Halloumisalaattia, aurinkoa ja arvontamuistutus


Tuntuuko teistäkin, että tämä kesä on jatkunut jo pitkään, vaikka ei olla edes juhannuksessa? On todella hämmentävää, miten lämmin toukokuu on pidentänyt aikaa, itsellä on nyt samat fiilikset kuin yleensä heinä-elokuussa, yksi päivä tunsin jopa hivenen haikeutta, että kohta kesä on ohi, kunnes aivot naksahtivat oikeaan asentoon ja tunsin suunnatonta iloa, kun tajusin, ettei olla vielä edes juhannuksessa. 

Viime kesän ainaisesta satamisesta marisseena en koskaan olisi uskonut sitä, että tulen tänä kesänä sanomaan, että voisi sataa vähän. Pihassamme nurmikko on enemmän keltainen kuin vihreä, puut näyttävät siltä, että olisi heinä-elokuu eikä kesäkuu. Täällä ei ole satanut sitten toukokuun kuin alun kuin 2-3 kertaa ja niistä kaksi on ollut sellaisia kuuroja, että maa ei edes kastunut kunnolla. Puolitoista viikkoa sitten tuli yhtenä iltana useamman kerran kunnolla vettä, mutta ei lähellekään tarpeeksi. Toimi vain pienenä tekohengityksenä luonnolle. 

Olen silti nauttinut suunnattomasti tästä kesästä, tämä on ollut itselleni aika lähelle täydellinen kesä tähän asti. Päivisin on lämmintä, mutta öisin sen verran viileämpää, että saa nukuttua hyvin. Välillä on hivenen viileämpiä päiviä, mutta ei mitään kovin kylmiä. Toppatakkia ei ole tarvinnut kaivaa esiin. Vaikka rakastan lämpöä, ilman ilmastointia sisällä, hellelukemat viikkotolkulla eivät houkuttele. 

Varmaan tiedättekin, että vesimelonikausi on nyt parhaimmillaan, voisin tunkea sitä joka paikkaan. Talvella tulee aina välillä ostettua "Kinder-yllätys" meloneja, sisus on kahtia leikatessa aina jonkin asteinen yllätys. Joskus tulee maksettua monesta kilosta huonon koostumuksen omaavaa tuotetta. Nyt minkä tahansa valitsee, niin aina on herkullista. Lemppariani halloumisalaattia on tullut syötyä monena iltana. Salaattiin sopii mukaan myös mansikat, mutta uppoaa ilmankin. Ei tarvitse muuta kuin pilkkoa ainekset ja paistaa halloumi pannussa tai grillata.

HALLOUMISALAATTI

vesimelonia
tomaattia
paistettua/grillattua halloumia
tuoretta basilikaa
(tuoretta minttua)
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä



Olen kertonutkin, että olen todella maltillisesti auringossa, en koskaan puolta tuntia kauempaa. Täksi kesäksi hankin parvekkeelle vihdoin vuosien mietinnän jälkeen kunnon aurinkotuolin. En voi kuin ihmetellä, miksi en ostanut jo aiemmin. Siinä puoli tuntia kuluu mukavasti lehden tai kirjan ja tietenkin lempparijätskini Koppiksen kanssa. En edes kehtaa kertoa kellekään, montako olen jo tänä kesänä syönyt. Olen koko alkukesän testaillut erilaisia aurinkovoiteita* ja niistä on tulossa vielä myöhemmin ihan oma postauksensa. 

Mikä on teidän kesäherkku?

Oikein rentoa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

HUOM! Vielä tämä päivä aikaa osallistua Remingtonin jalkaraspin arvontaan Instagramissa.

*Kuvassa oleva iS Clinical PR-näyte.




  1. Sitä sadetta tosiaan toivoisi. Täällä päin ei oo tainnut sataa noinkaan paljoa, ja luonnosta sen kyllä sitten näkeekin :/ Oikein masentaa, kun säätiedotukset lupaa jatkuvasti tuleville päiville sadetta ja ikinä sitä ei oikeasti kuitenkaan tule!

    Mä voisin elää koko kesän pelkällä halloumilla, se on ihan superhyvää<3 Ja erilaiset halloumisalaatit kuuluu ehdottomasti kesään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan päinvastaista ennustusta kuin viime vuonna. Luvattiin, että kyllä se aurinko viimeistään ensi viikolla paistaa, no ei paistanut joka päivä tuli enemmän tai vähemmän vettä ja oli kylmä. Aivan päinvastainen kesä kuin viime kesä. Meillekin on useampana päivänä luvattu, mutta lopulta ei sada kuitenkaan.

      Sama juttua, vielä kun lisää fetan niin eipä sitä paljoa muuta koko kesänä tarviskaan. :p

      Poista
  2. Mulla on tästä kesästä samanlaiset fiilikset... onko juhannus tosiaankin vielä edessä? Vaikka en helteistä ja auringonpaahteesta tykkää, valoisuus on upeaa. Sataa saisi hieman, ettei tarvitsisi pihakasveja jatkuvasti olla kastelemassa, mutta eiköhän ensi viikoksi ennustetut sateet huolehdi siitä vähäksi aikaa.
    Mun kesäherkku on jäätelö ja sitä on tullut syötyä jo pakettiautollinen, ainakin;) Loppukesästä varmaan rekkalastillinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä just koko ihmettelen, että niin se juhannus on vasta ensi viikonloppuna. Sitä ei vaan käsitä, jotenkin tää lämpö on vienyt oman ajanlaskun aivan sekaisin. Mulla on varmasti kanssa pakettiautollinen jäätelö jo takana, joten toinen edessä. :D

      Poista
  3. Kesäherkku on tietysti tuoreet mansikat! Voisin niitä popsia ihan koko ajan :) Tännekin toivoisi kunnon vesisadetta, edes yhdeksi päiväksi. Viimeksi onkin satanut kunnolla noin kuukausi sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina sanonut, että mulla on erilliset mahalaukut suklaalle, jäätelölle ja mansikoille, vaikka olisin täysi, niitä mahtuu aina. :D

      Poista
  4. Mulla on Koppis vielä testaamatta, pitää muistaa! Jäätelöä on kyllä täälläkin kulunut ihan riittämiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti testaamaan, ihan parasta! Meidän lähikaupasta viime ja tänä kesänä melkein jatkuvasti loppu, pitää ostaa aina kassillinen kerralla. Epäilen, että on siinä myydyin tollainen yksittäinen jäätelö. :p

      Poista
  5. Mä oon nauttinut keleistä ja tää on ollut paras vuosi aikoihin ❤ Mutta sataa saisi, luonto ja eläimet kärsivät. Mun kesäherkku on Superin lakritsajäde ❤ ja raparperipiirakka Alpron soijajätskillä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ollut paras kesä pitkään aikaan! Ehkä ens viikolla tulee sitä vettä, jos ei käy sitten niin kuin montaa kertaa tänä kesänä, ei ole tullut ennustuksesta huolimatta kuitenkaan. :/ Superin lakritsijäde on kyllä hyvä.

      Poista
  6. Mulle ei iske tuo Koppis, sen sijaan Amppariin en kyllästy milloinkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kelpaa kyllä Ampparitkin ja Murkut (Koppis on silti suosikki), mutta Leppikset saa mies syödä. :D

      Poista
  7. Ihan lempparisalaatteja, suolaisen halloumin ja makean joko vesimelonin tai mansikan liitto on täydellinen. <3 Ihanasti virtaa on kyllä tullut lisää, kiitos näiden hemmottelevien säiden, ihan jo pelottaa tuleva talvi.

    Aurinkoista sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuntuu, että energiaa on nyt vaikka mihin, toista on sitten marraskuulla, joten pitää nauttia nyt. <3

      Ihanaa sunnuntaita Tiia.

      Poista
  8. Täällä pohjoisessa ehti olla jo ainakin reilun viikon verran sellainen +10 ja tuullessa vielä vähemmän, joten kaiholla olen katsellut etelän lämpötiloja. Onneksi tänään on reilut 20, joten voi lähteä innolla ulos ja nauttimaan kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä ollut niin erilaista kuin täällä, mutta eikös teillä ollut siellä pohjoisessa viime kesänä aika lämmintä, kun me etelässä värjöteltiin toppatakeissa vai muistanko ihan väärin? :D

      Poista
  9. Kanasalaatti ja muutkin kanaruoat ovat tämän kesän herkkuja. Ihanan näköisen salaatin olet tehnyt. Halloumia olen vain kerran maistanut ja tykkäsin kyllä siitä grillattuna.
    Mukavaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloumi on just parasta grillattuna, jossain pitää paistaa ei sitä muuten syö. :p

      Aurinkoista sunnuntaita Outi. <3

      Poista
  10. Mulla taitaa olla suosikki halsteribroileri, mistä kirjoittelin muutamia päiviä sitten. Ollaan grillattu jo broileri jos toinenkin, kokonaisina. Maku on ihana ja siitä riittää parille päivälle meille kahdelle, joten hyvän maun lisäksi mukana ruoanlaiton helppous.
    Mulla on halloumia nytkin kaapissa, ja meinaan tehdä tätä salaattia - tykkään melonin ja suolaisen juuston combosta - joten kiitos reseptistä.

    Kivaa juhannusviikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonainen broileri maistuu niin eriltä kuin jotkut fileesiivut. Varmasti herkullista!

      Mukavaa juhannusviikon alkua sinnekin!

      Poista
  11. On tämä ollut huikea kesä - harmi, jos juhannuksena myrskyää. Meidän aktiviteetit Sauvon farmilla on pitkälti suunniteltu ulkotiloihin, mutta koska talossa on kaikki mukavuudet, siirretään ne sitten sisälle. Luonto kaipaa vettä!
    Halloumia tullaan meilläkin juhannuksena grillaamaan - ja vesimeloneita varmasti ostoskassiin poimitaan. Miehet haluavat lihaa, meistä naisista suurin osa kalaa, joten eiköhän jokaiselle jotain löydy.
    Ja mansikkakakku - kunnon kermainen - kuuluu juhannuskahveille!
    Ihania kesäpäiviä, Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi niin tyypillistä tuuria, että hienojen ilmojen jälkeen juuri juhannuksena oli joku karmea ilma. Tosin ehkä niitä veteen uppoajia olisi sitten vähemmän...

      Oo, mansikkakakku saa kyllä heti veden kielen päälle. Slurps! :p

      Ihanaa kesää Lady. <3

      Poista
  12. Kaikki kevyet raikkaat ruoat on hyviä kesällä.
    Halloumia olen syönyt kerran tyttöni luona, tykkäsin kyllä.
    Kivaa kesäkuun jatkoa sulle Jonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikas ja joku suolainen yhdessä on kyllä ihan parasta kesäruokaa.

      Mukavaa juhannusviikkoa sinne. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives