Edullinen vinkki – Neutrogena Hydro Boost gel-cream


Tästä päivästä eteenpäin lisään blogin etusivulle tunnisteet-kohtaan linkin Edullinen vinkki -postauksiin. Nimittäin nyt alkaa blogissa uusi sarja, johon teen juttuja sitä mukaan, kun teen löytöjä edullisten tuotteiden maailmassa. Vinkit voivat koskea ihan mitä vain – ihonhoitoa, meikkejä tai jotain ihan muuta. 

Aloitetaan kuitenkin sarja Neutrogenan Hydro Boost gel-creamilla. Luulen, että aika monelle tutulleni on tullut vuosien aikana selväksi, miten turhautunut olen Neutrogenan tuotteisiin Suomen markkinoilla. 

Tutustuin Neutrogenaan jo 2000-luvun alussa, kun tilasin tuotteita kotiin ranskalaisesta apteekkiverkkokaupasta. Silloin jokaisen kosmetiikkafriikin kaapista piti löytyä brändin Clear & Defend Facial Wash – ihotyypistä viis. Lopetin kyseisen puhdistustuotteen käytön aika nopeaan, koska se oli iholleni liian puhdistava. 

Kun Neutrogena vihdoin saapui Suomeen muutamia vuosia sitten, odotin paljon, vain todetakseni, että tilaan edelleen vuosia myöhemmin tuotteeni ulkomailta. Syy tähän on se, että syystä tai toisesta brändi on halunnut Suomessa kulminoitua ongelmaihon hoitajaksi. Luulen, että moni kuluttaja ei edes tiedä, että sarjan valikoima on paljon laajempi. Kaikki tuotteet mitä sarjaan tulevat Suomessa myyntiin, ovat tarkoitettu aivan toisenlaisille ihotyypeille, mitä omani on. Lähes kaikki meillä myytävät sarjan kasvoille laitettavat tuotteet, kuivattavat ihoani. Varsinkin epäpuhdas iho tuntuu olevan pääosassa, kun brändiä Suomessa markkinoidaan. Ihmettelen tätä, luulisi, että meille suomalaisille, jotka taistelemme ihomme kanssa läpi neljä vuodenaikaa, sopisi myytäväksi loistavasti myös kosteuttavan Hydro Boost -sarjan tuotteet. Lisäksi Neutrogenalta löytyy myös oma anti-age -sarja. Hydro Boost -linja on kuitenkin oma suosikkini ja sieltä varsinkin gel-cream.


Neutrogenan tuotteissa on niin hajustettuja kuin hajusteettomiakin tuotteita, joten tuoksuallergikotkin löytävät sarjasta joitain tuotteita, joita voivat käyttää. Hydro Boost gel-cream lukeutuu niihin, sillä siinä ei ole käytetty lainkaan hajusteita ja se onkin omaan nenääni täysin tuoksuton. En haista siinä edes raaka-aineiden tyypillistä tuoksahdusta. 

Kyseessä on nimensä mukaisesti geelivoide. Koostumus on jopa jellymäistä. Vesigeeli-emulsiovoide imeytyy ihoon hetkessä. Tekee siitä mielettömän pehmeän ja hyvin kosteutetun tuntuisen. Neutrogena lupaa voiteen soveltuvan myös meikin alle, eikä se tuki ihohuokosia. Itsellä kuitenkin tämän tyylisten voiteiden toimivuudesta meikin alla on huonoja kokemuksia, varsinkin, jos/kun päälle lisää vielä aurinkosuojan, nämä lähtevät yleensä murenemaan, kun on aika lisätä meikkivoide. Jos joku on käyttänyt voidetta meikin alla, niin kertokaa ihmeessä kokemukset. Minulle tällä ei kuitenkaan ole väliä, sillä käytän tuotetta yövoiteena, jossa tarkoituksessa se toimii loistavasti, varsinkin yhdessä retinolin kanssa, sillä se lukitsee lopuksi kosteuden ihoon. Juuri se ominaisuus, mitä kaipaa, kun käyttää retinolia. Gel-cream sisältää mm. hyaluronihappoa. Voiteen koostumus on hyvin perus, se sisältää kosteuttavia raaka-aineita, mutta myös niitä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon ja tekevät iholle "suojakalvon". 

Ingredients: Aqua, Dimethicone, Glyserin, Cetearyl Olivate, Sodium Hyaluronate, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Ethylhexylglycerin,  Dimethiconol, Synthetic Beeswax, Sorbitan Olivate, Laureth-7, C12-14 Pareth-12, Polyacrylamide, Dimethicone Crosspolymer, Carbomer, C13-14 Isoparaffin, Sodium Hydroxide, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Methylparsben, Benzoic Acid.


Tilaan Neutrogenan Hydro Boost gel-creamia nykyään Notinolta, jossa se maksaa 12,90 euroa. 

Käytätkö Neutrogenan tuotteita? Suosikkisi?


  1. Tästä oot kertonut jo muutama vuosi sitten, miksi tätä sarjaa ei saa Suomesta, voi höh.

    Ihanaa pääsiäistä Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä rakastaisit näitä Hydro Boost -sarjan tuotteita! <3

      Samaa sinne Tiia.

      Poista
  2. Neutrogenalla on myös(tai en tiedä onko enää) edullinen retinolivoide. Kirjotin siitä joskus vuosia sitten blogiin ja taisitkin sillon käydä kommentoimassa :)

    Katoin yks pvä kaupassa sivusilmällä että Neutrogenalta oli tarjolla edelleen vain niitä epäpuhtaan ihon tuotteita 🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kanssa ymmärrä lainkaan Neutrogenan markkinointistradegiaa Suomessa. Ne on luokitelleet jo vuosia itsensä epäpuhtaan ja nuoren ihon sarjaksi, että voisi olla jopa vaikeaa saada läpi noita muita, koska ihmisten käsitys sarjasta on niin vahva tuon oudon markkinoinnin vuoksi. :( Kuitenkin sarja on niin paljon muutakin.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives