Jimmy Choo Man – Sä tuoksut ihan Jon Snowlta!


Game of Thrones taitaa tällä hetkellä olla seuratuin televisiosarja maailmassa. Itse olin vuosia ihan pihalla, mistä kaikki tutut vauhkoaa. En ole suuri fantasian ystävä ja ehkä sen vuoksi myöskään kirjoihin pohjautuva sarja ei ollut kiinnittänyt huomiotani. Keväällä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja sivistää itseäni edes yhdellä jaksolla paljon kohutusta sarjasta. Myönnän, jäin koukkuun. Ei ehkä paras sarja, mitä olen katsonut, mutta koukuttava. Olemme miehen kanssa katsoneet vasta ensimmäisen kauden, mutta kaksi seuraavaa odottaa hyllyssä.

Jimmy Choo lanseerasi elokuussa ensimmäisen miestentuoksunsa ja mainoskasvoksi valikoitui yksi Game of Thronesin tähdistä Jon Snowta esittävä Kit Harington. Kitin rooli ja karisma hittisarjassa ovat sitä luokkaa, että ei ole vaikea arvata naiskatsojien pitävän hahmosta. Mainoskasvoa valikoidessaan Jimmy Choon markkinointitiimi on tainnut osua kultasuoneen. Jos miehekkään jyhkeä pullo ei osu kaupan hyllyllä miehen omaan kouraan, on varmaa, että puolet maailman naisista haluaa puolisonsa tuoksuvan Jon Snowlle. ;)


Jimmy Choo Man on saanutkin inspiraationsa varmuudesta, rennosta ja maskuliinisesta elämäntyylistä, sekä kapinallisesta huumorista. Tuoksu on vaikuttanut vahvasti vuonna 2011 lanseerattu miesten klassinen Rock`n Roll vaikutteinen mallisto.

Tuoksu itsessään on raikas, hivenen makea, mutta siinä siinä on maskuliininen vivahde. Alkutuoksuna pirteää mandariinia, pehmeää laventelia ja yllätävän makeaa hunajamelonia. Sydäntuoksussa mielenkiintoista ananaksen lehteä ja ylellistä kurjenpolvea. Pohjatuoksuna puista patsulia, maskuliinista nahkaa, sekä meripihkaa.


Pullo on tyylikkään harmaa. Krominen pullo on saanut vaikutteita arkkitehtuurista. Vahvoja puhtaita linjoja ja minimalistista designia. Erikoinen ja persoonallinen kaareva muoto tuo esiin pullon maskuliinisuutta. Korkki on pelkistetty ja ylellisen painava. Se on päällystetty kohokuvioisella nahalla. Muotoilusta tuleekin hieman mieleen taskumatti. Tuoksu on EdT.

Oma Jon Snowni ilman tukkaa, on pitänyt tuoksusta kovasti. Varsinkin alun makeat vivahteet ihastuttivat. Hetken iholla oltuaan tuoksu muuttuu huomattavan miehekkääksi. Omaan nenääni nahkan tuoksu on selkeästi hetken päästä haivaittavissa. Itse suosittelen tätä tuoksua miehille ympärivuorokautiseen käyttöön. Siinä on rennon klassikon aineksia. Ainoa pieni miinus tulee kestävyydestä. Tuoksun kesto iholla on vain 4-5 tuntia, joten se haihtuu melko nopeaan. Tuoksua voikin huoletta lisätä päivän aikana.


Millaisista tuoksuista pidätte miestenne yllä?

Suositushinnat:

Jimmy Choo Man EdT 30ml, 44€
Jimmy Choo Man EdT 50ml, 58€
Deodorant Stick 75g, 26€
After Shave Balm 150ml, 24€
Shower Gel 150ml, 18€

Tuoksu saatu testattavaksi blogin kautta.


  1. Mä kysyin poikaystävältä, että ostanko sille synttärilahjaksi Jon Snow -tuoksun. Se vaan vastasi "I don't want to smell like him. He doesn't know anything". Jep...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You know nothing, Jon Snow!

      Kannattaa äkkiä katsoa loputkin kaudet :)

      Poista
    2. Kyllä se varmaan jotain tietää, kun sen verran oon kurkkinut, että taitaa olla harvoja, jotka ei ole vielä kuolleet. :D

      Poista
  2. Hmph. Viljamilla on vain yksi tuoksu mitä se suostuu käyttämään, joten hmph. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Onneksi mun mies tykkää vaihdella, meillä usein aamulla arvausleikki menossa, mitä on valinnut siksi päiväksi. ;) Toisaalta tuollainen yhden tuoksun taktiikkakin on hyvä, siitä tuoksusta tulee tosi muistettava. <3

      Poista
  3. Mun mies onneksi kokeilee mielellään uusia tuoksuja. Mutta ei kuitenkaan kelpuuta ihan mitä tahansa tuoksua ;) Yleensä jo ensituoksun jälkeen tulee kommenttia, onko hyvä vai huono. Haha. Tämä odottelee meilläkin testaustaan, saas nähdä mitä mies tästä pitää :) Naisten tuoksu vaikutti ainakin pikasuihkaisun perusteella loistavalta pikkujoulutuoksulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, heti tulee kommenttia tykkääkö vai ei. Tosin melkein teidän mieheni maun ja jos tuoksussa on tiettyjä aineksia takuuvarmasti pitää. :) Itse en ole ehtinyt naisten Jimmy Choota vielä tuoksuttaa, aukaisin kyllä jo paketin yksi päivä testausta varten.

      Poista
  4. Jaa Jon Snow...<3 Pakko päästä nuuhkaisemaan. Voisin ostaa miestentuoksuja pelkästään mainosten naamakertoimella. Myös Alexander Skarsgård Calvin Kleinin -kamppiksessa sai mut himoamaan kyseistä tuoksua, vaikkei se edes ollut kovin hyvä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alexander. <3 Hah, kyllä sillä naamalla myydään mulle myös mitä vain. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives