Viisi ihon pelastajaa


Ei voi muuta sanoa kuin huh, huh. On kyllä sitkeä tauti kyseessä. Ensimmäiseen neljään yöhön en saanut nukuttua juuri ollenkaan, sellaista torkkumista vain. Miten ihmeessä te kaikki äidit jaksatte? Teidän veressä on pakko olla jotain ihmeainetta. Joten jos alkuviikon postauksissa on vilissyt kirjoitusvirheitä niin ne ovat johtuneet siitä, että postaukset tuli kirjoitettua silmäluomet puolitangossa ja aivotyöskentelyn ollessa melkein nollassa. Nyt olen sentään pari yötä saanut nukuttua ok, mutta edelleen jopa roskien vieminen tuntuu fyysisesti ylivoimaiselta tehtävältä. Kuulokaan ei ole vielä täysin palautunut ja hajuaistikin takkuaa edelleen. Lämpöä ei onneksi eilen enää ollut, jos tämä vaikka tästä lopullisesti helpottaisi pääsiäisen aikana. Toivotaan niin. 

Ihoani olen kuitenkin jaksanut sen kaksi minuuttia päivässä hoitaa, koska mieli ei yksinkertaisesti anna periksi, että päästäisin sen huonoon kuntoon. Elämässäni asioilla on tärkeysjärjestys ja ihonhoito tulee siinä listassa aika korkealla. 

Onneksi päivittäinen ihonhoito on sujunut helposti viidellä tuotteella. Kaksoispuhdistukselle olen voinut heittää hyvästit, koska sairaana ollessa en käytä meikkiä. Kosteutukseen on riittänyt yönaamio ja todella tehokas seerumi, joilla olen hoitanut myös silmänympärysalueeni. Ei ole ollut oikein jaksamista hifistellä tavalliseen tapaan. Palataan siihen taas sitten, kun voin paremmin. 


Bakelin Pure Act Waterilla olen suorittanut aamun puhdistuksen. Kyseessä on hellävarainen ja kosteuttava misellivesi, joka poistaa epäpuhtaudet tehokkaasti iholta. Olen monta kertaa sanonut, että kaikista maailman misellivesistä tämä on se minun ykkönen. Mikä sen parempaa kuin hemmotella itseään jollakin parhaalla, eikä tyytyä toiseksi parhaaseen, silloin kun ihokin sitä eniten tarvitsee. :) Pure Act Waterista voi lukea lisää täällä.


Siihen en kuitenkaan lähtenyt, että olisin iltapesunkin suorittanut pelkällä misellivedellä. Haluan saada iltaisin varmasti puhtaan tunteen kasvoille. Sen tunteen saavuttamiseen tarvitaan aina hieman vettä ja vaahtoa. Verso Skincaren Foaming Cleanser on ollut juuri sopivan hellävarainen ja rauhoittava tuote tähän tarkoitukseen. Tuotetta otetaan pieni nokare kämmenelle, lisätään hieman vettä ja vaahdotetaan. Pehmeä vaahto puhdistaa ihon raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi, ei kuivata.


Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream on syy siihen, että vaikka nenäni punoittaa niistämisestä, se ei hilseile. Olen pari kertaa päivässä levittänyt nenän alle tätä ihmevoidetta ja herkkä iho on niistämisestä huolimatta pysynyt ehjänä. Toimii myös maailman parhaana huulivoiteena. Olen rakastanut tätä tuotetta kaksikymmentä vuotta ja rakastan edelleen. Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen saanut miehenikin rakastamaan. Hän kantaa mukana omaa tuubiansa. Lisää juttua Eight Hour Creamista täällä.


Neal`s Yard Remidies Wild Rose Beauty Elixiriin tartuin heti sen päivän iltana, jolloin minulla alkoi olemaan tuntemuksia, että olen tulossa kipeäksi. Tiedän, että monikaan ei varmaan ajattele illalla peiliin katsoessa: "Hmm olen tulossa kipeäksi, mitähän tuotteita sitä pitäisi kasvoille laittaa?" Mutta minä ajattalen. Tässä ennakoiva käytös on aina pelastus. :D Pidin seerumista paljon jo silloin, kun testasin seerumeita seerumisuosikki-postaukseen, eihän se muuten olisi siihen päässyt. Pakko kuitenkin sanoa, että nyt hädän ollessa suurin, tämä on paljastanut suuruutensa, joskus vaan käy näin. Päädyin ottamaan juuri tämän seerumin käyttöön parista syystä. Ensimmäinen syy oli koostumus. Ravitseva seerumi on paksun geelimäistä, joten ajattelin aiempien kokemusteni perusteella, että se saattaisi riittää jopa yksinään kosteuttamaan ihoani. Toinen syy oli se, että kipeänä ollessa minulle alkaa tulemaan ihoon usein epäpuhtauksia ja halusin välttää ne. Joten andioksidanttista ja runsaasti C-vitamiinipitoista villiruusunmarjaöljyä ja kosteuttavaa hyaluronihappoa sisältävä tuote tuntui juuri sillä hetkellä oikealta valinnalta, jota en ole joutunut katumaan. Vaikka olen kalpea, on ihon kunto pysynyt muuten hyvänä. Ei epäpuhtauksia, ei kuivuutta. Se on tämän seerumin ansiota. Olen hämmästynyt. Ihoni ei ole tarvinnut kasvovoidetta! Tuotteen voimakas rosmariinin tuoksu varmasti jakaa ihmisten mielipiteitä, mutta minusta on ollut kiva, että tämä on ollut viimeisen viikon ajan niitä harvoja asioita, joita olen edes pikkuriikkisen haistanut, kun olen seerumia kasvoille levitellyt. 


Shiseido Beauty Sleeping Maskia olen käyttänyt joka yö. Jatkuva sisällä oleminen, kasvojen nuhjaantuminen tyynyyn ja kuume kuivattavat ihan mielettömästi ihoa. Tämän vuoksi otin yönaamion jokaöiseen käyttöön, vaikka normaalisti käytän sitä vain 2-3 kertaan viikossa. Shiseidon naamion geelimäinen koostumus on ihanan virkistävän tuntuista kasvoilla, mutta silti se kosteuttaa tehokkaasti. Olen ollut tähän naamioon sen verran koukussa jo kuukausia, että siitä on yli puolet käytetty. Shiseidon Beauty Sleeping Maskista voi lukea lisää täällä.

Mitkä ovat teidän luottotuotteita?

Bakel, Elizabeth Arden ja Verso omia, Shiseido ja Neal`s Yard Remedies lehdistönäytteitä.






  1. Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki taudit ovat todella sitkeessä. Oi, tuota naamiota ja misellivettä pitäisi kyllä jossain vaiheesssa testailla itsekkin.

    Mukavaa pääsiäistä Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on molemmat ihania! :)

      Ihanaa pääsiäistä Marina.

      Poista
  2. Mulla ei kyllä taida olla mitään selkeää, näitä käytän kipeänä-tuotekavalkadia :D Ehkä voisikin miettiä jotkut tuotteet sillä silmällä? Mutta Ellun kasivoiteeseen täytyy kyllä tutustua, onnistuin bongaamaan Ellulta myös yönaamion, tosin en tiedä tuleeko se Suomen valikoimiin :P

    Kiva jos oot jo vähän terveempi! Alkuviikosta täyskuu ainakin sai mut nukkumaan huonosti. Viime yönä vetelinkin sitten n. yhdeksän tunnin unet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole muuta selkeää kuin Eight Hour Cream, muut tulee sitten mutu-tuntumalla. :D

      Jännä, et toi täyskuu vaikuttaa joihinkin, onneksi on ohi, niin pääsit nukkumaan kunnolla!

      Poista
  3. Nuhassa yksi inhottavin oire onkin ihon kuivuminen punaisen hilseileväksi, tuntuu ettei mikään voide auta mutta hyvä tietää, että siihen tepsivä voide löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan syvältä. :( Onneksi on Eight Hour Cream. <3

      Poista
  4. Ei täällä ikinä mitään kirjoitusvirheitä ole näkynyt, ei koskaan. <3 Muut vieraita, mutta Neil's Yard vetosi kauneuden tajuun jo 14-vuotiaana ja ostin silloin ensimmäisen Neil's Yardin, en kyllä hitsi muista enää mitä se oli. Mutta sarja on siitä asti vedonnut ja en muista kauan sitä on Suomesta saanut.

    Kovasti paranemisia ja paljon Mignon munia, suklaalla pötkii pitkälle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on niitä, korjailen itse välillä jälkeenpäin, kun väsyneenä vaikka kuinka oikolukee niin jotain silti löytyy. :D

      Neal`s on kyllä mielenkiintoinen sarja, melkoi voimakas tuoksumaailman, mutta tuotteet joita olen kokeillut, on olleet tosi tehokkaita. :)

      Parit Mignonit on kaapissa jemmassa, eiköhän niillä pärjätä. :p

      Poista
  5. Dabban kasvovedet ainakin. Niitä on helppo suihkautella iholle pitkin päivää, vaikka olisikin kipeä. Misellivedellä (ei vielä suosikkia) on helppo pestä kasvot, jos niissä ei ole meikkiä. Juice Beautyn puhdistavaa seerumia jonkun öljyn kanssa ja sillä pärjää jo melko pitkälle.

    Pikaista paranemista ja hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tollaiset suihkutettavat on ihania. :)

      Kiitos ja hyvää pääsiäistä sinnekin.

      Poista
  6. Shiseidon Sleeping Mask houkuttelee mua huimasti! Mutta ihanalta sä saat silti kaiken kuulostamaan vaikka kuinka kipeänä olisit ;D Parane pian! <3

    VastaaPoista
  7. Neil'sin tuotteet on mulle vielä ihan vieraita mut ne näyttääkin jo jotenki niin houkuttavilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli myös, mutta toi seerumi vakuutti mut niin, että aion testata muitakin tuotteita. Tuoksumaailma on aika voimakas, joten sen osalta ei varmaan kaikkien juttu ole.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives