Mitä kuuluu?

Minulta kysellään usein, mitä minulle kuuluu? Kysymys, johon itseni on välillä todella vaikeaa vastata, joten yleensä vastaan, että ihan hyvää. Eräs päivä tajusin, että se on oikeastaan totta. Olen löytänyt tällä hetkellä jonkin näköisen tasapainon elämääni ja koitan suhtautua mahdollisesti tulevaisuudessa tuleviin muutoksiin mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Sillä mentaliteetilla, että katsotaan mitä tulee ja jos ei tule mitään, niin sitten ei tule. Osaan olla itselleni armollinen. 

Kolme vuotta kestänyt terapiani loppui toukokuun lopussa. Kolme vuotta meni hurjan nopeasti, tuntuu, että siitä on vasta hetki, kun kirjoittelin teille aloituksesta. Omat "traumani" ovat sen verran syvällä, että kolme vuotta ei ollut itselleni vielä riittävä aika asioiden täydelliseen selvittämiseen. Asiat saatiin jonkinlaiseen kuosiin, mutta hyvin moni asia jäi kesken. Mietin, että olisin voinut jatkaa terapiaani, vaikka pari kertaa kuukaudessa ilman Kelan tukea, mutta valitettavasti on niin, että ensi kuussa terapeuttini ei pidä enää vastaanottoaan tarpeeksi lähellä, että voisin jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan. Koska minä ns. osuin jackpotiin terapeuttini kanssa heti, on kynnys hakea uutta melkoisen iso. Enkä toistaiseksi ole siihen valmis, koska kaikki alkaisi tavallaan uudestaan. 

Minulle terapia oli ehdottomasti positiivinen kokemus. Koen, että se on ollut tässä vajaan kymmenen vuoden aikana paras juttu, aviomieheni tapaamisen jälkeen, mitä minulle on tapahtunut. Terapian avulla pystyin vihdoin lopettamaan vuosia kestäneen lääkitykseni, joka ei sopinut minulle ollenkaan, mutta vasta terapia sai minut kyseenalaistamaan sen tarpeellisuuden itseni kohdalla. Opin ymmärtämään paremmin itseäni ja sitä kautta omia tuntemuksiani ja käyttäytymismallejani. Tajuamaan, että niissä ei olekaan mitään pahaa. En olekaan sellainen ihmishirviö, mitä kuvittelin olevani. Opin varomaan sudenkuoppia ja käsittelemään vieläkin minussa vallitsevaa ajoittaista pahaakin ahdistusta. Ennen kaikkea opin olemaan itselleni armollinen. Odotan silti hieman sitä hetkeä, että minulle iskee terapian loppumisesta pieni tyhjyys. Se ei ole vielä ehtinyt tulla, koska kesäisin minulla on aina ollut kuuden viikon tauko terapeuttini kesälomasta johtuen, joten tavallaan elän mielessäni tällä hetkelläkin tuota "taukoa".

Olen blogannut jo yli viisi vuotta. Muutama viikko sitten huomasin, että olen kirjoitellut tänne Bloggeriin jo yli 1000 postausta. Se on paljon. Siihen päälle vielä parin vuoden postaukset, joita kirjoitin aluksi Lilyssa. Tähän aikaan on mahtunut suvantovaiheita ja kovaa innostusta asiaa kohtaan. Keväästä asti minulla on ollut olo, että voisin kirjoittaa enemmänkin kuin mitä nyt. Sitten kuitenkin järki käskee jatkamaan samalla tahdilla eli rauhoittamaan viikonloput. Jostain syystä tämä 4-5 postauksen viikkotahti on sopinut hyvin ja inspiraationi postauksia kohtaan on pysynyt korkealla. Toivon, että se on näkynyt myös teille. Vaikka blogin pääpaino tulee aina olemaan kosmetiikassa, niin koitan tasaisin väliajoin kirjoitella jostain muustakin, se on kuitenkin ollut blogini idea alusta asti. Haluan, että myös persoonani näkyy täällä. 

Ensi vuonna täytän 40. Tasan kymmenen vuotta sitten sairastuin masennukseen ja sain kolmenkympinkriisin millaista en kuvitellut koskaan saavani. Nyt tasan kymmenen vuotta tuon jälkeen, oloni on jotenkin yllättävän seesteinen. Ikääntyminen ei enää pelota, ei ole olo, että en ole ehtinyt tekemään mitään, koska uusia mahdollisuuksia tuntuu pukkaavan elämääni nykyään yllättävän usein. Joten minulle kuuluu ihan hyvää.

Mitä sinulle kuuluu?