Suklaakakkua genovalaisittain


Genovalainen suklaakakku on nopea pyöräyttää ja syntyy vain muutamasta raaka-aineesta. Ainoan pienen jännitysmomentin kakun tekoon tekee se, että munat vatkataan vesihauteen päällä. Se antaa kakulle tarvittavan kuohkeuden ilman leivinjauhetta. Kannattaa rohkeasti yrittää, ei se kovin vaikeaa ole. En ollut moista aikaisemmin itse ikinä tehnyt ennen kuin leivoin kakkua ensimmäistä kertaa. Ruoanlaiton yksi hauskimpia puolia on se, että aina voi rohkeasti kokeilla jotain uutta. Kakusta tulee todella mehevä ja se vie kielen mennessään.

Genovalainen suklaakakku
(kuudelle)

4 munaa
100 g hienosokeria
80 g vehnäjauhoja
20 g tummaa kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
20 g kirkastettua voita sulatettuna ja jäähdytettynä
120 g vadelmahilloa
tomusokeria pinnalle
50 g vadelmia (tuoreita) koristeeksi

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan n. 20 cm:n kokoinen kakkuvuoka. 

Pane munat ja sokeri isoon kulhoon. Täytä kattila puolilleen vedellä ja kuumenna vesi höyryäväksi. Nosta kattila liedeltä ja nosta kulho kattilan päälle, niin ettei se kosketa veteen. Vatkaa sähkövatkaimella 5-10 minuuttia tai kunnes vaahto on paksua, se on kaksinkertaistunut ja vatkaimen jälki näkyy. Seoksen tulee olla lämmintä, ei kuumaa. Nosta kulho kattilan päältä ja jatka seoksen vatkaamista kunnes se on kylmää.

Siivilöi jauhot ja kaakaojauhe yhdessä muna-sokerivaahtoon ja kääntele seos varovasti isolla metallilusikalla joukkoon. Älä sekoita liikaa, jottei vaahto laske. Kääntele joukkoon voisula varovasti, mutta nopeasti. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla 25-30 minuuttia tai kunnes pinta on kimmoisa ja kakku irtoaa vuoan reunoista. Kumoa kakku ritilälle, pane sen päälle toinen ritilä. (tai uunipelti) Käännä kakku niiden avulla oikein päin ja nosta ylempi ritilä pois ja annan kakun jäähtyä.

Halkaise jäähtynyt kakku kahtia. Levitä väliin vadelmahilloa ja nosta toinen puolikas päälle. Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria, koristele vadelmilla ja siirrä varovasti tarjoilualustalle.

Kirkastetun voin teko:
Tarvitset kakkuun 40 g kirkastamatonta suolatonta voita. Sulata voi sekoittamatta miedolla lämmöllä kattilassa. Kaada kirkas voi varovasti toiseen astiaan ja jätä valkoinen sakka kattilaan. Kirkastettu oi säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa neljä viikkoa.

Maukasta sunnuntaita kaikille!

  1. Lääh miten hyvännäköinen kakku! Täytyykin testata tuota vesihaudehommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan miten ekalla kerralla jännitti vesihauteessa vatkaaminen, mut onnistuin. :D

      Poista
  2. Nonni, tässä taas uusi ihana resepti listalle. Kuinkahan paljon näissä kotihommissa tulee pian pyöristyttyä. Ilo on todellakin otettu irti herkuista.

    Sydämellistä sunnuntaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, monet kertoo jo nyt kulkevansa verkkareissa, kun muut housut ei mahdu päälle. :D Mähän en liiku muutenkaan, joten syön normisti niin ei tässä hätää. :p

      Ihanaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  3. Oi miten ihanan näköistä kakkua <3 Minä tein tänään suklaisia vohveleita ja päälle pöräytin oikein kermavaahdot. Oli kyllä herkkua!
    Mukavaa päivää sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelin himoissani olen monta kertaa miettinyt vohveliraudan ostoa, ovat meinaten asia, jota todella kaipaan.

      Samaa sinne Outi. <3

      Poista
  4. Suklaan ja vadelman liitto on kyllä herkullinen ♥

    VastaaPoista
  5. Oi, kuulostaa namilta ja kun jään lomalle, on pakko kokeilla 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Mun talviloma tuli just vietettyä, kesälomaa odotellessa, vaikka siitä tulee takuulla erilainen kuin mikään lomani. Toivottavasti ensi vuonna pääsee nauttimaan taas normaalisti lomasta. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives