Terracotta Le Parfum -arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Yksi 37-vuotias tässä hei. Tänään klo 00.40 tuli itselleni mittariin jälleen yksi vuosi lisää. Jos minulta kysytään, minä en ole vanhentunut päivääkään sen jälkeen, kun täytin kolmekymmentä. Vuodet vierii, mutta silti tuntuu, että aikaa ei ole kulunut kuin hetki, vaikka tuosta päivästä on aikaa jo seitsemän vuotta. Ehkä se onkin luonnon tekemä oikku, että aika pysähtyy vanhemmiten, ainakin ihmisen omassa päässä. 

Blogini lukijat tietävätkin, että joulunakaan itselleni ei ole tärkeintä lahjojen saaminen vaan niiden antaminen. Syntymäpäivänäni en sentään ole innostunut vielä läheisilleni lahjoja jakamaan, mutta tämän blogin kautta pääsen ilahduttamaan yhtä lukijaani, sillä Transmeri lahjoitti arvottavakseni yhden tuoksun ja voi minkälaisen! Olisin halunnut kirjoittaa tuoksusta heti, kun sain testikappaleen muutama viikko takaperin tämän jutun kirjoittamista varten, sillä ihastuin totaalisesti. Halusin kuitenkin säästää tämän herkun juuri täksi päiväksi.

Guerlainin Terracotta Le Parfum julkaistiin toukokuussa Terracotta-sarjan 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Tuoksu on limited edition ja sitä on saatavana vain tämän kesän ajan niin kauan kuin tavaraa riittää. Onneksi pullo on kuitenkin reilun kokoinen 100 ml:ä. On silti sääli, että tämä on limited edition, sillä minun on käytävä hankkimassa tätä varastoon yksi pullollinen seuraavaa kesää varten.


Minulle on olemassa kesätuoksuja ja jos menen teemaan vielä syvemmälle, on olemassa vielä erikseen "rantatuoksut". Omasta mielestäni rantatuoksun pitää tuoksua kesälle, aurinkorannalle, tropiikille, kuumalle hiekalle ja jollekin makean pehmeälle. Oma tällainen tuoksuni oli pitkään Diorin Sweet Sun, jota hamstrasin aikoinaan pullon varastoon, kun kuulin, että se lopetetaan. Pullo on loppunut aikoja sitten ja joka vuosi olen yrittänyt löytää tilalle jotain vastaavaa. Turhaan. Yves Rocherin Monoi de Tahiti pääsee lähelle, mutta siitä puuttuu se tietty silaus ylellisyyttä, joka Diorissa oli. Molemmathan sisältävät tiarekukkaa ja kookosta niin myös Guerlainin uutuus.

Terracotta La Parfum on ihan kaikkea, mitä itse toivon rantatuoksulta. Siinä kohtaavat Sweet Sunin ja Monoi de Tahitin parhaat puolet. Alkutuoksussa hieman kirpakkaa bergamotia, makeaa kookosta ja trooppista tiarea. Sydäntuoksussa valloittavaa jasmiinia, itämaista ylang-ylangia ja raikasta appelsiinin kukkaa. Pohjatuoksuna maukasta vaniljaa ja pehmeää myskiä. 

Tuoksu on pakattua kauniiseen pyöreän muotoiseen pulloon, jota koristaa kultainen kolikko, jonka keskellä on sädehtivä aurinko. Kultainen puuosin viimeistelty korkki viimeistelee komeuden. 

Tuoksu oli rakkautta ensi nuuhkaisusta lähtien. Omaan nenääni tulee ensiksi bergamottin tuoksu, jonka pehmentää kuitenkin nopeasti kookoksen hempeä makeus. Tämän jälkeen iholla tuoksuu voimakkaiten jasmiini ja ehkä todella vienosti ylang-ylang ja lopun vienon vaniljainen tuoksu säilyy iholla useita tunteja. Tuoksu on EdP ja omasta ranteestani haistan pohjatuoksun vaniljan vielä kahdeksan tunnin jälkeen! Tämän vuoksi ihmettelin kovasti Fragrantican joitakin arvosteluja, jossa jotkut sanoivat tuoksun haihtuvan iholta nopeasti. 

Terracotta Le Parfumin luojana on toiminut sama kuuluisa Thierry Wasser, joka on toiminut nenänä myös Guerlainin suositulle ja jo klassikoksi nousseelle La Petit Robe Noire -tuoksuperheelle. 


Arvonta:

Kerro minulle kommenttilaatikkooni, mikä on sinun kesätuoksusi. Muista jättää myös toimiva sähköpostiosoitteesi. Jos et halua jättää sähköpostia kaikkien näkyviin, lähetä tuoksusi nimi sähköpostitse hakusanarakkaus@gmail.com ja laita viestin otsikoksi Guerlain-arvonta. Ole nopea, sillä arvonta päättyy jo huomenna pe 16.5 klo 23.59! Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti sähköpostitse. Onnettarena toimii tuttuun tapaan random.org.

Kuvissa oleva tuoksu saatu testattavaksi maahantuojalta blogin kautta.



  1. Tämän kesän ehdoton kesätuoksu on Escadan Born in Paradise, koska Piña Colada <3 Mä eilen tuoksuttelinkin tätä Stockalla.

    duvessa.oobd[at]gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oma kesätuoksuni. Tällä hetkellä Yves Rocherin Monoii. Vähän vaihtelee mu
    tta tuo nyt käytössä. ONNEA ♥
    charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Isot onnittelut synttäripäivän johdosta! :) Onpa kiva arvonta, ja tuoksu vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta ;) Siispä toivon, että onni suosii minua! Minulla on useampia kesätuoksuja, ja ne eroavat yleensä talvituoksuista sillä, että ovat hieman kevyempiä ja raikkaampia. Perusraikkaista tuoksuista en kuitenkaan pidä, vaan vaadin tuoksulta jotain syvyyttä. Kesätuoksunikin ovat siis yleensä jollain tapaa makeita ja ehdottomasti pehmeitä! Juuri nyt olen ihastunut Marc Jacobsin Daisy Eau So Fresh -tuoksuun ja Lanvinin tuoksuihin. Escadan uusi kesätuoksu on myös ollut paljon käytössä viime päivinä :)

    VastaaPoista
  4. Kesätuoksuni on Laura Biagiottin Laura =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta! :) Rakastan hajuvesiä ja en osaa nimetä vain yhtä kesätuoksua. Käytän tuoksuja fiiliksen mukaan ja joka tilanteeseen on omansa. :D Yleensä makeat tuoksut ovat ihan parhaimpia!
    koivisto.heidi@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Voi kääk miten ihanalle tuo kuulostaa <3 Tähän astinen oma paras kesätuoksuni on ollut ehdottomasti
    Viktor & Rolf Flowerbomb EdP

    -Marika-
    liinaharja@saunis.net

    VastaaPoista
  7. Mun tuoksu kesällä ja talvella jajajajaja on Gaultierin female. Että jo olis korkee aika kokeilla jotain muutakin (pihi ei vaa malta ostaa vaikka paateillakin ravaa tuon tuosta =) ) Kokeillaan nyt jos se onnetar tuoksun tänne lennättäis :D

    petra.saarni@wippies.com

    VastaaPoista
  8. Pidän myös Diorin Sweet Sun-tuoksusta
    lusse@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kesätuoksuja on tällä tuoksufanaatikolla useita, mutta mainittavimpia/muistoja herättävimpiä on ehkä Escadan Island Kiss, Yves Rocherin Flowerparty ja saman talon Agrumes en Fleurs (:

    ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  10. Mä melkein itken täällä jo siitä mahdollisuudesta, että voisin voittaa tämän!! :) Jos yksi tuoksu pitäisi valita kesäksi, se olisi HdP:n Love Coco.

    misspiggyspearls(at)gmail.com

    Ps Oletko julkistanut blogissa sen killerikosmetiikkakasan voittajan? On varmaan vaan mennyt multa jotenkin ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ko. kosmetiikkapaketin voittajalle on lähetetty sähköpostia ja tuotteekin ovat löytäneet tiensä perille! ;)

      Poista
  11. Onnea! Minulla on useampi tuoksu,joita käytän kesät talvet,rakastan hajuvesiä,ja vaihtelen suunnilleen mielialan ja vaatteiden mukaan. Olisi ihana saada uusi tuoksu,joten mukana ollaan. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  12. Saunanpuhtaus on kesätuoksuista paras. Mutta joskus on ihana laittaa muutakin. Joitain on,mutta mielenkiinnolla uutta tuoksua tavoittelemaan. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mulla ei ole mitään tiettyä kesätuoksua vaan käytän niitä mitä kaapista löytyy. Pidän makeista ja hieman kukkaisista tuoksuista. :)

    mmartsa0@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Tämän kesän tuoksu on burberry weekend ! Jotenkin sopii minulle!:)
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Pidän escadan island kiss tuoksusta tällä hetkellä! On muitakin suosikkeja!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Signorina. Aivan ihana. papeeritypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Tykkään monista tuoksuista. Suosikkejani kesäisin ovat Rocherin Monoii ja Lilas Mauve.
    soiku@outlook.com

    VastaaPoista
  18. Tällä hetkellä olen ihastunut Lancômen Trésor Lumineuse -tuoksuun, joka on Trésorin kevyempi versio.
    -aapee-
    narni4(at)outlook.com

    VastaaPoista
  19. Jos pitäisi valita yksi niin Versacen Bright Crystal Absolu :) Muitakin suosikkeja löytyy! :)
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Lämmin onnentoivotus syntymäpäivänäsi <3

    On vaikeaa valita vain yhtä kesätuoksua., mutta vastaan Dolce & Gabbana Dolce. Erittäin houkutteleva palkinto muuten!

    mintunhelminauha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnittelut! Synttäriruusut hehkuvat upeina eikä pullo jää kovastikaan jälkeen loistossa. Kuulostaa tosiaan sinun tuoksultasi:)

    Itse käytän kesällä raikkaita sitrusalkuisia tuoksuja. Bergatotti ja laventeli hurmaavat aina, mutta vesituoksujen aika saattaa olla kohta ohi. Acqua di gioia on mennyt jo pari kesää, tämä kesä taitaa tuoksua Niilin puutarhoille. Näistä poiketen olen rakastanut Laura Biagiottin Romaa aina kesäisin, vaikka se onkin kuuma tuoksu.

    VastaaPoista
  22. kesätuoksu on raikas ulkoilma! kaimasika@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Escadan Cherry in The Air. Onnea syntymäpäiväsi johdosta! :)
    supernatural-93 (at)hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea synttärisankarille!

    Tuoksu, johon vuosienkin jälkeen aina välillä kevään/kesän korvilla palaan on l'eau par Kenzo. Se on kuin aamukasteen henkäys, kevyt ja raikas.

    kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  25. AAAAA mikä ihana tuoksu tämä! Vaniljaa ja kookosta, nam nam! :)

    Mun kesätuoksu on Moschinon I Love Love. Ihana greippinen tuoksu, joka ei kumma kyllä yhtään aiheuta lonkeroviboja. Tuoksu on raikas, mutta samaan aikaan ihoni muuntaa sen jotenkin pehmeäksi ja miellyttävän sokeriseksi jolloin I Love Love sopii biitsillekin.

    Vitsit oot kyllä kultainen ja ihana kun jaksat näitä arvontoja lukijoillesi järjestää! :) Lämmöllä muistelen joulun aikaisia runsaita arvonta-antimia.

    mitenniinliikaa ät gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kesätuoksuni on ollut Escadan Cherry In the Air. Toivottavasti ensi kesänä Terracotta!

    cremedebeaute@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Hyvää Syntymäpäivää! Minulla aika pysähtyi, kun täytin 40 vuotta. Välillä minusta ihan oikeasti tuntuu, että elämä vaan paranee, kun ikää tulee :)
    Ihana arvonta. Oma kesätuoksuni on Kenzon 7:15 am in Bali, joka vetää minulla nyt viimeistä kesäänsä :( Mutta lohduttaa, että uusia ihania tuoksuja tulee koko ajan.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Hyvää Syntymäpäivää! Minulla aika pysähtyi, kun täytin 40 vuotta. Välillä minusta ihan oikeasti tuntuu, että elämä vaan paranee, kun ikää tulee :)
    Ihana arvonta. Oma kesätuoksuni on Kenzon 7:15 am in Bali, joka vetää minulla nyt viimeistä kesäänsä :( Mutta lohduttaa, että uusia ihania tuoksuja tulee koko ajan.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea kolmekymppiselle ;) Tuoksuherkkänä en osallistu arvontaan, mutta onnittelen todellakin!

    VastaaPoista
  30. Onnea!

    Viime aikoina olen liihotellut tuoksussa Chopard Wish ja kesähän jo sisäisen kalenterini mukaan on :-). Tuoksut ovat ihana piristys arkeen.
    Terkkuja!

    funkyandfifty(at)ymail(piste) com

    VastaaPoista
  31. Cherry in the Air on minun kesätuoksuni. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea päivänsankarille ! Kesäisin tykkään suihkutella Cleanin tuoksuja, pari viikkoa sitten aukaisin juuri uuden pullon Shower Freshiä....lapset tuumasivat, että äiti tuoksuu ihan kesälle...

    paloan123@windowslive.com

    VastaaPoista
  33. Onnittelut ! Ostin aika vasta Cliniquen Happy In Bloomin, joka taitaa olla tämän kesän tuoksu...tosin tämä Terracotta Le Parfymikin kelpaisi....

    anneanakonda@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea! Minun lemppari lempikesätuoksuni on ei löydy pullosta vaan luonnosta: Tuomen tuoksu! Kohta taas pääsee varmaan sitä nuuhkimaan lenkillä. ;)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Ihanaa synttäriä, Jonna! :)

    Mun kesätuoksu on Kiehl'sin Orange flower & Lychee. Se on ihanan makea ja raikas samaan aikaan. Kesällä tuoksun ei tarvitse olla superraskas ja syvällinen, vaan sen kuuluu tuoksua aurinkoiselta ja hauskalta. Kuulostaa ihanalta tuo Guerlain. Ja lemppari tuoksuvalmistajanikin ;)

    mennenjatullen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  36. Onnittelut! Kaikki Escadat sopivat mielestäni kesään mainiosti.

    eevanpostit@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea!! :) Minun ehdoton kesätuoksuni on ollut jo monet vuodet Estee Lauderin "Bronze Goddess"! Valitettavasti vimeinen pullo on nyt loppumaisillaan eikä sitä saa Suomesta :(

    mirres2(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Synttärionnittelut!
    Kävin sinun vinkkaamanasi tuoksuttelemassa sen Limon Verden, ja se on nyt sitten pakko saada ;)
    Toiset kaksi vähän samanhenkistä (muttei samanlaista) ovat jo kaapista löytyvät Annick Goutalin Ninfeo Mio ja Comme des Garçonsin Play Green.
    sinistapintaa @ gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ei ole varsinaista kesätuoksua mutta eräänä, nyt jo kaukaisena ja erittäin kuumana kesänä käytössä oli Jil Sanderin Sun: sitruunaa, appelsiininkukkaa, iiristä, vaniljaa, setripuuta. Ihanalta kuulostaa tuo Guerlainin uutuus. paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Paljon onnea!
    En ole vielä omaa super suosikkia hajuvesien joukosta löytänyt, joten sen oikean kohdalle osumiseen asti ihollani tuoksuu Korresin guava kosteusvoide. Tuoksu on ihanan raikas ja herkullinen ja kestää iholla todella kauan + pysyy paikat pehmeänä ja kauniina : ) Terracotta La Parfumin kuvaus kuulosti kyllä ihanalta ja mielelläni sen kotiuttaisin.

    nnn3is_nej@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Täältähän saattoi saada vinkkejä uusiin kesätuoksuihin... ;) Ostin juuri uuden kesätuoksun eli Versacen Bright crystal absolun. Kookoksiset tuoksut on ihania, mutta Escadat tuntuu jotenkin liian nuorekkailta :P

    sannapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihanaa synttäriä <3
    Monen vuoden ajan Escada on ollut luottotuoksu :)

    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Onnea! Kesätuoksuna nyt escadan born in paradise. Nuo Escadan tuoksut jotenkin vain kuuluvat kesään. :D nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kyllä se kesätuoksu on se joka keväinen Escadan kesätuoksu. Joka vuosi pakko ostaa. :) Ilolla mukana. tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Parhaimmat onnittelut, Jonna! <3 Toivottavasti sinulla on ihana synttäripäivä!

    Tämä on mielestäni nimenomaan rantatuoksu! Tuo pullo on upea <3 Minun kesätuoksuni tulee olemaan Guerlainin Aqua Allegoria Limon Verde. Ostan sen ensi viikolla laivalta (toivottavasti sitä on siellä vielä!).

    neitikameleontti(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Synttärionnea!Kesätuoksuna ja ekana tuoksuna 7 vuoteen on Cleanin White woods.Raskauksien,imetysten.vauva-aikojen jälkeen ensimmäistä kertaa nyt tekee mieli käyttää taas tuoksuja.White woodsiin ihastuin mutta se on sen verran tuhti,lämmin tuoksu että toiminee syksymmällä paremmin.Kesäparfyymille olisi siis tarvetta :)
    kaisa.saanila(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Tämän kesän tuoksu.. Apua miten vaikea kysymys! Hmm, niitä on niin monia, aina erilaiselle päivälle omansa :D Mutta ehkäpä nyt vastaisin Victoria's Secretin Sensual Blushin :) En ole itseasiassa vielä edes korkannut sitä kunnolla, vaan odotan kunnolla kesän alkua. Sitten supsutellaan! ps. Onneksi olkoon, kaunis nainen <3
    inthispartoftown@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Escadan Taj Sunset :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Minni-Inkeriltä onnittelut! Ei väliä onko kevä vaiko talvi, tunteella mennään tuoksuvalinnoissa :) Guerlain on yksi lempituoksutaloni ikinä, joten siksi arvonnassa mukana ja pidän peukkuja itselleni.

    VastaaPoista
  50. Paljon Onnea! Kesätuoksu: vaihtelee, vaihtelee. Tällä hetkellä pöydällä on Escadan Ocean Lounge. Rakastan tuoksuja ja Guerlainin tuoksut tuovat paljon ihania muistoja. maarit.naakka@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Onnittelut! Escadalla monta ihanaa, jos yksi pitää valita niin Island Kiss.
    -minttu47-
    minttu47(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Wau! Onnea synttäritytölle <3

    Ehdoton kesätuoksuni on Yves Rocherin Flower Party tai sitten vuoden 2011 Escada Taj Sunset <3

    nonnula@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Paljon onnea vielä kerran! ^_^

    Minun kesätuoksuni tulevana kesänä tulee varmaankin olemaan vasta ostamani Victoria’s Secretin Aqua Kiss Body Mist. Kevyt tuoksu, jota voin pitää töissäkin (jossa tulen viettämään suurimman osan kesästä), raikas ja makea.

    meikkileikkeja (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Onnea!

    Kesätuoksuni on Guerlain Aqua Allegoria Flora Rosa

    water.lily(at)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  55. Onnea synttäreiden johdosta :) Acqua di Gioia on ihana kesätuoksu. lumia_82@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Bodyshopin White musk eau de toilette:) lebirks@gmail.com

    VastaaPoista
  57. En osallistu arvontaan, mutta onnittelemaan piti tulla. Hyvää syntymäpäivää! :) Oma kesätuoksuni on Kenzon kukkaisvesi.

    VastaaPoista
  58. Onnea ihanainen!
    Olen tässä viime aikoina miettinyt, että minulla ei oikein ole kesätuoksua. Käytin pitkään Lolita Lempickan L -hajuvettä varsinkin kesäisin, mutta se on loppunut. Pitäisi mennä nuuhkimaan itselleni uusi kiva tuoksu täksi kesäksi. :) Tämä Guerlain kuulostaa todellakin tuoksuttelun arvoiselta. gentlyoutoftime(a)yahoo.com

    VastaaPoista
  59. Kesätuoksuni on nimeltään In love, mutta merkki on valitettavasti kulunu käytössä eikä siitä ole mitään mielikuvaa.

    tuutuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Ihanaa syntymäpäivää, ikinuori kaunotar <3

    Minun kesätuoksuni on tänä kesänä Escadan Taj Sunset jos arpaonni ei osu kohdalleni:)
    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kesäisin tulee käytettyä mm. Estee Lauderin Pleasures -tuoksua. Ensi kesänä voisi kokeilla myös Philosophyn Amazing Gracea. Olisi kiva saada myös helteiseen kesäiltaan sopiva tuoksu keveiden rinnalle. Myöhästyneet synttärionnittelut! Täällä toinen härkätyttö jolla synttäripäivä tänään :)
    Ansku

    VastaaPoista
  62. Hyvää syntymäpäivää!!!
    Kolmenkympin jälkeen itse lopetin vuosien laskemisen sillä henkisesti olen edelleen jossain kahdenkympin tietämillä ;-)
    Minulla on tämän kesän kesätuoksu vielä hankkimatta, kääks! Vakavassa mietinnässä on Davidoffin Cool Water sea rose, mutta saa nähdä jääkö se kauppaan tarkemman tuoksuttelun jälkeen. Tuoksuja ei voi koskaan olla liikaa, siitä syystä ehdottomasti osallistun kilpailuun.
    T. Eeru

    eerunen@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Onnea synttärisankarille.
    Kesätuoksuni on sama kuin talvituoksuni, 1 Million...
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnea, onnea! Synttärit on aina juhlan arvoisia!
    Mun kesätuoksu on Acorelle Amber Vanilla
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Bossin Orange on ehdoton kesätuoksusuosikkini :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  66. Paljon onnea vaan <3
    Mun kesätuoksu on Calvin Kleinin Shock!
    Fanny-91@windowslive.com

    VastaaPoista
  67. Onnea! omat suosikit löytyy diesel merkiltä.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  68. Onnea päivänsankarille!!
    Kesällä taidan käyttää samoja tuoksuja, kuin muulloinkin. Burberry toi markkinoille useampana keväänä Summer-tuoksuja, jotka olivat kovasti mieluisia. Viime keväänä en sitä löytänyt (enkä nytkään), harmi.

    VastaaPoista
  69. Parhaimmat onnittelut vielä näin jälkikäteen! :) Olen aina vähän myöhässä...

    Tämän hetken kesätuoksu on itseasiassa Jeanne Lanvin Couture Birdie http://www.fragrantica.com/perfume/Lanvin/Jeanne-Lanvin-Couture-Birdie-23100.html
    Ostin siitä heti 100ml pönikän (pullo on todellakin aikamoinen järkäle pienten 30ml rinnalla :D), joten voin suihkutella sitä ihan rauhassa kevään ja kesän.

    Johanna / mssweetbrunette ät gmail punkt com

    VastaaPoista
  70. Onnittelut kolmekymppiselle ;) oma kesätuoksuni on D&G:n L'imperatrice, surettaa kun sen valmistus lopetettiin! Pullonpohjat jäljellä, uusi kesätuoksu siis kelpaisi!

    ilonakamu@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Cherry In The Air Escadalta on yksi kesätuoksuistani, Escadat on aina varma valinta
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  72. Onnea, onnea! Mun kestosuosikki, myös talvella, on ollut Escadan Rockin Rio. Tykkään makeista, hedelmäisistä, marjaisista tai kukkaisista tuoksuista. Vaniljaisuuskaan ei ole pahasta.
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  73. Myöhäiset synttärionnittelut, esikoiseni juhli eilen kuudettatoista syntymäpäiväänsä. :) Oma kesäsuosikkini on ollut monta vuotta L'Occitanen Eau de Toilette Verveine (Verbena) ehkä se olisi aika vaihtaa joksikin toiseksi.

    beylakraal(@)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Tämän kesän tuoksu on vielä haun alla tai sitten tyydyn viime kesäiseen ja se oli Yves Rocherin flowerparty :D

    aizoace@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Tänä kesänä aion tuoksua philosophyn Amazing gracelta, Escadan Taj sunsetilta ja Marc Jacobsin Daisy delight eau so freshiltä. Sopivasti fiiliksen mukaan vaihdellen. :)
    jossuli88@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Body Shopin Moringa body mist.
    kajoas@gmail.com

    VastaaPoista
  77. dieselin loverdose

    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Onneksi olkoon, syntymäpäivää kannattaa aina juhlistaa! Yksi suosikkini kesällä on YSL:n Baby Doll
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  79. Kesätuoksu on vanhempi, Miss Dior Eau Fraiche. Ja myöhäiset synttärionnittelut!! -Sari- kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  80. Acorellen Absolu Tiare-parfyymi, ihanan kevyt ja kesäinen
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  81. Miksipä se immeinen siitä muuttus pään sisällä vaikka ikää tulisikin... Onnea merkkipäivän johdosta!
    Escadan Cherry In The Air on ihana kesätuoksu, mutta niin on kyllä lähes kaikki Escadat...
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  82. aiemmin kesätuoksuni oli Kenzon veikeä Peace, mutta nykyiseen makuuni se on hieman liian unisex. paremman puutteessa olen käyttänyt kesätuoksuna Yves Rocherin kuivaöljyä ja Biothermin Eau Purea. Ne eivät ole täydellisiä, mutta tuo Guerlain kuulostaa mahtavalta, sitä on päästävä kokeilemaan!

    ebelidae(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Tällä hetkellä luulen että kesätuoksuni on The Body Shopin White Musk Sun Glow
    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives