Oriflame Tenderly Promise – Tuoksu joka tekee hyvää


Olimme perjantaina yöllä tulleet kotiin lomalta, kun aamupäivällä ovikello soi ja oven takana lähetillä oli mukanaan paketti, jonka sisältä paljastui Oriflamen Tenderly Promise EdT. Luin pikaisesti tuoksun mukana tulleen lehdistötiedotteen ja kiinnostukseni heräsi, sillä tuoksun ostamalla voi tehdä hyvää. Mietin, että tästä pitää ehdottomasti kirjoittaa, koska "good cause". Illalla, kun olimme käyneet jo saunomassa, ovikello soi jälleen. Mietimme kauan menemmekö edes avaamaan, sillä meillä ei ovikello yleensä ennen kahdeksaa illalla soi. Ovikellon usein toistuva vaativa ääni sai kuitenkin mieheni hiippailemaan ovelle kylpytakissaan ja vastaanottamaan kukkalähetyksen minulle. Pilailin hänelle: "Luuletko, että ne ovat joltakin salaiselta ihailijalta?" Itselläni ei ollut mitään tietoa, mistä kukat voisivat olla peräisin. Outoa.

Avasin paketin. Ihastelin ja huokailin kaunista kimppua, joka oli sidottu huumaavilta tuoksuvista kieloista, pionista ja valkoisista liljoista. Kaikki lempikukkani samassa kimpussa. Kimppu oli koottu samoista kukista, mitä aiemmin päivällä saamani tuoksu sisältää. Lähettäjäksi paljastuikin Oriflame. Olin todella otettu tästä Oriflamen eleestä, tosi keksiliästä ja erilaista. Kimpun mukana saapuu myös haaste. Siitä lisää postauksen lopussa.


Jokaisesta myydystä Tenderly Promise -tuoksusta Oriflame tekee 0,75 euron lahjoituksen World Childhood -säätiölle. Tavoitteena on yli miljoonan euron lahjoitus, jolla auttaa laiminlyötyjä, hyväksikäytettyjä tai hylättyjä lapsia. Samalla antaa heille mahdollisuus parempaan elämään, sekä auttaa toteuttamaan unelmiaan. World Childhood -säätiön kunniajäsenä toimii prinsessa Madeleine.


Tuoksun inspiraationa on ajatus viattoman lapsuuden hetkestä, kun lapsi juoksee huolettoman iloisena tuoksuvan puutarhan läpi rakastavan äidin syleilyyn. Sellainen hetki, jotka itsekin sain lapsena useasti kokea, vaikka vastaanottajana ei ollutkaan äiti. Minä sain sentään hetkeni, mutta valitettavan moni lapsi maailmassa ei tuota hetkeä tule koskaan kokemaan.

Oriflamen Tenderly Promise on tuoksuna kukkainen, mutta siinä on aistittavissa kevyt sateen raikkaus, joka tuntuu jatkuvan tuoksun pohjalle asti. Alkutuoksussa on kirpeää sitrusta, pehmeää persikankukkaa ja aavistus rosepippurin kipakkuutta. Sydäntuoksussa pehmeää valkoista liljaa, herkkää, mutta voimakasta kieloa ja valloittavaa pionia. Se on kukkakimppu, jota haluaisi haistella ikuisesti. Lopputuoksussa pehmeää myskiä ja satelia. Omaan nenääni tuoksussa on esillä tietty sitruksinen raikkaus, lilja ja pioni, sekä lopun myski. Tuoksun kesto omalla iholla on n. viitisen tuntia, mikä on normaali aika EdT-tuoksulle. Minulle tämä on päivätuoksu kesäpäiviin tai sellaisiin talvipäiviin, jolloin haluan siirtyä hetkeksi kesään.


Pullo on yksinkertaisuudessaan kaunis. Eikä se eroa mitenkään hinnakkaampien tuoksujen pulloista vaan siinä on oma ylellinen tunnelmansa. Korkki näyttää leikkauksineen jalokiveltä ja pulloa koristaa keskellä sydämen muotoinen koverrettu osio, johon on lisätty hieman hempeää lilaa.

Tenderly Promise tulee myyntiin 19.6 ja sen hinta on 29 euroa, mutta 19.6-9.7.2015 välisenä aikana tuoksun voi lunastaa omakseen 19,90 euron hintaan. Jokaisesta ostetusta pullosta lahjoitetaan 0.75 euroa World Childhood -säätiölle. Tuoksun voi tilata Oriflame-edustajalta tai Oriflamen omasta verkkokaupasta.


Sitten siihen haasteeseen. Suurin osa lukijoistani varmasti arvaakin, ketä ihmistä lapsuudestani haluan kiittää. Siitä lisää huomenna.

Onko Oriflamen tuoksut tuttuja?



Tuoksu lehdistönäyte.





  1. Oih, sain tästä näytteen tilauksen mukana ja tykkäsin :)
    Possess löytyy jo ennestään kaapista ja sitäkin tuli pari kertaa harkittua, kunnes tuli hyvä tarjous eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yllätin itseni tykkäämällä tästä tosi paljon, edullisesta hinnastaan huolimatta itse tuoksu on muuta kuin halpa. Tosi omaperäinen ja ylellinen. <3

      Poista
  2. Pakko myöntää, että aika ihana idea! Kuulostaa myös ihanalta tuoksulta. Kauniit kuvatkin! <3 Mulla ei ole Oriflamen tuoksuista mitään kokemusta. En ole Oriflamesta oikeastaan missään vaiheessa erityisemmin innostunut. Avon on mulle tutumpi sarja :) Tosin en ole kyllä nyt vuosiin käyttänyt mitään Avoniltakaan. Kai mä olen sitten nykyään niin luonnonkosmetiikan lumoissa ja selekosmetiikan vietävissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tosi ihana idea, onhan se kiva ajatella, että tuoksun ostamalla voi tehdä hyvää. Mulla on taas vähän toisinpäin, olen ehkä pikku hiljaa alkanut lämpenemään niin Oriflamelle ja Avonilla, kun ennen sivuutin ne aika nopeasti. Johtuu varmaan siitä, että olen alkanut löytämään molemmista sarjoista kivoja tuotteita.

      Poista
  3. Olen aivan myytyä naista, todella idearikkaasti ja kauniisti toteutettu kampanja ja koko idea. Kukkia kun en ikinä saa, niin johan olisin räjähtänyt kattoon moisesta. En nyt ole mikään kukkaihminen, mutta kukkien saaminen on kaunista ja ajattelevaista. Ihana juttu Jonna, ehkä jopa pikkaisen kade. Hih. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma hääkimppunikaan ei ollut niin kaunis kuin tuo. :D Täytyy sanoa, että Oriflamen kamppanja on niin idearikkaasti toteutettu, että se jää vielä pitkäksi aikaa mieleeni. Ei ole enää nykypäivänä kovinkaan helppo homma. Vielä, kun tuo aihe kosketti minua henkilökohtaisesti niin tässä oli jotain tosi läheistä. <3

      Poista
  4. Onpa erilainen ja positiivinen kampanja <3 Mulle tuli Avonin tuoksu enkä tunne niitä sen paremmin kuin Oriflameakaan mutta tykkäsin siitä kovasti. Kiva, että nämäkin brändit tekevät tuoksujaan tutuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Avonin ja Oriflamen tuoksut ovat kyllä yllättävän hyviä, en olisi ollenkaan osannut ajatella, koska olen ollut niin jumiutunut muihin. :)

      Poista
  5. Mun on ehkä aivan pakko tilata tämä. <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives