Viisi voidesuosikkia


Tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään syväluotaavampaa voiteista. Voiteet ovat kuitenkin asia johon olen aina suhtautunut erittäin intohimoisesti ja joidenka suhteen minulla on kovat laatuvaatimukset. 

Minulla on olemassa muutama totaalinen turn off -seikka voiteiden suhteen. Voide ei missään nimessä saa jäädä pyörimään kasvojen pinnalle vaan sen on imeydyttävä nopeasti. Rullautumista meikin alla en myöskään siedä, enkä kiristävää tunnetta. Suosin mielelläni voiteissa pumppupulloja, mutta jostain syystä iso osa lemppareistani on pakattu purkkeihin. Myönnän, etten pidä tästä pakkausmuodosta niin paljon kuin pumpusta, mutta annan sen hyvälle tuotteelle anteeksi. Itse en osaa käyttää samaa voidetta monta päivää putkeen vaan vaihtelen voiteita sen mukaan, mitä ihoni juuri sillä hetkellä tuntuu eniten tarvitsevan. Tiedän, että joissakin tapauksissa saman voiteen käyttö pitkäaikaisesti olisi järkevämpää. Se ei ole kuitenkaan minun juttuni. Aamulla katson ihoani peilistä ja yleensä se tuntuu vaativan jotain näistä kolmesta: kosteutta, heleyttä tai kiinteyttä.

Oma ihoni on pintakuiva sekaiho. Joten pintakuivuus on se suurin ongelma. Huomasin kuitenkin hauskan jutun kirjoittaessani tätä postausta viidestä tämän hetken suosikkivoiteestani. Näistä viidestä suosikista löytyy itseasiassa jokaiselle jotakin. Yksi sopii loistavasti vanhemmalla ikäätyvälle iholle. Yksi meikin alle jopa rasvoittuvalle iholle. Yksi on sekaihoisen unelmatuote. Yksi taas ihastuttaa kuivuutta rutisevasta ihosta kärsiviä. Viides taas sopii kaikille ihotyypeille, jotka kärsivät ikääntymisen merkeistä. Tästä huolimatta nämä kaikki viisi ovat tuotteita, joita pintakuiva ihoni rakastaa. Joten kannattaa lukea postaus loppuun, vaikka ihotyyppisi ei olisi sama kuin minulla.


ELLA BACHÈ FRUIT D`ECLAT À LA TOMATE BIO

Kyseessä on klassisen Tomaattivoiteen luomuversio. Voide on ekosertifioitu. Voidetta suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta mielestäni se toimii erinomaisesti juuri sekaihon kanssa. Voide sisältää mm. luomutomaattiuutetta, joka tuo kasvoille kirkkautta ja hehkua. Koostumus on kevyempi kuin alkuperäisessä tomaattivoiteessa, joten tämä on käytössäni meikinalusvoiteena. Alkuperäinen Tomaattivoide on ollut minulle aina suurta rakkautta, mutta on tunnustettava, että kevyemmän koostumuksen omaava luomuversio kiri ohi, koska se soveltuu iholleni meikin alle ympäri vuoden. Tosin voisin ajatella käyttäväni luomua päivisin ja paksumpaa alkuperäistä voidetta öisin.


JANE IREDALE BEAUTYPREP FACE MOISTURIZER

Jane Iredalen alkuvuonna julkaistun voiteen olen ehtinyt jo pariin kertaan kehua. Väitän, että markkinoilla ei ole mitään toista tämän kaltaista voidetta tai ainakaan vastaani ei ole sellaista tullut. Öisin ihoni vaatii jotain kosteuttavampaa, mutta meikin alle on vaikea keksiä parempaa voidetta kuin tämä. Voide on niin kevyttä, raikasta ja kuohkeaa, että se imeytyy ihoon heti. Raikas sitruunaruohon tuoksu herättää ihanasti aamulla. Voide myös blurraa ihohuokosia, joten hyvinä ihonpäivinä voiteen päälle ei ole tarvinnut lisätä ollenkaan primeriä erikseen. Todellinen ready to go-voide.


PAYOT HYDRA 24+ GEL-CRÈME SORBET

Tuotteen nimikin jo kertoo sen, että kyseessä on kosteuttava voide, mutta lisäksi samaan purkkiin on saatu myös anti-age ominaisuudet. Voiteesta hieman erilaisen tekee se, että sen tuoksumaailma on mietitty kuin hienoimmassa parfyymissä konsanaan. Alkutuoksu on pirkahtelevan sitruksinen, höystettynä hedelmäisellä osmanthuksella. Sydäntuoksussa on valkoista teetä ja pohjatuoksuna myskiä ja vaniljaa. Myönnän, että tuoksufriikkinä voiteen tuoksun miettiminen noin pitkälle tuntui minusta jännittävältä. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että voiteen tuoksu on ihastuttava? Voiteen pääraaka-aine on juuri nyt ihonhoidossa niin muodikas punainen levä, joka parantaa ihon kosteutta ja suojelee ihoa kosteuden haihtumiselta. Olen käyttänyt voidetta aamuin ja illoin. Sopii myös yövoiteeksi, koska kosteuttaa tehokkaasti, mutta raikas ja pehmeä sorbettimainen koostumus istuu hyvin myös meikin alle. 


SENSAI EXTRA INTENSIVE CREAM

Sensain voide on täyteläisintä voidetta, mitä olen koskaan käyttänyt. Olen aina puhunut sitä, että Sensain tuotteissa on parasta se, että niitä voi kerrostaa, kerrostaa ja kerrostaa ilman, että ne lähtevät rullautumaan iholla. Ominaisuus jota rakastan! Usein jos olen kokeillut näin paksun koostumuksen omaavia voiteita, ne ovat lähteneet pyörimään kasvoillani, mutta Extra Intensive Cream ei lähde vaan se imeytyy ihoon välittömästi. Pakkaskaudella tämä soveltui omalle iholleni jopa meikin alle, mutta pääsääntöisesti tämä on ollut käytössäni yövoiteena. En oikeastaan aluksi uskonut, että rakastuisin voiteeseen näin paljon, mutta niin vaan purkki vetelee viimeisiään. Koostumus voiteessa on silkkistä ja täyteläistä. Heleyttää ihoa välittömästi ja saa tuntumaan ihon kiinteämmältä. Kasvojen iho näyttää aamulla aina energisemmältä ja napakammalta. Käytän voidetta silloin, kun haluan aamulla ihoni näyttävän erityisen hyvältä.


VERSO SKINCARE DAY CREAM

Verso Skincare tuotteiden teho perustuu Retinol 8 -yhdisteeseen, joka on uniikki A-vitamiinijohdannaisen ja polyfenooliuutteiden yhdistelmä. Retinolinhan on kliinisesti todistettu tasoittavan ryppyjä, voimistavan ihon vastustuskykyä ja vähentävän ylipigmentaatiota. Itse ajattelen niin, että retinolia sisältävät tuotteet ovat voimakkainta ja parasta anti-ageingia, mitä kasvoille voi ilman reseptiä pistää. Verson päivävoide on koostumukseltaan ohutta voidetta, joka imeytyy ihoon hetkessä. Meikki on helppo levittää päälle. Jättää pinnan sileän ja hehkuvan näköiseksi. Voiteeseen on lisätty B3-vitamiinia lisäämään ihon heleyttä. Sisältää suojakertoimen SPF15, jota osaan arvostaa nyt kun aurinkokin vihdoin näyttäytyy. Voiteessa on hieman sitruksinen mieto tuoksu. 

Löytyikö joukosta tuttuja voiteita? Mikä on teidän suosikkivoide?

Osa tuotteista omia, osa lehdistönäytteitä.








  1. Dermalocigan super rich repair. On vaan niin täydellinen 40-vuotiaalle superkuivalle atooppiselle iholleni. Ja hyvin riittoisa kuten aina d:llä. Luulen että tämä lempivoiteeksi. Yleensä olen kova vaihtamaan, mutta nyt ei ole enää tarvetta. Tuota Sensaita testasin pienen purkin syksyllä. Ja tykkäsin..mutta hinta oli liian kova mulle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermalocigan super rich repair on tosi hyvä voide, olen sitä kaksi pullollista käyttänyt. Juurikin talviaikaan omalle iholleni ihana voide. :)

      Poista
  2. Kaikki itselleni ihan tuntemattomia. En oikeestaan osaa nimetä suosikkiani, vaihtelen voidetta vuodenajan mukaan. Talvella tarvitsen ravitsevan, kesällä riittää kevyempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, luultavasti kesäsuosikit olisivat erilaisia, kun nyt nämä tässä postauksessa olevat. Pari ehkä säilyisi myös kesäiholle sopivina.

      Poista
  3. Elisabeth Ardenin Visible Difference-linjan voiteesta on tullut ihan mun suosikki. Tuoksu ei miellytä yhtään, mutta muuten kaikki on niin kohdallaan kuin olla ja voi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole pitkään aikaan käyttänyt Ardenin voiteita, pitäisi varmaan pitkästä aikaa kokeilla jotain. Yhteen aikaan olivat ihan suosikkejani. :)

      Poista
  4. Samalta kuulostaa toiveet ihovoiteiden suhteen, meikki ei saa rullata, nopea kuivuvuus ja kosteutus. tuon janen olen ottanut testiin ja on kyllä ihana ja se tuoksu! Sensai ooh <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljoa muuta en toivo, toiset voiteet ei vaan toimi mun iholla meikin alla ollenkaan. Jos on tosi silikoninen koostumus niin silloin on yleensä ongelmia levittää meikki päälle. Mä yritän vähän pihistellä Janea, koska se on niin täydellinen voide kesällä. Yli puolet olen jo käyttänyt purkista. Sensai on jotain ihanaa, se koostumus, kuiva iho kiittää.

      Poista
  5. Kyllähän tuo Jane Iredalen voide on niin hyvä, että sen pohja häämöttää jo omassani. :) On tullut kyllä itsekin kehuttua tuotetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Olen jemmaillut vähän omaani, koska se on vaan täydellinen voide mun iholle kesäksi, silti yli puolet käytetty. Varmaan ostettava uus purkki pian. :D

      Poista
  6. Mulla on vielä hakusessa semmonen THE kosteusvoide, josta voisi sanoa, että se on ylitse muiden ja johon vois aina palata takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea etsintään, tehtävä ei tule olemaan helppo. Itse en voisi ajatella, että löytäisin vain yhden voiteen mitä käyttäisin. :D

      Poista
  7. Tästä postauksesta tulikin mieleen kuinka minun pitäisi löytää se täydellinen kevät/kesävoide. Talvisen hoitavat voiteet eivät oikein sovi lämpimiin kesäpäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sovi ei. Mulle näistä Ella Bachè ja Jane ovat sellaisia jotka menevät kesällä, ehkä myös Verso, mutta kaksi muuta pelkästään yökäytössä kesällä, vaikka Payotissa on kyllä sorbettimaisen kevyt koostumus. Aion kyllä kokeilla sen sopivuutta myös kesällä.

      Poista
  8. Minullakin on pintakuiva sekaiho, joten suosikitkin on samat.. tai näistä kaksi. Ellan tomaattivoiteen luomuversio on aivan mahtava ja samoin Jane Iredalen uutuus. Pidän paljon myös Sensain voiteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellan luomutomaatti on kyllä ihanaa, varsinkin kun muutenkin on jo rakkaussuhde myös perinteiseen tomaattivoiteeseen. <3 Iredalen voide on kyllä huippu meikin alle, itselleni jollakin tavalla silmiä avaava tuote. :) Sensailta ei itselleni ole huonoa voidetta vielä vastaan tullut.

      Poista
  9. Näistä mikään ei ole tuttu, mutta tuo Payot herätti mielenkiintoni, se voisi olla kiinnostava tuote yökäyttöön! Oma päivävoidesuosikkini on nyt Cliniquen Turnaround Daytime, joka on ihmeen liruksi ja geelimäiseksi voiteeksi yllättävän tehokas. Jonain päivinä levitän alle Lumenen hyaluronitiivisteen, jos iho tuntuu kuivakalta. Vähän kyllä hotsittaisi hankkia tuon Cliniquen sarjan yövoide ja joko öljy tai seerumi, tuo Turnaround-linja tuntuu sopivan iholleni kivasti ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, lisäksi Payot on hinnaltaan kohtuullinen, alle 50€. Mulla ei ole mitään kokemusta tuosta Clinquen Turnaround-linjasta, mutta pistän korvan taa, kun meidän ihot on jonkun verran samantyyppiset herkkikset.

      Poista
  10. Payot on ihana ja samat mietteet minulla pakkausasioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Purkit on siitä huonoja, etten ota niitä koskaan reissuun mukaan, kun pelkään että ne hajoaa.

      Poista
  11. Näistä itselleni on tuttu vain Jane Iredale ja se on niin ihanaa.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives