30 kysymystä vuodesta 2019


Ennen vuoden loppumista on aina hyvä käydä läpi ja muistella mennyttä vuotta. En ole koskaan tehnyt yhtäkään uuden vuoden lupausta, joten niiden mahdollisen toteutumattomuuden pelossa ei ole vaikeaa mennyttä vuotta katsastaa. Miran blogia lukiessa vastaan tuli mielenkiintoiset 30 kysymystä, jotka käsittelivät mennyttä vuotta. Ajattelin, että tämähän olisi hyvä tapa koota kulunut vuosi yhteen. Muuntelin omatoimisesti muutaman kysymyksen mieleisekseni. ;)

Mistä tänä vuonna tekemästäsi asiasta olet erityisen ylpeä?

Tämä on helppo. Työpaikan kehityskeskustelussa rohkenin ottaa esiin oman jaksamiseni kahden työn yhteen sovittamisessa. Kesään asti oli todella hektistä, eikä minulle jäänyt juurikaan aikaa oikeille vapaapäiville, niin etten olisi kirjoittanut blogia tai käynyt kodin ulkopuolisessa työssäni. Asia järjestyi saman tien ja sain kodin ulkopuolisen työni työrytmin juuri sopivasti kohdilleen. Tämän jälkeen myös niille vapaapäiville on jäänyt aikaa. Entinen minäni ei kuunaan olisi uskaltanut ottaa tällaisia asioita avoimesti esiin, vanhempana olen oppinut vihdoin olemaan itseni puolella. 

Kuka oli inspiroivin ihminen, jonka tapasit tänä vuonna?

Tätä pitää oikein miettiä, en juurikaan ole tänä vuonna tavannut uusia ihmisiä. En osaa tähän hätään nimetä ketään.

Mikä lukemasi runo, kirja tai lehtiartikkeli sai sinut ajattelemaan uudella tavalla?

En voi sanoa, että mikään lukemani olisi saanut ajattelemaan minua uudella tavalla. Sen sijaan vahvistusta omiin näkökulmiini olen saanut monistakin jutuista. Ihan viimeaikaisin oli se, kun olemme mieheni kanssa puhuneet lähes koko vuoden aiheesta, miten kaikki lukeminen ei todellakaan ole sama asia, mutta monien on tätä vaikea ymmärtää. Pääasia kunhan lukee, tuntuu olevan mantra monella. Tätä samaa asiaa käsitteli sitten Hesarissa ilmestynyt kirjailija Laura Linstedtin artikkeli, joka loistavasti pohdiskeli juuri kyseistä aihetta. Kannattaa lukaista, juttu ei ole maksumuurin takana.

Mitkä musiikkikappaleet olivat sinulle merkittäviä tänä vuonna?

Huh miten vaikea, koska kuuntelen todella harvoin musiikkia. Silloin kun kuuntelen, kuuntelen niitä samoja vanhoja, mitä kuuntelin lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Jostain syystä musiikki ei ole samalla tavalla enää merkittävä asia kuin se oli vaikkapa teini-iässä. Yksi kappale on kuitenkin jäänyt mieleen. Merkittäväksi en sitä kuitenkaan kutsuisi. Asumme todella lähellä ravirataa ja raveissa usein soi musiikki kovalla. Jos ikkunamme on auki, raviradalta kuuluu kaikki selvästi (varsinkin ne musiikit ja kuulutukset). En ole koskaan ole ollut mikään Arttu Wiskari -fani, mutta koko viime kesän raveissa soi useampaan kertaan Suomen muotoisen pilven alla ja voi jösses, siinäpä oikea korvamato. Eli hyvä biisi siinä mielessä. :D

Mille asioille nauroit niin paljon, ettet saanut henkeä?

Nauran paljon, mutta todella harvoin minut saa nauramaan niin paljon, etten meinaa saada henkeä ja vedet valuu silmistä. Muistaakseni tänä vuonna ei tapahtunut kertaakaan niin, viime vuonna kerran.

Mitkä olivat vuoden suosikkielokuvasi?

John Wick 3. Tarviiko tätä edes selittää? John Wickit ovat parhaita toimintapläjäyksiä, mitä on tehty vuosikausiin.


Mitä pelkäsit vuoden alussa, mutta mitä et tänä päivänä pelkää?

Omaa jaksamista.

Mikä on lempimietelmäsi tältä vuodelta?

"Yesterday ended last night, today is a brand new day. And it's yours." Zig Ziglar

Millä keinoin pidit huolta itsestäsi tänä vuonna?

Pitämällä vapaa-ajan ja työn balanssissa.

Mitä asioita toivot vieväsi mukanasi myös uuteen vuoteen?

Ehdottomasti sen, että osaisin elää yhtä paljon hetkessä kuin tänä vuonna. Toivon myös etten ahnehdi liikaa töitä vaan osaan pitää vapaa-ajan töiden kanssa edelleen balanssissa.

Mitä asioita teit tänä vuonna, joita et ikinä olisi uskonut tekeväsi?

Kehityskeskustelussa avautuminen ja työpaikan palavereissa mielipiteideni kertominen uutena tulokkaana.

Mitkä olivat vuotesi suosikkiasiat?

Kesä, lomamatka puolison kanssa, mökkiviikonloppu parhaan ystäväni kanssa. Tietenkin myös se, että koeajan jälkeen sain talvella vakituisen työpaikan tämän blogin lisäksi. Tietenkin myös puolisooni rakastuminen uudelleen.

Mitkä olivat tärkeimmät tänä vuonna oppimasi asiat?

Hetkessä eläminen. Olin ennen kova suunnittelemaan kaikkia juttua, enkä edes tajunnut, paljonko ne stressasivat. Toki aina on asioita, joita pitää suunnitella, mutta turhien suunnittelematta jättäminen tai tulevista murehtiminen asioista mihin ei voi itse vaikuttaa, kevensivät kuormaa kummasti. 

Mikä on lempivalokuvasi tältä vuodelta?

Tämä on helppo, pyhitin sille jopa oman postauksen – Kun yksi kuva kertoo kaiken. Siinä kuvassa on kaikki. Kertoo myös jotenkin aivan täydellisesti omasta melko kokonaisvaltaisesta seesteisestä fiiliksestä tänä vuonna.

Mitä asioita haluaisit sanoa läheisillesi?

Minulla on edelleen maailman huikein aviomies. Sen olen sanonutkin hänelle monen monta kertaa kuluneena vuonna.

Missä paikoissa koit suurinta elämäniloa?

Varmasti lomalla Rodoksella, sekä ystävän mökillä lapsuudenmaisemissa.

Missä paikassa koit olevan eniten oma itsesi?

Kaikissa, olen aina oma itseni, jopa työpaikallani olen minä, vaikkakin työmoodissani.

Mikä oli lempiruokasi tänä vuonna?

Sitruunaista salviapastaa tuli syötyä useaan kertaan.


Miten selviydyit stressaavista ajoista?

Kulman takana oli odottamassa aina jotain parempaa.

Mitkä kehut vaikuttivat sinuun tänä vuonna?

Varmasti pomon antamat kehityskeskustelussa. Tiesin viimeistään silloin olevani oikeassa paikassa töissä.

Ketkä ihmiset saavat sinusta parhaat piirteet esiin?

Mieheni, paras ystäväni ja työkaverit, sekä tietenkin Tiia.

Mitkä tänä vuonna ostamasi vaatteet tuntuivat eniten sinulta?

Diane von Furstenbergin kietaisumekko. Katri Niskasen legginsit, joita olen pitänyt niin paljon, että pitää ostaa pian uudet.

Mitä et malta odottaa jättää taaksesi vuoteen 2019?

Jouluähkyn.

Mistä asioista ruoskit itseäsi, vaikka sinulla ei ollut siinä tilanteessa mahdollisuutta toimia muuten?

Olen jo aikoja sitten päässyt yli itseni ruoskimisesta. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Mitkä olivat parhaat tänä vuonna saamasi neuvot?

Ehdottomasti mieheltäni, joka jälleen kerran kesällä muistutti minua, että pitää aina ensiksi olla itseni puolella.

Mitkä olivat parhaat antamasi neuvot?

En tykkää oikeastaan neuvoa vaan enemmänkin kannustaa tekemään asioita eri tavalla. Neuvominen kuulostaa sanana jotenkin... no tiedätte. Mutta varmasti tuli sanottua tuosta samasta asiasta, mistä mieheni minua aina välillä joutuu muistuttelemaan.

Mitkä asiat jätit tekemättä, koska sinulla ei ollut aikaa?

Pitkät kävelylenkit jäivät kyllä vähiin. 

Mihin asioihin haluaisit panostaa tulevana vuonna enemmän?

Ainakin niihin kävelylenkkeihin. Edelleen suunnitelmissa roikkuu koko ajan se, että olisi myös kiva tehdä myös videomateriaalia edes kerran kuussa.

Mitkä piirteesi pääsivät tänä vuonna todella esiin?

 Kannustavuus, täsmällisyys ja tarkkuus.

Mitä toivot tapahtuvan vuonna 2020?

Olisin todella tyytyväinen ja onnellinen, jos vuosi 2020 sujuisi yhtä hyvin kuin vuosi 2019, joka jää historiaan ehkä yhtenä parhaista vuosista elämässäni koskaan. 

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020!

Kuvat: Pixabay

  1. Sama juttu mulla musiikin suhteen. En vuosikausiin ole aktiivisesti, enkä vapaaehtoisesti kuunnellut musiikkia, mutta jos joskus innostun (äärimmäisen harvoin tosin), niin sitten kuuntelen jotain ikivanhoja lemppareita nuoruusvuosilta. Musiikki ei mullekaan ole enää yhtään merkityksellinen asia, mikäköhän siinäkin on...?!

    Ihanaa uutta vuotta Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi musiikkijuttu on oikeasti todella jännä. Monet oman ikäiset kuuntelee edelleen sitä ihan yhtä paljon kuin teininä tai nuorempana kuunneltiin. Mähän olen jo aikoja sitten pudonnut kärryiltä kaikista uusista, ei hajuakaan mitä ne on. :D Enemmän koen musiikin sellaisena turhana ärsykkeenä ja olen mieluummin ihan hiljaisuudessa. Luulen, että jos asuisin jossain maalla, jossa olis aina hiljaista muuten, voisi olla, että musiikin kuuntelu alkaisi maistumaan taas enemmän. Kaupungissa kaiken ylimääräisen hälinän, jota myös mun toisessa työssä on, niin sitä kaipaa ennemmin sitä hiljaisuutta.

      Hyvää uutta vuotta Sari. <3

      Poista
  2. Oli uutta, että tykkäät John Wick leffoista. 😍Hyvää uutta vuotta Jonna. Toivottavasti vuonna 2020 nähdään. 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän rakastan kaikkia kunnon toimintapläjäyksiä. Harmi, et nykyään kaikki pyörii niissä melkein joidenkin huumejuttujen ympärillä muutamia harvoja lukuunottamatta ja ne aiheena ei kiinnosta sitten pätkääkään.

      Hyvää uutta vuotta! Todellakin nähdään, otetaan se vaikka järjestelyn alle, et saadaan se video tehtyä. <3

      Poista
  3. Ihanaa, että olet onnellinen miehesi kanssa. <3 Mä en edes tiedä kuka tai mikä on John Wick, apua. :D Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa ihmeessä kuka John Wick on. Legenda. :D

      Hyvää uutta vuotta. <3

      Poista
  4. Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2020, olkoon se ainakin yhtä hyvä kuin vuotesi 2019 <3

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla, että tää vuosi on ollut parhaimmista vuosista ikinä sulla :) Ite oon iloinen, et tä vuosi ja vuosikymmen loppuu, kovasti toivon että ens vuos oisi parempi :) Kaikkea hyvää ja kivaa ensi vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan olisi uskonut, et kaiken jälkeen, saisin kokea tällaisen vuoden. Toivottavasti tää uusi vuosi menee yhtä hyvin.

      Hyvää uutta vuotta! <3

      Poista
  6. Sinulla on ollut hyvä vuosi ja se on kyllä näkynyt postauksissakin ja kuvissa! Onnellista ja valoisaa uutta vuotta sinulle ja rakkaallesi, Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kanssa, että se on näkynyt täällä bloginkin puolella ja olen siitä aika avoimesti kertonutkin. Jutut ovat hivenen toisenlaisia kuin vielä viisi vuotta sitten.

      Samaa sinne Lady. <3

      Poista
  7. Jaksamisen kanssa olen paininut minäkin. Onnellista uutta vuotta, Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä jaksamiseen.

      Hyvää uutta vuotta sinnekin. <3

      Poista
  8. Tosi mahtavaa, että oot löytänyt balanssit työn ja vapaa-ajan välillä, se kun on niin tärkeää ♥ Susta kyllä huokuukin blogin läpi seesteisyys ja onnellisuus!
    Onnea ja iloa uuteen vuoteen 2020 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisellä pitää olla vapaa-aikaa, elämä ei voi olla pelkkää työtä niin se vaan on. Mitä enemmän tulee ikää, sen helpommin tajuaa, että elämä on muutakin kuin työtä varten. Työtä kun tekee sen verran, että tulee toimeen, se riittää. Minkään maallisen mammonan keräily ei itseäni ole koskaan kiinnostanut. :)

      Ihanaa uutta vuotta Maikku! <3

      Poista
  9. Kiva postaus tämäkin, mutta täytyy palata ajan kanssa blogisi pariin paremmin. Koukutuin! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tuija, että koukutuit.

      Hyvää uutta vuotta sinne. :)

      Poista
  10. Oikein hyvää uutta vuotta! Omalla kohdalla 2019 oli samalla kertaa upea ja inhottava. Tai no ainahan elämässä on kolikon molempaa puolta, mutta jotenkin viime vuoden vaihtelut oli erityisen ääripäitä. Toivon 2020 tasaisempaa, tai että ainakin osaisin suhtautua vaihteluihin rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tollaiset ääripäiden vaihtelut jäävät vahvasti mieleen. Toivottavasti ensi vuosi on tasaisempi. Omalla kohdalla oli niin outoa, että kerran oli tasaista ja onnellista, toivottavasti jatkuu samalla tavalla. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives