Prada Candy Florale


Tuoksufriikkinä en tule koskaan unohtamaan sitä päivää, kun Prada julkaisi Prada (Amber) -tuoksunsa vuonna 2004. Siitä tuoksusta kohistiin paljon etukäteen ja jokaisen itseään arvostavan tuoksufriikin oli se saatava hinnalla millä hyvänsä. Silloin oli turha haaveilla, että tuoksun olisi voinut ostaa Suomesta, joten minä tilasin sen jostain maailman toiselta laidalta itselleni, koska olinhan niin chic. ^_^ Amber oli Pradan ensimmäinen tuoksu, vaikka brändi oli julkaissut joitain tuoksuja aikaisemminkin, mutta niitä myytiin yksinoikeudella Pradan putiikeissa. Prada Amber oli kuitenkin ensimmäinen tuoksu, joka toi varsinaisesti Pradan kaikkien tietoisuuteen. Kihelmöivän parin viikon odotuksen jälkeen tilaamani tuoksu saapui ovelleni ja pääsin tuoksuttelemaan sitä. 

Arvaatte varmaan miten kävi? En pitänyt tuoksusta ollenkaan. Olen aina sanonut, että olen tuoksujen suhteen kaikkiruokainen, mutta todella itämaiset tuoksut eivät vaan uppoa. Niissä on itselleni liikaa kaikkea. Prada Amber oli todella itämainen tuoksu, joka ei vaan hemmotellut tuoksuhermojani millään tavalla. Käytin tuoksua varmaan kaksi kertaa, kunnes 2009 muuton yhteydessä vihdoin päätin, että meidän on aika erota. Kalliista käyttämättä jääneestä tuoksusta oli erittäin vaikea luopua. Tämä ensimmäinen tuoksu aiheutti sen, että vieroksuin hieman brändin tuoksuja, kunnes vuonna 2011 julkaistiin ensimmäinen Prada Candy -tuoksu, joka oli kimmoke sille, että unohdin hieman hankalasti alkaneen taipaleeni Pradan kanssa.


Alkuperäinen Prada Candy on nimensä mukaan karkkisen makea tuoksu, mutta kukkaistyttönä sarjasta oma suosikkini on vuonna 2014 ilmestynyt Candy Florale, joka on edelleen myynnissä.

Tuoksu on saanut inspiraationsa kukasta, joka koristaa makeisia tai jäätelöä myyvän kojun tiskiä Italiassa. Tämän perusteella arvaakin mitä on odotettavissa... Jotain makeaa, jotain raikasta ja tietenkin jotain kukkaista. Kun ajattelee italialaista jäätelötiskiä, vie se vääjämättä itselläni ajatukset kevääseen ja kesään, siihen päivään kun auringonsäteet lämmittävät kasvoja ja tekee mieli ottaa ensimmäinen lipaisu sormille sulavasta jäätelöstä.

Alkutuoksussa villitsee kirpakka limoncello, huumaavan makuinen sitruslikööri, joka kirpakan ensivaikutelman jälkeen muuttuu suussa pehmäksi sitruunakaramelliksi. Tuoksussa on haluttu saada aikaan jäätelötiskiltä saatavan limoncello-sorbetin raikkaus. Sydämessä hurmaa täyteläisen tuoksuinen pioni. Pohjalla puraisu makeaa karamelliä, hunajamehiläisen tuottamaa hunajaa, pehmeää myskiä ja pienen potkun tuo benzoin.

Minulle Candy Florale on kevään ja kesän tuoksu. Erotan tuoksussa alussa kirpeän sitruksen, jota seuraa nopeaan täyteläinen pioni. Kun tuoksu on ollut iholla muutaman tunnin, tulevat lopun karamelli ja hunaja esiin. Tuoksu on EdT ja sen kesto on ihollani 5-6 tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisätä.  


Oletteko ihastuneet Pradan tuoksuihin?

Suositushinta:
Prada Candy Florale 30ml, 58,90€

Myyntipaikat: Sokos & Stockmann.

Tuoksu lehdistönäyte.



  1. Olipa mielenkiintoista lukea tuo Prada Amber tarina ja että Prada rakkaus on alkuun ollut kivikkoinen. :) Onneksi annoit uuden mahdollisuuden. Tiedät kyllä miten kävi tämän Floralen suhteen. Siinä sai ystävä odotella joulun aikaan Sokoksella, kun meikäläisellä tapahtui jonkinlainen tuoksuhurmos. En ole hurmokseni kanssa yksin, sillä Florale on ollut viikkoja Porvoon Sokoksen toiseksi myydyin tuoksu, eikä mikään ihme. Omalla kohdalla tämä on ympärivuotinen tuoksu, oikein sellainen henkilökohtainen rakkaustuoksu, voisin jopa kutsua jo Tiian nimikkotuoksuksi. ;) Vahvemmat ovat sitten iltaan, eli omalla kohdalla ei vuodenajoilla ole merkitystä tuoksujen suhteen.

    Aurinkoa uuteen viikkoon Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hieman kivikko alussa, mutta onneksi Pradalta tuli myös sitten tuoksuja, jotka ovat enemmän omaan makuuni, Pradalta kyllä nykyään löytyy jokaisella tuoksutyypille jotakin. :)

      Oli kyllä tosi jännittävä tieto tuo, että Florale on toiseksi myydyin tuoksu siellä, en ihan heti olisi lähtenyt sitä noin ylös veikkaamaan, varsinkin kun kyseessä on hieman vanhempi tuoksu. Ainahan noilla listoilla tietyt klassikot pitää pintansa ja niiden lisäksi joukossa on sitten niitä juuri tulleita uutuuksia.

      Ihanaa viikkoa Tiia! <3

      Poista
  2. Pullo on tosi kaunis, mutta itse tuoksut ovat liian makeita mulle. Koen oloni kotoisammaksi puupohjaisissa tuoksuissa, liiallinen kukkaisuus ei ole mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä Candeissa on kyllä mahtavat pullot. Tää Florale taitaa olla koko joukon kukkaisin, jossa on vähiten makeutta.

      Poista
  3. Candy on yksi mun kaikkien aikojen suosikkituoksuista <3 Mutta liian itämaiset tuoksut ei kyllä uppoa muhunkaan. Amberia en ole tuoksutellut. En usko, että olisi munkaan juttu ;)

    PS. Ihanan keväiset kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Candy on ihana, se on just siinä rajoilla on itselleni liian makea, mutta ihana se on! Itämaisista tulee itselleni jotenkin kasirifiilikset, ehkä silloin tuli aikuisemmilla naisilla haisteltua liikaa itämaisia tuoksuja niin eivät sitten itseeni niin uppoa.

      Kiitos! <3

      Poista
  4. Näissä on niin hämmentävä pullo, tai siis lähinnä tuo korkki, joka ei kuitenkaan ole korkki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika hämmentävä. Siihen tulee sellainen musta klipsi, jolla sitä estää painumasta alas, mutta ei mikään näppärin matkalle mukaan otettava tuoksu. :D

      Poista
  5. Tyttären poikaystävä osti tämän tuoksun hänelle joku aika sitten ja me ihmettelimme tuon korkin avaamista. Höh, miksi ne on tehty niin ihmeelliseksi:)
    Mutta tuoksu on hyvä makeasta tykkävälle ja koen sen tyttären tuoksuksi, mutta johtuukohan se siitä, että hän sen ensin sai?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varmaan just siitä johtuu. Itseni on tosi vaikea omaksua tuoksua, jos olen haistanut sen usein ystävilläni ennen kuin olen laittanut sitä omalle iholle. :)

      Poista
  6. Juuri eilen tein tyttäreni kanssa hajuvesi-vaihtarit: Hän otti minulta päivähoitoon Diorin Forever and everin ja minä otin häneltä Candy Floralen. Itse en pidä Candysta, vain tästä Candy Floralesta. Itselleni tulee siitä mieleen Apple blossom omenankukka hajuvesi, jota käytin nuorena. En tiedä, onko tuoksussa omenankukkia vai ei...

    On muuten kätevää vaihtaa hajuvesiä vähäksi aikaa. Saa uuden hajuveden ja saa halutessaan omansa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tehnyt hyvän vaihtarin. ;) Candy on itselleni ainakin todella paljon makeampi tuoksu kuin Florale, joka on taas ihanan kukkainen. Tietääkseni tässä on ainoana kukkana käytetty Pionia. Ehkä se sekoittuminen karamelliin, saattaa tuoda tuon omenankukan mieleen? :)

      Poista
  7. Candy on ihana! Mulla on siitäkin minitesteri, jossain vaiheessa jos voitan lotossa, aion kyllä asap ostaa sen ^_^ Täytyy muuten sanoa, kun vasta ihan hiljattain luin sen tuoksukuvauksen sekä -perheen, yllätyin. Mulle se tuoksu on nimittäin tietyllä tavalla klassinen, jopa aavistuksen mummo :D Mutta sellaisella hyvällä, elegantilla tavalla. En ole jotenkin osannut "haistaa" sitä makeutta oikealla tavalla. Tai olen assosioinut sen ihan omalla tavallani ^_^ Hmm, ehkä täytyy mennä nuuhkimaan sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksukuvaus kyllä antaa siitä vielä makeamman kuvan mitä se oikeasti on, ainakin mun nenään.

      Poista
  8. No niin, kävin tuoksuttamassa. Ja hitsiläinen, olin jo unohtanut. Mun mielestä tässä tuoksuu aavistuksen Vitalis :D Tulee siis lapsuus mieleen ^_^ Olen myös assosioinut tämänkin jotenkin tuoksumaan äidiltäni, sama juttu kuin sen Shiseidon Ever Bloomin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, nyt munkin pitää käydä sitä sitten kaupassa haistelemassa. VITALIS?!? :D :D :D

      Poista
    2. Vitaliksessa oli ainakin mun lapsuudessa sellainen ihana tuoksu, jota rakastin :) Ehkä täytyy ostaa purkki sitä, niin pääsen tekemään vertailua, pettääkö mun nenä :'D

      Poista
  9. Hahaa, ainoa Candy josta mä tykkään. Huomaan kyllä, että ikää tulee, kun ne muutkaan ei enää haise hirvittävältä :D Mutta tämä on eniten mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten sama maku, mustakin tää on paras Candy, vaikka tykkään kyllä alkuperäisestäkin, pitäisi vielä tuoksutella sitä uusinta Florale Kissiä, se vois olla mun juttu. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives