquen aurinkorasvaan, joka ei tuoksu aurinkovoiteelle ja kuivuu heti. Acon huulivoide on hyvä ja tykkään Garnierin suihkeista, lapset eivät jaksa voitelua. :)

    Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut mitään noista luettelemistasi. Paitsi tietenkin Garnieria. Se on kiva perus, sen tuoksusta ttulee mieleen aina oma nuoruus. :)

      Poista
  6. Mä oon itse ihan samanlainen lomalla kuin sinä <3 Aurinkotuoli ja kirja, mitä muuta sitä voikaan toivoa <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives