TOP10 Laura Mercier

*) Tinted Moisturizerit omia, muut PR-näytteitä, sisältää mainoslinkkejä

Laura Mercier on brändi, jota suomalaiset joutuivat pitkään metsästämään ulkomailta, jopa netin kautta tilaaminen oli välillä hankalaa. Onneksi näin ei ole enää. Laura Mercier tunnetaan useiden julkkisten henkilökohtaisena meikkitaitelijana. Jos rakastat Sarah Jessica-Parkerin, Julia Robertsin tai Juliette Binochin meikkityylejä, niin niiden takaa löytyy Laura Mercier. Sarjasta löytyykin varmasti tuotteet noiden meikkityylien toteutukseen. Brändi on kuitenkin myös paljon muuta kuin meikit, sen vartalotuotteet ja tuoksut ovat ihan yhtä suosittuja. Niillä onkin oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Tällä hetkellä tuotteita myydään 27 maassa 1122 liikkeessä.

On ollut helppo löytää sarjasta ne omat suosikit. Monet näistä ovat ns. kulttituotteita, mutta joukossa on myös tuotteita, joista ei ehkä niin paljoa puhuta blogimaailmassa. Vaikka sarjasta löytyy meikkipohjista niin täysin peittäviä kuin kevyitäkin versioita, omat rakkauteni koskevat nimenomaan brändin kevyitä pohjia, jotka ovat mielestäni markkinoiden parhaimpia, jos eivät parhaita. Varsinkin yksi ominaisuus erottaa ne muista, vaikka pohjat ovat tosi kevyitä ja luonnollisia, ne eivät sula kasvoille päivän aikana vaan pysyvät kauniina pitkään kiiltelemättä tai vajoamatta huokosiin.


*Almond Coconut Milk EdT – Jos haluat kokea täydellisen kesäloman tuoksun kautta, niin kannattaa nuuhkaista. Almond Coconut Milk on tuoksu, johon on pullotettu aurinkoa aurinkorasvaa, hiekkaa, merta, drinkkejä ja kepeitä kesäpäiviä yhteen pulloon. Tuoksu on ollut markkinoilla neljätoista vuotta, enkä ihmettele miksi. En käytä itse tuoksua talvella, koska vaikka siinä on ihanaa kesäistä lämpöä, se voi kookoksen tuoksuineen olla liiankin makea kuulaisiin talvipäivään täällä pohjolassa. Tiedättehän, et juuri tällaisina päivinä kaikki tuoksuu voimakkaammin, kun taas lämpö sulauttaa ne erilaisiksi. Sen sijaan lämpiminä kesäpäivinä tämä on täydellinen. Vaikka tuoksu on makea, siinä on myös pieni ripaus puhtautta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Tuoksu koostuu rosmariinista, kookoksesta, manteleista, vaniljasta, heliotroopista, jasmiinista, myskistä, ylang-ylangista, tonkapavuista ja ruusupuusta. Kermainen gourmand-tuoksu on EdT, mutta sen kesto iholla on huikea – jopa 12 tuntia. Vaatteissa se kestää paljon sitäkin kauemmin.

*Almond Coconut Milk Souffle Body Cream – Sarjan kaikille tuoksuille on tehty myös oma vartalovoiteensa. Tykkäänkin talvella, kun tuoksu tuntuu viileisiin talvipäiviin liiankin makealta, laittaa vartalovoidetta, se tuoksuu juuri sopivasti ja tuo heti mieleen kesän. Koostumus on todella miellyttävä, jo sana soufflee sen kertoo. Kuohkea pehmeästi levittyvä voide kosteuttaa tehokkaasti, mutta ei tunnu lainkaan rasvaiselta tai tahmealta. Sisältää karitevoita ja erilaisia vitamiineja jotka ravitsevat ihoa. Purkki on ylellinen ja siten ei mikään näppärin ottaa mukaan. Olenkin ottanut matkoille purkista pienempään purkkiin tuotetta mukaan, etten joudu raahaamaan melko isoa ja painavaa pakkausta matkalaukussa. Minulta itseasiassa löytyy näitä myös muun tuoksuisina, vaikka tuoksuista Coconut Milk on suosikkini.


*Tinted Moisturizer Oil Free SPF 20 – Muistan, kun joskus 2000-luvun alussa sävyttävät "päivävoiteet" olivat tosi suosittuja. Sen jälkeen ne kokivat jonkinlaiset inflaation, kun kaiken peittävät meikkipohjat tulivat muotiin. Tällä hetkellä on selvästi kahta trendiä, joko täysin peittävää instameikkiä tai sitten mahdollisimmat luonnollista. Mutta myös kolmas eli täysin meikkivoideton meikkitrendi on kovassa nousussa. Tämä on varmasti vastine pitkään jatkuneelle ihon täysin peittävälle trendille. Meikkivoiteesta loistavan tekee sen sopiminen kaikille ihotyypeille niin herkällekin kuin rasvaisellekin. Vaikka tuote on kevyt, se kestää koko päivän. Vasta ihan illan lopuksi iho saattaa aavistuksen kiillellä, mutta ei mitenkään pahasti. Niille alueille, joiden tiedät alkaa kiiltelevän, kannattaa alle levittää blurraava primer keston takaamiseksi. Levitän tuotteen aina sormin, tulee kaunein lopputulos. Sientäkin voi halutessaan käyttää. Meikkivoidetta saa myös kerrostettua, olen lisännyt punoittaviin kohtiin esim. poskilleni toisen kerroksen. Tinted Moisturizer on todellinen "my skin but better"-tuote. Tekee ihosta luonnollisen, mutta todella nätin ja tasaisen näköisen. 

*Tinted Moisturizer Natural Skin Perfector SPF 30 – Nyt varmaan moni miettii, että mitähän eroa tässä on ylempään tuotteeseen muuta kuin suojakerroin. Paljonkin. Ensinnäkin se, että ylempää kutsutaan meikkivoiteeksi, mutta tätä sävytetyksi päivävoiteeksi. Peittävyys on todella kevyt ja toisin kuin oil freessa, tämä on tuotteena huomattavasti kosteuttavampi, joten sopii loistavasti varsinkin kuivalle iholle. Rasvaisen ihon omaavan kannattaakin valita ylempi tuote. Tämä on vielä aavistuksen enemmän "no makeup" -tuote kuin ylempi. Joten jos haet meikkipohjaa, jota tuskin huomaa, se on tämä. Alle voi vaikka kerrostaa hoitovettä ja laittaa seerumin, tämä toimittaa pienen sävyn lisäksi myös päivävoiteen aseman.


*Secret Concealer – Mitä vanhemmaksi tulen, sen vaikeampi on löytää loistavia peitevoiteita, jotka oikeasti toimivat ikääntyvällä iholla. Sanotaanko, että tällä hetkellä ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mitkä kelpuutan. Secret Concealer on niistä yksi. Pehmeän voidemainen peitevoide sopii erityisesti kuivalle ja herkälle silmänalusiholle. Tämäkin levittyy mielestäni parhaiten sormin. Ihon lämpö tekee tuotteesta pehmeästi levittyvän. Puuterilla kiinnitettynä pysyy koko päivän, eikä vajoa juonteisiin. Ei saa sy-ihoa näyttämään kuivalta vaan päinvastoin tuntuu jopa kosteuttavalta.

*Caviar Stick Eye Colour Duo Chrome – Kaikki varmaan tietävät, että rakastan meikkituotteita, jotka tekevät meikin tekemisen mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tuotetta voi käyttää sormin ilman muita apuvälineitä. Minulle apuvälineet ovat aina hidaste. :D Kynällä meikki onnistuu parissa sekunnissa. Jos haluaa vain tosi pikaisen piristyksen, kynällä voi värittää ainoastaan ripsirajaa ja tehdä sumuisen rajauksen. Mutta itse en ole rajaustyyppiä, joten levitän puikosta väriä intensiivisesti koko luomelle ja sitten hivenen häivytän sävyä nätimmäksi sormella luomivakoa kohden.

*Secret Brightening Loose Setting Powder – Todella hieno kiinnityspuuteri. Kevyt ja silkkinen koostumus. Sisältää valoa heijastavia mineraaleja, jotka häivyttävät juonteita. Loistava ikääntyvälle iholle. Levitän kiinnistyspuuteria yleensä vain t-alueelle, joka kiiltelee helposti sekä peitevoiteen kiinnitykseen.

*Secret Brightening Loose Powder For Under Eyes – Tiedän, että on jo melkoista hifistelyä valita omanlaisensa puuteri sy-iholle peitevoiteen kiinnitykseen, mutta joskus tämä voi olla paikallaan. Loose Setting Powderista tämä eroaa niin, että koostumus on jopa vieläkin kevyempää. Kirkastavassa puuterissa on valkoista pigmenttiä, joten sitä ei todellakaan kannata levittää koko kasvoille. Sen sijaan sy-iholle pistettynä se antaa raikkaan ja levänneen näköisen ilmeen. Varsinkin, jos kärsit tummista silmänalusista, tämä on must-tuote.


*Face Illuminator – Sävyjä löytyy viisi erilaista. Väri kannattaakin valita miettien omaa ihon sävyä. Korostustuote, jolla voi huijata kasvoille hehkun, jos meikkipohja on täysin matta. Käytän talvella aavistuksen enemmän kalpealle iholle sopivaa kylmäsävyisempää Devotinonia, mutta kesäiholle Indiscretion on huomattavasti parempi sävy. Pienen päivetyksen kanssa, sillä tulee upea hehku kasvoille. Tuotetta voi laittaa koko kasvoille, mutta se pitää tehdä hyvin kevyesti isolla siveltimellä, joka ei nappaa liikaa tuotetta. Sitä voi kerrostaa, joten jos levittää muualle kasvoihin yhden kevyen hehkukerroksen niin poskipäille kerrostamalla, sillä saa aikaan highlightermaisen lopputuloksen. Sopii myös decolteelle ja olkapäille antamaan kaunista hehkua.

*Parisian Nudes Eyeshadow Palette – Laura Mercierilla on yllättävän vähän varsinaisia luomiväripaletteja meikkibrändiksi. Tosin olen sitä mieltä, ettei moni sarja niitä kaipaakaan. Tuntuu, että nykyään uusien luomiväripalettien julkaisussa on hirveä kisa käynnissä koko ajan, niin paljon niitä tulee jatkuvasti markkinoille. Itselleni tuli ainakin ähky jo aikoja sitten. Parisian Nudes -palettia kuvaa yksi sana hyvin CHIC. Muistan aina, kun jo koulussa aikoinaan opettajani määritteli tyylikseni classic chicin, tietämättä tuolloin yhtään, mitä se tarkoittaa. Kun lopulta ymmärsin, tajusin, että opettaja oli oikeassa. On aika yllättävää, että tyylini muodostui jo aika nuorella iällä. Olen aina tiennyt millaisista vaatteista pidän, vaikka muoti ei ole ikinä pahemmin sen enempää kiinnostanut minua. Joten ei ihme, että Laura Mercierin paleteista tämä on suosikkini. Sävymaailma on yllättävän monipuolinen ja klassinen. Paletilla saa aikaan todella luonnollisen meikin, mutta käyttämällä enemmän oikean reunan sävyjä, pääsee halutessaan myös rokahtavaan lopputulokseen. Ei varmaan yllätys, että paletti on saanut inspiraationsa pariisilaisten klassisesta tyylistä. Paletissa on niin mattoja kuin hehkuviakin sävyjä, joka on itselleni tärkeää. Se tekee siitä monikäyttöisen ja yksinään mukana kuljetettavan. Luomivärit levittyvät kaikki nätisti luomelle. Kosteana sävyistä saa intensiivisempiä halutessaan.


Kevään aikana tulossa myöhemmin postaus, jossa käytin monia tämän postauksen meikkejä.

Laura Mercierin tuotteita myy *SKINCITY.

Onko Laura Mercier tuttu? Suosikkeja?



  1. Nämä 10 parasta-postaukset aiheuttavat mulle aina kauheita ostostarpeita. 😅
    Mä olen myös tykännyt Mercierin meikkipohjista. Ihan parasta, kun niissä on aurinkosuoja mukana. On kyllä hienoa, kun tätäkin sarjaa saa nykyään niin helposti Suomesta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, onneks näitä ei ole kuin kerran kuukaudessa ja vaan tää vuosi. :D

      Mä tykkään kans, juurikin toi, että saa aurinkosuojaa edes vähän, tekee niistä parhautta. Mulla kestää noi pohjat varsinkin toi oil free töissäkin pitkän pvän, vaikka siellä se joutuu koetukselle, koska puhun koko ajan ja samalla ilmehdin. Ei uppoa mihinkään juonteisiin silti.

      Poista
  2. Laura Mercier on tuttu nimenä, mutta rupesin miettiin onko mulla ollu koskaan yhtään Mercierin tuotetta. Hoksasin myös, että mä sekoitan Mercierin ja Beccan tuotteita toisiinsa :D Mulla on tummat silmänaluset, joten sy-puuteri kiinnostelee ja toi Face Illuminator-mikä kaunotar <3 Ihanaa tulevaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten nyt kun sanoit Mercierin ja Beccan tuotteissa on ulkonäöllisesti ehkä aavistus samaa "henkeä". :)

      Samaa sinnekin! <3

      Poista
  3. Ei varmaan tule yllätyksenä, että tämäkin on minulle ihan uusi tuttavuus!
    Secret Concealer kuulostaa todella hyvältä, nappasin nimen nyt muistiin kännykän muistioon :)
    Ihanaa iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava, suosittelen lämpimästi, en yleensä ole hirveä voidemaisten peittareiden suosija, mutta tää on niitä harvoja, joista pidän. :)

      Poista
    2. Mitä sävyä käytät tästä secret concelearista? Uusi itselläni etsinnässä, mutta värisävyjä niin monta (ihoni on vaalea)..

      Poista
    3. Vastasinkin tossa alempana, mutta mulla on sävy SC/1.5 joka on täydellinen, ihoni on siis keltapohjainen. Sävy ei ole liian vaalea, inhoan sellaisia todella vaaleita peittareita, mutta kuitenkin vaaleampi kuin mun iho, joten se kirkastaa just sopivasti. Sävy meni myös nyt kesällä, ei ollut liian vaalea, vaikka olen ihan aavistuksen päivettynyt.

      Jos meikkivoiteet alkaa asteikolta 100, niin mulla on yleensä se lämminpohjainen sävy 102. Esim. Sensain Flawless Satin meikkivoiteesta olen sävy 102. Eli iho on vaalea, mutta ei se vaalein. :) Toivottavasti tästä oli vähän apua. Joten sulla vielä vaaleampi iho, niin ehdottomasti sitten vielä totakin vaaleampi sävy.

      Poista
  4. Ooh mä haluan nämä kaikki! Mutta etenkin Secret Concealer ja tuo älyttömän kaunis Illuminator kiinnostavat. Palettikin vaikuttaa käyttökelpoiselta. Olen muuten aivan samaa mieltä siitä, että maailma ei tarvitse enää yhtään, ei ainuttakaan luomiväripalettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä, myönnän ihan suoraan, etten edes jaksa olla ihan kaikista koko ajan kartalla, mitä uutta tulee. Toki tietyt brändit tsekkaan palettien osalta. Mutta tullut jo aikoja sitten ähky.

      Poista
  5. Secret Concealer kuulostaa ihan mun tuotteelta, kuiville silmänalusille kun ei voi laittaa mitä tahansa, ikä tuo myös omat haasteensa. Kiitos vinkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuus ja ikä, siinä on oikeasti haastetta peitevoiteelle. Itseasiassa olen huomannut, että mitä ohuempi tuote sen helpommin vajoaa juonteisiin, jähmeämmät pysyy hyvin, mutta ne eivät saa sitten olla taas kuivattavia, tai katastrofi on valmis. :D

      Poista
  6. Puuteri on ihan mieletön ja toi illuminator, muuten ei ole sarjasta kokemusta. <3 Mutta puuteri jo vakuutti niin, että tämä sarja on lunastanut odotukset.

    Ihanaa viikonloppua Jonna. <3

    VastaaPoista
  7. Piti vielä kysyä, että mikä sävy sulla on Secret Concealerista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sävy SC/1.5 joka on täydellinen, mullahan on siis keltapohjainen iho itsellä. Toi ei ole liian vaalea, inhoan sellaisia todella vaaleita peittareita, mutta kuitenkin vaaleampi kuin mun iho, joten se kirkastaa just sopivasti. Epäilen, että saa menemään ton sävyn jopa kesällä hieman päivettyneellä iholla niin ettei se ole liian vaalea.

      Poista
  8. Laura Mercier kiinnostaa kovasti! Olen testannut vasta ihan muutamaa tuotetta, mutta toiveissa on päästä kokeilemaan ainakin meikkipohjatuotteita enemmänkin :).

    VastaaPoista
  9. Mä olen tykännyt tuosta irtopuuterista kovasti. Vartalovoide souffle kiinnostaisi, mutta onko se kovasti hajustettu? Anne

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives