Back to Basics – blogihaaste

Kuva: Souliina

Löysin netin syövereistä vanhan kunnon blogihaasteen, johon en muista vastanneeni, vaikka olen näitä paljon vuosien saatossa tehnytkin. 

Olen syntynyt... Mäntässä, jossa asuin ensimmäiset yhdeksäntoista vuotta elämästäni. Mäntässä on edelleen pikkuisen tehdaskaupungin charmia. Mänttä on myös kaupunki, joka opetti minut rakastamaan taidetta ihan lapsesta asti. Siellä sellutehtaan (R.I.P) hajussa oli hyvä kasvaa aikuiseksi. Toivon, että voin vielä joskus palata juurilleni.

Pienenä olin varma, että minusta tulee... Parturi-kampaaja ja se minusta tulikin vain huomatakseni, ettei se lopulta ollut minun juttuni lainkaan.

Kolme parasta piirrettäni ovat... Ystävällisyys, empaattisuus ja realistisuus.

Minne haluaisin matkustaa... Tällä hetkellä yksi bussimatka töihinkin tuntuu luksukselta ja etuoikeudelta.

Suosikkijuomani ovat... kahvi ja vichy.


Lempiruokani on... kaikki pastaruoat, risotot ja karjalanpaisti.

Viikonloppuisin herkuttelen... Öööö, mitä? Miksi pitäisi herkutella vain viikonloppuna, varsinkin kun olen usein silloin töissä. :D Herkutteluun kuuluu lasi viiniä tai yksi olut, suklaata ja jotain lohturuokaa.

Lempiblogini, joita seuraan säännölliset ovat... Näitä on todella monia, voitte klikata blogin alhaalta oikealta kohtaa näitä seuraan, niin sieltä löytyy iso pino. 

Kirjat joita olen lukemassa juuri nyt... Cilkan tarina, joka ei muuten ole lainkaan niin hyvä Auschwitzin tatuoija. Tulee mieleen, että kirja on tehty ainoastaan siksi, että sillä tahkottaisiin lisää rahaa menestys kirjan jälkeen. En arvosta.

Lempilajini kirjallisuudessa ovat... Elämänkerrat, chick lit ja jännitys.

Suosikkisovellukseni kännykässä on... Twitter ja Instagram taistelevat ykköspaikasta.

Kahvini juon... soijamaidolla tai kahvikermalla.

Viikkorutiineihini kuuluu... Blogin kirjoittaminen, kodin ulkopuolisessa työssä käynti, sekä rikosdokkareiden katsominen. Unohtamatta tietenkään ihonhoitorutiinia. ^_^

Viimeisin elokuva jonka olen nähnyt elokuvateatterissa... Tästä on todella pitkä aika. En edes muista. Tykkään katsella leffat omalta kotisohvalta.

Rentoutuakseni... katselen rikosdokkareita, olen tekemättä mitään, luen ja nukun.

Lemmikkieläimeni... Minulla on ollut elämäni varrella niin koiria, kissoja kuin gerbiileitäkin. Nyt ei kuitenkaan ole ollut enää vuosiin lemmikkejä.

Lempivuodenaikani on... Kesä, mutta talvessakin on oma kauneutensa ja rakastan sitä varsinkin, jos maassa on lunta.

Ruokabravuurini on... Tätä varmaan pitäisi kysyä mieheltäni, mutta saan usein kehuja pasta-annoksistani, jotka eivät kulma häviä yhtään ravintola-annoksille. 

Sarjat joista pidän eniten... Bones, House, Medium, Game of Thrones, Metsolat ja Puhtaat valkeat lakanat, voisin katsella kaikki yhä uudestaan ja uudestaan. 


Oikein aurinkoista torstaita kaikille!



  1. Olipas taas kiva haaste! Minun bravuriruokani taitaa olla pizza :)
    Ihanaa iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slurps, nyt kyllä itseasiassa maistuisi pizza. :p

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  2. Nyt on hyvä hetki tehdä näitä haasteita, kun on välillä vaikea miettiä kirjoitusaiheita - mullakin on monia 'kytemässä' :)
    Sun pitää laittaa hei pastaohje tänne blogiin, nyt kiinnostaa ruoka ja reseptit kovasti.
    Puhtaista valkeista lakanoista tuli mieleen, että en ollut katsonut sitä sarjaa koskaan - taisin jopa vähän ylenkatsoa sitä. No, äidilläni oli se kirjana ja eräänä hetkenä, kun ei ollut käsillä muuta luettavaa, aloitin sen. Se kolahti heti ja kovaa, ja hankin kirppiksiltä ja mistä millloinkin ison pinon Orasen kirjoja, jotka luin kaikki putkeen. Sopivasti romantiikkaa ja historiaa, mitä en muuten juuri osaa lukea.
    Sä rentoudut tekemättä mitään, mulle taas välillä touhuaminen, jopa siivoaminen, on rentoutumista, heh.
    Ihanaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja tällaiset on kivan rentoa luettavaa just nyt.

      Pitääkin varmaan laittaa mun pastaohjeita tänne sitä mukaan kun satun niitä tekemään, niitä on useampia. :) Kohta saa syödä taas parsa-pekoni pastaa, katselin pari viikkoa sitten että parsat oli ilmestyneet taas kauppoihin. :p

      Mulla just mitään tekeminen on rentoutumista. Muistan jo, että lapsena saatoin kesäaamuisin istua parikin tuntia keinussa etupihallamme tekemättä yhtään mitään ja tuijotella ympärille. En oikeastaan kaipaa mitä virikettä. :D Olisin varmaan se ihminen, joka selviäisi vaikka bunkkerissa pidempään. ;)

      Ihanaa viikkoa Maarit. <3

      Poista
  3. Puhtaat valkeat lakanat..! <3 Onko vinkkejä hyvästä rikosdokkarista? Kuulostaa just sellaiselta, mitä voisin katsella kutomisen lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubessa on Forenasic Files soittolistoja, että voi katsoa alusta loppuun kaikki jaksot aikajärjestyksessä. Jaksoja on tehty 400. Yksi rikosjuttu kestää n. 20-25 minuuttia. Luulen, et ne sopisi hyvin kutomisen lomassa, kun ovat lyhyitäkin. Varoitus, et siellä on sitten ihan oikeita rikospaikkakuvia yms. et jos on herkkä sellaisille niin... Mut kertoo tosi mielenkiintoisesti miten rikostutkinta on kehittynyt ja miten ovat saaneet silloin uusien konstien aikaan rikokset ratkaisua ekaa kertaa. Toki on sit muitakin, mut tosta voisi aloittaa. :)

      Poista
  4. Tätä oli kiva lukea ja täälläkin tykättiin Bonesista vaikka alkuun olin ennakkoluuloinen, että onko mun genreä, mutta oli hyvä ja hahmoihin kiintyi.

    Voisiko viimeisin leffa olla se, minkä kävit katsomassa mun kanssa. <3

    Sydämellistä viikon jatkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonesissa just kantava voima on ne loistavat henkilöhahmot, mikä tekee siitä koukuttavan. :)

      Oliskohan ollut, saattaa olla. :D En tosiaan harrasta pahemmin leffoja, olen käynyt elämäni aikana ehkä n. 15 kertaa elokuvissa. :D

      Ihanaa viikonloppua Tiia. <3

      Poista
  5. Mäkin tykkäsin Puhtaan valkoiset lakanat- sarjasta ja tykkään rikosdokkareista joten taidanpa kurkata tuon tuben.
    Iloa loppuviikkoon ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa ihmeessä, tykkäät varmasti. :)

      Ihanaa viikonloppua Maikku. <3

      Poista
  6. Olipas kiva haaste ja minusta tuntuu, että olen kanssa tehnyt tämän joskus. Nyt tällä hetkellä nämä haasteet ovat todella kivoja. Taidan napata tämän tästä mukaan, koska taistelen koko ajan kirjoitusblokin kanssa.

    Aurinkoista viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitusblokiin vaikuttaa varmasti tää tilanne osin, ei oikein tiedä, mitä voisi kirjoitella.

      Samaa sinnekin. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives