Skincityn kymmenen parasta ja mahtava alekoodi

*Postaus sisältää mainoslinkkejä, osa tuotteista saatu PR-näytteenä

Skincitysta on vähitellen tullut yksi verkkokauppa suosikeistani. Valikoimissa on laaja valikoima ihonhoitoa, mutta myös meikkejä, uutuutena esim. kulttimaineessa oleva *Hourglass. Toimitus on aina ollut ripeähköä, asia, jota ainakin itse arvostan verkosta tilatessani. 

Ajattelin jakaa tänne kymmenen ajankohtaista suosikkituotettani Skincityn valikoimista. Osa niistä on vilahdellut blogissani vuosien aikana useasti, osa on uudempia tuttavuuksia. Postauksen lopussa alekoodi, joka on voimassa 15.9.2019 asti.


*Sensai Prime Solution 141€ – Sensain ihonhoitotuotteita on löytynyt kaapistani jo vuosia. Silti, jos minun pitäisi valita vain yksi ihonhoitotuote brändiltä, se olisi Prime Solution. Sensai tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että heidän valikoimissaan oli hoitovesiä, ennen kuin niitä näkyi milläkään muulla brändillä Suomessa. Tällä hetkellähän hoitovedet ovat olleet jo useamman vuoden monen arkipäivää ihonhoidossa, mutta esim. kymmenen vuotta takaperin oli vielä ihan toisin. Prime Solution eroaa muista hoitovesistä siinä, ettei se ole koostumukseltaan vettä, ei edes ohuen geelimäistä vettä vaan koostumus on enemmänkin kuin ohutta seerumia. Mikä onkin se juttu, mikä tekee tästä parhaan hoitonesteen. Tykkään käyttää tuotetta varsinkin talvisin, kun ihoni on pintakuiva. Se antaa aikuiselle kuivalle iholle kunnolla kosteutta ja pehmeyttä. Pullo on todella iso ja riittoisa 75 ml:ä, joten jos talven jälkeen minulla on tuotetta vielä jäljellä, käytän kesäaikaan ihoni ollessa normaali tätä varsinkin hellepäivinä yksinään meikin alla. Hoitovesi levitetään iholle aina ensimmäisenä puhdistuksen jälkeen ennen seerumeita tai voiteita. 

*Paula's Choice Calm Mineral Moisturizer SPF 30 36€ (normal to oily skin) – Tunnustin muistaakseni viime keväänä, että olen talvisin todella onneton käyttämään erillistä aurinkosuojaa kasvoille (liikun ulkona vähän), koska meikkivoiteeni sisältävät usein aurinkosuojan. Tiedän kyllä varsin hyvin ettei tämä riitä, mutta en vaan ollut löytänyt hinta/laatusuhteeltaan hyvältä tuntuvaa aurinkosuojaa, jota orientoituisin käyttämään ihan joka päivä, vaikka istuisin koko päivän kotona. Paula's Choicen Calm Mineral Moisturizer on ensimmäinen aurinkosuojalla varustettu päivävoide, jota olen uskollisesti levittänyt kasvoille jopa kotipäivinä, kun olen meikittä. Normaalin ja rasvaisen ihon versio antaa mukavasti suojaa, mutta se mikä tekee tästä todella loistavan, on se, miten voide käyttäytyy meikin alla. Sen päällä meikki pysyy kauniina koko päivän, jopa ohuemmat meikkivoiteet eivät sula kasvoilla päivän aikana, kuten itsellä on ollut usein ongelmana, jos käytän meikin alla suojakertoimia. Koska kyseessä on mineraalisuoja, voide pyörii hetken aikaa valkoisena iholla, mutta hetken odottelun jälkeen valkoisuus katoaa täysin.

*Paula's Choice 1% Retinol Booster 59€ – Ihoni on aina ollut todella herkkä retinol-tuotteille, vaikka ikäni puolesta ne olisivat parhaita anti-age -tuotteita, joita voin iholleni pistää. Olen joutunut käyttämään retinolia säästeliäästi, yleensä vain pari kertaa viikossa, koska ihoni on kuivunut siitä liiaksi. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tutustuin Retinol Boosteriin. Boosteria voi käyttää ihan yksinään, jos siitä haluaa täydet tehot irti, mutta oma ihoni ei tietenkään sitä kestä. Sen sijaan boosteria voi levittää muutama tipan kosteusvoiteeseen, jolloin herkempikin iho sietää sitä paremmin. Olen nyt käyttänyt useamman viikon tuotetta niin, että olen sekoittanut sitä muutaman tipan joka ilta kosteusvoiteen joukkoon, eikä ihoni ole ollut moksiskaan. Jopa tällä tavalla olen saanut ihooni näkyviä muutoksia. Pinta tuntuu sileämmältä ja sävy on tasoittunut. 

*Tata Harper Recurfacing Serum 91€ – Tuote on Tata Harperin Best Seller, enkä yhtään ihmettele miksi. Seerumi sisältää runsaasta AHA -ja BHA-happoja, jotka kuorivat kevyesti iholta pois kuollutta ihosolukkoa ja siten kirkastavat ihon. Tekee ihosta pehmeän ja kirkkaan. Tykkään käyttää illalla, koska hapot altistavat ihon auringolle, joten jos käytät seerumia aamuisin, laita päälle kunnon aurinkosuoja. Tata Harperin tuotteiden tuoksumaailma on sellainen, että siitä joko tykkää tai ei. Tuoksu on melko voimakas ylellisen vihreä, tuoksuherkille tuote ei sovellu ja myös tosi herkkäihoisten kannattaa varoa, koska tuotteessa on paljon herkkää ihoa mahdollisesti ärsyttäviä raaka-aineita. 


*Clarins Natural Lip Perfector 15€ – Suosikkisävyni on hyvin neutraali hieman hehkua huulille tuova 01 Rose Shimmer. Clarinsin huulikiiltoja on helppo sipaista huulille kiireessäkin, kiitos sienimäisen pehmeän aplikaattorin. Koostumus ei ole liian tahmeaa, mutta kuitenkin sellaista, että se pysyy huulilla jonkin aikaa. Hoitaa huulia ja tekee niistä pehmeät. Tuoksu on mukava mieto, mutta herkullisen karkkimainen. Sävyjä löytyy 12 erilaista.

*Laura Mercier Tinted Moisturizer SPF 20 47€ – Olen viime aikoina palannut ikäänkuin juurilleni meikkivoiteiden kanssa. Käytin lähes vuoden Misshan BB-voidetta, joka on edelleen loistava tuote, jos on huono ihopäivä, sillä se peittää lähes kaiken. Hyvinä ihopäivinä sen sijaan olen alkanut suosimaan jälleen hyvin kevyitä meikkipohjia. Haasteen niille asettaa se, että vaikka kyseessä olisikin kevyt pohja, sen olisi kestettävä koko päivä. Sellainen tuote on Laura Mercierin Tinted Moisturizer, joka kestää kasvoilla nättinä koko päivän. Vasta ihan illan lopuksi iho saattaa aavistuksen kiillellä, mutta ei mitenkään pahasti. Erityisen kauniin pohjan saa, kun laittaa alle ylläolevan Paula's Choicen aurinkosuojan, sen jälkeen niille alueille, jotka tiedät, että alkaa kiiltelemään päivän aikana blurraavaa primeriä (itselläni nenä). Levitän tuotteen aina sormin, tulee kaunein lopputulos. Sientäkin voi halutessaan käyttää. Sävyni on tällä hetkellä NUDE (2W2), joka istuu iholleni täydellisesti. Luulen, että talveksi pitää ostaa joku vaaleampi sävy, jota voin hieman sekoitella tämän joukkoon, mutta vielä ainakin pari kuukautta tämä nykyinen sävy menee. Tuotetta saa myös kerrostettua, olen lisännyt punoittaviin kohtiin esim. poskilleni päivävoidetta toisen kerroksen. Tinted Moisturizer on todellinen "my skin but better"-tuote. Tekee ihosta luonnollisen, mutta todella nätin ja tasaisen näköisen. Värillisissä päivävoiteissa jännää on se, että yleensä iho näyttää parhaimmalta vasta hetken levityksen jälkeen.

*RefectoCil Lash & Brow Colour 8€ – Olen värjännyt kulmani ja ripseni jo yli kaksikymmentä vuotta itse. En tiedä antaisinko enää kenenkään muun tehdä sitä. Sama myös kulmien muotoilun suhteen. Olen kokeillut kaikki Suomessa myytävät värjäysaineet, mutta RefectoCil on paras. Uusin käsittelyn 3-4 vkon välein. Toisinaan, jos olen käyttänyt paljon kasvoilla happoja sisältäviä tuotteita, väri kuluu kulmista hivenen nopeampaan. Yksi tuubi kestää omassa käytössä 1,5 vuotta, koska yhdellä käyttökerralla kuluu tuotetta vain 1-2 cm:n kokoinen pötkö. Mukaan kannattaa tietenkin ostaa erikseen myös *hapete 8€, tykkään itse enemmän nestemäisestä kuin voidemaisesta hapetteesta. Tuntuu, että voidemaisella värjättynä tulos ei kestä yhtä pitkään.

*Clarins Pore Perfecting Kit 44€ – Puuteri on näkynyt blogissani jo niin monta kertaa, että teitä varmaan kyllästyttää. Loistavasta tuotteesta ei vaan voi puhua liikaa. En edes enää muista monesko näitä minulla on menossa, mutta tämä on yksi meikkipussini kulmakivistä. Puuteri on kevyttä ja valkoista, tekee ihon pinnasta todella sileän ja blurratun. Toimii hyvin kiinnittämään peitevoiteen. Puuteria kannattaa levittää iholle säästellen, vasta kokeilemalla löytää oikean määrän. Uskokaa tai älkää paras tulos tulee pakkauksen mukana tulevalla vipalla, tätä ei kannata esim. yrittää levittää siveltimellä, lopputulos ei ole yhtä nätti. Päivän aikana puuteria ei tarvitse lisätä, mutta jos iho alkaa kiillellä, pakkauksessa on mukana paperiarkkeja, joilla voi taputella ylimääräisen kiilloon pois. Tosin olen omalla ihollani huomannut paperitkin turhiksi, sillä puuteri pitää kiillon niin hyvin pois koko päivän.

*Sensai Highlighting Concealer 38€ – Totuus on se, että mitä enemmän ikää, niin esim. Tarten Shape Tape tms. tubettajien suosima peitevoide ei ole meitä varten. Kyllä, se näyttää hyvältä kuvissa ja kameroiden valojen loisteessa, mutta kuivalla tai vanhemmalla iholla luonnossa ei. Kun ikää on reilut 40 vuotta, niin silmänurkissa ja silmien alla alkaa olemaan naurujuonteinta, joihin ainakin minulla todella helposti vajoaa tuotteet päivän aikana, vaikka ne kiinnittäisi puuterilla. Liian paksut peitevoiteet saavat silmänalusihon näyttämään elottomalta ja vanhemmalta. Sensain Highlighting Concealer on peitevoiteen ja valokynän rakkauslapsi ja juuri siksi täydellinen ikääntyvän ihon peitevoide. Kynässä on leveä sivellin pää, millä on todella näppärä levittää tuote iholle. Peittää hyvin, mutta heijastaa myös aavistuksen valoa, joten ei tee ihosta liian mattaa vaan jättää sille lisäksi aavistuksen luonnollista heleyttä. Puuterilla kiinnitettynä pysyy koko päivän, eikä vajoa juonteisiin. 

*BareMinerals Good Hydrations Silky Face Primer 38€ – Viimeisen parin vuoden aikana olen alkanut lämmetä bareMineralsille, minua ei juurikaan kiinnostanut brändi silloin, kun vuosia sitten monet hehkuttivat heidän meikkipohjia. Kiinnostus on kuitenkin herännyt sitä mukaa, mitä olen pikku hiljaa kokeillut eri tuotteita. Good Hydrations Silky Face Primer tuli minulle alunperin muistaakseni Lookfantasticin pääsiäiskalenterista ja onkin niitä harvoja sitä kautta tulleita tuotteita, joita olen ostanut lisää. Primer vei sydämeni mennessään ja loppui alta aikayksikön, koska käytän sitä lähes päivittäin. Hyaluronihappoa ja glyseriiniä sisältävä primer tuntuu toimivan ihollani aina – oli se sitten kuivan tai rasvaisemman oloinen. Ainoastaan rasvaiselle iholle en tätä suosittele, mutta kaikille muille kyllä. Emulsiomainen pohjustaja kosteuttaa, tasoittaa ja kirkastaa ihoa. Pitää meikin nättinä myös pitkinä päivinä. On toiminut hyvin ihan kaikkien meikkipohjien alla, eikä ole lähtenyt rullautumaan.

Sitten siihen lupaamaani alekoodiin. Koodilla SUPERVIIKKO20 saat Skincitylta 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun tilauksen arvo on vähintään 50 euroa 15.9.2019 asti. Tarjouksen voit hyödyntää *TÄSTÄ.

Onko Skincity tuttu? Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteista Clarins Natural Lip Perfector ja Paula's Choice -tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut tuotteet omia.





  1. Mun lemppareita on Clarinsin huulikiillot, niin ihania <3 Tykkään myös kosteusvoiteista, joissa on aurinkosuojaa. Töissä tulee vietettyä paljon aikaa ulkona ja olen huomannut, että eniten on apua juuri näistä voiteista mun iholle.
    Kivaa tiistaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi ihania, myös huulipunat on huippuja.

      Mukavaa viikon jatkoa Outi. <3

      Poista
  2. Hitsit miten hyvän kuuloinen ostoslista sulla tässä, voisin kuvitella käyttäväni näitä kaikkia! :-D Tuo Sensain peitevoide kuulostaa erityisen kiinnostavalta, laitan harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain peitevoide on paras, just täydellinen jos ikää vähän enemmän. Toki nuorillekin joilla on kuiva sy-iho. Aikoinaan kun kokeilin sitä ekan kerran, tiesin heti, että nyt on mun tuote ja sellainen mitä olen pitkään kaivannut markkinoille.

      Poista
  3. Mieletön postaus, olet nähnyt vaivaa. <3 Sensai ja Clarins nyt ainakin ensimmäisenä tulee suosikkeina mieleen. <3 Juurikin noi Clarinsin punat/kiillot/balmit, millä niitä kutsutaan, olleet lemppareita siitä asti, kun LivBoxissa aikoinaan oli pieni näyte tai pieni tuubi.

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa kieltämättä meni muutamia tunteja...

      Clarinsin huulituotteet on musta kaikki huippuja, niissä on loistava hinta/laatusuhde. Jos haluaa jotain hivenen luksuksempaa, niin Clarinsilta saa edullisimmin.

      Mukavaa viikkoa Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives