Vuoden parhaat 2019 – Kosmetiikka

*)Sisältää mainoslinkkejä

Joko luulitte, ettei minulta tule tällä kertaa vuoden parhaita? Ei hätää, kyllä tulee, mutta hyvin erilaisena kuin ennen. Olen useana vuonna saattanut valita meikki- ja ihonhoitotuotteet erikseen. Tänä vuonna tein kuitenkin toisin. Kuten olen aiemmin kertonut, olen ollut tänä vuonna ronkelimpi kuin koskaan testaillessani uusia tuotteita. Olen myös rajoittanut isolla kädellä tuotteiden määrää, mitä vastaanotan testattavaksi. Lookfantasticin Beauty Boxin vastaanottamisen lopetin sen jälkeen, kun olin pohdiskellut teille asiaa syyskuussa. En vain halua kotiini enää yhtään tuotetta tai tavaraa, joita en oikeasti halua. En, vaikka tämä blogi on toinen työni ja tuotteet ovat työkaluja pitämään tätä pystyssä. 

Tämän vuoksi valitsin tällä kertaa vuoden parhaat -postaukseen kymmenen tuotetta. Mukana on niin meikkejä, ihonhoitoa kuin hiustenhoitoakin. Nyt puhutaan oikeasti sellaisista tuotteista, joita olen vuoden aikana käyttänyt niin paljon, että olen ostanut niitä lisää. Paitsi kahta tuotetta, koska niistä riittää ikuisuuden. Joten nämä eivät ole tuotteita, joita olen vain testaillut blogia varten vaan sellaisia, joita olen oikeasti käyttänyt paljon. Suurta osaa päivittäin. Ne eivät ole välttämättä ilmestyneet tänä vuonna, mutta ne ovat sellaisia, joihin minä olen vuoden 2019 tutustunut. Mainitsen kaikista tuotteista hinnat ja klikkaamalla tuotteen nimeä, pääsette sen ostopaikkaan.

Pidemmittä puheitta lähdetään kurkkaamaan vuoden 2019 kymmenen parasta kosmetiikkatuotetta. 

Vuosi 2019 oli vuosi, jolloin hurahdin Paula´s Choicen tuotteisiin. Muutenkin hyvä ihoni ei varmaan koskaan ole voinut yhtä hyvin kuin se voi nyt. Lisäksi tuotteissa on hinta/laatusuhde enemmän kuin kohdillaan.

*Paula's Choice Calm Mineral Moisturizer SPF 30 (normal to oily skin) 36€ – Olen käyttänyt tuotteesta molempia versioita, mutta suosin omalla ihollani tätä enemmän kuin kuivan/normaalin ihon versiota. Päivävoiteet jotka sisältävät aurinkosuojan, ovat usein siitä hankalia, että ne jättävät makuuni aivan liian kiiltävän ja rasvaisen pinnan meikin alle, josta en tykkää yhtään. Sen sijaan tämä toimii pintakuivalla sekaihollani loistavasti. Päivävoiteessa on mineraalisuoja, tämän vuoksi heti levityksen jälkeen voide jättää iholle "muumiefektin" eli iho on valkoinen. Vajaan minuutin odottelun jälkeen valkoisuus katoaa. Valkoisuuden katoamisen jälkeen pidän erityisen paljon siitä, miltä ihoni näyttää. Jättää puolihimmeän pinnan ja toimii jopa eräänlaisena primerinä iholla. En ole tämän jälkeen levittänyt iholle muuta erillistä primeriä kuin hivenen mattaavaa t-alueelle. Testasin voiteen käyttäytymistä eräs päivä ääriolosuhteissa. Levitin aurinkosuojan jälkeen t-alueelle mattaavaa primeriä ja päälle vain ohuen värillisen päivävoiteen ja uskokaa tai älkää, ihoni ei kiiltänyt edes pitkän työpäivän jälkeen. Värillinen päivävoide pysyy koko päivän siistinä, eikä vajoa huokosiin. En lisää iholleni päivän aikana puuteria tai edes painele sitä puuteripapereilla. Toki iho ei ole päivän loputtua täysin matta, mutta sellaisesta en pidäkään vaan suosin ennemmin luonnollista hehkua – my skin but better.

*Paula's Choice The UnScrub 29€ – Tuotetta kuvaillaan miedosti kuorivaksi puhdistustuotteeksi. Yleensähän tällaiset ovat sellaisia, ettei niitä voisi kuvitellakaan käyttävänsä joka päivä, koska ainakaan oma iho ei mekaanista kuorintaa kovinkaan usein kestä. Tämä on kuitenkin ihan supertuote silloin ensimmäisen vaiheen puhdistukseen, kun iholla on paksu kerros meikkiä tai aurinkovoidetta. Tuotteesta erikoisen tekee se, että paksuhko voidemainen puhdistaja sisältää suurehkoja todella pehmeän pyöreitä biohajoavia jojobarakeita. Ne ovat itseasiassa niin pehmeitä, että ne hajoavat jo siinä, kun tuotetta hetken aikaa pyörittelee iholle. Tämä oli aluksi outoa, että nytkö ne kuorivat partikkelit katosivat? Mutta sitten tajusin tuotteen nerokkuuden, ne pysyvät koossa juuri sen aikaa, että iholta saa pyöriteltyä kunnolla paksun meikin pois tai vaikeasti pestävän aurinkovoiteen. Tällä ei yksinkertaisesti voi ylikuoria ihoa. Jättää ihon mielettömän pehmeäksi, eikä lainkaan kuivan tai kiristävän tuntuiseksi. Paula's Choice ei käytä tuotteissaan hajusteita ja tässäkään ei ole muuta tuoksua kuin sellainen täysin tuoksuttoman tuotteen tyypillinen tuoksu. 

*Paula's Choice Rehydrating Moisture Mask Normal to Dry 33€– Jos ei tykkää tuhdeista voidemaisista naamioista, niin tässä on voidemainen naamio, jonka koostumus on siitä huolimatta yllättävän kevyttä ja pehmeää. Naamion voi antaa vaikuttaa iholla, vaikka puoli tuntia ja pyyhkiä ylimääräiset pois. Moisture Mask on kuitenkin niin hyvin ja helposti imeytyvää, että paras tapa on käyttää sitä yönaamiona. Tapa jolla itse käytän sitä. Levitän naamiota ihan lopuksi muiden tuotteiden päälle ohuen kerroksen, odottelen viisi minuuttia ja menen nukkumaan. Aamulla iho tuntuu pehmeältä ja joustavalta, näyttää kimmoisalta, on hyvin kosteutettu ja heleä. Sisältää jojobaöljyä, E-vitamiinia, glyseriiniä sekä aminohappoja. Tykkään tästä esimerkiksi paljon enemmän kuin syksyllä ilmestyneestä ja paljon hehkutetusta *Super Hydrate Overnight Maskista, joka ei mielestäni kosteuta ihoani läheskään yhtä hyvin kuin tämä. Koen lisäksi Rehydrating Maskin ihoa rauhoittavampana, kun taas Super Hydrate Overnight Maskia en laittaisi, jos ihoni on stressaantunut tai reagoiva. 


Dr. Barbara Sturm Enzyme Cleanser 60€ – Jauhemainen Enzyme Cleanser ei sinällään ole uusi keksintö,  olen käyttänyt samantapaisia puhdistustuotteita niin Dermalogicalta kuin japanilaiselta DHC:ltakin. Sturmin tuote ei kuitenkaan sovellu jokapäiväiseen käyttöön kuten esim. Dermalogica vaan sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa. Jauhetta käytetään siten, että sitä ripotellaan hivenen kämmenelle, lisätään vähän lämmintä vettä, jonka jälkeen sen voi hieroa pehmeäksi vaahdoksi. Tämän jälkeen tuote levitetään kostutetuille kasvoille ja pyöritellään kostein sormin iholle. Lopuksi huuhdotaan lämpimällä vedellä. Jos haluaa tehostaa vaikusta, kannattaa tuotteen vaikuttaa iholla 5 minuuttia ennen poishuuhtelua, jolloin se toimii eräänlaisena syväpuhdistavana naamiona. Tuotetta voi vaahdottaa myös toisen puhdistustuotteen kanssa. Oma suosikkicomboni on sekoittaa Enzyme Cleanseria CeraVen Hydrating Cleanserin kanssa. Jolloin pesutulos on tietenkin astetta hellävaraisempi. Tekee kasvoista puhtaat, mutta ei narskuvia eikä kiristäviä. Enzyme Cleanser poistaa ihon pinnalta kuivaa ihosolukkoa, sillä koostumus sisältää C-vitamiinia ja entsyymejä, tehden ihosta raikkaan. Puhdistuksen jälkeen tuntuu, että muut tuotteet imeytyvät iholle aivan eri tavalla. Iho pysyy kirkkaana ja sileänä.

*Skincity Skincare 24H Rich Emulsion 33€ – En oikeasti muista milloin viimeksi olisin ihastunut yhtä paljon näin edulliseen voiteeseen. Varmaan monet blogiani pidempään lukeneet tietävät, että isoin osa omista voidesuosikeistani on ihan eri hintaluokkaa. Joten jos näin edullisesti saa voiteen, joka miellyttää myös minua, niin silloin puhutaan huipputuotteesta. Voiteessa on omega-tuotemainen tuoksu, joka on mieto. Joten se ei jää leijumaan vaan haihtuu nopeasti levityksen jälkeen. Parasta voiteessa on se, että vaikka se on ravitseva, sen koostumus on erittäin kevyttä. Imeytyy ihoon välittömästi, joten sopii loistavasti meikin alle. Omega-rasvahapot, skvalaani ja keramidit hoitavat ihoa. Sisältää myös A-vitamiini pienissä määrin, joten sopii hyvin ikääntyvälle iholle, sillä voide tasoittaa ja siloittaa ihon pintaa. 

Bioeffect EGF Essence 95€ – Vesimäinen hoitovesi hurmasi minut täysin kosteuttavuudellaan. Vaikka koostumus on ohuempaa kuin esim. Whamisan hoitovesissä, koen tämän vieläkin kosteuttavammaksi, kiitos sen sisältämän EGF:n. Koostumus on hajusteeton. Lisäksi Bioeffectin tuotteet sopivat hyvin herkällekin iholle ja ne ovat hyvin siedettyjä. Tartunkin niihin usein silloin, jos ihoni reagoi ikävästi esim. stressin vaikutuksesta. Jo yhdellä kerroksella hoitovettä saa iholla mielettömän pehmeän pinnan. Olen vähän siitä outolintu, että käytän hoitonesteitä enemmän aamuisin kuin iltaisin, vaikka niitä toki voi hyvin käyttää sekä että tai oikeastaan tämä on se suositus. Minusta hoitovedet tekevät täydellisen ihon pinnan meikkiä varten. Tätäkin lutraan yleensä aamuisin puhdistetulle iholle kolme kerrosta, jolla saan iholle aikaan kunnon plumped-efektin, sen jälkeen lisään vain seerumin ja maailman paras meikkipohja on valmis. 


Sisley Hair Rituel by Sisley Pre-shampoo Purifying Mask syväpuhdistava hiusnaamio 88,50€ – Kuka tiesi, että Sisleylla on myös hiustuotteita? Olen pitkään etsinyt täydellistä pre-shampoota eli syväpuhdistavaa tuotetta jota käytetään ennen shampoopesua. Monet tällaisista tuotteista tuntuvat itsestä liian peseviltä ja voimakkailta. Esim. rakeellisesti kuorivat eivät ole lainkaan makuuni. Sisleyn ohuehko voidemainen tuote levitetään päänahkaan. Annostelu on helppoa suoraan pullosta tarkan ohuen kärjen avulla. Sillä saa ihan jakaus kerrallaan laitettua aineen nopeasti. Tämän jälkeen hieron vielä tuotteen sormin, että sitä varmasti on joka paikassa. Annan vaikuttaa kymmenisin minuuttia. Teen tämän yleensä kerran viikossa ja saunapäivänä. Naamio imee epäpuhtaudet ja talin, sekä rauhoittaa päänahan ihoa. Huuhtoutuu pois helposti. Tuotteessa on raikas aika unisexmäinen tuoksu, joka on koukuttavan ylellinen. Tuoksu ei kuitenkaan jää hiuksiin enää niiden kuivuttua. Vaikutusajan jälkeen hiukset pestään normaalisti ja lisätään hoitoaine. Hiukset ovat käytön jälkeen ilmavat, pehmeät ja pysyvät puhtaina pidempään. Sisältää mm. valkoista savea, teeuutetta, E-vitamiinia sekä puuvillansiemenuutetta.


Kora Organics Noni Glow Face Balm 27,90€ Superkosteuttava balmi, joka on loistava tuote mm. huulten kosteuttamiseen. Puikko on paksumpi kuin normaali huulivoide, mutta siitä on silti yllättävän helppo levittää tuotetta suoraan huulille. Face Balmia voi käyttää kasvojen iholle kuiviin tai erityishuomiota kaipaaviin kohtiin. Olen levittänyt tuotetta myös vartalolle esim. kuiviin kyynerpäihin ja kynsinauhoihin. Rauhoittaa ja antaa nopeasti helpotusta kuivuuteen. Yksi kikkani on käyttää tätä poskipäille meikin päälle antamaan luonnollista hehkua. Töpöttelen tuotetta varovasti suoraan puikosta, jolloin se antaa highligteria luonnollisemman kauniin kuullon iholle. Sisältää kookos- ja ruusunmarjaöljyjä sekä Noni-hedelmä- ja kehäkukkauutteita. Koostumus on sopivan jämäkkää, eikä balmi kulu huulilta liian nopeasti pois vaan pitää ne kosteutettuina pitkään. Tuoksusta erottuu selkeiten ruusunmarjaöljy, se saattaakin jakaa vähän mielipiteitä.

by Raili Pro Glow Perfecting Foundation 42€ –  Raili on omistanut koko uransa kauneudelle ja hän jos kuka tietää millaisista meikkipohjista me suomalaiset hivenen iäkkäämmät ihmiset pääsääntöisesti tykkäämme. Luonnollinen lopputulos on ainakin minulle aina tärkeintä. Toisille se on täysin peittävä instameikki, toisille taas luonnollinen meikkipohja on sen omimman meikkin ehdoton edellytys. Hyvinä ihopäivinä, kun haluan täydellisen my skin but better -lookin, olen levittänyt voiteen tavoin meikkivoiteen kosteuttavan primerin päälle ihan sormin. Jos taas haluan hivenen peittävämmän lopputuloksen, kerrostan sitä siveltimellä tai beautyblenderilla vielä toisin kerroksen sen sormin levitetyn kerroksen päälle. Meikkivoide tasoittaa hyvin kevyesti ihoa, se antaa oman ihon kuultaa läpi kuitenkin niin, että se tekee siitä paremman näköisen. Samalla kun meikkivoide tasoittaa ihoa, se myös hoitaa sitä. Sisältää mm. puolukka ja E-vitamiinia. Koostumus on ohuen emulsiomaista. Sormin levittäessä kannattaa olla ripeä, sillä tuote istuu hyvin nopeasti kasvoille, jonka jälkeen sitä ei pysty enää työstämään. Tämä on se ominaisuus, jonka vuoksi tuote pysyy loistavasti kasvoilla liikkumatta tunnista toiseen. 

Giorgio Armani Eyes to Kill Stellar luomivärit 39€ – Siinä vaiheessa kun omistan näitä luomivärejä useammassa sävyssä, on helppo arvata, että olen löytänyt tuotteen, josta en hevillä luovu. Muutenkin Armani on meikkibrändi, josta ihmiset puhuvat liian vähän. Jos nyt pitäisi meikata kasvot lopun elämää yhdellä brändillä, tekisin sen luultavasti Armanin tuotteilla. Ripsivärin tosin joutuisin lainaamaan Sensailta. Varsinkin luomiväreissä Armani on omaa luokkaansa, jos pitää luonnollisesta meikistä ja haluaa tehdä silmämeikin nopeasti, vaikka vain yhdellä sävyllä ja vieläpä sormin. Se mitä allekirjoittanut harrastaa paljon. Eye Tint -luomiväreistä olen puhunut blogissani jo vuosia, joten niistä ei kannata jatkaa. Ne ovat edelleen käytössä, mutta tänä vuonna löysin myös nämä lasisissa napeissa olevat Eyes to Kill Stellar -luomivärit. Olin myyty heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Stellarien koostumus on untuvan pehmoista ja kermaista. Ne jäävät luomelle upean hehkuviksi, jopa aavistuksen märän näköisiksi, joka sai ensin epäilemään niiden pysyvyyttä luomella. Olin väärässä. Jopa omissa ongelma silmissäni väri pysyy koko päivän täysin muuttumattomana, se ei vajoa juonteisiin tai vajoa luomivakoon edes tällaisen nelikymppisen ei niin kimmoisilla luomilla. Koska koostumus on kermaista ja helpoosti levittyvää, näitä on helpompi työstää pidempään luomella kuin nopeasti kuivuvia Eyes to Kill -luomivärejä. Olen usein tehnyt meikin niin, että ensin vain sudin nopeasti luomivakoon varjostuksen aurinkopuuterilla hyvin suurpiirteisesti, jonka jälkeen vain taputtelen liikkuvalle luomelle sormin Stellarin jonkin sävyn, joka sinä päivänä sattuu miellyttämään silmää. Silmämeikki joka kestää koko päivän, on valmis kahdessa minuutissa.

Mitkä olivat kosmetiikkasuosikkisi vuonna 2019? Oliko suosikeissani tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


  1. Tuota Railin meikkivoidetta pitää käydä testaamassa, hänen ammattitaidollaan voi tosiaan odottaa laatua ja juuri oikeanlaista lopputulosta. Oletko testannut Armanin Eyes to Kill -ripsaria? Teki ainakin minun ripsistäni huikean pitkät ja näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, jos haluaa todella luonnollisen meikkipohjan.

      Itseasiassa olen, tein siitä vuosia sitten jutun blogiinkin. Ihanaa jälkeähän se tekee, mutta se on suttua mun silmien alla tunnissa. :D En tajua miksei se pysy, kun luomivärit pysyy kuin tauti.

      Poista
  2. Pari tuttuakin oli. :) Luulen ettei tarvitse edes luetella vaan tiedät jo omat suosikit, Sensai, Lauder, essencen kulmakynä muuten ja tuoksuna taas D&G. Oma postaus tulossa suosikeista, mutta vilahtaisipa aurinko, että saisi kivoja kuvia.

    Mukavaa tiistaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä koska tehdään susta vielä parempi tuoksu kuin D&G, siihen voi mennä aikaa. ;(

      Samaa sinnekin Tiia. <3

      Poista
  3. Railin ja Paulan tuotteet ovat testaamatta mutta kiinnostaisi kyllä.
    Paljon oli uusia tuotteita tässä.

    Mukavaa viikon jatkoa Jonna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Railin tuotteet on ihania! Paulan taas sopii hyvin sellaisille, jotka haluavat simppeliä ihonhoitoa hajusteettomuudella ja mahdollisimman vähän iho ärsyttävillä ainesosilla.

      Ihanaa viikkoa Maikku. <3

      Poista
  4. Kaikki kuorinta-aineet ja naamiot on ihania. Essencen peitevoide ja Rimmelin aurinkopuuteri ovat olleet kovassa käytössä, joten ne voisi olla viime vuoden suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimmelin aurinkopuuteria en ole muistaakseni ikinä kokeillut, sen sijaan markettituotteista Isadoran aurinkopuuteri on ehdoton oma lemppari. :)

      Poista
  5. Mitään näistä en ole itse ikinä kokeillut, mutta todella moni on sellainen, mitä ehdottomasti vielä haluan testata! Kiitos tästä kattavasta ja mielenkiintoisesta postauksesta, oli ihan mahtavaa lukea sun vuoden suosikeista :) Mä itse ihastuin viime vuonna esimerkiksi Huxleyn ja Senja Cosmeticsin tuotteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Linda. Multa oli jotenkin jäänyt tää sun kommentti välistä ja siksi vastailen vasta nyt. :)

      Poista
  6. Nää oli itseasiassa kaikki mulle uusia, joten samoja ei osunut :D Mä luotan meikeissä Essencen tuotteisiin! Ne on olleet jo pitkään suosikkeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Tosin aika paljon erikoisiakin merkkejä mukana, joten sinällään ei ihme. :)

      Poista
  7. Paula's Choice on tuttu, mutta nàità muita tuotteita en tunnekkaan, tàytyy laittaa muistiin, nàitàhàn pitàà kokeilla. Asiasta toiseen...eikòs sullakin ollut se Skincityn joulukalenteri, olisi kiva kuulla mità tykkàsit ja olisiko mahdollisesti tulossa jonkilaista tuotepostausta? Ne oli mulle aika vieraita, mutta todella kiinnostavia tuotteita ja ihastuin esim.samantien Skin Ceuticalsin kasvovoiteeseen, onko se esim. sinulle tuttu? Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tätä kyseltiin multa aiemminkin ja vastasin kyselijälle, et tykkäsin. Instastoriesissa esittelin tosiaan joka päivä sisällön ja kerroin, jos joku oli mulle entuudestaan tuttu tuote ja huippu. Kokonaisuutena näin jälkikäteen sanoisin, että tykkäsin kalenterista, mutta se sisälsi liian paljon samanlaisia tuotteita - kuorintoja. Niitä oli paljon jos vertaa seerumeihin tai voiteisiin. Skin Ceuticalsils on mahtava sarja, mutta toi kasvovoide ei ollut itselle tuttu.

      Poista
  8. Kiitos tästä! Tuo hoitovesi kiinnostaa ja skin cityn kosteusvoide. Ja Paulan tuotteet kans. Haluaisin hieman edullisemmat ja silti tehokkaat ihonhoitotuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Paulan tuotteita, vaikka pakkaukset ei herätä mitään intohimoja, ne on suht edullisia (Skincitylla usein vielä -20%), mutta silti todella tehokkaita. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives