Parhaat aurinkosuojat meikin alle

*) Sisältää mainoslinkkejä,  Dr. Barbara Sturm, Shiseido ja Ultrasun Pr-näytteitä, muut omia

Toivottavasti kaikilla on nyt viimeistään aurinkosuojat kaivettu esiin kaapista, vaikka tärkeää olisi käyttää niitä ympäri vuoden. En tiedä, olenko ainoa, joka katselee kauhulla iltapäivälehtien otsikoita palaneista ihmisistä. Juttujen taso on kevyesti kirjoitettua, vaikka kyse on oikeasti vakavasta asiasta. Sen huomaa sieltä ihan samoilta sivuilta, joissa samaan aikaan kirjoitetaan juttuja ihosyövistä. On oikeasti ihmisen omaa silkkaa tyhmyyttä ja täysin oman elämän arpapeliä, maata ensin auringossa tunteja ilman aurinkorasvaa, jonka jälkeen iho on todella pahasti palanut. Tämän jälkeen vielä ilmoittaa ottavansa lisää aurinkoa, kunhan iho paranee. Tosin tämähän on jo sairaus, jota kutsutaan tanoreksiaksi. Meille jokaiselle sattuu joskus vahinkoja, että aurinkosuojasta huolimatta, iho hivenen kärähtää. Mutta kyllä lähtökohta pitäisi olla se, että palamista on vältettävä hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi lähtisin jo siitä, että myös sitä aurinkoa kannattaisi välttää hinnalla millä hyvänsä. Ainakin minä välttelen, yksi syy miksi en viihdy terasseilla. Suomessa on hyvin harvoin varjopaikkaa, joka itseäni saattaisi hetkeksi houkutellakin istumaan. Minua ei saisi kirveelläkään uhaten istumaan siihen porottavaan aurinkoon ilman varjoa tunneiksi. 

En ole tässä asiassa mikään puhdas pulmunen. Vietin kesäni kolmekymppiseksi asti ja hivenen ylikin ruskettaen itseäni, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana suhteeni on muuttunut. Otan auringolta suojaamisen todella vakavasti ja tämän lisäksi välttelen aurinkoa tietoisesti monin keinoin. Jopa kadulla kävellessä, valitsen varjoisen puolen. Vaatteiksi valitsen sellaisia, että esim. herkkä decoltee, jonka muutaman kerran nuorempana käräytin, olisi suojassa, jos mahdollista. Tästä huolimatta uskokaa tai älkää, olen silti tänäkin kesänä ehtinyt hieman päivettyä työmatkoillani, jotka kuljen pyörällä. Tämä onkin hyvä esimerkki siitä, että kyllä sitä pientä väriä tulee pintaan, vaikka sitä ei tarkoituksella hakisi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että jo se pienikin rusketus on merkki jo tapahtuneesta ihovauriosta.

Aurinko ei kuitenkaan ole paholainen, sillä on omat terveysvaikutuksensa, kunhan siitä osaa nauttia viisaasti. Jopa vain viisitoista minuuttia kolme kertaa viikossa auringonvaloa iholle, käynnistää D-vitamiinintuotannon. Enemmästä paahtamisesta ei sitten olekaan enää mitään hyötyä. Toki aurinko tekee ihmeitä myös mielelle – se piristää. Monet saavat siitä myös apua erilaisiin ihosairauksiin, enkä ihmettele, sillä kesällä huomaan ihoni olevan päivästä toiseen täydellisessa normaalissa tilassa. 

En tiedä moniko teistä meikkaa myös kesällä, mutta itse tykkään tehdä kevyen meikin. Yleensä tämä kevyt meikki on joku todella ohut meikkipohja, vähän peitevoidetta, kulmat ojennukseen, ripsiväriä, aurinkopuuteria ja kirkasta huulipunaa. Koska tykkään kesälläkin käyttää hyvin kevyitä meikkipohjia, niin tämä asettaa sitten tiettyjä ehtoja, niiden alla käytettäville aurinkosuojille. Olen vuosien aikana kokeillut monia ja nyt tämän kevään olen testaillut erilaisia niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin tuotteita, joten ajattelin, että olisi aika jakaa teille suosikkisuojani meikin alle. Kaikki nämä toimivat myös talvella paksumman meikkipohjan alla. Mukana on niin fysikaalisia kuin kemiallisiakin aurinkosuojia, koska käytän itse molempia. (kaikista hintaluokista). Minusta on tärkeintä, että käyttää jotain suojaa. Niistä ei tietojeni mukaan ole kukaan syöpää saanut, mutta niiden käyttämättä jättäminen onkin siten ihan oma tarinansa... 

Meikin alla käytettävässä aurinkosuojassa ehdottamasti tärkein ominaisuus on se, että se ei saa olla  makuuni missään nimessä liian rasvainen, eikä jättää ihoa liian kiiltäväksi. Jos näin on, niin se yleensä heikentää meikkipohjan kestoa. Lisäksi en käytä koskaan kasvoilla alle SPF30 suojakerrointa. Tärkeää on muistaa aurinkosuojan määrä. Tämä onkin yksi syy, miksi kannattaa käyttää mahdollisimman korkeita suojakertoimia, sillä harva laittaa aurinkosuojaa tarpeeksi kasvoille. Tällöin korkeampi suoja edes hivenen pelastaa, vaikka määrä olisi liian vähäinen. Kun matalan suojakertoimen tuotetta laittaa liian vähän kasvoille, sen suoja jää lähes olemattomaksi. Oikea määrä kasvoille ja kaulan iholle on puoli t-lusikallista tuotetta. Se on oikeasti yllättävän paljon ja pienestä purkista joka päivä levitettynä ei riitä kovin pitkäksi aikaa tuotetta. 


*ELIZABETH ARDEN EIGHT HOUR GREAT EIGHT MOISTURIZING SHIELD SPF35 PA+++ 30,45€ – Voide on Ardenin uusimpia tulokkaita, muistaakseni tämä on ollut markkinoilla vuoden-kaksi. Tämä oli aikoinaan kuitenkin rakkautta ensi kosketuksesta. Jos haet ylellisen tuntuista voidetta melko korkealla suojakertoimella, joka ei tahmaa lainkaan, tämä on tuotteesi. Hyvin ohut fluidimainen jopa aavistuksen geelimäinen koostumus, tuntuu iholla melkein enemmän kosteuttavalta primeriltä kuin päivävoiteelta. Kasvovoide onkin 8in1 -tuote.  Se mm. suojaa ihoa punaiselta- ja siniseltä valolta, kosteuttaa ja kirkastaa ihon sävyä. Tuoksu on raikas – hivenen sitruksinen. 

*SHISEIDO EXPERT SUN PROTECTOR FACE CREAM SPF 50+ 33,56€ – Jos ette ole kokeilleet Shiseidon aurinkovoiteita, niin suosittelen. Niissä on aivan omanlaisensa ainutlaatuinen koostumus. Voiteeseen on käytetty Shiseidon omaa Synchroshieldtm-tekniikkaa, joka tekee tuotteesta erittäin vedenkestävän, mutta myös lämmönkestävän. Se suojaa ja kosteuttaa ihoa, mutta ei lähde "sulamaan" kasvoille lämmössä. Iholla täysin matta, sopii loistavasti rasvaiselle iholle. Tuoksuu kesältä ja auringolta. 

*PAULA'S CHOICE CALM MINERAL MOISTURIZER SPF30 NORMAL TO OILY 34€ – Kaikille oli varmaan selvää, että tämä tuote tulee olemaan tässäkin postauksesta. Suojakertoimellinen päivävoide toimii vaan päivästä toiseen täydellisesti meikin alla. Tällä hetkellä taitaa olla jo kolmas tuubi menossa. Päivävoiteessa on mineraalisuoja, tämän vuoksi heti levityksen jälkeen voide jättää iholle "muumiefektin" eli iho on valkoinen. Vajaan minuutin odottelun jälkeen valkoisuus katoaa. Valkoisuuden katoamisen jälkeen pidän erityisen paljon siitä, miltä ihoni näyttää. Jättää puolihimmeän pinnan ja toimii jopa eräänlaisena primerinä iholla. En ole tämän jälkeen levittänyt iholle muuta erillistä primeriä kuin hivenen mattaavaa t-alueelle. Pitää kasvot lähes mattana pitkänkin päivän, eikä kiiltele.

*SENSAI SILKY BRONZE CELLULAR PROTECTIVE CREAM  FOR FACE SPF 30 96€ – Aurinkosuojavoiteesta on olemassa myös *SPF50 -versio, joka on yhtä hyvä ja oikeastaan identtinen tämän kanssa. Minulla kuitenkin sattui olemaan juttua tehdässä tämä pienempi suojakertoiminen auki, joten se pääsi juttuun mukaan. Käytän molempia, mutta tätä pienempi suojakertoimista olen käyttänyt jo vuosia. Ei kesää ilman Sensaita. Aikoinaan juuri Sensain aurinkovoiteet olivat niitä, jotka herättivät minut tajuamaan, että aurinkosuoja voi olla kaikkea muutakin kuin tahmainen tai sen valkoisen kerroksen iholle jättävä. Tiedän, että toiset eivät siitä efektistä tykkää ja onkin onni, että heille on sitten näitä muita vaihtoehtoja. Sensain aurinkosuoja ei tunnu aurinkosuojalta. Se on kevyen emulsiomainen, jopa hivenen geelimäinen raikas voide, joka tuntuu kasvoilla levitettynä miellyttävän raikkaalta. Imeytyy nopeasti. Jättää puolihimmeän, mutta silti hyvin kosteutetun pinnan. Sopiikin loistavasti myös kuivemmalla iholle, toisin kuin esim. Shiseidoa en kuivalle iholle suosittelisi. Sensain suoja on vedenkestävä, joten se kestää hyvin myös hikoilun. Aurinkosuoja sisältää sinkkioksidijauheesta muodostettuja äärimmäisen ohuita hiutaleita, jotka tekevät sen, että tuote on koostumukseltaan pehmeä ja läpikuultava. Tällä ei saa muumiefektiä, vaikka levittäisi koko tuubin kerralla. Levitettävä vähintään 15 minuuttia ennen auringossa oleskelua. Tuoksu on mieto, mutta ylellinen ja hyvin sensaimainen.

*ULTRASUN FACE FLUID BRIGHTENING & ANTI-POLLUTION SPF50+ 30€ – Olen kokeillut vuosien saatossa useita Ultrasunin aurinkotuotteita, mutta lopulta mikään niistä ei ole päätynyt vakiokäyttöön, vaikka sarjassa on ollut hyviä tuotteita. Tämä oli siihen asti, kunnes kokeilin fluidimaista erittäin ohuen koostumuksen omaavaa aurinkosuojavoidetta, joka on muuten myös öljytön. Sen lisäksi, että tuote suojaa ihoa, se hoitaa sitä. Parantaa kosteustasapainoa ja suojaa ihoa ilmansaasteilta. Sopii myös herkälle iholle. Tämäkin pyörii hetken hivenen valkoisena iholla, mutta se katoaa, kun saa tuotteen kunnolla imeytymään. Tämä tapahtuu nopeasti, koska koostumus on juoksevan ohutta. Tuote on myös tuoksuton, joten sopii hyvin hajusteherkille. Ei tuoksu millekään, ei edes tuoksuttomalle tuotteelle. Jättää puolihimmeän pinnan, jonka päälle meikki on helppo levittää.

*DR. BARBARA STURM SUN DROPS SPF50 139€ – Ylellinen kevyt seerumimainen aurinkosuoja, joka sisältää E-vitamiinia ja beetaglutaania, jotka suojaavat ihoa. Portulakka rauhoittaa. Ohut koostumus imeytyy ihoon nopeasti. Jättää puolihimmeän nihkeän pinnan. Nihkeä voi kuulostaa pahalta, mutta kun puhutaan tuotteesta meikin alle, niin juuri tuon ominaisuuden vuoksi tämä joukon paras. Jotkut primerithän tekevät juuri tuon samankaltaisen pinnan, että meikki tarttuisi ihoon paremmin. Tämän päällä meikki pysyykin muuttamattomana koko päivän, koska tuote ikäänkuin kiinnittää sen ihoon. Tämän kanssa en ole tarvinnut edes primeriä, vaikka muiden suojien päälle lisään aina primerin ennen varsinaista meikkipohjaa. Toimii myös kasvovoiteen alla, kannattaa vain ennen kasvovoiteen levitystä odottaa viitisen minuuttia. Mieto hivenen sitruksinen tuoksu.

*NIVEA SUN SHINE CONTROL SPF 30 9,95€– Edullisista aurinkosuojista ei ole Nivean voittanutta. Sopii hyvin rasvoittuvalle iholle tai meille, jotka ei tahdota kiiltävää pintaa meikin alle. Hillitsee ihon kiiltelyä, eikä jätä tahmeaa pintaa. Meikki levittyy päälle hyvin, ei sula, eikä ala kiiltelemään päivän aikana liiaksi. Tyypillinen niveamainen tuoksu, mutta ei niin voimakas kuin siinä perinteisessä sinisessä voiteessa, joten tätä pystyn itsekin käyttämään kasvoilla. 


Mikä on sinun valintasi aurinkosuojaksi meikin alle?

Aurinkoisia ja turvallisia kesäpäiviä kaikille!


  1. Minun suosikkejani on tänä kesänä olleet La Roche-posayn Shaka fluid spf 50 sekä Acon Sun face fluid spf 30. Oletko testannut näitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itseasiassa käyttänyt molempia, LRP:sta tykkään. :)

      Ihanaa aurinkoista viikon jatkoa!

      Poista
  2. Olen tykännyt Acon tuotteista meikinkin alle. En kauheasti meikkaile muuten kuin nuo silmäaluset näin kesäisin. Minusta onkin hyvä, kun puhutaan paljon ihon suojaamisesta auringolta. On ihanaa saada terve päivetys iholle, mutta palanut iho on aivan kamalaa ja kivuliastakin ja sitten sitä vaan miettiin, että mitä kaikkea siellä ihon ylimmän kerroksen alla tapahtuukaa :(

    Aurinkoista viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Outi ja jo se päivetyskin on ihovaurio, sitä ei moni ajattele. Lisäksi meidän yhteiskunta on tehnyt rusketuksesta tavoiteltavan ominaisuuden, joka sitten valitettavasti edistää sitä, että ihmiset saavat paljon ihosyöpiä. :(

      Samaa sinne Outi! <3

      Poista
  3. Luin saman artikkelin suu auki - että aikoo vielä tuon jälkeen JATKAA auringonottoa!?!? Huhhuh. Mäkään en tykkää yhtään istua terassilla auringossa, enkä ikinä koskaan "ottamalla ota" aurinkoa.

    Sensain voide kuulostaa ihanalta, Paulan voide on valitettavasti liian kevyttä mun kuivalle iholle, etenkin meikin alle - meikki ei levity nätisti. Mutta lenkkeillessä tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, oikea ratkaisu olisi vältellä loppuelämän aurinkoa hinnalla millä hyvänsä ja toivoa, ettei löydä ihostaan muutoksia. :/

      Sun kannattaa kokeilla CALM-sarjasta sitä normal to dry skin -versiota, jos tää normal to oily tuntuu liian kuivalta. :)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Itse otan maltillisesti aurinkoa, se helpottaa niin paljon mun atooppista ihoa. Mutta palamista välttelen kaikin tavoin. Ärsyttää jos vahingossa pääsee joku kohta kärähtämään esim. vaatteet hankauksesta.

    Ihan hirvittaa katsoa, kun työpaikalla tietyt henkilöt tulevat monta kertaa kesässä naama aivan punaisena töihin. Siis miten ne voi, luulisi jo tuntuvankin ihan kauhealta, muista vaurioista nyt puhumattakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atopiaan ja ihosairauksiin pieni aurinko on kyllä hyvästä. :)

      Apua, toi on ihan kamalaa. Veren kerjäämistä ns. nenästä. :(

      Poista
  5. Sinulla oli pari vuotta sitten instassa kilpailu, jossa palkintona oli Dr. med. Christine Schrammek Solar protect fluid. Voitin sellaiset siis kaverin kanssa :) Ihastuin siihen ja tälle kesää tilasinkin jo kolmannen pullon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kans loistava aurinkosuoja. :) En ole nyt hetkeen käyttänyt, mutta tosi kiva kuulla, että siihen muutkin tykästyi. :)

      Poista
  6. Tuttuja tuotteita näistä moni. Sensai tuoksuu minusta tosi vahvalle ja hieman kihelmöi ihollani. Levittyy ihanasti ja näyttää kauniilta. Mutta tyo tuoksu on minusta outo ja suorastaan myrkkymäinen. Onkohan omani joku kaupassa vanhentunut puteli? Sensait yleensä tuoksuvat paremmalle kuin tämä.

    Paulan tuotteet ovat loistavia ja tuota Calmia vieläkin parempi on mielestäni sininen Resist sk50. Aivan loistava tuote ja kosteuttaa mainiosti.

    Ihanaa ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä oudolta, tossa on todella mieto tuoksu jopa Sensaiksi. Tosin me koetaan tuoksut eri tavalla usein, mut kuulostaa silti oudolta. Mähän kerran olin ihan varma, että mun yksi Zuiin luomiväri oli vanhentunut, mulla on monia Zuiin luomivärejä ja mikään ei tuoksu musta mitenkään ihmeelliselle, mut yks violetti sävy haisee mun nenään ihan oksennukselta. Sain siitä aikoinaan toisen kappaleen vaihdossa, siinäkin sama juttu. :D

      Mainitsema paulan Resist on kyllä pakko kokeilla jossain vaiheessa.

      Samaa sinnekin! <3

      Poista
  7. Mun suosikki on se Paula's Choicen Super-Light Daily Wrinkle Defense! Tuo Nivea on kans käytössä, tosi hyvä. Ai niin ja se Clarinsin uusi Dry Touch Sun Care Cream, SPF 50! Näiden lisäksi käytän kesällä aina sellaista meikkipohjaa, jossa on korkea suojakerroin. Siten saa edes vähän lisättyä suojaa, kun harvoin tulee käytettyä ihan sitä suositeltua määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ookaan tota Clarisia vielä kokeillut. Viime kesänä tykkäsin kovasti siitä gel-to-oil spf30 kasvoille. Mulla on sama, laitan päälle melkein aina meikkipohjan, jossa on myös korkeahko suojakerroin. Yksi ainoa lemppari mulla on, jossa ei ole suojakerrointa lainkaan.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives