Talvi-ihon pelastus


Olen varma, että teidän lukijoiden joukosta löytyy samanlaisia kuin minä, siis sellaisia joiden iho alkaa välittömästi syksyllä keskuslämmityksen päälle käynnistyessä raegoimaan kuivumalla. Kasvoni suorastaan haistavat alkavan lämmityksen jo kaukaa. Heti ensimmäisenä lämmityspäivänä kasvoja alkaa kiristelemään, eikä minun tarvitse odottaa edes viikkoa, kun joudun repimään peilin edessä aamulla pinseteillä irti kuivia ihosuikaleita nenäni päästä. Onneksi tähän löytyy helppo apu, nimittäin mistit/kosteussuihkeet.

Mistit olivat pitkään tuote, joista kuvittelin, että en tee niillä yhtään mitään. En oikein ymmärtänyt niiden tarkoitusta ihonhoidossa, mutta kuinka väärässä olinkaan. Muutama vuosi sitten ostin uteliaisuudesta ensimmäisen pulloni ja sen jälkeen en ole voinut olla ilman. Kosteussuihke on nykyään ihonhoidon vakiokalustoa. Sillä saa välittömästi helpotusta kiristelevälle iholle. Sitä voi huoletta sumuttaa meikin päälle, kunhan tekee sen tarpeeksi kaukaa ja valitsee tuotteeksi sellaisen, jossa on mahdollisimman hienojakoinen suihke. Sillä saa myös kiinnitettyä meikin. Kaikki meikit näyttävätkin asettuvan kasvoille nätimmin, kun suihkuttaa päälle lopuksi kevyen kerroksen kosteuttavaa suihketta. Iho näyttää heti heleämmältä. Suihkeet myös kosteuttavat, raikastavat ja virkistävät ihoa ympäri vuoden. 


Pari viikkoa sitten törmäsin myös Roaccutan-kuurilla olevan tytön vinkkiin käyttää mistejä. Tytöllä oli kuurin alkuaikana alkanut iho kuivumaan niin kuin monella muullakin, mutta kuivuuden lisäksi iho oli tullut todella kosketusaraksi. Ihon pinta oli ollut niin arka, että pahimmillaan siihen ei edes voinut koskea ilman kipua, joten ahkera voiteen levittäminen oli tuntunut mahdottomalta. Tätä kosketusarkuutta ei tietenkään ollut kestänyt  kuin pari viikkoa, mutta tuona aikana tyttö oli suihkutellut kosteuttavaa suihketta kasvoilleen päivän aikana aina kun siihen oli tilaisuus. Hän kertoikin kuvainnollisesti maanneensa sohvalla ja suihkutelleen kosteussuihketta kasvoilleen vapaa-ajallaan. Suihkeen viilentävä ja raikastava tunne oli helpottanut ihon arkuutta ja auttanut kiristelyyn. Tietenkin noissa tapauksissa suihkeeksi kannattaa valita muutakin kuin pelkkää lähdevettä sisältäviä tuotteita. Parhaiten sopii suihke, joka on pakattu täyteen iholle hyvää tekeviä raaka-aineita. Sellaisia jotka kosteuttavat sekä sitovat ihoon kosteutta.

Payotin pirteän väriseen pulloon pakattu Brume Eclat -suihke on juuri tällainen tuote. Se sopii kirkastamaan ja virkistämään ihoa, mutta myös kosteuttamaan sitä. Suihke sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteessa on ihanan raikas hedelmäinen tuoksu. Tuote ei sisällä alkoholia, mutta siinä on ihoa kosteuttavaa glyseriiniä ja ihoon kosteutta sitovaa hyaluronihappoa sekä supermarjoja Gojia ja Acaïta, jotka vahvistavat ihoa. Olen huomannut, että jos muistan suihkautella tätä kolmisen kertaa päivässä kasvoille, inhottavan kuiva nenänpää loistaa poissaolollaan. Jos unohdan homman pariksi päiväksi, kuivuus palaa. Olen kokenut, että säännöllisellä mistien käytöllä on itselläni tosi iso vaikutus ihon kuntoon varsinkin talviaikana. Kesällä hyöty on enemmän meikin kiinnitystä ja virkistystä, mutta talvella ihon pintakuivuuden poistamista.


Payotin kosteussuihkeella hintaa on n. 25 euroa. Jälleenmyyjät löydät täältä.

Muita kosteussuihkeisiin ihastuneita? Suosikkeja?

Tuote lehdistönäyte.



  1. Mulla on nää mistit jääny viel kokeilematta. Useemman kerran oon sitä pohiskellu mut en sit ikinä oo eestyny sen etemmäs.. :p Atooppinen iho varmaan tykkäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tykkäis varmasti, lisäksi näillä välttää sen fyysisen kontaktin, niin iho ei ärry lisää. :)

      Poista
  2. Näyttää kyllä niin raikkaalta ja hyvännäköiseltä! :) Varmasti hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosi ihana raikkaan hedelmäinen tuoksu, sellainen piristävä. :)

      Poista
  3. Kosteussuihke pelasti minut viime kesänä poltettuani naamani rakkuloille hölmöyttäni... Kyllä kiristi ja kovasti. Onneksi ei ollut töitä ja poikaystävä suostui käymään kaupassa puolestani. Ei hirveästi sillä naamalla liikuttu ulkona kuin koiraa lenkittämässä :-D Aika alkaa kultaa muistot, mutta ensi kesänä en jätä aurinkorasvaa laittamatta en sitten millään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että kosteussuihkeesta on ollut noin hyvä apua tuohonkin. Kuulostaa ihan hirveältä noi sun rakkulat. :(

      Poista
  4. Kiitos vinkkauksesta. Itellä kans alkaa nenä kuoriutumaan, ihme juttu sinänsä kun kuitenkin laitan aina yöksi kunnolla kosteuttavan rasvan ja aamulla rasvaan niin silti, mikään ei riitä! Suihkun jälkeen varsinkin heti on pakko suihkia jotain naamaan kun kiristää niin vietävästi. Yksi lempparini on Body Shopin E-vitamiinisuihke, suosittelen sitä testaamaan joskus jos ei ole tuttu tuote :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule ihan sama, käytän öisin vielä lisäksi tosi paljon kosteusnaamioita, mutta taika tuohon nenänpäästä irtoavaan nahkaan näyttää olevan se, että tarjoaa sille jotain kosteutusta myös päivän mittaan. Jostain syystä normaalisti aamuin/illoin käytettävät voiteet ei pelkästään auta, vaikka muualta kasvoista kuivuus häviää, kun vaihtaa tuhdinpiin voiteisiin. E-vitamiinisuihketta on pitänyt monesti testata, koska sitä moni kehuu. ;)

      Poista
  5. Kuivanaama täälläkin, enpä ole koskaan suihkeita kokeillut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile, lupaan, että huomaat eron, kunhan muistaa suihkutella tarpeeksi ahkeraan. :)

      Poista
  6. Olen käyttänyt näitä meikin kanssa, mutta nyt pitää varmaan kokeilla muutenkin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Meikittöminä päivinäkin, mulla on aina pullo pöydällä vieressä, etten unohda suihkia.

      Poista
  7. Nyt kuulostaa juuri meikäläisen suihkeelta ja ihanan näköinen puteli! Muutoin merkki täysin uutukainen. Kivaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana! <3

      Mukavaa päivää Tiia sinnekin. :)

      Poista
  8. Dabba-suihkeisiin tutustuttuani olen aivan rakastunut :D Itse käytän kasvosuihketta osana ihonhoitorutiinia niin aamuisin kuin iltaisinkin, ei kyllä näin talvisin tekisi hallaa vaikka ottaa yhtä suihketta töihin mukaan ja suihkauttaa kesken päivänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on myös kivoja. :) Nyt on kyllä sellainen aika vuodesta, että ei tosiaan ole pahitteeksi suihkia päivän mittaankaan. ;)

      Poista
  9. Mulla on aina lähdevesisuihke kaapissa, siihen olen koukussa! Jokin kosteuttavampi suihke olisi varmasti vielä parempi, laitan tämän vinkin korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkaappikylmää suihketta on ihana suihkutella, varsinkin kesällä. <3

      Poista
  10. Oooooooooh pitäisikö kokeilla!? Olen Madaran Nokkossuihketta käyttänyt kasvoveden sijasta iltaisin ja ai miten ihanan tunteen se jättää kasvoille. Viikonloppuna Madaraa menee kasvoille pitkin päivää kun ei ole meikkiä. Meikin päälle en ole kokeillut, siihen käyttöön on UD ;) Dabba olisi myös toinen jota tahtoisin kokeilla, niistä olen kuullut pelkkää hyvää.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madaran nokkossuihke on hyvä, se on just tällainen kosteuttava. :)

      Poista
  11. Mulla on nyt useampi spraykasvovesi käytössä, mutta pitääpä laittaa kosteuttava suihke ostoslistalle :)

    VastaaPoista
  12. en ole suihkeita vielä kokeillut.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata, antavat kivasti kosteutta kiristelevälle iholle. :)

      Poista
  13. kosteuttavatkohan nuo pintakuivaa ihoa tehokkaammin kuin voiteet? mullakin on talvella erittäin, erittäin pintakuiva iho ja tuntuu, ettei mikään auta. kaikenlaiset voiteet ja koostumukset on kokeiltu, mutta suihkeita ei vielä. voisi seuraavaksi kokeilla ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän käytän kosteussuihkeita voiteiden lisäksi. Eli aamulla seerumi ja ohut päivävoide, yöksi sitten yövoidetta tai mahdollisesti jotain tehoseerumia. Päivällä sitten suihkun näitä lisäkosteudeksi aina kun muistan iholle ja siitä tuntuu olevan suuri apu pintakuivuuteen, varsinkin silloin, kun tuntuu, että pelkät voiteet ei riitä. En usko, että ihan yksinään käytettynä auttavat.

      Poista
  14. mulla kuivuu talvisin leuka punaisen karheaksi. :( olisikohan kaulaliinat syypää vai mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti johtuu osaksi siitä, itselle meinaten tulee kaulaliinakauden alettua syksyllä kaulaan aina aluksi näppylöitä, vaikka muuna aikana niitä ei koskaan tule kaulaan. Jotenkin varmaan hankaa, eikä herkkä iho sitten tykkää. :(

      Poista
  15. Voi kunpa oppisin itsekin käyttämään noita mistejä:) Nyt ihoni ei ole lainkaan ollut pintakuiva, mutta saas nähdä kun pakkaset todella tulevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa opetella. ;) Itse huomaan, että myös koneella istuminen kuivattaa kasvoja, jännä juttu.

      Poista
  16. Nää on mulle ihan uusi juttu, mutta kuulostaapa näppärältä! Oma normaalisti hyvin nopeasti rasvoittuva ihonikin osoittaa talvella pieniä kuivumisen merkkejä, jotka tosiaan alkavat sillä sekunnilla kun saadaan ekat pakkaset. Ihan kuin olisi jonkun toisen naama aina talvisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpötilanvaihtelut ja lämmitys kyllä muuttaa ihon aivan erilaiseksi talvella ja auringon puute. Jos iho saisi päättää, sille parasta olisi ainainen kesä: ;)

      Poista
  17. Mä just tänään roudasin töihin yhden kasvosuihkeen, se oli jo muistilistalla lähes viikon verran :D Mutta rasti seinään, sillä muistin sitä jopa kasvoille suihkauttaakin ^_^ Katsotaan, millaiseksi iho muuttuu jos vaan muistan sitä suihkauttaa :)

    Mutta tuo Payot näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi on tosiaan vaikeuksia muistaa, mutta äkkiä siitä tulee rutiini. :D

      Payot tuoksuu aivan ihanalta ja kosteuttaa tosi hyvin. :)

      Poista
  18. Kuivaihoinen ilmottautuu :D On tullut käytettyä mistejä vaan virkistäytymiseen mutta tarviipas kokeilla näin talvellakin. Kiitti vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käyttää myös kosteuttamiseen. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives