CG Beach Cruise-R


Neonlakat on sellaisia, joita innostun käyttämään heti, kun saan vähän väriä pintaan. Kalpeaa ihoa vasten ne eivät mielestäni näytä niin hyviltä. Upein koskaan tehty neon-kokoelma löytyy China Glazelta ja kokoelma kantaa nimeä Neons Collection for Summer 2012. Vaikka julkaisusta on pari vuotta aikaa, lakkoja löytyy edelleen hyvin, onneksi. 

Omistankin kokoelmasta muutaman lakan ja eniten rakastan satiinista pintaa, jonka lakat jättävät kuivuttuaan. En missään nimessä menisi pilaamaan sitä kiiltävällä päällyslakalla. Täydensin jokin aika sitten kokoelmaani Beach Cruise-R -sävyllä. Lakka on hieman fuksiaan taittava neonpinkki. Päivänvalossa, jossa kuvani on otettu, se näyttää enemmän pinkiltä, mutta violettinen shimmeri tulee paremmin näkyviin hämärässä.


Lakka on helppo levittää ja sain täyden peittävyyden kahdella kerroksella, joka näkyy kuvassa. Itselläni on ollut jonkun verran ongelmia juurikin neonlakkojen pysyvyyden kanssa ja ne ovat lähteneet lohkeilemaan nopeammin kuin normilakat. Beach Cruise-R kuitenkin yllätti pysymällä melkein viikon hyvänä kynsillä. Olin hieman hämmentynyt, koska olin varautunut poistamaan sen jo parin-kolmen päivän jälkeen.

Oman lakkani tilasin Mimaxilta, jossa on toukokuun ajan China Glazen lakkoja 50% alennuksessa, tällekin kaunokaiselle jäi hintaa vain 4,75 euroa, joka on laadukkaasta China Glazen lakasta todella vähän. 

Löytyykö teidän kynsiltä kesällä neonsävyjä vai tyydyttekö hillitympiin?

Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.


  1. Tätäkö sun kynsissä oli, kun nähtiin? Ihan mielettömän upea!

    VastaaPoista
  2. Oi ku nätti!
    Vähän tekis mieli tilata, harmi vaan ku pari sellasta chinaa mitä jäin arpomaan on jo loppu tuolta, alkukuusta en tilannu ja nyt ärsyttää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, toi on just inhottavaa, jää vielä enempi kaivelemaan, kun loppuivat. :/

      Poista
  3. Ja ostoslista sen kuin kasvaa :D

    VastaaPoista
  4. Wow, tosiaan ihana pinta, tosi tasaisen ja silkkisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi pinta on musta näissä se paras osuus, tosi poikkeava.

      Poista
  5. Tuo olisi kyllä aika täydellinen varpaankynsiin, sormissa ehkä turhan räväkkä mulla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varpaankynsissä on kyllä helppo väri-iloitella, jos muuten vierastaa näin räväkkää. :)

      Poista
  6. Mmmm....neonpinkkiä....kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nä älä, toivotaan, että ilmatkin on taas pian lakan mukaiset. ;)

      Poista
  7. Hmph. :o Mä oon joskus omistanut tämän, mutta oon myyny sen eteenpäin. Nyt kaduttaa? Mikäköhän mielenhäiriö mulla on sillon ollut. :D

    VastaaPoista
  8. Voi ei, mä tahdon kans tämän! Ihan täydellinen väri rusketuksen kaveriksi! Nyt mun on ehkä metsästettävä tämä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Onneksi näitä vielä löytyy vähän sieltä sun täältä. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives