Parhaat – huhtikuu'19

*Make up for ever ja Senja omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Kylmästä säästä huolimatta lempiaikani vuodesta on alkanut (touko-elokuu), joten onkin aika kerätä yhteen huhtikuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Huhtikuussa panostin erityisesti ihonhoitoon. En tiedä teistä, mutta oma ihoni oli todella kovilla joka paikkaan tunkevan tiepölyn kanssa. Huomasin miten se kuivatti ihoa ja iltaisin joutui välillä suorittamaan jopa kolmoispuhdistusta, että kasvot oikeasti tuntuivat huokosia myöden puhtaita. Käytin kosteutukseen yhtä markkinoiden parhaista hoitovesistä, jota minulla on menossa jo toinen pullollinen. Mukaan mahtuu myös pari meikkituotetta, mm. kuivalle iholle loistavasti sopiva primer.


Senja Cosmetics Nordic Nectar Toner Essence – FI-Natura -sertifioitu suomalainen Senja Cosmetics on ehdottomasti yksi mielenkiintoisempia uusia tulokkaita kosmetiikkamarkkinoilla. Käytin merkin hoitovettä ensimmäisen pullollisen jo viime vuoden puolella, kun brändi lanseerattiin. Se osoittautui niin hyväksi, että siitä tuli välittömästi tuote, jota minulla on aina varapullo kaapissa jemmassa. Se mikä tekee hoitovedestä erityisen, on sen koivunmahlapohja, johon muut ainesosat ovat sekoitettu. Koivunmahla tunnetaan tehokkaana ihon kosteuttajana. Tämän lisäksi purkkiin on pakattuna glyseriiniä, paljon andioksidantteja sisältäviä mustikkaa ja variksenmarjaa sekä nokkosta. Nordic Nectar Toner Essencen koostumus on sanalla sanottuna täydellinen. Ohutta läpinäkyvää hyvin kevyttä aavistuksen geelimäistä nestettä, joka imeytyy hetkessä ihoon, tehden siitä sametin pehmeän. Tuoksu on todella miellyttävä, aavistuksen makeahko. Essence on myös riittoisaa, aluksi hivenen pieneltä tuntunut 100 ml:n pullo riittää yllättävän pitkään.

Inari Cosmetics Hydration Cleanser* – Inaria koskee vähän sama kuin Senjaa. Brändi toi markkinoille juuri uuden puhdistuotteen, joka on koostumukseltaan luonnonkosmetiikan ehdotonta aatelia. Sitä tosin tämän hintaiselta tuotteelta pitääkin odottaa. Kevyen kermaisen vaahdon muodostava hellävarainen ja tehokas puhdistusemulsio sopii ihan yksinäänkin loistavasti kaksoispuhdistukseen. Sellaista on viime aikoina tullut tehtyä myös meikittöminä päivinä katupölyn vuoksi. Ensimmäisellä kerralla tuotetta kannattaa hieroa kuiville kasvoille ja emulgoida pois veden kanssa. Toisella puhdistuskerralla levittää tuote kostealle iholle, jolloin se alkaa välittömästi muodostaan kevyttä kermaista vaahtoa. Kasvoista tulee puhtaat ja pehmeät, ilman kiristystä. 

HUOM! Inarin omassa verkkokaupassa koodilla INARICLEANSER10 8.5.2019 asti putsari kaupan päälle ostaessasi seerumin tai voiteen. Muista lisätä tilatessa myös puhdistustuote ostoskoriin. Kuponkikoodin kassalla syötettyäsi, tuotteen hinta vähenee loppusummasta. 

Sisley Hydrating & Toning Mask* – Yhdessä vaiheessa käytin yönaamioita useita kertoja viikossa monta kuukautta, mutta viime talvena yönaamio eksyi kasvoilleni vain pariin hassuun otteeseen. Sisleyn kevyt geelinaamio sai minut innostumaan pitkästä aikaa yönaamioiden käytöstä, toki osasyynä oli myös ihon kuivuus. Naamiohan on tarkoitettu alunperin vaikuttamaan vain kolme minuuttia, jonka jälkeen kasvot voi huuhdella tai ylimääräiset pyyhkiä pois kasvopaperilla. Minulle tämä on kuitenkin yönaamio, sillä Hydrating & Toning Mask kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti yön aikana. Aamulla iho näyttää selvästi kimmoisammalta. 


Sensai The Lipstick 05 Himawari Orange* – Sensain uudistuneissa huulipunissa on mukava huulia kosteuttava koostumus, joka tekee huulipunan käytöstä miellyttävää. Lisäksi pysyvyys on hyvä. En esim. töissä pysty korjaamaan huulipunaa kuin muutaman tunnin välein, enkä pysty katsomaan itseäni pelistä kuin tauoilla. Joten olen todella tarkka siitä, mitä punia kelpuutan työpuniksi. Minun pitää luottaa siihen, että ne näyttävät siisteiltä ilman jatkuvaa tarkistamista. Olen jatkuvassa asiakaskontaktissa, mutta minulla ei ole aikaa katsella peiliin, miltä puna mahdollisesti näyttää. Sensain puna pysyy huulilla ja kuluu pois huulilta nätisti. Mikä parasta se ei leviä juonteisiin, vaikka ei käyttäisi rajauskynää. Tauolla puikosta on helppo taputella punaa lisää huulille. Ehdoton lempisävyni on Himawari Orange, joka on kirkas mutta pehmeä oranssi. Suosittelen sävyä myös heille, jotka yleensä oranssia sävyä pelkäävät.


MAKE UP FOR EVER Hydrating Primer – Olin halunnut jo pitkään kokeilla MAKE UP FOR EVERIN hehkutettuja primereitä ja vihdoin tilasin testiin täysikokoisena Hydrating Primerin, sekä pienempänä kokona Smoothing Primerin, jota käytän ainoastaan t-alueelle. Jos haluat huokoset piiloon ja tasaisen blurratun ihon, niin Smoothing Primer on loistava. Olen tykännyt siitäkin todella paljon, vaikka en sitä mainintaa enempää tähän postaukseen mukaan ottanut. Tykkään siitä, että tuotteita saa kahtena eri kokona (30 ml ja 15 ml). En todellakaan saisi blurraavaa primeriä täysikokoisena käytettyä ikinä loppuun, kun se on vielä hyvää. Sen sijaan puolet pienempi tuubi on kooltaan täydellinen. On mukavaa, kun primerit kuluvat samaa vauhtia, eikä toinen lopu ennen toista. 

Hydrating Primer on suunniteltu varsinkin kuivalle iholle, mutta minusta tämä sopii myös normaalista-sekaihoon. Tuotteessa on ohut emulsiomainen maitomaiselta näyttävä koostumus, joka tuntuu iholla mukavan raikkaalta. Kosteuttaa tehokkaasti, mutta tekee ihosta myös aavistuksen sileämmän näköisen. Tuntuma jää pehmeäksi ja päälle on helppo levittää meikki. Pidentää meikin kestoa ja pohja näyttää hyvältä myöhään iltaan asti. Tuotteessa on miellyttävä hyvin kevyt kukkaisa tuoksu. 

Mikä oli huhtikuun suosikkituotteesi? Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita?

*Make up for ever ja Senja omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.







  1. Senjan hoitovettä olen itsekin käyttänyt ja tykkäsin kovasti!

    Mukavaa sunnuntai-iltaa Jonna ♥

    VastaaPoista
  2. Kollageeninaamio on viime kuun suosikkini :)
    Kivoja lemppareita täältä sinultakin löytyi. Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollageenituotteet noin yleensäkin ovat huippuja ikääntyvällä iholla. Parikymppisenä ne ei vielä tehneet iholle mitään, nyt tekevät. ;)

      Mukavaa su-iltaa ja alkuviikkoa sinnekin Outi. <3

      Poista
  3. Laitan korvan taa tuon MUFE:n Smoothing Primerin, sillä en ole koskaan saanut yhtäkään blur-tyyppistä primeria näyttämään omalla ihollani hyvältä! Senja vaikuttaa hyvältä myös, yritän hillitä ostohaluja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pistää, mulla meinaten sama juttu. En ole tähän mennessä tykännyt yhdestäkään tarpeeksi, MUFE on ensimmäinen joka toimii ja ostan jatkossa takuulla lisää. Iän myötä ihohuokoset ovat alkaneet isontumaan ja siksi on ollut tarkoitus löytää toimiva tuote. Pitkä matka ollut. :D

      Poista
  4. Ostin viime kuussa Bioeffectin matkasetin, siinä oli micellivesi, kuorinta ja aamu- ja iltaseerumit. Ja ihastuin...varsinkin aamuseerumiin. Dermalociga uskoni on vaarassa. Lisäksi IS Clinicalin kaulavoide on ihan pop.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mitä! Nyt on kyllä kova, meinaten juuri Dermalogican käyttäjät on usein tosi uskollisia, joten jos Bioeffect on tehnyt noin suuren vaikutuksen niin... ^_^ Mä en itseasiassa ole kokeillut ikinä tota paljon hehkutettua iS Clinicalin kaulavoidetta, pitää ottaa se asiaksi jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Tuttuja näistä Sensain punat. Tuota sävyä en ole testannut, meinaatko, että tämä pinkkihuulinenkin voisi kokeilla. :) Toimisikohan. Ainakin ruskettuneena voisi olla ihana.

    Kivaa uutta viikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, se on oranssi mutta ei mikään in your face -oranssi. :)

      Mukavaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  6. Tuo hoitovesi kuulostaa mielenkiintoselta, jäin oikeen pohtimaan, että miltähän se tuoksuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen vähän makeahko, mutta mieto tuoksu. :D

      Poista
  7. Mufelta täytyisi kokeilla noita pohjustajia, joskus oli agendana tutustua niihin mutta sitten se jäi. Senjan hoitovesi kuulostaa vähän samankaltaiselta kuin Unna Nordicin Varpu, jossa on myös koivumahlapohja :) Sensain huulipunat pidän mielessä, itselläkin huulipunien suhteen kriteerit, mitkä sopivat töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä tykkäisit MUFE:n pohjustajista, tuo kuivankin ihon on ihana, koska jopa se tasoittaa vähän, ei ole kuitenkaan silikonisen tuntuinen.

      Töissä todella värikkään punan pito on todella haastavaa, pakko olla tosi tarkat kriteerit, mitä tahansa ei todellakaan voi pistää.

      Poista
  8. Olen käyttänyt tuota kosteuttavaa MUFEn pohjustajaa mutta ihan ykkössuosikiksi se ei oo päässyt mun omissa meikeissä, mulla on vähän eri preferenssit. Asiakasmeikeissä taas ihan huippu, varsinkin jos on kuivempi iho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Primereiden hyvyys itsellä tosiaan riippuu paljon siitä, mistä itse pitää ja mitä itse meikiltään hakee. :) Kiva kuulla, että on toiminut asiakasmeikeissä hyvin.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives