Suoratoistopalveluiden parhaat sarjat


En oikeasti muista milloin olisin viimeksi katsonut tv:tä. Ehkä vuosi sitten kesällä... Ei, nyt muistan, se olikin Superbowl helmikuussa. Luultavasti seuraavan kerran televisio aukeaa taustalle, kun yleisurheilun MM-kisat alkavat ensi kuun lopussa. Sen sijaan suoratoistopalveluita Youtuben lisäksi katson paljon. Joten ajattelin jakaa teidän kanssa tämän vuoden suosikkini. Kaikki eivät ole sillä tavalla uusia, että olisivat ilmestyneet tänä vuonna vaan sellaisia jotka olen löytänyt tämän vuoden puolella. En usko, että monellakaan tulee yllätyksenä minkätyylisistä sarjoista pidän. ^_^

Mindhunter (Netflix) – Jos et ole vielä ehtinyt katsoa Mindhunterin ensimmäistä kautta niin nyt kannattaa, sillä toinen kausi ilmestyi juuri. Jos sarjamurhaat kiinnostaa, niin tästä innostuu varmasti. Sarjassa kaksi FBI-agenttia kehittää rikostutkimusta 70-luvulla paneutumalla murhan psykologiaan. Rakastan tunnelmaa millä sarja on kuvattu. Lisäksi 70-luvun fiilistä luo väritys, mikä saa mielen täydellisesti tuohon aikakauteen. 

Dead to Me (Netflix) – Olin aluksi aivan varma, ettei tämä olisi oma juttuni. Olin kuitenkin eräänä päivänä erilaisessa fiiliksessä kuin yleensä. Päätin katsoa ensimmäisen jakson, jäin heti koukkuun. Sarjassa kiinteistönvälittäjän mies kuolee äkillisesti, josta sitten tietenkin seuraa kaikenlaista, salaisuuksia paljastuu ja vihan tunteitakin koetaan. Päätösjakso oli sen verran dramaattinen, etten malta odottaa jatkoa.

The Good Doctor (Viaplay) – Tätä itseasiassa suositteli minulle alunperin mieheni. Eräs päivä hän hihkaisi, että oletko huomannut, että Housen tekijöiltä on tullut uusi sarja. Muistatte varmaan, että House on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjojani. The Good Doctor ei ole millään tavalla Housen kaltainen, mutta siinä on samanlaista mustaa huumoria, joka jaksaa naurattaa, jopa minunlaistani oudon huumorin omaavaa ihmistä. Sarjassa nuori autismia sairastava lahjakas lääkäri koittaa pärjätä sairaalamaailmassa sekä sosiaalisissa tilanteissa, jotka sitten aiheuttavatkin vähintään outoja tilanteita. 

Paha paikka (Yle Areena) – Jos tykkää hiljalleen etenevistä ja juonen pikkuhiljaa punoutuvista brittien rikossarjoista tyyliin Broadchurch, niin Paha paikka uppoaa varmasti. Katsoin ensimmäisen kauden kuusi jaksoa kahdessa päivässä.

Dirty John (Netflix) – Olen katsonut Youtubesta useita rikosdokkareita miehestä, johon Dirty John draamasarja pohjautuu. Sarjassa liikenainen rakastuu valehtelevaan ja manipuloivaan huijariin. 

The Haunting of Hill House (Netflix) – Ehkä yksi parhaista kauhusarjoista mitä on tehty aikoihin, jatkoa tulee tähänkin ensi vuonna... Sopivassa suhteessa psykologista kauhua ja muutaman kerran tuli säpsähdettyäkin jaksoja katsellessa. Sarjassa Steven tutkii kummitustarinaa uutta romaania varten. 

Divorce (HBO) – En yleensä tykkään katsoa mitään "keveitä" juttuja, mutta Divorcessa on sopivassa suhteessa koomisuutta ja draamaa. Sarja tietenkin alkaa sillä, että pariskunta eroaa ja seuraa heidän elämäänsä eron jälkeen. 

Wisting (Viaplay) – Pohjoismaalaisesta rikosdraamasta tykkääville. Wintinghän perustuu kirjoihin. Sarjassa norjalainen komissario Wisting jäljittää sarjamurhaajaa.



Katsotko suoratoistopalveluita? Mitä suosittelisit?

Kuvat: Pixabay


  1. Näistä en oo itse asiassa katsonut mitään, vaikka Netflixiäkin tulee tuijoteltua lähes päivittäin. Kiitos vinkeistä, tässä oli montakin sarjaa, joista varmasti pitäisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että osui sellaisia, joita et ole katsonut. Joten jospa löytäisit jotain katsottavaa, mitä et edes ajatellut. Muuten syy miksi tykkään lukea muilta näitä, pari huippua löytänyt, joita en muuten olisi katsonut. :)

      Poista
  2. Mä olen muistaakseni tuosta Mindhunters:sta katsonut ensimmäisen kauden ja harmittelin kun ei saanut siitä jatkaa, kiva kuulla siis, että nyt on jatkoa! Pitää varmaan Netflix laittaa taas tilaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan katottu jo miehen kanssa sitä kaksi ekaa osaa tokalta kaudelta, oltais varmaan jo katsottu kaikki, mut molemmilla töitä yhtä aikaa niin intensiivisesti ettei oo ehditty. Mut vkl tulee katsottua varmasti loputkin jaksot. :D

      Poista
  3. Muutama tuttu löytyi ja loput täytyy katsoa :) Nyt kesällä oon katsonut tosi vähän Netfliä ja mietittiinkin vähän vaihdetaanko HBO:n.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HBO:ssa on muutamia huippusarjoja kuten Westworld ja Handmaid's Tale, joiden vuoksi se kannattaa ottaa vaikka yhdeksi ilmaiseksi kuukaudeksi. :)

      Poista
  4. Mulla ei ole käytössä mitään suoratoistopalveluita, mutta olen joskus aikoinaan nähnyt Mindhuntersin eka kauden ja siitä tykkäsin, koska perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Karmeasta aihepiiristä huolimatta se on varsin kiehtova sarja. Nykyisin katselen vain Yle Areenaa ja sieltä tulee katsottua suunnilleen kaikki ulkolaiset rikossarjat, joten tuo Paha paikka on tuttu. Youtubesta katselen nykyään paljon muutakin kuin kosmetiikkajuttuja. Eilen illalla katselin yhden vanhan Columbo-leffan. Ai, että oli loistava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mindhunter on niin koukuttava, sitä kun alkaa katsoa niin ei osaa lopettaa. Mun mummo rakasti Columboa, oon nähnyt ne kaikki leffat, mutta eivät silti oo omia suosikkeja. :D

      Mä katson Youtubesta eniten rikosdokkareita, sieltä löytää niitä enemmän kuin mistään muualta.

      Poista
  5. Täytyypä kurkata toi Mindhunters. Katoin Viaplaysta Criminal Mindsia, mutta se yksi päivä vaan hävisi. Oon ettinyt tilalle jotain mielenkiintosta ja alotin The Affairin ja Riverdalen, mutta kumpikaan ei etene mun makuun riittävän nopeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Criminal Minds on mun lemppareita, se tekee noita katoamistemppuja tolta, mut tulee sit aina takas, kun uusi kausi ilmestyy sinne. Mindhunters on nopeampitempoisempi noi kaksi, mutta ei nyt mikään Criminal Minds kuitenkaan. :D

      Poista
  6. Dead to me oli kyllä huippu, ootan niin toista kautta! Dirty John on myös mulla katsottavien listalla. Ootko kattonu How to get away with murder? Se on ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, mä luulin, etten tykkäisi, mut jäin heti ekasta jaksosta koukkuun.

      Me yritettiin miehen kanssa katsoa How to get away with murder, ei tykätty kumpikaan joku viisi jaksoa taisteltiin, mutta mulle se oli jotenkin sieluton ja tylsä.

      Poista
  7. Miulla on ollut Viaplay ja Netflix, Netflixissä ei oikein ollut meille mitään ja sen käyttö jäi todella vähälle. Viaplaysta löytyy itselleni enemmän sarjoja, puolisolle ei niinkään :D

    Juuri loppui 4 kk ilmaisjakso Viaplayta, kun käyttelin koodeja pois. Nyt sitten tulee katsottua vaan töllötintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on toisin päin Netflixissä on vaikka kuinka paljon katsottavaa, Viaplayssa vähemmän. Viaplaysta katselenkin melkein enemmän leffoja. :)

      Poista
  8. Mä katsoin myös tuon Dirty Johnin ja Divorcen molemmat tähän mennessä ilmestyneet tuotantokaudet! :) Dead to Me on myös aloitettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa Youtubesta niitä dokkareita tosta Dirty Johnista, varsinkin kun huijattu nainen ja sen tytär kertovat siitä.

      Poista
  9. Meillä on Netflix ja sitä tulee kyllä katseltua aina välillä. Katselen enemmän leffoja kuin sarjoja. Kauhu on mun juttu ja tuon The Haunting of Hill House sarjan katsoin ja tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katson kanssa leffoja silloin tällöin, mutta enemmän sarjoja. Leffoista tulee kans kauhuja katseltua paljon. :)

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

      Poista
  10. Meillä vaihtui Netflix HBO:n tarjontaan. True Detectiven kolmas kausi päättyi ja olihan jännittävän hyvä. Eka kausi oli samaa tasoa, mutta kakkonen oli aika kehno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein päässyt True Detectiveen sisälle, jotenkin synkkä mun makuun. Pitää varmaan joskus koettaa uudestaan.

      Poista
  11. Mä olen varmaan ainut ihminen jolla ei ole mitään suoratoistopalvelua, ei ole ikinä ollutkaan. Katson telkkarista mitä tarvii, tallentelen sarjoja ja katson kun kerkii. Salkkarit on ainut joka on pakko katsoa joka päivä, samaten Vintage valtakunta tuli seurattua. Leffoja katsellaan dvd:ltä tai jos joku hyvä sattuu telkkarista tulemaan :) en ole ottanut Netflixiä koska pelkään koukuttuvani siihen liikaa ja ei mulla ole aikaa istua telkkarin edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ei ole edes tallentavaa telkkaria, koska ei vaan katsota sitä. :D Ollaan ihan muumioita sen suhteen. LOL

      Poista
  12. The Haunting of Hill House ja Dirty John ovat tuttuja ja tykkäsin kovasti. Kiva kuulla, että THOHH:sta on tulossa uusi kausi! HBO on tarkoitus hankkia, mulle on suositeltu tuota Handsmaidia ja se olisi tarkoitus katsoa lähitulevaisuudessa, kunhan saa aikaa järjestettyä!
    Oletko katsonut Netflixistä Stranger Thingsiä? Siitä erittäin lämmin suositus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Handsmaid's Tale on loistava, suosittelen. En ole katsonut, mutta on ollut tarkoitus kokeilla edes pari jaksoa. Mähän en välitä scifistä ollenkaan, vaikka kauhusta tykkäänkin, joten scifikauhu-sarja saattaa olla itselle siinä rajoilla. Mutta pari jaksoa katsomalla se selviäisi. :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Luultavasti yhtäkään näistä sarjoista en ole seurannut, mutta Mindhunter lähtee seurantaan tänään. Tykkään rikosjutuista kyllä, mutta mielen täyttää, scifi, fantasia ja pukudraamat, sen jälkeen voin täytellä eloa rikosjutuilla, jos ei ole edellä mainittuja tarjolla, hih. Mutta nyt esim. olen katsonut Yleltä Loukussa ja Hbo:n uusi sarja, jossa Krista Kosonen vaikuttaa aika hullun mielenkiintoiselta.

    Kivaa viikkistä Jonna. <3

    VastaaPoista
  14. Kaikki mainitut aivan uusia mulle, etenkin rikossarjat laitan harkintaan. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives