TOP5 – Tämän hetken ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä. Esset ja Patyka omia muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Elokuu on ainakin itselleni vielä kesäkuukausi, mutta nyt kun näyttää siltä, että helteet olivat ja menivät, olen alkanut kääntämään ihonhoidossani katseen vähitellen syksyyn.

Mennyt kesä oli ensimmäinen ikinä, etten ottanut kertaakaan aurinkoa, en kertaakaan, en sekuntiakaan. Hyvin pieni päivetys mitä minulla on, on se, mitä olen saanut Rodoksen reissulla ulkona kävellessä ja kotona töihin pyöräillessä/kävellessä. Rodoksella yhtenä päivänä oli tarkoitus mennä rannalle aurinkotuoliin makaamaan, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi.  Kotona viime vuonna ostamani lepotuoli oli koko kesän alakerran varastossa, kun en viitsinyt hakea sitä ylös parvekkeelle.

Vähäisestä auringosta huolimatta koin, että ihoni kaipaa tänäkin vuonna kesän jälkeen perusteellista huoltoa. Niinpä aloitin puolitoista viikkoa sitten ihon tehohoidon, jota on tarkoitus jatkaa tämän kuun loppuun asti. Pärjään tällä hetkellä muutamalla tuotteella. Puhdistuksessa tykkään käyttää yleensä kolmea suosikkiani – Bioderman Misellivettä, Laponie of Scandinavian Puhdistusgeeliä ja Inari Cosmeticsin Puhdistusemulsiota. Jos minulla on jokin tehokas happo kuuriluontoisesti hivenen normaalia ahkerammin käytössä (kuten juuri nyt), kiinnitän huomiota siihen, että muut tuotteet olisivat mahdollisimman hellävaraisia ja hoitavia. On turha enää hapon lisäksi stressata ihoa millään muilla kovin aktiivisilla aineilla. 


*Byotea 18% Glycolic Acid Exfoliating Gel – Yleensä käytän näin vahvaa glykolihappoa talviaikaan, ehkä 1-2 kertaan kuukaudessa. Näin kesän jälkeen, kun haluan ihosta todella heleän, käytän yleensä kuukauden ajan kuuriluontoisesti tuotetta ahkerammin kerran viikossa. Jos tuntuu, että iho ei kuivu kerrasta liiaksi, saatan jonain viikkoina käyttää kuorintaa kaksikin kertaa viikossa. Tämä jatkuu kuitenkin vain kuukauden ajan. Kannattaa kuulostella omaa ihoa, mikä sille olisi sopiva määrä. Glykolihappo poistaa iholta kuolleet ihosolut ja stimuloi solujen uusiutumista, jolloin tuloksena on heleä, pehmeä ja tasainen iho. Käytön aikana on todella tärkeää suojata iho auringolta ja välttää auringonottoa.

*Esse Protect Oil – Kesällä en juurikaan käytä öljyjä, mutta syksyn tullen mikään ei ole parempaa iholle kuin hyvä öljy. Happoja käyttäessä iho suorastaan huutaa kunnon kosteutusta. Essen öljy on yksi suosikeistani. Se suojaa ihoa ilmansaasteilta. Pääraaka-aineena on käytetty ximeniaöljyä, joka suojaa herkkää ihoa, lisäksi se parantaa ihon mikroverenkiertoa. Öljyssä on miellyttävä pehmeä koostumus, ainakin omalle pintakuivalle iholle se imeytyy hyvinkin nopeasti. Tähän aikaan vuodesta en kuitenkaan tykkää levittää öljyä yksinään iholle voiteen päälle taputelle vaan sekoitan iltaisin öljyä muutaman tipan voiteen joukkoon. Se saa kasvot tuntumaan aamulla erityisen pehmoisilta. 

*Esse Hydro Moisturiser – Essen öljy ja voide ovat yhdessä täydellinen combo. Koska voide sisältää paljon öljyjä, niin Protect Oil sekoittuu sen joukkoon täydellisen pehmeästi, jolloin voide on edelleen mukavan tuntuinen levittää iholle. Aloe vera -pohjainen Hydro Moisturiser sopii Essen voiteista parhaiten iholleni. Paksuhko täyteläinen kermainen voide poistaa pintakuivuuden ja  vähentää ärsytystä. Iho näyttää kimmoisammalta ja tuntuu kosteammalta. Hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta. Levitän tuotecombon myös silmänympärysiholle, jolloin en tarvitse siihen erillistä voidetta. 

*Patyka Advanced Plumping Serum – Olen sanonut tästä seerumista täällä ylistyssanat niin monta kertaa, että melkein hävettää. Mutta uskokaa pois, Plumping Serum on yksi parhaista seerumeista mitä markkinoilla on tällä hetkellä. Hinta ei ole sieltä matalimmasta päästä, mutta koostumus on riittoisaa ja jos ihosi on kosteusköyhä, tämä antaa apua. Vesimäisen geelimäinen raikas koostumus on varmasti lähes kaikkien makuun. Kukapa ei haluaisi laittaa iholleen seerumia, joka kosteuttaa todella tehokkaasti, mutta tuntuu silti iholla kevyeltä ja raikkaalta? Sopii myös meikin alle, missä käytänkin sitä aamuisin tuomaan iholle sen kaipaamaa kosteutta. Seerumi on todellinen kosteuspommi. Hyaluronihapon lisäksi tuotteessa on käytetty merileviä ja Hexapeptide-11, jotka tehostavat kollageenin ja elastiinin tuotantoa kiinteyttäen ihoa. Seerumi on suunniteltu ikääntyvälle iholle, mutta sopii kaikille ihotyypeille. Tuoksu on mieto ja raikas.

*Kora Organics Face Balm – Superkosteuttava balmi, joka on loistava tuote mm. huulten kosteuttamiseen. Puikko on paksumpi kuin normaali huulivoide, mutta siitä on silti yllättävän helppo levittää tuotetta suoraan huulille. Face Balmia voi käyttää kasvojen iholle kuiviin tai erityishuomiota kaipaaviin kohtiin. Olen levittänyt tuotetta myös vartalolle esim. kuiviin kyynerpäihin ja kynsinauhoihin. Rauhoittaa ja antaa nopeasti helpotusta kuivuuteen. Yksi kikkani on käyttää tätä poskipäille meikin päälle antamaan luonnollista hehkua. Töpöttelen tuotetta varovasti suoraan puikosta, jolloin se antaa highligteria luonnollisemman kauniin kuullon iholle. Sisältää kookos- ja ruusunmarjaöljyjä sekä Noni-hedelmä- ja kehäkukkauutteita. Koostumus on sopivan jämäkkää, eikä balmi kulu huulilta liian nopeasti pois vaan pitää ne kosteutettuina pitkään. Tuoksusta erottuu selkeiten ruusunmarjaöljy, se saattaakin jakaa vähän mielipiteitä.


Hoidatteko ihoa erityisesti kesän jälkeen?


  1. Mulla on kamala kriisi ihon kanssa :D se on niin epäpuhdas, näppyinen, epätasainen ja inhottava meikata :/ yritän putsata tosi hyvin mutta tuntuu että kaipaa tehokkaampaa putsausta, otinkin siis tujummat tuotteet käyttöön. En tiiä onko kesä vai mikä, ketä syyttää ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina tää aika kun vuodenaika tavallaan vaihtuu, mä huomaan sen ihossani heti. :D Glykolihappo muuten auttaa just epäpuhtauksiin ja tohon epätasaisuuteen hei ekalla käyttökerralla, ihon tekstuurista tulee parempi, meikki helpompi levittää.

      Poista
  2. Mulla voi iho kesän reissulla (se on se meri-ilma) todella hyvin, olin suorastaan hämmästynyt. Nyt yritän rekonstruoida samaa rutiinia kotona, iho tuntuu nauttivan huolellisesta puhdistuksesta kaikkein eniten. Tuo Patykan seerumi kuulostaa taivaalliselta, olen vain kovin arka nykyään, parin allergiakohtauksen jälkeen, kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa... :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meri ilma tekee, mulla itseasiassa iho voi vieläkin paremmin ulkomailla kuin kotimaassa, en tiedä miksi. Luulen, et juurikin se meri, suola kuivattaa. :D Tosi ikävä, että olet saanut allergiakohtauksia luonnonkosmetiikasta, kunpa saisi jotenkin selville mikä ainesosa sen aiheuttaa, niin tietäisi vältellä. :(

      Poista
  3. Kesällä huomaan, että ihoni voi selvästi paremmin ja vähemmällä vaivalla. Talvella sitten lämpötilojen vaihtelut aiheuttavat esim. kuivumista ja ärsytystä iholla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpötilan vaihtelut ovat kyllä tosi pahoja iholla, myös keskuslämmitys kuivattaa ihoa todella paljon.

      Poista
  4. Mulla iho on voinut hyvin tänä kesänä, yleensä ongelmia on vasta talvella jos on ja sekin kuivuudesta. Tuota Patykan seerumia olis ihana kokeilla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kyllä iho voi aina kokonaisuudessaan paremmin, talvella ja syksyllä itsellä alkaa yleensä ongelmat.

      Poista
  5. Edelleen rasvailen ihoa vähän vähemmän kuin talvisin. Minun iho tykkää kesästä, mutta on talvisin ihan rutikuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin tyypillistä, että talvella keskuslämmitys ja lämpötilan vaihtelut kuivattavat ihoa. :(

      Poista
  6. Tuollainen tehokuuri kuulostaa kyllä hyvältä ☺ Taidan kuitenkin odottaa "virallisen" syksyn saapumista, olen vähän neuroottinen noiden vahvojen happojen ja auringon kanssa 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on paljon ulkona, niin suosittelen jättämään glykolihapon sinne lokakuulle. :D

      Poista
  7. Jonain päivänä munkin pitää kyllä esseen tutustua.

    Ihanaa päivää Jonna. 💙🤗💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ja nimenomaan tohon Sensitive-sarjaan,se on ainoa joka ei ärsyttäisi sunkaan nenää, koska tuoksuvat vaniljalle. ;)

      Ihanaa torstaita Tiia! <3

      Poista
  8. Toi Patykan seerumi kuulostaa siltä, että mä niin tarviin sen itselleni! Essen tuotteet kiinnostaa ihan hurjasti aina, kun niistä kerrot ja niitäkin oon halunnut ostaa testiin jo pitkään. Ehkä vihdoin nyt tulevana syksynä saan niin tehtyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on I-H-A-N-A! Esseltä kannattaa ehdottomasti testata tota Sensitive-sarjaa, se on mun lemppari, tietenkin myös kaakaokuorinta ja naamiot ovat loistavia. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives