31.3.2016

Tunnusmeikkini


Kosmetiikkablogeissa on kiertänyt viime aikoina hauska haaste, jossa bloggaajat ovat toteuttaneet omia signature -meikkejään. Täytyy sanoa, että mitä olen livenä muita bloggaajia nähnyt, tosi omannäköistä ja tunnistettavaa jälkeä ovat kaikki tehneet. Haasteen aloitti Elisa ja minut mukaan haastoivat Helena ja Ilona

Meikkini on eittämättä kaikista kosmetiikkabloggaajista luonnollisin, silti väitän, että juuri tuollaisena kuin yllä olevassa kuvassa olen, kaikki minut livenä tavanneet näkevät. Se on vaan niin minua, vaikka salaa ihailen muiden bloggaajien taiturimaisia rajauksia, varjostuksia ja luomivärien häivytyksiä. Uskokaa tai älkää jouduin käyttämään meikkaamattomalta näyttäviin kasvoihini 17 eri tuotetta. Sitä on hyvin vaikea uskoa, kun katselee lopputulosta. Kovasta työstä huolimatta iho ei parin viikon sairastelustani johtuen ole parhaimmillaan. Varsinkin poskissa ja nenän seudulla on vähän kuivuutta, mitä oli vaikea täysin peittää. 

Millainen on tunnusmeikkisi?

Luonnollinen kuulas pohja, erittäin kevyesti huolitellut kulmat ja punaiset huulet.

Mitä korostat erityisen paljon tunnusmeikissäsi? Entä mikä jää vähemmälle?

Pohjaan käytän paljon aikaa. Tässä iässä mikään ei saa näyttämään nuoremmalta kuin kuulas iho ja senhän saa aikaiseksi meikillä. Huulet ovat myös aina pääosassa, mitä punaisempi tai oranssimpi huulipuna sen parempi. Silmät jäävät erittäin vähälle huomiolle. Alaripsiin en laita koskaan ripsiväriä.

Mikä on koko meikin tärkein juttu?

Ehdottomasti pohja. 


Jos saisit kehittää oman meikkituotteen tai -sarjan pohjautuen omaan tunnusmeikkiisi, millainen se olisi?

Oi! Meikkisarjani pakkaukset olisivat mustakultaisia. Meikkipohjia löytyisi jokaiselle ihotyypille ja sävyjä takuulla ihan kaikille. Paljon erilaisia kuultotuotteita, valokynä, peitevoide, kuultoa iholle tuova primer ja kulmakynä. Suuri arsenaali erilaisia huulipunia ja pigmenttisiä huulilakkoja sekä väritön huultenrajauskynä. Hehkua tuova aurinkopuuteri ja persikkainen poskipuna. Luomiväreistä olisi tarjottavana ainoastaan helposti sormin levitettäviä superkestäviä ja värikkäitä sekä neutraalin sävyisiä voidemaisia versioita. Tietenkin sarjaan kuuluisi myös 38 mascara. 

Minkä haluaisit nostaa oman tyylisi pohjalta seuraavaksi supertrendiksi?

Ehdottomasti kuultavan ja raikkaan ihon! Olen ehkä aavistuksen järkyttynyt siitä miten paljon suomalaiset ikääntyvät naiset pelkäävät kuultoa ja suosivat mattaa. Välillä kokeilen itselleni ihan huvikseen matampaa lookia ja joka kerran järkytyn kuinka se vanhentaa minua ainakin 15 vuotta.

Millainen on teidän signature-look?

Alakuvassa meikissä käytetyt tuotteet, ainoastaan käyttämäni Clarinsin True Radiance meikkivoide unohtui kuvasta. 

Clarins True Radiance Foundation 105 nude*
Artdeco Invisible Lip Contour 1
Shiseido Refining Makeup Primer
 YSL Touche Èclat 1
YSL Rouge Pur Couture 13*
Giorgio Armani Eye Tint 11
Giorgio Armani Ecstasy Lacquer 402
Sensai Eyelash Base 38C
Sensai 38C Separating & Lengthening Mascara
Too Faced Brow-nie Blonde-Y
Nars Orgasm Blush
Benefit High Beam
Michael Kors Bronze Powder Glow*
Clarins Double Fix`Mascara
Urban Decay Fireball Eyeshadow*
YSL Poudre Compacte Radiance Perfectrice Universelle*
Lancôme Long-Lasting Softening Concealer 015*

*) Tuotteet lehdistönäytteitä.









30.3.2016

10 faktaa minusta


Kipua ja poskipunaa -blogissa oli kiva haaste, johon päätin tarttua, vaikka minua ei haastettukaan. Kymmenen faktaa minusta saattaa paljastaa asioita, joita et vielä minusta tiennyt. ^_^

1. Minulla on ylöspäin suuntautuvat isovarpaat. Syy minkä vuoksi minun on pidettävä varpaankynteni hyvin lyhyinä, ettei sukat olisi heti hajalla. Ihmettelin asiaa monesti pienenä. Setäni kertoi leikillään isovarpaitteni muodon johtuvan siitä, että minulla oli tempperamenttisena tapana mennä suuttuessani potkimaan talon betonista kivijalkaa. :D Olen saanut niistä myös kommenttia Ruotsin laivalla eräältä känniseltä herrasmieheltä. Sandaaleissa olevat varpaani näyttivät hänen mielestään rumilta. Kun sanavalmiiseen tapaani kiitin häntä tiedosta ja kerroin hänen kasvojensa näyttävän minun mielestäni samalta, hän viskasi juomansa päälleni. Miehet. Naisia saa kyllä arvostella, mutta heitä ei mitenkään. ;) Onneksi tämä oli vain yksittäistapaus.

2. En ole aamuihminen. Kaikki lähipiirissäni olevat tietävät, että minulle on turha saada mitään asiaa läpi ensimmäiseen kahteen-kolmeen tuntiin siitä kun olen herännyt. Vastaukseni ovat pääasiassa murahduksia. Totta puhuen en muista tuona aikana käydyistä keskusteluista myöhemmin oikeastaan mitään. Sen sijaan neljän jälkeen iltapäivällä aivotoimintani alkaa olla vireimmillään.

3. Aamuihin liittyy myös kahvi. Jos aamukahvi jää väliin, koko päivä on pilalla. Olen koittanut välillä korvata kahvin teellä, mutta se ei ole sama asia.

4. Minulla on isohko tatuointi. Tosin unohdan sen olemassaolon jatkuvasti, koska se on paikassa, josta en itse näe sitä. Tatuointi on minulle silti rakas, koska otin sen avioeroni yhteydessä ja se symbolisoi minulle uutta elämää.

5. Saan joskus itselleni täysin uusissa paikoissa hyvin vahvan tunteen siitä, että olen ollut siellä ennenkin. Tunne tulee niin vahvana ja pakahduttavana, että usein saatan vieräyttää pari onnenkyyneltäkin. Näiden tunteiden ja monien muiden tapahtumien vuoksi olen vahva uskomaan entisiin elämiin ja uudelleen syntymiseen. 

6. Olen agnostikko. Kasvoin aika vahvasti uskonnollisen mummoni luona. Meillä luettiin iltaisin iltarukoukset ja peloteltiin jumalan rangaistuksella, kun tein jotain pahaa. Kouluaikana 80-luvulla ala-asteella luettiin vielä ennen ruokailua luokassa ruokarukous. Silti jo aika nuorena aloin kyseenalaistamaan jumalan olemassaoloa ja kaikkea muutakin uskontoon liittyvää. Rippikoulun kävin, kun kaikki muutkin menivät, mutta siellä minulle viimeistään selvisi, että uskonto ei ole minun juttuni. En myöskään kiellä jumalan olemassaoloa, koska sitäkään ei voida mielestäni todistaa. Kirkosta erosin kuitenkin vasta kolmekymppisenä.

7. Olen kissaihminen. Koirat on kivoja, suloisia ja ihania, mutta kissat ovat sukulaissielujani.

8. Olen nähnyt lapsesta asti säännöllisesti kolmea painajaista. Yhdessä piilottelen metsässä sotilaita mummoni kanssa. Toisessa sänkyni ovat ympäröineet käärmeet, joita kohtaan minulla on fobia. Kolmannessa kannan ruumista muiden ihmisten kanssa avonaisessa arkussa paikasta toiseen. Kerron unessa jatkuvasti kuinka oksettavaa se on, koska ruumis löyhkää. Jokainen uni on erittäin todentuntuinen ja ahdistava, jos olen yöllä nähnyt jotain näistä painajaisista, olen seuraavan päivän ihan muissa maailmoissa. Yleensä mitä stressaantuneempi olen, sen useimmin painajaisiani näen.

9. Painajaisten lisäksi näen toistuvasti yhtä hyvää unta. Hyvässä unessa olen nuorena kuolleen tätini Irjan kanssa. Unessa tiedostan, että Irja on kuollut ja siksi onkin niin ihanaa, että minä voin tehdä unissa hänen kanssaan asioita, jotka jäivät aikoinaan tekemättä. Yritän pitkittää näitä unia viimeiseen asti, että saisin viettää mahdollisimman paljon aikaa Irjan kanssa.

10. Rakastan hiljaisuutta. Minulle yksinolo ja hiljaisuus ovat ainoa täydellinen keino rentoutua. En ole koskaan tuntenut olevani yksin. 

Onko teillä hauskoja ominaisuuksia tai tapoja?

29.3.2016

Viisi voidesuosikkia


Tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään syväluotaavampaa voiteista. Voiteet ovat kuitenkin asia johon olen aina suhtautunut erittäin intohimoisesti ja joidenka suhteen minulla on kovat laatuvaatimukset. 

Minulla on olemassa muutama totaalinen turn off -seikka voiteiden suhteen. Voide ei missään nimessä saa jäädä pyörimään kasvojen pinnalle vaan sen on imeydyttävä nopeasti. Rullautumista meikin alla en myöskään siedä, enkä kiristävää tunnetta. Suosin mielelläni voiteissa pumppupulloja, mutta jostain syystä iso osa lemppareistani on pakattu purkkeihin. Myönnän, etten pidä tästä pakkausmuodosta niin paljon kuin pumpusta, mutta annan sen hyvälle tuotteelle anteeksi. Itse en osaa käyttää samaa voidetta monta päivää putkeen vaan vaihtelen voiteita sen mukaan, mitä ihoni juuri sillä hetkellä tuntuu eniten tarvitsevan. Tiedän, että joissakin tapauksissa saman voiteen käyttö pitkäaikaisesti olisi järkevämpää. Se ei ole kuitenkaan minun juttuni. Aamulla katson ihoani peilistä ja yleensä se tuntuu vaativan jotain näistä kolmesta: kosteutta, heleyttä tai kiinteyttä.

Oma ihoni on pintakuiva sekaiho. Joten pintakuivuus on se suurin ongelma. Huomasin kuitenkin hauskan jutun kirjoittaessani tätä postausta viidestä tämän hetken suosikkivoiteestani. Näistä viidestä suosikista löytyy itseasiassa jokaiselle jotakin. Yksi sopii loistavasti vanhemmalla ikäätyvälle iholle. Yksi meikin alle jopa rasvoittuvalle iholle. Yksi on sekaihoisen unelmatuote. Yksi taas ihastuttaa kuivuutta rutisevasta ihosta kärsiviä. Viides taas sopii kaikille ihotyypeille, jotka kärsivät ikääntymisen merkeistä. Tästä huolimatta nämä kaikki viisi ovat tuotteita, joita pintakuiva ihoni rakastaa. Joten kannattaa lukea postaus loppuun, vaikka ihotyyppisi ei olisi sama kuin minulla.


ELLA BACHÈ FRUIT D`ECLAT À LA TOMATE BIO

Kyseessä on klassisen Tomaattivoiteen luomuversio. Voide on ekosertifioitu. Voidetta suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta mielestäni se toimii erinomaisesti juuri sekaihon kanssa. Voide sisältää mm. luomutomaattiuutetta, joka tuo kasvoille kirkkautta ja hehkua. Koostumus on kevyempi kuin alkuperäisessä tomaattivoiteessa, joten tämä on käytössäni meikinalusvoiteena. Alkuperäinen Tomaattivoide on ollut minulle aina suurta rakkautta, mutta on tunnustettava, että kevyemmän koostumuksen omaava luomuversio kiri ohi, koska se soveltuu iholleni meikin alle ympäri vuoden. Tosin voisin ajatella käyttäväni luomua päivisin ja paksumpaa alkuperäistä voidetta öisin.


JANE IREDALE BEAUTYPREP FACE MOISTURIZER

Jane Iredalen alkuvuonna julkaistun voiteen olen ehtinyt jo pariin kertaan kehua. Väitän, että markkinoilla ei ole mitään toista tämän kaltaista voidetta tai ainakaan vastaani ei ole sellaista tullut. Öisin ihoni vaatii jotain kosteuttavampaa, mutta meikin alle on vaikea keksiä parempaa voidetta kuin tämä. Voide on niin kevyttä, raikasta ja kuohkeaa, että se imeytyy ihoon heti. Raikas sitruunaruohon tuoksu herättää ihanasti aamulla. Voide myös blurraa ihohuokosia, joten hyvinä ihonpäivinä voiteen päälle ei ole tarvinnut lisätä ollenkaan primeriä erikseen. Todellinen ready to go-voide.


PAYOT HYDRA 24+ GEL-CRÈME SORBET

Tuotteen nimikin jo kertoo sen, että kyseessä on kosteuttava voide, mutta lisäksi samaan purkkiin on saatu myös anti-age ominaisuudet. Voiteesta hieman erilaisen tekee se, että sen tuoksumaailma on mietitty kuin hienoimmassa parfyymissä konsanaan. Alkutuoksu on pirkahtelevan sitruksinen, höystettynä hedelmäisellä osmanthuksella. Sydäntuoksussa on valkoista teetä ja pohjatuoksuna myskiä ja vaniljaa. Myönnän, että tuoksufriikkinä voiteen tuoksun miettiminen noin pitkälle tuntui minusta jännittävältä. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että voiteen tuoksu on ihastuttava? Voiteen pääraaka-aine on juuri nyt ihonhoidossa niin muodikas punainen levä, joka parantaa ihon kosteutta ja suojelee ihoa kosteuden haihtumiselta. Olen käyttänyt voidetta aamuin ja illoin. Sopii myös yövoiteeksi, koska kosteuttaa tehokkaasti, mutta raikas ja pehmeä sorbettimainen koostumus istuu hyvin myös meikin alle. 


SENSAI EXTRA INTENSIVE CREAM

Sensain voide on täyteläisintä voidetta, mitä olen koskaan käyttänyt. Olen aina puhunut sitä, että Sensain tuotteissa on parasta se, että niitä voi kerrostaa, kerrostaa ja kerrostaa ilman, että ne lähtevät rullautumaan iholla. Ominaisuus jota rakastan! Usein jos olen kokeillut näin paksun koostumuksen omaavia voiteita, ne ovat lähteneet pyörimään kasvoillani, mutta Extra Intensive Cream ei lähde vaan se imeytyy ihoon välittömästi. Pakkaskaudella tämä soveltui omalle iholleni jopa meikin alle, mutta pääsääntöisesti tämä on ollut käytössäni yövoiteena. En oikeastaan aluksi uskonut, että rakastuisin voiteeseen näin paljon, mutta niin vaan purkki vetelee viimeisiään. Koostumus voiteessa on silkkistä ja täyteläistä. Heleyttää ihoa välittömästi ja saa tuntumaan ihon kiinteämmältä. Kasvojen iho näyttää aamulla aina energisemmältä ja napakammalta. Käytän voidetta silloin, kun haluan aamulla ihoni näyttävän erityisen hyvältä.


VERSO SKINCARE DAY CREAM

Verso Skincare tuotteiden teho perustuu Retinol 8 -yhdisteeseen, joka on uniikki A-vitamiinijohdannaisen ja polyfenooliuutteiden yhdistelmä. Retinolinhan on kliinisesti todistettu tasoittavan ryppyjä, voimistavan ihon vastustuskykyä ja vähentävän ylipigmentaatiota. Itse ajattelen niin, että retinolia sisältävät tuotteet ovat voimakkainta ja parasta anti-ageingia, mitä kasvoille voi ilman reseptiä pistää. Verson päivävoide on koostumukseltaan ohutta voidetta, joka imeytyy ihoon hetkessä. Meikki on helppo levittää päälle. Jättää pinnan sileän ja hehkuvan näköiseksi. Voiteeseen on lisätty B3-vitamiinia lisäämään ihon heleyttä. Sisältää suojakertoimen SPF15, jota osaan arvostaa nyt kun aurinkokin vihdoin näyttäytyy. Voiteessa on hieman sitruksinen mieto tuoksu. 

Löytyikö joukosta tuttuja voiteita? Mikä on teidän suosikkivoide?

Osa tuotteista omia, osa lehdistönäytteitä.








28.3.2016

Hermès Eau de nèroli dorè


Cologne. Minulle tuo sana edustaa ennen kaikkea klassisuutta ja hienostuneisuutta. Siinä on jotain yksinkertaista ja vilpitöntä, sillä tuoksuna cologne on yksinkertainen. Se ei ole muuta kuin hienoimpien eteeristen öljyjen sekä puhtaan alkoholin sekoitusta. Cologne ei hienostele, yleensä tuoksusta tietää melkein ensi suihkauksella, mitä saa. Sen tarjoama tuoksuelämys on puhdas, voimakas ja yksinkertainen. Mummoni ja vaarini kaapeista löytyi tuoksuja, joissa luki cologne, niinpä tuo maaginen sana liittää yhteen sukupolvia ja sukupuolia. 

Hermèsin The Cologne -kokoelmaan joka on eittämättä tuoksumaailman yksi upeimmista, ilmestyi tässä kuussa meitä hemmotellen kaksi uutta tulokasta: raparperinen Eau de rhubarbe ècarlate sekä tänään tutustumisen kohteena oleva ja pääsiäisen väriin puettu Eau de nèroli dorè.  

Tuoksun luojalla Jean Claude Ellenalla oli Eau de nèroli dorèn raaka-aineita valitessa mielessään muistikuva nuoruudestaan Välimerellä. Tuoksu onkin kunnianosoitus Välimerelle, sen historialle, auringolle ja mausteille.


Tuoksun iloisen keltainen pullo vie välittömästi ajatukset sinne missä aurinko paistaa useammin ja kauemmin kuin meidän leveysasteilla. 

Eau de nèroli dorè kietoutuu nerolin ympärille, joka toimii tuoksun sydämenä. Raaka-aineenahan neroli on sitrusmainen, kevyt, hieman karvas, puhdas, romanttinen ja siinä on aistittavissa hieman hunajaisen makeaa kukkaa. Nerolia on höystetty ripauksella sahramia, joka tuo tuoksuun mausteista lämpimyyttä. 

Eau de nèroli doré on minulle tuoksu, jonka äärellä pitää hiljentyä hetkeksi. Jos jokin on mielestäni jollakin tavoin upeaa ja erilaista, sen kanssa pitää hetken aikaa olla, ymmärtääkseen täysin koko kauneuden. Jäin aistimaan tuoksua ihan kuin olisin katsellut Picasson taulua. 

Tuoksu on aluksi ihollani raikas, virkistävä ja jopa kirpeän sitruksinen. Viidentoista minuutin päästä se muuttuu ja siitä alkaa toinen tarina. Tuoksu tulee ihollani pehmeäksi, puhtaan saippuaiseksi ja hieman kukkaiseksi. Juuri sellaiseksi, jolta minä haluaisin tuoksua aina kylvyn jälkeen. Täydellinen tuoksu helteisiin kesäpäiviin. Kesto cologneksi on jotain huikeaa, sillä haistan sen iholtani vielä kuuden tunnin jälkeen. Tuoksu on "for sharing", joten se sopii kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. 


Löytyykö kaapista colognea?

Suositushinta:
Hermès Eau ne nèroli doré Eau de Cologne 100ml, 112€

Tuoksu lehdistönäyte.



24.3.2016

Viisi ihon pelastajaa


Ei voi muuta sanoa kuin huh, huh. On kyllä sitkeä tauti kyseessä. Ensimmäiseen neljään yöhön en saanut nukuttua juuri ollenkaan, sellaista torkkumista vain. Miten ihmeessä te kaikki äidit jaksatte? Teidän veressä on pakko olla jotain ihmeainetta. Joten jos alkuviikon postauksissa on vilissyt kirjoitusvirheitä niin ne ovat johtuneet siitä, että postaukset tuli kirjoitettua silmäluomet puolitangossa ja aivotyöskentelyn ollessa melkein nollassa. Nyt olen sentään pari yötä saanut nukuttua ok, mutta edelleen jopa roskien vieminen tuntuu fyysisesti ylivoimaiselta tehtävältä. Kuulokaan ei ole vielä täysin palautunut ja hajuaistikin takkuaa edelleen. Lämpöä ei onneksi eilen enää ollut, jos tämä vaikka tästä lopullisesti helpottaisi pääsiäisen aikana. Toivotaan niin. 

Ihoani olen kuitenkin jaksanut sen kaksi minuuttia päivässä hoitaa, koska mieli ei yksinkertaisesti anna periksi, että päästäisin sen huonoon kuntoon. Elämässäni asioilla on tärkeysjärjestys ja ihonhoito tulee siinä listassa aika korkealla. 

Onneksi päivittäinen ihonhoito on sujunut helposti viidellä tuotteella. Kaksoispuhdistukselle olen voinut heittää hyvästit, koska sairaana ollessa en käytä meikkiä. Kosteutukseen on riittänyt yönaamio ja todella tehokas seerumi, joilla olen hoitanut myös silmänympärysalueeni. Ei ole ollut oikein jaksamista hifistellä tavalliseen tapaan. Palataan siihen taas sitten, kun voin paremmin. 


Bakelin Pure Act Waterilla olen suorittanut aamun puhdistuksen. Kyseessä on hellävarainen ja kosteuttava misellivesi, joka poistaa epäpuhtaudet tehokkaasti iholta. Olen monta kertaa sanonut, että kaikista maailman misellivesistä tämä on se minun ykkönen. Mikä sen parempaa kuin hemmotella itseään jollakin parhaalla, eikä tyytyä toiseksi parhaaseen, silloin kun ihokin sitä eniten tarvitsee. :) Pure Act Waterista voi lukea lisää täällä.


Siihen en kuitenkaan lähtenyt, että olisin iltapesunkin suorittanut pelkällä misellivedellä. Haluan saada iltaisin varmasti puhtaan tunteen kasvoille. Sen tunteen saavuttamiseen tarvitaan aina hieman vettä ja vaahtoa. Verso Skincaren Foaming Cleanser on ollut juuri sopivan hellävarainen ja rauhoittava tuote tähän tarkoitukseen. Tuotetta otetaan pieni nokare kämmenelle, lisätään hieman vettä ja vaahdotetaan. Pehmeä vaahto puhdistaa ihon raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi, ei kuivata.


Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream on syy siihen, että vaikka nenäni punoittaa niistämisestä, se ei hilseile. Olen pari kertaa päivässä levittänyt nenän alle tätä ihmevoidetta ja herkkä iho on niistämisestä huolimatta pysynyt ehjänä. Toimii myös maailman parhaana huulivoiteena. Olen rakastanut tätä tuotetta kaksikymmentä vuotta ja rakastan edelleen. Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen saanut miehenikin rakastamaan. Hän kantaa mukana omaa tuubiansa. Lisää juttua Eight Hour Creamista täällä.


Neal`s Yard Remidies Wild Rose Beauty Elixiriin tartuin heti sen päivän iltana, jolloin minulla alkoi olemaan tuntemuksia, että olen tulossa kipeäksi. Tiedän, että monikaan ei varmaan ajattele illalla peiliin katsoessa: "Hmm olen tulossa kipeäksi, mitähän tuotteita sitä pitäisi kasvoille laittaa?" Mutta minä ajattalen. Tässä ennakoiva käytös on aina pelastus. :D Pidin seerumista paljon jo silloin, kun testasin seerumeita seerumisuosikki-postaukseen, eihän se muuten olisi siihen päässyt. Pakko kuitenkin sanoa, että nyt hädän ollessa suurin, tämä on paljastanut suuruutensa, joskus vaan käy näin. Päädyin ottamaan juuri tämän seerumin käyttöön parista syystä. Ensimmäinen syy oli koostumus. Ravitseva seerumi on paksun geelimäistä, joten ajattelin aiempien kokemusteni perusteella, että se saattaisi riittää jopa yksinään kosteuttamaan ihoani. Toinen syy oli se, että kipeänä ollessa minulle alkaa tulemaan ihoon usein epäpuhtauksia ja halusin välttää ne. Joten andioksidanttista ja runsaasti C-vitamiinipitoista villiruusunmarjaöljyä ja kosteuttavaa hyaluronihappoa sisältävä tuote tuntui juuri sillä hetkellä oikealta valinnalta, jota en ole joutunut katumaan. Vaikka olen kalpea, on ihon kunto pysynyt muuten hyvänä. Ei epäpuhtauksia, ei kuivuutta. Se on tämän seerumin ansiota. Olen hämmästynyt. Ihoni ei ole tarvinnut kasvovoidetta! Tuotteen voimakas rosmariinin tuoksu varmasti jakaa ihmisten mielipiteitä, mutta minusta on ollut kiva, että tämä on ollut viimeisen viikon ajan niitä harvoja asioita, joita olen edes pikkuriikkisen haistanut, kun olen seerumia kasvoille levitellyt. 


Shiseido Beauty Sleeping Maskia olen käyttänyt joka yö. Jatkuva sisällä oleminen, kasvojen nuhjaantuminen tyynyyn ja kuume kuivattavat ihan mielettömästi ihoa. Tämän vuoksi otin yönaamion jokaöiseen käyttöön, vaikka normaalisti käytän sitä vain 2-3 kertaan viikossa. Shiseidon naamion geelimäinen koostumus on ihanan virkistävän tuntuista kasvoilla, mutta silti se kosteuttaa tehokkaasti. Olen ollut tähän naamioon sen verran koukussa jo kuukausia, että siitä on yli puolet käytetty. Shiseidon Beauty Sleeping Maskista voi lukea lisää täällä.

Mitkä ovat teidän luottotuotteita?

Bakel, Elizabeth Arden ja Verso omia, Shiseido ja Neal`s Yard Remedies lehdistönäytteitä.






22.3.2016

10 kuvaa kesään – maaliskuu


Jos viime kertainen 10 kuvaa kesään-haasteen kuvanotto meni täysin penkin alle, niin tällä kertaa minulla oli suoranaista urheiluhenkeä asian tiimoilta. Monille teistä selvisikin jo eilisestä postauksessa, että olen ollut viime päivät hieman heikossa hapessa. Sitkeä tauti, mutta myönnän, että mehujäät ja suklaa ovat hieman tehonneet. Ehkä? 

Eilen oli kuvauspäiväni haastetta varten ja olen kyllä tyytyväinen itseeni, että sain sen verran nostettua ruhoani sängystä, että sain kuvan otettua. Onneksi kuvaan näkymää makuuhuoneen ikkunasta, joten matka ei todellakaan ollut pitkä. :D Ikkunasta todella kannatti katsoa ulos, sillä aamu oli jollakin tapaa mielestäni todella kaunis. Katsokaa nyt vaikka tuota taivasta kuvassa! On hurjaa ajatella, että enää kolme kuvaa ottamatta ja sen jälkeen voidaankin viettää juhannusta.

Jatkan tässä lepäilyä vällyjen alla, mutta myöhemmin tällä viikolla on tulossa postaus siitä, miten hoidan ihoani sairaana ollessa. Olen karsinut jaksamiseni vuoksi kovasti normaalista tuotearsenaalista ja panostanut hoitavuuteen sekä hellävaraisuuteen. Aamuin ja illoin olen juuri ja juuri jaksanut seistä sen yhden minuutin peilin edessä, minkä ihon putsaus ja hoitotuotteiden levittäminen kasvoille vaativat. En halua ottaa sitä riskiä, että en hoitaisi ihoani ollenkaan, sillä kipeänä ollessa ihoni menee hoitamattomana jo parissa päivässä todella huonoon kuntoon. Niitä vaurioita joudun sitten korjailemaan viikkojen ajan, jos en jopa kuukausia. Se tietenkin helpottaa, että meikki on viimeinen asia, mitä tulee tällä hetkellä mietittyä, joten puhdistustuotteet olen voinut karsia minimiin. 

Hoidatteko ihoa sairaana?

21.3.2016

Sick!


Mummo oli sitä mieltä, että neilikat ovat hautajaiskukkia. Niitä ei ostettu meille koskaan kotiin, joten ainoa paikka missä lapsuudessani neilikoita näin, oli hautajaiskuvissa vilahtelevissa kukkavihkoissa. Mielsin tämän vuoksi neilikat ja hautajaiset pitkään yhteen. Vasta viime vuosina olen päässyt möröistäni eroon ja ostankin neilikoita usein leikkokukkana. Olen oppinut näkemään niiden kauneuden. Neilikoiden hyvä puoli on se, että ne kestävät viikkojakin hyvänä maljakossa, ei tarvitse kuin vaihtaa välillä vettä ja leikata imupintaa tuoreemmaksi. 

Neilikat sopivat hyvin päivän postauksen kuviksi, sillä sen verran lähellä hautajaistunnelmaa täällä ollaan. Olen sairaana. Vihdoin se influenssa, jota pystyin melkein koko talven kiertelemään iski minuunkin täydellä terällä. Olen ollut viimeksi näin kipeä kolme vuotta sitten. Tämän hetken kunto on se, että en juurikaan haista, maista, näe enkä oikein kuulekaan mitään. Joka paikkaan sattuu niin paljon, että vältän liikkumista sohvan nurkasta viimeisen asti. Jopa vaatteiden laitto sattuu, koska iho on niin arka. 


Parhaita ystäviäni ovat tällä hetkellä aviomies, joka on itsekin puolikuntoisena hakenut lähikaupasta 300 metrin päästä mehujäätelöitä viilentemään kipeää kurkkuani sekä Mignon-munia suklaanhimooni, etten alkaisi kärsimään vieroitusoireista. Tosin tässä on varmaan takana oman selustan varmistaminen, sillä sen verran kaamea suohirviö minusta tulee, jos en saa päivittäistä suklaa-annostani tyydytettyä. Sillä ei ole väliä maistanko mitään, olen sitä mieltä, että suklaan on pakko olla hyväksi tähänkin tautiin tai sitten se on kuolemaksi. Kuolenpa onnellisena suupielet ruskeina.

Aviomiehen lisäksi viikonlopun ajan minua ovat uskollisesti seuranneet ystäväni: paketti Serlaa, nenäsumute ja OnePiece joka on ainoa asu jonka voin vetää huutamatta päälleni. Olen myös tuijottanut maanisesti Netflixistä New Girl -sarjaa, sen mitä olen jatkuvasti vuotavilta silmiltäni pystynyt. Käsittämättömän koukuttava sarja ja juuri sopivaa hömppää tähän olotilaan, kun tuntuu, että päässä humisee vain pelkkää ilmaa.


Katsotaan miten tämä tauti lähtee tästä kehittymään, mutta älkää ihmetelkö, jos tällä viikolla ei ilmesty postauksia ihan normaalissa tahdissa. Yritän kuitenkin parhaani vointini mukaan.

PYSYKÄÄ TERVEINÄ! ♥︎



17.3.2016

Oodi munalle


Ihmeellinen pinkki meikkimuna nimeltään beautyblender rantautui Suomeen I love me -messujen yhteydessä puolitoista vuotta sitten. En tiedä tuliko se purjelaivalla vai lentokoneella, mutta kaikki kohisivat siitä. Pinkkejä ja muunkin värisiä munia vilisi silmissäni siihen malliin, etten oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Sanotaanko, että munaa alkoi tulla jo kurkustakin. Hypen vuoksi eteeni nousi pinkin munan suuruinen muuri ja tuo muuri pitikin tunteeni tuotetta kohtaan pitkään hyvin viileinä. Tiedän, erittäin tyhmää, mutta joskus ihminen saa vastareaktion.

Olen aina tykännyt levittää meikkivoiteen sormin, mutta olin vähän aiemmin löytänyt levittämiseen vihdoin myös toimivan siveltimen. Sitten joku sanoo, että minun pitäisi alkaa munalla meikkiä levittämään. Ei kiitos. 

Kului puoli vuotta ja munia vilahteli edelleen siellä sun täällä. Ajattelin, että kai sitä sitten on kokeiltava, voinpa ainakin blogissani kertoa, että moinen kummallisuus ei toimi minulla. Sitä postausta ei koskaan tullut. Ei kyllä tullut sitä toistakaan, missä olisin kehunut munaa. 


Eräs päivä kuitenkin tajusin, että se on huutava vääryys. Joten päätin kirjoittaa tämän oodin munalle. Jos Mignon-muna on parasta mitä voi suuhunsa suklaan muodossa pistää niin beautyblender on sitä kasvoille. Ajatuskin meikkaamisesta ilman munaa vetää mielen matalaksi. 

Myönnän rakastuneeni beautyblenderiin ensi kosketuksesta. Se oli samanlaista rakkautta kuin silloin, kun näin mieheni kuvan ensimmäistä kertaa internetin treffipalstan etusivulla. Mikään ei koskaan ollut saanut meikkivoidetta näyttämään ihollani yhtä hyvältä. Samalla tavalla kuin rakkaus pukee meitä kaikkia. Koska beautyblender on käytössä hieman kostea ja meikkivoide taputellaan iholle ilman vetävää liikettä, ei se keräänny ihon kuiviin kohtiin, eikä lähde rullautumaan. Sillä saa iholle pehmeästi jopa paksuakin paksummat luonnonkosmetiikan meikkivoiteet, joita minulla on ollut hankaluuksia aiemmin levittää nätisti. Tuotteita on helppo kerrostaa iholle, töpöttelet vain lisää. Sormin levitykseen verrattuna munalla levittäminen ottaa hieman enemmän aikaa, mutta siinäkin kehittyy, eikä ne lisäsekunnit aamulla tunnu enää niin tärkeiltä, kun näkee lopputuloksen.

Olen niin rakastunut munaan, että teen sillä melkein koko meikin. Meikkivoiteen lisäksi töpöttelen munalla myös peiteaineet, puuterit ja jopa jauhemaiset mineraalipohjat kasvoille. Puhumattakaan voidemaisista poskipunista, jotka kapistus levittää poskille utuisen näköisiksi, jotta voin tuntea hetken olevani Jane Austenin elokuvissa, joissa kaikilla naisilla on kauniisti rusottavat posket.


Niin kuin kaikkia munia on myös beautyblendereitä on erilaisia. Olen kokeillut kaikkia muita värejä, mutta en lateksitonta valkoista. En ole huomannut värien kohdalla suurtakaan eroa, mutta jos aletaan saivartelemaan niin ehkä alkuperäinen pinkki on kuitenkin lempparini. En osaa selittää, mutta se tuntuu iholla aavistuksen pehmeämmältä kuin muut, mutta se voi olla omaa harhaani. Munan oikeasta huollosta kannattaa huolehtia. Tiedän ihmisiä, jotka eivät pese munaansa heti käytön jälkeen ja ajatus on minusta hirveä. Kaikki ihon bakteerit muhimassa kosteassa munassa... Itse pesen munan hyvin heti jokaisen käyttökerran jälkeen, kuka ei pesisi? 

Täten julistankin, että beautyblender on paras muna sitten Mignonin keksimisen jälkeen. 

Muita beautyblenderiin ihastuneita?

Kyseessä ei ole maksettu mainos sillä munat ja mielipiteet ovat omiani.


16.3.2016

Abeille Royale


Neljäkymmentä lähestyy vääjäämättä ja olen huomannut, että sitä myöden myös kasvot ovat alkaneet menettämään kimmoisuuttaan. Otan asian kuitenkin sillä tavalla rennosti, että se kuuluu ikääntymiseen luonnollisena osana, mutta kukapa ei haluaisi näyttää freesimmältä? Minua onkin viimeisen vuoden aikana alkaneet erityisesti kiinnostamaan tuotteet, jotka lupaavat kiinteämmän näköisen ihon.

 Totuushan on se, että oikeasti kiinteämmän näköiset kasvot pysyvämmin saa vain faceliftillä, mutta se ei ole minun juttuni. Joten tykkään hemmotella ihoani tuotteilla, jotka tekevät ihosta välittömästi ryhdikkäämmän, napakamman näköisen ja tuntuisen, jos ne antavat vielä iholle ripauksen heleyttä niin vielä parempi.

Guerlainin Abeille Royale on sarja, joka antaa iholleni juuri sitä, mitä se tällä hetkellä eniten tarvitsee. Kimmoisuutta ja heleyttä. Sarjan teho perustuu Royal Jellyyn ja mustan mehiläisen tuottamaan Ouessant-hunajaan. Hunaja on saanut nimensä Ranskalle kuuluvasta Ouessant-saaresta, jossa tuota yhtä maailman hienoimmista hunajalaaduista tuotetaan. Saaren kuuluisa hunaja on valittu Abeille Roayle -sarjan pääraaka-aineeksi yhdessä Royal Jellyn kanssa, lisänä on käytetty Guerlainin tapaan myös kasvipohjaisia ainesosia. Royal Jelly ja Ouessant-hunaja tuotetaan Guerlainille yksinoikeudella, joten jo se teki sarjasta itselleni kiintoisan.


Abeille Royalen tuoksumaailma on ylellinen. Hivenen makea ja samalla kukkainen, minun nenääni koukuttava. Pakkaukset ovat tietenkin saaneet inspiraationsa mehiläiskennosta kuusikulmaisine muotoineen ja niitä koristaa Guerlainin tunnettu symboli mehiläinen, joka on ollut käytössä jo vuodesta 1853. Siitä lähtien kun Pierre-Francois Pascal Guerlain omisti Eau de Cologne Impèriale -tuoksun Napoleon III vaimolle Eugènielle. Legendaarinen tuoksupullo oli koristeltu 69 kultaiselle mehiläisellä, jonka jälkeen Guerlain kohtalo on kietoutunut mehiläisen ympärille.

Abeille Royale Daily Repair Serum näyttää pakkauksessaan melkein suuhun lusikoiltavalta herkulta. Seerumin koostumus on kevyttä ja se imeytyy ihoon hetkessä. Se onkin täydellinen seerumi ikääntyvälle iholle meikin alle, sillä iho näyttää ja tuntuu heti levityksen jälkeen pehmeältä ja kimmoisammalta sekä näyttää hehkuvammalta, koska seerumissa on valoa heijastava ominaisuus. Tämän tuotteen vaikutuksia ei tarvitse odottaa vaan ne näkee iholla heti. Itse kutsun seerumia viiden sekunnin faceliftiksi, sillä niin suuren eron se tekee kasvoille välittömästi. 


Seerumin alla käytän pintakuivalle iholle lisäkosteutta tuomaan sarjan Honey Nectar Lotionia. Aktiivihoitovesi tuntuu nimensä mukaisesti hunajanektarilta iholla. Sen koostumus on todella ohuen geelimäistä ja pumpulla on helppo annostella kämmenelle sopiva määrä. Taputtelen tuotteen sormin kasvoille. Toki levitykseen voi käyttää apuna vanulappua, mutta minusta se on tuotteen tuhlausta. Heti levityksen jälkeen iho tuntuu todella pehmoiselta. Ihana tuote yhdessä seerumin kanssa tuomaan lisäkosteutta tai vaikka yksinään heti saunan jälkeen laitettavaksi kasvoille, sillä nektari rauhoittaa ja antaa iholle kosteutta välittömästi. Oma ihoni punoittaa helposti saunan jälkeen, mutta kun keksin laittaa sille Abeille Royalin nektaria, huomasin, että saan rauhoitettua ja poistettua kiristävän tunteen iholta nopeasti.

Olen ollut todella ihastunut tähän comboon ja myös sarjan ihoöljy on alkanut kiinnostamaan.

Onko Abeille Royale tuttu? Millä hemmottelette ihoa?



15.3.2016

Klassikot osa 22 – Clarins Beauty Flash Balm


Clarinsin Beauty Flash Balm on ollut markkinoilla yli 35 vuotta, tarkalleen ottaen se tuli myyntiin vuonna 1980. Se on edelleen yksi Clarinsin myydyimpiä tuotteita ja yksi tuubi löytääkin uuden omistajansa joka kahdeskymmenes minuutti. Varmaan selvää, että olit tuotteesta mitä mieltä tahansa, se on klassikko.

Minulla ja Beauty Flash Balmilla on kivikkoinen taival. Luulin vielä vuosi sitten, että emme koskaan tulisi toimeen. Minulla on ystäviä jotka hehkuttavat tämän tuotteen maasta taivaaseen ja ystäviä, jotka eivät vaan käsitä, mikä tässä on niin erinomaista. Tuotetta suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta itse olen sitä mieltä, että tämä toimii kaikista parhaiten meikin alla kuivalla ja ikääntyvällä iholla. Heleyttävänä kasvonaamiona tätä voi sen sijaan käyttää ihan kaikki.

Beauty Flash Balm on pikakaunistaja, joka toimii monitoimituotteena. Se lupaa poistaa iholta väsymisen merkit tehden kasvoista levänneen ja sileämmän näköiset. Tuote sopii käytettäväksi aamulla valmistautuessa pitkään päivään tai iltamenoihin.


Oma taipaleeni Beauty Flash Balmin kanssa alkoi kaksikymppisenä eli kohta 20 vuotta sitten. Luin tuotteesta Alluresta, jossa sitä hehkutettiin kulttituotteena, jonka pitäisi kuulua jokaisen peilikaappiin. Olen mainosten uhri, joten ei muuta kuin kauppaan, tuubi käteen ja kassan kautta kotiin. Ensireaktio oli se, että rakastuin tuotteen melko voimaakkaaseen kukkaistuoksuun, mutta en käsittänyt ollenkaan, mikä tässä tuotteessa on se juttu, jonka vuoksi tämä oli kulttituotteen maineen ansainnut. Vaikka koitin levittää tuotetta kuinka ohuen kerroksen meikin alle, se lähti aina rullautumaan, kun levitin meikkivoidetta päälle. Jos sain joskus ihmeenkaupalla meikkivoiteen päälle rullautumatta, meikki suli kasvoilla päivän aikana. Niinpä käytin tuotteen loppuun heleyttävänä naamiona. Annoin vuosia myöhemmin uuden mahdollisuuden, mutta ei, sama juttu. Päätin, että tuote ei ole minua varten tai sitten en vain ymmärrä sitä. Näitä tulee toisinaan vastaan.

Viime vuosi kuitenkin alkoi muuttamaan pikkuhiljaa mielipidettäni tuotteen suhteen. Kimmoke muutokseen lähti, kun luin Marin blogista, että meikkivoide tuotteen päälle kannattaa levittää BeautyBlenderillä, jolloin tuote ei lähde rullautumaan. Päätin kokeilla kikkaa ja sehän muuten toimi, ainakin omalla ihollani. En edelleenkään voi käyttää Beauty Flash Balmia ihollani meikin alla kuin todella kuivina ihopäivinä esim. talvella tai naamiona, koska muuten meikki lähtee päivän aikana "sulamaan" kasvoilta, mutta nyt se ei sentään enää rullaudu, kun levitän päälle meikkivoiteen. 


Tuotteen käyttö tapahtuu seuraavasti. Balmia laitetaan iholle kasvo- tai hoitoveden jälkeen erittäin ohut kerros, mielellään taputellen. Levitykseen ei saa käyttää hierovaa liikettä. Kasvot näyttävät heti levityksen jälkeen todella tasaisilta ja valoisilta. Juonteet tasoittuvat selvästi. Meikkivoide kannattaa levittää päälle heti. Suoritan levityksen aina BeautyBlenderillä, sillä kaikilla muilla tavoin sormin tai siveltimellä, tuote lähtee itselläni murustumaan kasvoilla. Jos iho on todella kuiva, tämä todella auttaa saamaan heleän pohjan niin, että meikkivoiteen levityksen jälkeen ihon kuivat kohdat eivät korostu. Tuote pelasti minut parina kiristelevänä iho-aamuna kovien pakkasten aikana.

Heleyttävänä naamiona käytän tätä öisin, jos tiedän, että seuraavana päivänä pitää näyttää freesiltä. Levitän tuotetta puhdistetulle iholle hieman suuremman määrän taputellen kuin meikin alle, annan imeytyä hetken ja menen nukkumaan. Aamulla iho tuntuu pehmeältä ja näyttää tasaisemman sävyiseltä. 


Vaikuttavina aineina Beauty Flash Balmissa on käytetty mm. hamamelistä, kosteuttavaa oliiviöljyä sekä rauhoittavaa riisijauhetta.

Onko Beauty Flash Balm tuttu ja millaisia kokemuksia teillä on tuotteesta?


Tuote lehdistänäyte.




14.3.2016

Prada Candy Florale


Tuoksufriikkinä en tule koskaan unohtamaan sitä päivää, kun Prada julkaisi Prada (Amber) -tuoksunsa vuonna 2004. Siitä tuoksusta kohistiin paljon etukäteen ja jokaisen itseään arvostavan tuoksufriikin oli se saatava hinnalla millä hyvänsä. Silloin oli turha haaveilla, että tuoksun olisi voinut ostaa Suomesta, joten minä tilasin sen jostain maailman toiselta laidalta itselleni, koska olinhan niin chic. ^_^ Amber oli Pradan ensimmäinen tuoksu, vaikka brändi oli julkaissut joitain tuoksuja aikaisemminkin, mutta niitä myytiin yksinoikeudella Pradan putiikeissa. Prada Amber oli kuitenkin ensimmäinen tuoksu, joka toi varsinaisesti Pradan kaikkien tietoisuuteen. Kihelmöivän parin viikon odotuksen jälkeen tilaamani tuoksu saapui ovelleni ja pääsin tuoksuttelemaan sitä. 

Arvaatte varmaan miten kävi? En pitänyt tuoksusta ollenkaan. Olen aina sanonut, että olen tuoksujen suhteen kaikkiruokainen, mutta todella itämaiset tuoksut eivät vaan uppoa. Niissä on itselleni liikaa kaikkea. Prada Amber oli todella itämainen tuoksu, joka ei vaan hemmotellut tuoksuhermojani millään tavalla. Käytin tuoksua varmaan kaksi kertaa, kunnes 2009 muuton yhteydessä vihdoin päätin, että meidän on aika erota. Kalliista käyttämättä jääneestä tuoksusta oli erittäin vaikea luopua. Tämä ensimmäinen tuoksu aiheutti sen, että vieroksuin hieman brändin tuoksuja, kunnes vuonna 2011 julkaistiin ensimmäinen Prada Candy -tuoksu, joka oli kimmoke sille, että unohdin hieman hankalasti alkaneen taipaleeni Pradan kanssa.


Alkuperäinen Prada Candy on nimensä mukaan karkkisen makea tuoksu, mutta kukkaistyttönä sarjasta oma suosikkini on vuonna 2014 ilmestynyt Candy Florale, joka on edelleen myynnissä.

Tuoksu on saanut inspiraationsa kukasta, joka koristaa makeisia tai jäätelöä myyvän kojun tiskiä Italiassa. Tämän perusteella arvaakin mitä on odotettavissa... Jotain makeaa, jotain raikasta ja tietenkin jotain kukkaista. Kun ajattelee italialaista jäätelötiskiä, vie se vääjämättä itselläni ajatukset kevääseen ja kesään, siihen päivään kun auringonsäteet lämmittävät kasvoja ja tekee mieli ottaa ensimmäinen lipaisu sormille sulavasta jäätelöstä.

Alkutuoksussa villitsee kirpakka limoncello, huumaavan makuinen sitruslikööri, joka kirpakan ensivaikutelman jälkeen muuttuu suussa pehmäksi sitruunakaramelliksi. Tuoksussa on haluttu saada aikaan jäätelötiskiltä saatavan limoncello-sorbetin raikkaus. Sydämessä hurmaa täyteläisen tuoksuinen pioni. Pohjalla puraisu makeaa karamelliä, hunajamehiläisen tuottamaa hunajaa, pehmeää myskiä ja pienen potkun tuo benzoin.

Minulle Candy Florale on kevään ja kesän tuoksu. Erotan tuoksussa alussa kirpeän sitruksen, jota seuraa nopeaan täyteläinen pioni. Kun tuoksu on ollut iholla muutaman tunnin, tulevat lopun karamelli ja hunaja esiin. Tuoksu on EdT ja sen kesto on ihollani 5-6 tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisätä.  


Oletteko ihastuneet Pradan tuoksuihin?

Suositushinta:
Prada Candy Florale 30ml, 58,90€

Myyntipaikat: Sokos & Stockmann.

Tuoksu lehdistönäyte.



10.3.2016

Juicy Shaker


Lancômen Juicy Tubesit kuuluivat parikymppisenä arkimeikkini kulmakiviin. Kasvoin aikuiseksi niiden parissa ja ne kuuluvat lähtemättömänä osana meikkihistoriaani. Kiiltoja löytyi meikkipussistani monissa eri väreissä, mutta ehdottomia suosikkejani olivat upea pinkki Bubblegum, neutraali Lychee, hedelmäinen Framboise ja persikkainen Peche, joista kolme viimeisintä on edelleen myynnissä. Valitettavasti ymmärtääkseni Suomesta Juice Tubeseja ei enää saa, vaikka ne muualla kuuluvat valikoimaan? Yksi syy tähän on varmaan se, että helmikuussa Lancôme julkaisi pigmenttisen kaksifaasisen huuliöljyn nimeltään Juicy Shaker. Minä Juicy Tubes -tyttönä olin skeptinen. Tiedättekö, joskus vanhassa vara parempi tai ehkä se vaan kuuluu tähän ikään, että kaikkia uusia mahtavaksi mainostettuja juttuja ei ihan purematta niele...

Juicy Shakereiden idea on ihastuttava. Sheikattava väriä huulille tuova hoitava huuliöljy, joka tuntuu huulilta ei-tahmealta ja pehmeältä. Sheikkauksen jälkeen tuote levitetään huulille pienellä söpöllä sienimäisellä aplikaattorilla. 


Huuliöljyt ovat kuin pieniä cocktaileja. Siitä kertovat jo nimetkin: Mangoes Wild, What a Melon, Yuzu Me, Got Grapefruit... Huuliöljyjä löytyy valikoimasta 14 erilaista, joissa tuoksuina valloittavat mm. mustaherukka, lime, vanilja, aprikoosi ja kirsikka. Juicy Shakerit sisältävät hoitavia öljyjä kuten persikka-, manteli,- karpalo- ja myskiruusuöljyjä. Hauskan idean, herkullisten tuoksujen ja myyntitelineessä hauskoilta näyttävien värien lisäksi tuotteille on laitettu houkuttava 22 euron hintalappu. Juicy Shaker kolahtaa varmasti heihin, jotka pitävät hauskasta ja söpöstä, eivätkä pidä voimakkaasta huulimeikistä ja rakastavat hedelmäisiä tuoksuja kosmetiikkatuotteissa. 

Entäs sitten minä, joka kasvoi Juicy Tubesien kanssa, joka lopulta hylkäsit huulikiillot melkein kokonaan ja siirtyi huulipunaan, onko minulla mitään tarvetta tällaiselle tuotteelle? Vastaus on helppo: ei. Minulle toki voi myydä myös hauskuudella ja söpöydellä tuotteita, mutta se ei yksinään riitä, tuotteen on oltava myös hyvä. Ehkä sitä tulee vaativaksi, mitä enemmän kosmetiikka käyttää? Juicy Shaker jäi minulle tuotteeksi, joka sai haikailemaan monen mielestä ällöntahmeiden hedelmäisiltä tuoksuvien Juicy Tubesien perään. Ai miksi?


Koska Juicy Tubesit sopivat enemmän minun käyttööni. Joistain sävyistä sai huulille tosi kivasti sävyä ja tahmeutensa vuoksi ne pysyivät huulillakin pari tuntia, mikä on normaalille huulikiillolle mukava aika. Oma sävyni Juicy Shakereista on aprikoosin tuoksuinen Apri-cute ja sävy on niin haalea, että vaikka kerrostamalla luvataan näyttävämpää jälkeä, se ei oikeastaan huulillani näytä miltään. Suosittelenkin teitä joilla on huulissa omaa väriä tai tummuutta omasta takaa, kääntymään kaikista kirkkaampien värien puoleen, joissa on enemmän pigmenttiä.

Aplikaattori ei myöskään ole suosikkini. Lehdistötiedotteen kuivailema sana "sienimäinen" todella pitää paikkansa, tuntuu kuin hieroisi huuliin pesusientä. Enkä oikein pidä siitä tunteesta. Se on makuuni myös liian "löysä", antaa liikaa periksi, kun tuotetta levittää huulille. Sävykään ei valitettavasti säily huulillani edes puolta tuntia, tuote ikäänkuin imeytyy välittömästi huuliin ja katoaa. Alkutuntuma ennen häipymistä on kuitenkin todella miellyttävän pehmeä. Ehkä huuleni ovat niin kuivat, että öljyt humahtavat huuliini välittömästi. ^_^

Yhtä asiaa jäin vielä pohtimaan. Kun tuotetta ei ole sheikattu, sehän ei millään tapaa näytä kovinkaan houkuttelevalta myyntitelineessä, ainakaan minun mielestäni. Ensimmäisessä kuvassa tuo ainesosien jakautuminen näkyy hyvin. Eräs ystäväni kuvaili näkyä pilaantuneeksi salaattikastikkeeksi. Omiin silmiini tuntuu kummalta, että halutaan myydä oudon näköistä tuotetta. Onko syy se, että on haluttu tehdä hauska tuote vai se, että kemistit eivät vaan ole keksineet koostumusta, jolla sekoittaa nuo kaksi ainesosaa keskenään muuta kuin ravistamalla? ;) Tämän vuoksi kosmetiikka on niin hauskaa ja mielenkiintoista.

Juicy Shaker on tuotteena kuitenkin hauska ja erilainen, että halusin tuoda sen esille blogissani, sillä se varmasti löytää ostajansa. 

Juicy Shaker yes or no?

Apri-Cute saatu goodie bagista.






9.3.2016

Kuin kaksi marjaa


Paljon kosmetiikan parissa puuhastellessa tulee toisinaan vastaan sellaisia hetkiä, että hetkinen... näin juuri samanlaisen tuotteen jossain. Näistä tuotteista minulla on monta kertaa ollut mielessä kirjoittaa teille, mutta asia on vain jäänyt, koska aina on tullut mukamas jotain tärkeämpää. Glitz & Glamin Minnalla on näistä samankaltaisista tuotteista postaussarja Panosta tai pihistä, mutta itse ajattelin vähän erilaista, vaikka näiden tänään jutussa olevien tuotteiden kohdalla myös tuo panosta tai pihistä -taktiikka toimiikin. Tästä lähtien samankaltaisten tuotteiden bongaillut löytää blogini oikeasta sivupalkista tunnisteella: kuin kaksi marjaa.

Mitkä ne kaksi marjaa sitten ovat? Menin itsekin hämilleen, kun tajusin kuinka samankaltaisista tuotteista on kysymys. Molemmat ovat tämän kevään uutuuksia ja olen saanut ne lehdistönäytteenä samalla viikolla, joka oli omiaan hoksaamaan näiden yhtäläisyyden.


Guerlainin La Petit Robe Noire -kynsilakoista kirjoitin teille jo viime viikolla. Lakat antavat kiiltävän lopputuloksen, joka kestää pitkään. Lakkojen juju on tuoksu, joka tulee esiin, kun lakka on kuivahtanut kynnelle. Guerlainin LPRN-lakoissa tuoksu on saanut inspiraationsa ikonisesta La Petite Robe Noire -tuoksusta. Lakan hinta on 27,60 euroa.

Samaan aikaan, kun Guerlainilta tuli tuoksulakat, myös L`Oreal julkaisi omansa. Le Vernis A L`Huile -lakat lupaavat olla enemmän kuin kynsilakka, sillä ne sisältävät mikro-öljyä. Lehdistötiedotteessa kerrottiin, että tällä saatiin aikaiseksi entistä intensiivisempiä, värikylläisiä ja kiiltäviä sävyjä. Luvattiin, että yksi kerros lakkaa riittää. Arvasin heti, että minulle ei tule riittämään. Haluaisin todella nähdä sen päivän, kun joku tekisi lakan, joka todella peittää yhdellä kerroksella niin täydellisesti, että minäkin sen kelpuuttaisin. ^_^ Kaksi kerrosta kuitenkin riittää ja se on hyvä suoritus. Kun lakka kuivuu, kynsistä voi haistella vienoa ruusun tuoksua. Lakan hinta on 8,90 euroa.


Sattui niin, että minulla oli kaksi pullossa aika identtisen näköistä lakkaa, jotka kuitenkin kynnellä kuvissa näyttävät eriltä. Itseasiassa enemmän eriltä, mitä ne lopulta luonnossa olivat. Ylläolevassa kuvassa molempia lakkoja on laitettu kaksi kerrosta. Guerlainin LPRN 061 Pink Ballerinas on hieman vaaleanpunaisempi ja läpikuultavampi kuin La Vernis A L`Huile 114 Nude Demoiselle. Molemmat ovat kuitenkin tosi kauniita klassisia nudeja sekä kestävyydeltään loistavia. Lakat pysyivät kynsilläni viikon hyvinä, ainoastaan kiilto himmeni molemmista hieman viikon edetessä. Guerlainin lakka sen sijaan tuoksui kynnellä pidempään kuin L`Orealin.

Pullot ovat molemmissa lakoissa kauniit. Guerlainin lakan ulkoasu jäljittelee LPRN pulloa, kun taas L`Orealin pullosta minulle tulee mieleen Victor & Rolfin -tuoksut ja niiden käsigranaattimainen ulkonäkö.

Kiinnostaako kuin kaksi marjaa -sarja?

Lakat lehdistönäytteitä.



8.3.2016

10 luonnonkosmetiikan seerumisuosikkia


Voin kertoa, että koko viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku on ollut täällä taustoissa melkoista seerumisavottaa, kun olen koittanut kymmenien ja taas kymmenien seerumeiden joukosta löytää niitä parhaimpia. Taustalla onkin useamman kuukauden mittainen "työ". Osan kokeiltavista olen hylännyt yhden käytön jälkeen, koska tuote ei ole ollut mielestäni tarpeeksi hyvä päästäkseen tähän postaukseen. Seerumista kun jo yhdellä käyttökerralla tietää sen verran, että miellyttääkö sen koostumus ja tuoksu itseäni tarpeeksi. Mukana on vanhoja tuttuja, mutta teille myös uusia tuttavuuksia joita ei ole ennen täällä blogissa näkynyt. Toivon, että postaus auttaa seerumia etsiviä löytämään itselleen sopivan tuotteen.

Myöhemmin tässä kuussa tai ensi kuun alussa on tulossa vielä oma postauksensa muista kuin luonnonkosmetiikan seerumeista, joten kannattaa pysyä kuulolla. Kaikkia seerumeita on testattu aamulla meikin alla ja yöksi laitettuna useampaan otteeseen. Jaoittelin lukemisen helpottamiseksi omat suosikkini vielä omiin kategorioihinsa sen mukaan, mille iholle minä pintakuivan ihon omaavana koin ne sopiviksi, en niinkään tuijottanut sitä, mitä purkin kyljessä sanotaan. 

Miksi ja millaiselle iholle seerumeita sitten tulisi käyttää? Minun ihonhoitofilosiani mukaan seerumit tekevät hyvää kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille, pitää vain löytää omalle iholle sopiva seerumi. Kannattaa myös huomioida, että iho voi kaivata erilaista seerumia ihan vuodenajasta ja ihon kunnosta riippuen. Itse käytän aivan eri tuotteita kesällä kuin talvella. Seerumeita voisi kuvailla ihonhoidon superfoodiksi. Ne sisältävät isomman määrän aktiiviaineita kuin voiteet, joten ne tarjoavat iholle parasta mahdollista hoitoa. Seerumit voivat olla öljy- tai vesipohjaisia. Käytön jälkeen ihon pitäisikin tuntua samettisen pehmoiselta ja hyvin kosteutetulta ihotyypistä riippumatta. Yleensä seerumin päälle levitetään voide, mutta jos sinulla on normaali- tai rasvoittuva iho, seerumi riittää yksinään.


ABSOLUTION LA SOLUTION+ CONTROLE -PUHDISTAVA SEERUMI 15ML, 52€

Seerumi on tarkoitettu oikuttelevalle iholle, sillä se tasapainottaa ja puhdistaa tehokkaasti. Seerumia voi levittää koko kasvoille, käyttää täsmähoitona näppyjen päällä tai sekoittaa voiteeseen. Toimii myös hormonaalisten iho-oikkujen hoidossa. Itse käytin tuotetta t-alueella, joka minulla rasvoittuu helpoiten. Seerumi on väriltään vaaleanruskeaa, siinä on Absolutionin tuotteille tuttu hieman vihreä tuoksu. Iholle levittäessä ohut seerumi muuttuu läpinäkyväksi, imeytyy ihoon välittömästi, jättäen jälkeensä aivan ihastuttavan silkkisen pinnan. Iho tuntuu siltä kuin et olisi laittanut siihen mitään. Silti samalla se on kuitenkin hyvin kosteutettu ja t-alueen ihohuokoset näyttivät pienemmiltä. Täydellinen meikinalusseerumi rasvoittuvalle iholle, sillä seerumi piti ihon t-alueelta hyvin mattana koko päivän.

JUICE BEAUTY SOOTHING SERUM 60ML, 44€

Ihoa tehokkaasti rauhoittava ohut seerumi vähentää ihon punaisuutta ja tasoittaa ihon sävyä. Sopiikin erinomaisesti nuorelle herkälle iholle tai aknearpia rauhoittamaan. Varsinkin tuo punaisuuden poisto on tässä seerumissa todella tehokasta, heti levityksen jälkeen näkyviä tuloksia. Vaikuttavina aineina on käytetty mm. aloe veraa ja luomuvadelmaa. Tuoksu on hieman apteekkimainen, mutta ei häiritsevä. Sopii meikin alle.

NEAL`S YARD REMEDIES WILD ROSE BEAUTY ELIXIR 30ML, 69€

Ravitseva seerumi sopii kaikille ihotyypeille, mutta tuotteen paksu geelimäinen raikas koostumus ja tuotteen sisältämä kurkuma, joka auttaa vaalentamaan pigmenttiläiskiä, tekevät seerumista todella hyvin soveltuvan myös epäpuhtaalle iholle. Voide sisältää myös voimakkaasti andioksidanttista ja C-vitamiinipitoista villiruusunmarjaöljyä, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja ihoa silottavia peptidejä. Tuotteessa on voimakas tuoksu, joka jakaa varmasti mielipiteitä. Nimestään huolimatta ruusun tuoksua ei tässä ole vaan yrttinen rosmariinin tuoksu. Se kuitenkin häviää iholta pian levityksen jälkeen. Geelimäinen seerumi tai eliksiiri on tehokkaasti kosteuttavaa, se silottaa ihohuokosia, joten ihon pinta näyttää tasaiselta. Toimii hyvänä tartuntapintana meikin alla. 


HELIXIUM SEERUMI 30ML, 48,90€

Etanaseerumi joka uudistaa, korjaa ja vahvistaa ihoa. Ehkäisee myös punoitusta. Seerumi sisältää luomutuotettua Helix Aspersa -etanaseerumia, joka sisältää runsaasti allontoiinia, glykolihappoa sekä hyaluronihappoa, jotka vahvistavat ihokudosta ja kosteuttavat ihoa. Seerumissa on vieno alkoholin tuoksu, mutta se häipyy iholle levittäessä. Koostumus on ohutta, melkein vesimäistä ja läpinäkyvää. Imeytyy ihoon välittömästi ja jättää jälkeensä sileän pinnan. Seerumi osoittautui testailujen aikana todella tehokkaaksi. Itselläni se häivytti valittömästi punoitusta ja rauhoitti ihoa. Yön aikana kuivat kohdat kasvoista katosivat. Sopii meikin alle. 

Huipuin tulos tuli kuitenkin atooppisella miehelläni. Eräs ilta mies valitti jälleen kerran silmän alle ilmestynyttä atooppista koholla olevaa kihelmöivää, punoittavaa ja kuivaa läiskää. Joka kieltämättä näytti pahalta. Koko poskipää oli melkein turvoksissa. Olin silloin juuri testailemassa tätä seerumia ja olin huomannut sen todella tehokkaat rauhoittavat ominaisuudet. Koska tuotteen tuoksu ei ole mitenkään naisellinen, sanoin miehelle, että laittaa seerumia atooppisen kohdan päälle, jos vaikka auttaisi. Siinä vaiheessa, kun mies melkein huutaa WAU, oli minunkin juostava katsomaan, mitä tapahtui. Välittömästi levityksen jälkeen punoitus hävisi huomattavasti ja ihon turvotus oli melkein poissa. :o Aamulla miehen herätessä kuivasta läiskästä ei näkynyt oikeastaan jälkeäkään. Ihan mieletön seerumi herkälle iholle.


GREEN PEOPLE AGE DEFY+ HYDRATE & RENEW SERUM 30ML, 44,70€

Kevyt beigen sävyinen seerumi on kosteuttava ja uudistava tuote ikääntyvälle iholle. Sisältää 21 erilaista aktiiviainesosaa mm. euroopanpyökkiuutetta ja vihreää teetä. Vihreä tee erottuukin tuotteen tuoksussa selkeästi, se on vihreänraikas. Seerumi kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja tekee ihosta kiinteämmän tuntuisen, josta ominaisuudesta pidin itse erityisesti. Imeytyi ihoon nopeasti ja sopi hyvin meikin alle. 

IROISIE LE SÈRUM PRÈCIEUX 15ML, 56,10€

Anti-age -seerumi joka sopii myös herkälle iholle. Ylellisen näköinen kultaisilla yksityiskohdilla varustettu pieni pumppupullo on helppo käyttää. Emulsiomaista tuotetta saa annosteltua juuri oikean määrän. Seerumi on varsinainen ihon heleyttäjä, jonka lisäksi se myös kirkastaa. Ylellinen ylang-ylang rauhoittaa ja auringonkukka kosteuttaa sekä ravitsee ikääntyvää ihoa. Seerumissa on ylellinen hieman kukkainen tuoksu. Seerumi toimi niin öisin kuin päivisin, mutta itse tykkäsin käyttää seerumia varsinkin meikin alla sen upean heleyttävän vaikutuksen ansiosta. 

MÀDARA TIME MIRACLE CELLULAR REPAIR SERUM 30ML, 45€

Väriltään jännittävän vihertävä ohut emulsiomainen seerumi sisältää koivunmahlaa ja ihosoluja uudistavaa kasviyhdiste G7:ää. Seerumi tekee ihosta sileämmän ja kimmoisamman oloisen, antaen iholle kosteutusta. Tuotteessa on yllättävän mieto hieman makea tuoksu. Seerumi levittyy iholle hyvin ja jättää jälkeensä hieman "nihkeän" pinnan, jonka päälle meikki kiinnittyy hyvin. Koin itse seerumin todella kosteuttavaksi. Joten tämä sopiikin erinomaisesti ikääntyvälle kuivuudesta kärsivälle iholle.


GAMARDE SÈRUM ARGAN 30ML, 42€

Runsaasti E-vitamiinia sisältävä Arganöljy-seerumi on todellinen pitkävaikutteinen tehokosteuttaja. Seerumi teki ihon kuivista kohdista nopeasti pehmeämmät, samalla rauhoittaen ihoa. Varsinkin pakkasilla ihan ykköstuote. Öljyseerumin koostumus on ohuen öljymäistä, mutta omaan ihooni tuote hulahti hetkessä, joten se sopi myös meikin alle, joka ei ole omalla ihollani itsestäänselvyys öljyseerumien kohdalla. Tuoksu on melko mieto, omaan nenääni eniten tuoksui vienosti kaneli.

MOSSA FACIAL OIL VITAMIN COCKTAIL 30ML, 16,90€

Ihoa uudistava todellinen budjet-luokan kasvoöljy. Tuotteessa on käytetty paljon kasviöljyä sekä vadelman- ja tyrnin -vitamiiniseosta. Öljyssä on herkullinen hieman hedelmäinen tuoksu. Imeytyy ihoon nopeasti ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Itselläni tämä jätti hieman "rasvaisemman" pinnan kuin esim. Gamarde, joten tykkäsin käyttää seerumia öisin. Illalla oli rauhoittavaa käydä nukkumaan hedelmiltä tuoksuvalla iholla. Aamulla peilistä katsoi heleät ja tasaväriset kasvot.

PATYKA HUILE ABSOLUE 50ML, 49€

Patykan öljyseerumi ilahduttaa todella riittoisalla koollaan. Ulkomuoto on tuttua Patykaa: ylellistä. Seerumi sopii kasvojen lisäksi käytettäväksi myös hiuksiin ja vartalolle. Tuotetta suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta sisältämiensä Omega-rasvahappojen vuoksi se soveltuu mielestäni erityisen hyvin kuivalle iholle. Pulloon on pakattu 11 eteerisen öljyn cocktail, joka antaa iholle elinvoimaa. Öljyseerumi on koostumukseltaan juoksevaa ja siinä on ylellinen tuoksu. Tuotteen ohuen koostumuksen ansiosta se imeytyi ihoon nopeasti, jättäen ihon pinnan sileäksi. Tämä soveltui itselläni Gamarden tapaan myös meikin alle. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia seerumeita?

Ostopaikat:
Gamarde - eloNatura
Absoltution, Iroisie ja Patyka – Jolie
Màdara, Neil`s Yard Remedies ja Helixium - Biodelly
Green People – OrganicYou
Juice Beauty – Naturelle


Osa tuotteista omia, osa lehdistönäytteitä.