Kreikkalaiset feta-sitruunalihapullat Balsamicon tapaan


Tänä vuonna ei päästy Kreikkaan, mutta päätettiin, että Kreikka tulee meidän luokse ruoan osalta. Tapanani on ollut maistella ravintoloissa käydessämme Rodoksella nimenomaan paikan lihapulla-annoksia. Niistä on monia erilaisia variaatioita paikasta riippuen, mutta mikään ei edelleenkään ole vetänyt vertoja Balsamicossa tarjoiluille lihapullille. Niiden raikas maku oli itselleni aikoinaan todella uutta ja annoksesta tulikin sellainen, joka oli syötävä ainakin kerran loman aikana. Ne maistuvat tuulahdukselta Välimerta.

Kaipaan edelleen suuresti jo pari vuotta sitten kuopattua Balsamicoa. Rodokselle ulkona syödessä on oppinut sen, että se ei kerro yhtään mitään ravintolan tasosta, että se on täysi vaan aika usein se tarkoittaa sitä, että paikassa sattuu vain olemaan agressiivisimmat ja parhaat sisäänheittäjät, ruoan ollessa melko ala-arvoista. Ihan muutama paikka tekee tähän poikkeuksen, mutta ne paikat pitää "tietää". Olemmekin oppineet sen, että yleensä helmet ovat piilossa sivukaduilla ja usein niissä ei sen vuoksi istu juuri kukaan. Kannattaa lomalla rohkeasti kokeilla näitä paikkoja, jos ne näyttävät muuten kaikin puolin siisteiltä. Rohkeasti sisään, vaikka olisit paikan ainoa asiakas. Parhaat ruoat ovat myös yleensä paikoissa, jotka eivät käytä sisäänheittäjiä tai jakele flyereita. Itseasiassa tätä kirjoittaessa tajusin, että yhdessäkään suosikkiravintolassani Rodokselle ei ole sisäänheittäjää. Tämän vuoksi sitten niille loistavillekaan ravintoloille ei löydy asiakkaita kilpailun ollessa kovaa vaan ne lopettavat. Tilalle tulee usein uusi yrittäjä. Balsamico oli meille aikoinaan ensimmäinen tällainen takaisku, toivon, ettei uusia ole tulossa. En silti tule koskaan unohtamaan paikkaa, jossa olen syönyt tähän astisen elämäni parhaat kreikkalaiset lihapullat. Onneksi resepti ei ollut salainen, sillä se löytyi paikan käyntikortin takaa, jonka vuoksi se on minulla tallessa. 

Tällä kertaa jouduin itse käyttämään lampaan jauhelihan sijasta karitsan jauhelihaa, koska se oli ainoa, mitä pakastealtaasta löytyi tässä pikkukylässä. Tuoreesta on turha haaveilla supermarkettien luvatussa maassa. Maku ei kuitenkaan silläkään poikennut vaan lihapullista tuli oikeanlaisia.


KREIKKALAISET FETA-SITRUUNALIHAPULLAT BALSAMICON TAPAAN

500 g lampaan jauhelihaa
1 kananmuna kevyesti sekoitettuna
1,5 dl vaaleaa leipää pieniksi revittyinä paloina (esim. ranskanleipä käy hyvin)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl kuivattua oreganoa
kourallinen tuoretta persiljaa hakattuna pieneksi
2 tl  pestyn sitruunan kuorta hienoksi raastettuna, sekä pieni loraus 1-2 tl sitruunan mehua
100 g fetajuustoa haarukalla hienonnettuna
öljyä
(tarvittaessa pieni ripaus suolaa)

TSATZIKI

2 dl kreikkalaistajogurttia
puolikas kurkku raastettuna
1/2 tl suolaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl sokeria
mustapippuria rouhittuna
reilusti kuivattua tai tuoretta minttua 

Tarjoile lihapullat tsatzikin kera. Tämän lisäksi kylkeen voi lisätä lankku- tai lohkoperunoita, rapeaa salaattia yms.

Sekoita jauheliha, kananmuna, leipä, valkosipuli, oregano, persilja, sitruuna ja feta kulhossa. Sekoita puutalastalla- tai haarukalla niin kauan, että taikina on tasaista. Fetapaloja voi olla joukossa, ne eivät haittaa vaan ovat hyviä sattumia. Voi halutessasi lisätä aivan pienen ripauksen suolaa, jos haluat fetajuuston lisäksi suolaisuutta enemmän. Pyörittele taikinasta keskikokoisen mansikan kokoisia palloja. Kuumenna iso paistinpannu kuumaksi. Lisää öljy. Paista lihapullia 5-7 minuuttia tasaisesti käännelleen levyn keskilämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoile tsatzikin kera. Se kannattaa tehdä jääkaappiin maustumaan ennen lihapullien valmistamista.

Raasta kurkku ja laita siivilään. Sekoita joukkoon suola ja anna nesteen valua pois. Odota n. 10-15 minuuttia. Lisää kreikkalaisen jogurtin joukkoon kurkku ja muut aineet, sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna vetäytyä jääkaapissa ainakin vartin.

Maistuuko kreikkalainen ruoka?


  1. Oijoi, herkullinen resepti! Ootkohan sä joskus jakanut täällä noista helmistä tietoa, sillä olis kiva jos olis jokunen ihana paikka tiedossa kun Rodokselle seuraavaksi pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jakanut, mut ajattelin itseasiassa nyt talven aikana esitellä mun jokaisen lemppariravintolan Rodoksella erikseen täällä, joten stay tuned! :)

      Poista
  2. Todellakin maistuu kreikkalainen ruoka. Muista Kreikassa käydessäni nauttineeni salaateista ja todella hyvistä kasvisruoista. Herkullisen kuuloinen resepti <3
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikassa on loistavia kasvisruokia ja liharuokia, tykkään, etä liharuoatkin on osin kivan kevyitä, johtuen lampaanlihan käytöstä. :)

      Poista
  3. Todellakin maistuu, Kreikassa on ihan parhaimpia ruokia. Nämä lihapullat todella lähtee testiin ja ah tsatsikia kylkeen, täydellistä.

    Kivaa iltaa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, se raikkaus mikä näissä on, on ihan vertaansa vailla. :p

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista
  4. Ihana ohje! Teenkin tällä ohjeella pullat seuraavan kerran. Meillä tuskin mökilläkään löytyy lammasta tai karitsaa, mutta olen huomannut sellaisen jutun, että kun lisään naudan jauhelihan joukkoon oreganoa, se antaa jotenkin lammasmaisen tuoksun.
    Ja toi tsatsiki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, jännää, et oregano tekee lammasmaisen tuoksun. :D Pitää joskus kokeilla ihan naudan kanssa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives