Elämäni miehet aakkosina


Aluksi haluan sanoa, että teitä lukijoita on tullut viime aikoina paljon lisää, kiitos siitä! Olen myös huomannut, että kosmetiikka-aiheiden lisäksi teitä on kiinnostaneet todella paljon hivenen henkilökohtaisemmat juttuni, jotka ovat keikkuneet viime kuukauden luetuimmissa. Tämä tuntuu olevan kausiluontoista. Välillä niitä luetaan enemmän, välillä tuntuu, ettei ketään kiinnosta. 

Aakkospostaukset ovat varmasti eräänlainen blogimaailman klassikko. Näitä onkin tullut tehtyä vaikka mistä. Monet innostuivat innoittamani tekemään kosmetiikan ja kauneuden aakkoset postauksia, mikä tuntui mukavalta.  Eräs ilta postausideoita pohtiessani, niitä puhelimen muistiin kirjoittaessani, päätin tehdä tästä aiheesta vieläkin syvemmän. En tiedä onko minua koskaan jännittänyt julkaista jotain postaustani niin paljon kuin tätä, sillä tästä jos jostain tulee elämässäni olevista tai olleista ihmisistä tietoa, jota ette välttämättä tienneet. Joten olkaapa hyvä, elämääni vaikuttaneet miehet aakkosissa. Osa tietenkin pilke silmässä, mutta osa vakavammin. ^_^ Aihe osoittautui lopulta sen verran vaikeaksi, että kolmeen kirjaimeen X, Å ja Ö minulla ei ainakaan toistaikseksi elämästäni löytynyt minkäänlaista miestä. Onhan tässä kuitenkin vielä aikaa muuttaa tilanne. 

Antti On miespuolinen tuttuni, jonka kanssa juttelen kynsilakoista, tuoksuista ja muodista. Tutustuimme aikoinaan vuosia vuosia sitten eräällä foorumilla, mutta näimme toisemme livenä vasta pari vuotta sitten.

Ben & Jerry's Tätä Beniä ei vaan voi mainita ilman Jerryä. Joten tulkoon sekin nyt tähän samalla.  Phish Food on ehkäpä paras koskaan tehty jäätelö. Ilman Beniä olisin tätäkin kokemusta köyhempi.

Celsius Ilman kuuluisaa ruotsalaista tähtitieteilijää, en voisi joka aamu tuijotella astemittariin ja manailla päivän lämpötilaa suuntaa tai toiseen.

Doctor Snuggless kotoisammin Tohtori Sykerö. Monellako alkoi soimaan saman tien sarjan tunnari päässä? Yksi lemppari piirretyistäni lapsena.

Edvin Laine liittyy vahvasti lapsuuteeni. Olen katsonut kaikki Edvin Laineen elokuvat ainakin kerran, monet useaan kertaan. Kotonani ei vain voinut välttyä näiltä. Oma suosikkini ei todellakaan ole Tuntematon Sotilas, joka on mielestäni puuduttavan pitkäveteinen. Yhden kerran olen sen sananmukaisesti taistellen katsonut läpi, se yksi kerta riitti. Sen sijaan Prinsessa Ruusunen (klassikko!), Niskavuoren Heta, Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina ovat tulleet katsottua useasti.

Fazer Karl Tässä suhteessa onkin sitten sellaista pysyvyyttä, että tuskinpa kukaan pystyy samaan suoritukseen. En muista sitä hetkeä, kun olen syönyt suklaata ensimmäisen kerran, mutta viimeisen muistan, se oli tänään. 

Gallen-Kallela Akseli Hänen maalauksiaan olin aina arvostanut, kunnes luin hänen elämänkertansa. Tämän jälkeen maalauksien lisäksi aloin arvostamaan myös hänen rohkeuttaan. Kaikista Gallen-Kallelan tauluista Poika ja Varis on suosikkini.

Heikki oli äidinkielen opettajani ammattikoulussa. Paras opettaja mitä minulla on koskaan ollut. Häntä on kiittäminen siitä, että tämä blogi on edes olemassa. Sillä hän sytytti intohimoni kirjoittamiseen.

Ilkka ja Ilpo ovat serkkujani, joiden kanssa vietin lapsuudessa varsinkin kesäisin paljon aikaa. Lomilla veljekset tulivat meille kotiin useiksi päiviksi, kesällä jopa viikoiksi. Monet lapsuuden kesämuistoistani liittyvät vahvasti näihin kahteen serkkuuni. Varsinkin kala- ja saarireissut ovat legandaarisia, muistan hyvin myös elämäni ensimmäisen tuulastusreissun samalla porukalla. 

Jorma on isäni veli, jonka kanssa vietin koko lapsuuteni. Hän asuu edelleen kotipaikassani. Koska jaoimme arjen keskenämme siihen asti, kunnes täytin 19 vuotta, olemme arvatenkin läheisiä. Yksi hauskimmista muistoistani lapsuudesta on se, kun "tappelimme" samasta televisiotuolista. Jep, 80-luvulla katsottiin vielä telkkaria. ;) Livahdin aina Jorman paikalle tuoliin, jos hän eksyi ilta-aikaan vaikkapa jääkaapille. Takaisin tullessaan ja huomatessaan minut tuolissa voimakkaana miehenä hän käänsi sen ylösalaisin, minun riippuessa käsilläni käsinojista pää alaspäin. Tuoli ehti vuosien saatossa vaihtua monesti, mutta joka kerran siitä oli yhtä kovaa taistelua. Vieläkin kun menen kotiin ja katson tuolia siinä samassa paikassa, minua alkaa naurattamaan. 

Kevyn Aucoinin lyhyeksi jäänyt elämä oli uskomaton. Voitteko kuvitella, että hän oli Revlonin taiteellinen johtaja vain 21-vuotiaana vuonna 1983? Elinaikainaan hän sai lempinimen meikkitaiteen Michelangelo. Kevyn Aucoin oli nero omalla alallaan. 


Leonardo da Vinci ei varmasti esittelyjä kaipaa. Mona Lisan näkeminen livenä on edelleen yksi kohokohtia elämässäni. 

M Exän nimen ensimmäinen kirjain. Osa historiaani, ensimmäinen todellinen rakkauteni, osa elämääni lähes kymmenen vuoden ajan. Ihminen joka jätti jälkensä elämääni ja tulee siten aina vaikuttamaan siihen, millainen olen tänään. Toiset pysyvät ystävinä avioeron jälkeen. Itse näin exäni viimeksi, kun kirjoitimme eropaperit. Emme eronneet vihoissa, mutta tiemme erkanivat pysyvästi.

Neumann Muistan tuhrineeni ensimmäisellä luokalla uudenkarhean reppuni kirjoittamalla siihen tussilla Dingo. Mummo ei oikein arvostanut. :D

Onni Kummipoikani, joka ei ole enää niin pieni vaan pääsee kesällä ripille.

Pete Ensimmäinen todella iso ihastukseni. Jälkeenpäin naurattaa, miten suuria tunteita tämäkin silloin herätti. Lähetin Petelle mm. kirjeitä, joihin onnekseni sain myös vastauksia. :D

Queen yksi bändillinen miehiä, yksi kaikkien aikojen bändeistä, jos ei paras.

Reijo Jo edesmennyt isäni, jonka kanssa emme olleet läheisiä sitten lapsuuteni. Aikuisiällä taisin nähdä isääni vain kahdesti ja lapsenakin vain kerran sen jälkeen, kun täytin kahdeksan. Tästä huolimatta minulle on syöpynyt mieleeni vahvasti eräs lämmin muisto. En tiedä onko siellä lukijoissa muita, mutta itse muistan moniakin asioita jo siitä lähtien, kun olen ollut vajaan kolmen vuoden ikäinen. Tiedän, että toisilla muistot alkavat vasta tarhasta tai koulusta, mutta itse muistan todella selkeästi moniakin tapauksia hyvin nuoresta lähtien. Kun olin 3-4-vuotias, isäni oli tuolloin yksinhuoltajani. Silloin tällöin hän tykkäsi käydä viikonloppuisin tansseissa ja minulle hommattiin tietenkin siksi aikaa hoitaja, usein meillä oli minulle tuttu kodinhoitaja, joka tuli meille, jos satuin olemaan sairaana, enkä voinut mennä tarhaan tai hoitoon. Isäni tuli tansseista aina snägärin kautta ja osti siellä lihapiirakan kaikilla herkuille. Myöhään kotiin tullessaan, hän aina herätti minut syömään lihapiirakkaa kanssaan. Joka kerran kun näen lihapiirakan, minua hymyilyttää.

Sunqvist Gösta Leevi and the Leavings oli juuri sitä, mitä aikoinaan teini-iässä kaipasin. Tiedän, että kaikki eivät ymmärrä... Olen laulanut tasan yhden kerran elämässäni karaokea 18-vuotiaana ja myönnän heti suoraan, että tuolloin alkoholilla todellakin oli osuutta asiaan. :D Arvatkaapa mikä oli biisi? 

...Kovin helposti ei kiinni saa
Sitä kadonnutta nuoruutta
Ja mieletöntä fiilistä
Kun on ensikertaa kännissä...

Teemu, rakas aviomieheni, joka ei varmasti esittelyjä kaipaa. Ensi kesänä vietämme 10-vuotis hääpäiväämme.

Urho Olen joskus kertonutkin, että vaikka isääni ei näkynyt pahemmin kuvioissa, niin minulla on silti ollut elämässäni todella mahtavia miesesikuvia. Urho on kummisetäni. Rauhallinen ja harkitseva, täysin vastakohtani. Hänen seurassaan opin kärsivällisyyttä. Keskustelija, jota opin arvostamaan, kun tulin vähän vanhemmaksi. Hänen sylistään sain ohjata sen ainoan kerran autoa pienellä hiekkatiellä. Sshhh. Ei kerrota kenellekään...

Viljo On toinen kummisetäni. En tiedä toista yhtä hauskaa ihmistä. Viljosta minulla onkin oikeastaan vain hauskoja yhteisiä muistoja. Olen nyt vanhempana ihaillut suunnattomasti hänen tapaansa ottaa varsinkin lapsena meidät lapset huomioon. Samaa hän tuntuu edelleen jatkavan lastenlastensa kanssa. Ei ollut sellaista ajankohtaa, ettei hän olisi innostunut värkkäämään meidän kanssa jotain.

X -

Yrjö Tiainen oli kahdeksas esi-isäni. Yrjö syntyi vuonna 1690. Kuoli 1748 Impilahdella. Olen joskus tainnut mainitakin, että isäni puolelta minussa virtaa karjalalainen veri vahvana. Olisi niin mahtavaa, jos tuohon aikaan kamera olisi keksitty ja voisi nähdä, minkä näköisiä omat esi-isät ovat olleet. Huomaisiko samoja piirteitä. Vaikka olen itse syntynyt Hämeessä, mummon karjalainen iloisuus on selvänä väreenä rauhallisen pinnan alla. 

Zorro Itselleni nimenomaan vuosina 90-93 näytetty tv-sarja, on se oikea Zorro. Jonka vuoksi ainoa oikea Zorro on Duncan Regehr. 

Å -

Ässät Lätkäjoukkue täynnä elämäni miehiä. Olen kirjoittanut Ässien fanituksesta postauksen kuusi vuotta sitten. Kannattaa klikata, siitä selviää enemmän miksi. 
Ö -


Paljastiko aakkoset jotain uutta ja yllättävää?

Kuvat: Pixabay



  1. Olipa erikoinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen postaus! Yllättävän paljon tuli taas opittua uutta sinusta :)

    Aurinkoista viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla. 💗

      Ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Kiitos, sait hymyilemään heti aamusta. Neumann aiheuttaa aina pienen naurun :) Leikkasin äidin uudet ja kalliit nahkahanskat "dingohanskoiksi". Nahkaiset kynsikkäät oli koulussa makeet, tosin ei äidin mielestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista, joka kieltämättä aiheutti pienoisen naurun hörähdyksen. Voin niin kuvitella äidin ilmeen,oma reppu oli pientä verrattuna tuohon. 😂

      Ihanaa viikkoa!

      Poista
    2. Vaan minullapa oli kaupasta ostettu musta reppu, jossa luki neonvihreàllà teksti Dingo. Ai ettà olin ylpeà siità :-D
      Anne

      Poista
    3. No wau Anne, tulin jo nyt kateelliseksi repusta. 😆👍

      Poista
  3. Mahtava postaus ja ehkä toteutan itsekin ja x-kohtaan meikäläinen tietty tuuppaisi X-Men. ;)

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no tietysti. Mä en oo katsonut yhtään, joten en voinut pistää. 😂🙈

      Ihanaa viikkoa Tiia. 💗

      Poista
  4. Tosikiva postausidea ja taidanpa napata tämänkin itselleni <3 ;)
    Tuli taas uuttakin tietoa eli ainakaan Edvin Laineen leffojen fanitus on mennyt multa ohi. Itsekin tykkään ko. leffoista ja itse Edvinistäkin;)
    Z:n kohdalle on aika vaikea keksiä Zorron veroista, mutta mulle Tyrone Power on ainoa oikea Zorro (suoraan 1940-luvulta, heh;) )
    Kivaa päivää Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä, luen mielenkiinnolla. 👍😶

      Edvinhän tosiaan näytteli ohjaamisen lisäksi monissakin leffoissa.

      Mulla on sellainen harmaa muistikuva et silmiini on osunut joskus aikoinaan muutaman kerran musta-valkoinen Zorro.

      Ihanaa viikkoa Sari. 💗

      Poista
  5. Tätä lukiessa tuli hymy huulille, etenkin tuo Leevien biisin kohdalla, koska se on yksi suosikkin :)

    VastaaPoista
  6. Hymy huulilla luin postausta ja aloin miettimään oman elämäni miehiä...pitäisiköhän tehdä tällainen postaus myös?
    Ihanaa iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä Outi, olisi tosi mielenkiintoista lukea!

      Ihanaa viikkoa. 💗

      Poista
  7. Ihana postausidea, niin lämpimiä muistoja <3
    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kepa, todella kiva kuulla, että tykkäsit. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives