10 kysymyksen kesähaaste


1.  Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta.

Alkoipa heti haastavalla, koska reilun kahdeksan vuoden aikana kun olen blogia pitänyt, on tullut kerrottua itsestä yhtä sun toista. Kokeillaan kuitenkin, kolme asiaa joita et ehkä tiennyt minusta.

* Minulla on iso tatuointi oikeassa lapaluussa.
* En tykkää lainkaan sushista. Kylmät väreet menevät pelkästä ajatuksesta.
* Olen erittäin kärsivällinen.

2.  Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

 Olisi älytöntä sanoa, ettei olisi väliä. Tottakai sillä on. Välillä on todella turhauttavaa, kun on tehnyt postauksen, johon olen käyttänyt vähintään työpäivän verran aikaa kuvineen ja teksteineen. Itsestä postaus on todella hyvä ja sitten se kerääkin vähemmän lukijoita, kuin mielestäni huonommat postaukseni. Toki tähän vaikuttaa nykyään kaiken maailman älyttömät hakukoneoptimoinnit yms. mutta kuitenkin se mietityttää. Jos huomaan, että jotkut postausaiheet kiinnostavat enemmän, pyrin niitä myös toteuttamaan. Teen kyllä silti todella paljon asioita oman mieleni mukaan ja postaan aiheista jotka tuntuvat itsestäni hyviltä ja mielenkiintoisilta riippumatta siitä, luetaanko niitä paljoa vai ei. 

3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Ei mitenkään. Toki blogiminäni ei kerro täällä kaikkia yksityisasioita esim. parisuhteesta, mutta jos ajatellaan persoonaani niin se on sama täällä kuin se on reaalielämässäkin. Luulen, että tämän pystyvät allekirjoittamaan kaikki, jotka ovat minut myös livenä tavanneet. Toki saatan olla livenä jopa eloisampi, mitä blogissa kertomani introverttisuuden vuoksi voisi kuvitalla.


4. Mikä saa sinut nauramaan?

 Tilannehuumori, mieheni huonoakin huonommat vitsit. 

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Itseni toteuttamista, kasvamista ja henkireikää.

6.  Ketä läheistäsi ihailet?

Tätä ei tarvitse edes miettiä, edesmennyttä mummoani. En ole tuntenut ketään sitkeämpää, rohkeampaa ja kaikkia ihmisiä samanarvoisesti kohtelevaa ihmistä kuin mummoni oli. Parikymppisenä hän joutui jättämään Karjalassa sijaitsevan kotinsa lopullisesti. Sen jälkeen aloittamaan elämän tyhjästä muualla. Tämän jälkeen kasvatti kahdeksan lasta talossa, jossa oli yksi huone ja kylmä eteinen. Juoksevaa vettä ei ollut, joten pyykkivesi sulatettiin usein lumesta. Ei varmaan tarvitse sanoa, että ne pyykit pestiin käsin. Tämän jälkeen hän sai töitä kaupungilta, jossa oli töissä eläkkeelle asti 14 vuoden ajan. Sairaseläkkeelle jäätyään eläkepäivillään, hän kasvatti vielä minut. Silti eniten ihailemani ominaisuus mummossani oli se, miten hänelle kaikki ihmiset olivat aina saman arvoisia ja se, että kaikkia on kohdeltava tasavertaisina, aina. Tämä oli varmasti se vahvin juttu, joka tarttui minuun kotoa ja siksi onkin välillä vaikea katsoa nykymenoa, kun muut eivät ajattelekaan samalla tavalla. 



7.  Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Tohelointi. Kotonakin kävelen nopeasti, ihan kuin minulla olisi aina kiire. Siinä sitten usein kyynerpää, polvi tms. osuu johonkin kulmaan. Joskus yritän olla tietoisesti varovainen esim. siivotessa, mutta aina saan kolautettua itseni johonkin. Ei varmaan tarvitset sanoa, ettei minulla oikeastaan ole päiviä, ettei minulla olisi juuri tullutta mustelmaa tai paria parantuvaa sellaista.

8.  Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Olen hyvä kuuntelemaan ja lähelläni on helppo olla. Tätä kuulen palautteena paljon muilta ihmisiltä, että ympärilläni on tietynlainen aura ja monet sanovat, että tulivat puhuneeksi minulle enemmän kuin oli tarkoitus.

9.  Mikä sinusta tulee isona?

Eikös 40-vuotias ole jo iso? Isoin pyrkimykseni elämässä on varmasti olla tasapainoinen ja onnellinen ihminen, sitä tavoitetta kohti pyrin joka päivä.

10.  Uskotko onnellisiin loppuihin?

  Tietysti!


Rentoa torstaita kaikille!

Kuvat: Pixabay


  1. Kiva tutustua sinuun lisää.
    Mun esikuva olis myös mummi❤

    Ihanaa päivää Jonna😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos oppi jotain uutta. ^_^Luulen, että aika monenkin meistä esikuva on juuri mummo, mietin, että ovatkohan omat vanhemmat esikuviksi jotenkin liian lähellä. :D

      Aurinkoista torstaita. <3

      Poista
  2. Todellakin tunnistaa, olet aina aito oma itsesi. Niin totta tuo aura, sun seurassa tämäkin hätähousu hösääjä hiljakseen rauhoittuu. <3

    Tatuoinnista en muuten tiennytkään. :)

    Ihanaa torstaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö?!? Hmm. Mulla ei ole ikinä tainnut olla sellaisia vaatteita päällä, että se näkyisi vaikka iso onkin. :D

      Ihanaa viikonloppua Tiia. <3

      Poista
    2. En ole tiennyt en. Toisaalta tatuoinnit ovat niin yleisiä nykyään, ettei niihin välttämättä tule kiinnitettyä huomioita. Mulla ei ole tatuointeja muuten.

      pus. <3

      Poista
    3. Tuli mieleen, että jos sulla olis tatuointeja, ne olisi Disney-aiheisia, oon varma. :D

      Poista
  3. Tohelointi oli mulle ihan uusi piirre sinussa;) Pidän sinua hyvin harkitsevana ja rauhallisena naisena, joten "tohelointi" ei oikein istu siihen kuvaan, heh. Tosin olen itsekin ihan mestari lyömään polveni aina uudestaan ja uudestaan sängyn reunaan;) Ei vaan mene liikemuistiin sängyn mittasuhteet.

    Kvaa torstaita Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, säyngyn reunat, pöytien kulmat ja tuolien nurkat on täälläkin tulleet tutuiksi. :D

      Aurinkoista viikonloppua Sari. <3

      Poista
  4. Kiva haaste ja juuri sopivan pituinen kesäpäivällä tehtäväksi. Onnellisiin loppuihin on uskottava, jos ei usko, on toivo mennyttä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo, mitä sanot onnellisista lopuista.

      Samaa sinnekin Outi. <3

      Poista
  5. Mä en tiennyt, että sulla on tatuointi - vai onkohan meillä joskus aikoinaan ollut siitä puhetta :D

    Ja hei, mäkään en ymmärrä sushin makuelämystä. Ei vaan iske muhun, vaikka oon pari kertaa yrittänyt kasvisversiota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeasti muista. :D Se on kyllä sellaisessa paikassa, että jos mulla ei ole sellaista vaatetta, että näkyisi takaapäin yläselästä enemmän ihoa, se ei näy. Mut esim. venepääntie voi paljastaa jo vähän.

      Mäkin oon kokeillut myös kasvisversioita, oon todennut, et se suurin ongelma on se on riisi, millä se maustetaan (riisiviinietikka). Musta se riisi maistuu kamalalta, sitten jos sen upottaa vielä johonkin suolaiseen soijaan, niin on kyllä sellainen suolapommi, mitä mun makunystyrät ei arvosta. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives