Ikimuistoisimmat hetket elämässä tähän asti

Elämään mahtuu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Sitten siihen mahtuu myös niitä ikimuistoisia. Niitä hetkiä, joita muistelee kiikkustuolissa tai silloin, kun tajuaa, miten mahtavaa elämää on saanut elää. Niiden ikimuistoisen hyvien hetkien muisteleminen auttaa myös silloin, jos elämä tuntuu syystä toisesta vaikealta tai ahdistavalta. Ne hyvät hetket kantavat meidät niiden huonojen yli. Yleensä ihmisen mieli on sellainen, että nämä hyvät ikimuistoiset hetket jäävät pysyvästi mieleen, kun taas ne huonommat painuvat enemmän mielen perukoille ja pehmenevät ajan myötä.

En juurikaan muista mitään yhdestä elämäni aikana tapahtuneesta isoimmasta katastrofista, Tsernobylin räjähdyksestä, vaikka olin tuolloin paria viikkoa vaille 9-vuotias ja se kosketti myös minua. Asuin nimittäin Mäntässä, johon osui ne pahimmat laskeumat. Laskeumaa arvioitiin Suomessa luokassa 1 luvuilla 1-5. Aika harvassa kunnassa se oli lopulta tuon viisi, mutta juurikin Mäntän seudulla se oli asteikon yläpäässä viitosessa. Onneksi Suomeen ei sentään tullut 2-5 luokan laskeumalukuja vaan saatiin sentään olla alimmalla asteikolla. Siihen aikaan uutiset kulkivat hitaasti ja voin sanoa, että minulle selvisi oikeastaan vasta aikuisena täysin, miten vakavasta jutusta silloin oli kyse. Muistan vain tuosta vuodesta negatiivisena sen, että sinä vuonna emme keränneet sieniä, emmekä marjoja. 

Nyt kuitenkin niihin ikimuistoisiin hetkiin. Koitin kirjoitella ne suht koht aikajärjestyksessä. Kun kirjoittelin näitä postausta varten ylös, olin hämmentynyt siitä, miten moni ikimuistoisistahetkistä oli lopulta yllättävänkin pieniä arkipäiväisiä asioita. Enemmänkin siihen ikimuistoisuuteen vaikuttaa tunnelataus, mikä niihin sisältyi. Postauksesta tulee pitkä, vaikka koitin rajata ikimuistoiset hetket, koska kaikki eivät millään mahtuneet mukaan. Joten varatkaa syötävää ja juotavaa.

Parhaan ystävän tapaaminen – Olin seitsemän vuotias (täytin pian kahdeksan), kun tapasin parhaan ystäväni ensimmäisen kerran. Olin majaillut tuon kevään mummoni luona, ennen lopullista muuttoa hänen luo. Mummo oli jutellut lähimmän naapurimme kanssa, että vieressä asuu minua pari vuotta nuorempi tyttö, että heistä voisi olla seuraa toisilleen. Paras ystäväni tuli sitten mummonsa kanssa meille kylään. Muistan tuon tapaamisen edelleen kuin eilisen. Meillä synkkasi heti ja sen jälkeen olimmekin kuin paita ja peppu. Vaikka tällä hetkellä asumme eri paikkakunnilla, ystävyytemme on säilynyt. Ystävyydessä jossa pystyt jakamaan toisen kanssa lähes koko elämäsi alusta asti, on jotain todella uniikkia. Vaikka eivät ne myöhemminkään elämääni tulleet ystävät ole lainkaan vähäpätöisempiä, ne ystävyydet ovat vain erilaisia, koska ei ole niin pitkää yhteistä historiaa takana.

Karjalaisten kesäjuhlat Mikkeli 1986 – Niinpä, siitä Tsernobyl-vuodesta minulle on jäänyt parhaiten mieleen karjalaisten kesäjuhlat Mikkelissä, johon matkustimme bussilla. Reissu oli huikea. Muistan miten esiinnyin etkoilla eräässä ravintolassa satapäiselle yleisölle lausumalla runoja. Yövyimme tuolla reissulla myös mummon ystävän luona Sorsakoskella. Samalla visiitillä kävimme myös Hackmanin tehtaanmyymälässä. Yksi parhaista matkoistani mummon ja papan kanssa.

10-vuotis syntymäpäivä – Lapsuudessani 10-vuotis synttärit olivat kova juttu. Silloin jokainen luokan tyttö järjesti omat synttärinsä, jotka olivat aina hienommat kuin yleensä ja niihin kutsuttiin kaikki. Niitä osui tietenkin melkoinen määrä kouluvuodelle. Tuohon aikaa tytöt ja pojat ei käyneet toistensa syntymäpäivillä, joten kutsuttuina olivat vain tytöt. En muista koskaan syöneeni kakkuja ja muita herkkuja niin paljon kuin tuona vuonna. Muistan, miten luokkalaiseni tulivat meille, kun omien synttäreideni aika koitti toukokuussa. Tuohon aikaan lapset olivat vielä tuossa iässä lapsia. Silloin kenellekään ei ollut kotona trampoliineja (ei minkäänlaisia), kuten tänä päivänä. Minulla sen sijaan oli jotain parempaa. Olimme jo monena kesänä parhaan ystäväni kanssa hyppineet yhdessä pihalla vanhoilla hetekoilla, jotka kaivoimme pihamökistä. Tämä oli itseasiassa mummoni ehdotus, että siinäpä teille kivaa puhaa, koska olimme niin aktiivisia. Kohta hetekoilla oli pomppimassa koko porukka, eikä kukaan halunnut lähteä kotiin, kun vanhemmat tulivat hakemaan. Se hyppiminen oli silloin jotain niin erilaista, mitä muut eivät olleet kokeneet. Tuntuu, aika uskomattomalta nyt. Voisi varmaan sanoa, että olen ollut edellä kävijä näissä trampoliiniasioissa. Hetekoilla hyppiminen vaatii muuten taitoa, ettei jalka lipsahda rungon ja pohja väliin. :D Hienointa oli hypätä oikea-aikaisesti niin, että oman painon voimasti sai pompautettua toisen oikein korkealle ilmaan. Silloin tunsi melkein lentävänsä ja se otti hetken aikaa jopa mahanpohjasta.

Kesäilta Irjan luona – Olen kirjoitellut teille Irjasta, joka oli isäni nuorin sisko ja yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni. Kesäisin kahdella serkullani oli tapana tulla meillä vanhempien kanssa pidemmäksi aikaa kesäloman viettoon. Viipyivät yleensä viikon tai kaksi. Oli muuten joka kesä odotettu hetki, koska se tiesi sitä, että meillä riitti säpinää ja silloin tehtiin yleensä kaikkea kivaa. Käytiin Ähtärin eläinpuistossa, uimassa, Särkänniemessä... Irja oli tuona kesänä "talonmiehenä" Mäntän tennispaviljongilla, jonne pyöräilimme viiden kilometrin matkan viettämään iltaa. Kesäilta oli mielettömän kaunis ja lämmin. Meillä oli todella hauskaa ja viivyimme myöhään. Lähdimme ajamaan kotiin, kun ilta alkoi viilenemään. Tämä reissu jäi ikimuistoiseksi myös siksi, että paluumatkalla kimalainen lensi alamäessä pitkähihaisen paitani hihasta sisään ja pisti kolmeen eri kohtaan, ennen kuin sain pyörän pysäytettyä ja viskattua paidan pois päältä. Oli muuten elämäni kipeimmät pistokset, käsi turposi kotona, mutta onneksi allergialääke auttoi ja tilanne oli parempi seuraavana aamuna. 

Rippileiri – En kuulu enää tänä päivänä kirkkoon, mutta siitä huolimatta rippileiri on elämäni parhaita muistoja. Siitäkin huolimatta, että saavuin sinne suoraan kielikurssireissulta Englannista, niin silti rippileiri on jäänyt mieleeni mahtavana yhteisöllisenä kokemuksena, joka kasvatti minua paljon. 

Mummon 70-vuotis juhlat – Mummo juhli synttäreitään kesällä etukäteen isosti. Meille oli kutsuttuna tietenkin kaikki sukulaiset ja ystävät, mutta sen lisäksi saapui minibussilastillinen porukkaa, jotka tekivät juhlista entistäkin ikimuistoisemmat. Bussi nimittäin toi perille kasan ympäri Suomea levittyneitä mummon lapsuuden tuttuja ja ystäviä Kytösyrjän kylästä Karjalasta. Karjalaiset ovat ihan oma heimonsa, heidät ymmärtää vasta, kun heidän kanssaan elää. Myönnän, että vaikka olen introvertti, minuunkin on tarttunut se tietyin ajoin pirskahteleva iloisuus. Varsinkin sellainen karjalaiseen mentaliteettiin kuuluva huolenpito toisista ihmisistä tulee silloin tällöin esiin. Silti he osaavat olla hiljaa ja tekemättä itsestään numeroa, vaikka porukassa nauru raikaa aina. Mummo muisteli noita synttäreitään vielä vuosienkin päästä. Enkä minäkään ole unohtanut niitä, sillä se kesäpäivä oli ikimuistoinen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että mummon kautta opin tuntemaan juureni ja arvostamaan niitä.

Jokainen lapsuuden joulu ja kesä – Vaikka vuosien varrella molempiin sisältyi paljon suruakin kuolemien vuoksi, siitä huolimatta jokainen lapsuuden kesä ja joulu ovat mielessäni ainutlaatuisina. Muistan helposti jopa viisi vuotiaasta asti jokaisesta kesästä ja joulusta edes jonkin asian, miksi juuri se on jäänyt mieleen. Ne olivat aikaa, kun sain olla lapsi. Nykyään eniten usein surettaa se, miten lapsien pitää kasvaa nuoriksi ihan liian varhain. 

Kesä 1996 – Sain kesätyön leirintäalueelta ravintola Vanhasta Laivurista ja muutin kesäksi tätini ja kummisetäni luokse, jotka asuivat lähempänä keskellä ei mitään olevaa työpaikkaani. Leirintäalueella työ oli leppoisaa ja sitä sai tehdä luonnonhelmassa yksin. Muistan, että tuo kesä ja varsinkin kesäkuu ei ollut kovinkaan kummoinen ilmojen puolesta. Oli viileää ja vettäkin satoi usein. Heinäkuu oli parempi. Kesäkuussa kioskilla jossa olin töissä, pysähtyikin päivän aikana vain satunnaisia matkailijoita. Aamu alkoi aina aukaisemalla radio kioskin terassilla, jonka väänsin Radiomafian kohdalle. Tuona kesänä radiosta raikasi Macarena, Coco Jamboo, Breathe, Insomnia ja Lemon Tree, unohtamatta Beautiful Lifea. 

Muutto Valkeakoskelle – En ollut koskaan ennen muuttoa käynyt Valkeakoskella, en edes käynyt katsomassa asuntoa johon muutin etukäteen. Sillä hetkellä oli otettava se, minkä nopeiten sai, koska muutto tuli nopeasti. Ihastuin välittömästi. Mäntästä kotoisin olevalle Valkeakoski oli kuin olisi kotiin tullut. Tehdaskaupunki vesistön ympäröimänä on kuin Mänttä, mutta vähän isommassa koossa. Viihdyin ja olin kuin kotonani. Myönnän, että kaipaan edelleen silloin tällöin takaisin. Varsinkin kuumina kesäpäivinä, kun uimarantoja oli kävelymatkan päässä useita. 

Ensimmäisen kerran naimisiin – Olin aina tiennyt, että haluan isot häät, kun aika koittaa. Minulla on paljon sukulaisia, joten oli aika vääjäämätöntä, että vaikka kutsuisi vain lähipiirin, sitä porukkaa tulisi helposti yli sata silti. Teetin hääpukuni ompelijalla, mikä oli paras päätös ikinä. Valitsin kankaasta ja yksityiskohdista lähtien kaiken itse pukuuni. Pukuni istui kuin hansikas, koska se oli ommeltu suoraan päälleni. Päivä oli pitkä ja se kesti aamuun asti. Taisin mennä joskus kuuden aikaan aamulla nukkumaan. Miksi lähteä pois kesken omista häistään, kun voi pitää hauskaa loppuun asti? :D Lisää häistä ja hääpuvusta voi lukea täältä.

Ensimmäinen matka St. Martinille – Tästä olen usein kirjoittanut, miten tämä oli sellainen elämää isompi asia elämässäni. Jo aiemmin elämässäni oli ollut monia hetkiä, jolloin olen kokenut todella voimakkaita déjà-vu -hetkiä. Kun astuin St. Martinilla ulos lentokoneesta, tiesin, että olen kotona. Se käsittämätön hyvänolontunne mikä minut valtasi, sitä ei pysty kuvailemaan. Kaikki miten edes päädyin saarelle alunperin, oli pelkkää sattumaa ja tunnetta, että minun on mentävä sinne.

Nykyisen puolison tapaaminen – Olen salamarakastuja. Se on kaikki tai ei mitään heti. En jaksa mitään pelejä ja leikkejä, sen joko tietää tai on tietämättä heti, onko tuo se ihminen, jonka kanssa haluan jakaa tulevaisuuteni. Seurustelu on ihan yliarvostettua. Olisin ollut aikoinani loistava ehdokas Ensitreffit alttarilla tai Love is Blind tuotantoihin. :D

Häämatka – Puhutaan puolisoni kanssa vieläkin usein meidän häämätkasta, joka suuntautui Lefkakselle. Ensimmäisen kerran naimisiin mennessäni en käynyt häämatkalla, joten tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen häämatka. ;) Matka osui juhannusviikolle, jolloin Lefkaksella ei ole vielä mitenkään erityisen kuuma. Ei tehty koko viikkona oikeasti yhtikäs mitään. Muuta kuin istuttiin varjon alla ja luettiin kirjoja sekä uitiin. Tietenkin myös syötiin eli täydellinen loma siis. Mieleenpainuvimmat olivat kaksi ensimmäistä yötä, kun meinasimme paleltua hotellihuoneeseemme, kun loppuviikon taas pyörimme kuumuudessa, koska emme jaksaneet enää maksaa ilmastoinnista. Aamuisin meidät herätti paikallinen kukko hotellin takapihalla, jolla oli tapana kiekua myös iltapäivällä. Rannalla valitsimme aina saman paikan. Nimesimme sen papanpaikaksi, sillä joka aamu sama kreikkalainen pappa, kävi ottamassa meiltä maksun aurinkotuoleista- ja varjoista. Pappa on jäänyt elävästi mieleen. Siinä hän istuskeli takanamme puun varjossa päivän tuolissa lukien lehteä. Lisäksi saimme tutustua Paul-Erikiin. Paul-Erik tai virallisemmin Paul-Erik Pöllönen. Herra Pöllönen oli meidän virallinen naapurimme koko loman ajan, kun illalla suihkussa käynnin jälkeen avasimme kylppärin ikkunan, kääntyi Paul-Erikin pää reilun metrin päässä olevalta pesältään talon syvennyksestä ikkunaa kohti ja katseemme kohtasivat. Ensimmäisellä kerralla myönnän hivenen hätkähtäneeni tätä tarkkakatseista naapuriamme. Eikä unohtaa sovi tietenkään parasta punanapsija ateriaa Kalypsossa, jonka olen elämässäni syönyt. Kala oli paistettu kokonaisena ja tarjoiltiin simppelisti uunijuureksien, parin itsetehdyn ranskalaisen, salaatin ja tuoreen sitruunan kera. Annos oli niin hyvä, että palasimme syömään sen uudelleen, ennen kotiin lähtöä.  

Ensimmäinen yhteinen matka Rodokselle – Olimme molemmat käyneet Rodoksella aiemmin, mutta tietenkin kun on naimisissa, on hieman eri juttu jakaa se toisen kanssa. Vuosien aikana vähän yllättäenkin Rodoksesta on tullut meidän juttumme ja toinen kotimme. Tämä ei ollut tarkoitus, niin vain kävi. Tiedän, että on käynyt monelle muullekin, Rodos vie sydämen. Se on koti, jossa tehdään eri juttuja kuin täällä Suomessa. 

Vuosi 2018 – Vuosi jolloin elämässäni tapahtui isoin käänne parempaan pitkän vaikean ajan jälkeen. Sain kodin ulkopuolisen työni heti ensimmäisellä työhakemuksella vuosiin. Se sopii täydellisesti joustavuutensa, vakituisuutensa ja osa-aikaisuutensa vuoksi yhteen blogityöni oheen. Teen siis kahta työtä, mutta siitä huolimatta minulla jää aikaa silti myös vapaalle, jota tarvitsen enemmän kuin monet muut. Elämäni on ollut tuosta vuodesta lähtien balanssissa ja olen löytänyt sisäisen rauhan kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Minulla on hyvä olla. Joka aamu kun herään, odotan, mitä uusi päivä tuo tullessaan, sillä jokaisessa päivässä on uskokaa tai älkää jotain hyvää.

Mikä on sinun paras ja ikimuistoisin hetki elämässä tähän asti? 

Haastan mukaan muut bloggaajat kertomaan parhaita ikimuistoisimpia hetkiään.