Vuoden suosituimmat


Vuoden lopussa on äärimmäisen mielenkiintoista katsoa, mitkä ovat olleet blogin kymmenen suosituinta postausta kuluneena vuonna. Tällä kertaa keräsin yhteen suosituimmat vuonna 2018 kirjoitetut postaukset. Lista olisi ollut erilainen, jos olisin ottanut mukaan koko blogihistorian postaukset, sillä ykköspaikkaa piti vankasti niin tänä kuin viime vuonnakin Parhaat vinkit pintakuivan sekaihon hoitoon. Jostain syystä tätä melkein kaksi vuotta sitten kirjoitettua juttua luetaan jatkuvasti paljon, ehkäpä pintakuiva sekaiho on se suomalaisten suurin ihon haaste, johon haetaan ratkaisua. Mutta käydään asiaan ja katsotaan mitkä tänä vuonna kirjoitetuista jutuista olivat ne kymmenen suosituinta.


Itseäni ei yllättänyt lainkaan, että omat Whamisa-suosikkini oli koko vuoden luetuin juttu. Whamisa valloitti kuluneena vuonna ihmisten sydämet sellaista vauhtia, että ykkössija ei ollut yllätys.


Vuoden ensimmäisenä päivänä julkaistu juttu edellisen vuoden ihonhoidon suosikeista kiri sijalle kaksi. 


Aika yllättävästikin kolmossijan valolloitti jokin muu kuin ihonhoitojuttu. Otsikon mukaan linkin takaa paljastuu edelleen maailman mukavimmat farkut.



Ette edes usko kuinka sydäntäni lämmittää, että jaksatte lukea ahkerasti juttujani ihonhoidosta. Se on intohimoni ja uskon, että se näkyy postauksissa ja sitä myöden niiden suosiossa.


Kun huomasin tämän jutun kirineen näinkin ylös, omatuntoani alkoi vähän soimaamaan, etten ole pitkään aikaan tehnyt lisää osia tähän sarjaan. Minulla on kyllä muutamia comboja ylhäällä, mitä on sattumalta tullut vastaani.


Kuudenneksi kiri ruodintani Glamlinin kauneusboxista, joka ei ihan osunut kohdalleen.


Hivenen yllättävästi seitsemäntenä löytyy ihanan anoppini ostama lahja.



Ensimmäinen meikkiaiheinen postaus löytyy sijalta kahdeksan. Tästä Cushionista on tullut yksi luottotuotteistani ja ostin vuoden aikana tuotetta kaksi kertaa uudestaan.


The Body Shopin tuotteita koskevat postaukset ovat syystä tai toisesta aina todella suosittuja, joten tämän jutun löytyminen sijalta yhdeksän ei yllätä.


Kymmenentenä listalta löytyi yksi varmasti vuoden kantaaottavimpia postauksiani. Jutussa kerron, miten itse olen kohdannut ikäsyrjintää meikkibrändien osalta. 


Mikä blogini postauksista jäi teidän mieleenne tänä vuonna?



  1. Minulle jäi mieleen tuo ikäsyrjintä. Sitähän maailma on tulvillaan. Mukavia välipäiviä, Jonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan on ja paljon, ikävä kyllä. :(

      Samaa sinnekin Satu! <3

      Poista
  2. Mulla jäi eniten mieleen sun Arcaffe-postaus sekä missä kaikkialla oot asunut -postaus. Vaikka olet kosmetiikassa ihan huipputekijä, niin jostain syystä mulla jää aina parhaiten mieleen muut aiheet, sellaiset "human interest" -tyyppiset postaukset, joissa oot myös ihan ykkönen:)
    Kivaa päivää Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on tosi kiva kuulla, että sulla on jäänyt mieleen just muut kuin kosmetiikka-aiheet. :) Tykkään itsekin kirjoitella muista aiheista aina väliin, koska se tuo omasta mielestä kivaa tasapainoa tänne ja omassa elämässä on muutakin kuin kosmetiikkaa. :)

      Mukavaa torstaita Sari. <3

      Poista
  3. Muistan varmasti kaikki, mutta sen verran olen latvasta laho, että tämän kommentin jälkeen pitää syöksyä kurkkaamaan tuo anopin lahja. <3 Whamisa oli kyllä aivan mieletön hitti ja todella wow, että on vuoden luetuin postaus.

    Ihanaa torstaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, meille ei toi ikä tule yksin. X-D

      Itse veikkasin, että joko Esse tai Whamisa on luetuin, mutta silti toi Whamisa oli ihan pieni yllätys ykkösenä, vaikka osasin sitä vähän odottaan. :)

      Mukavaa torstaita Tiia. <3

      Poista
  4. Hiukan ot, mutta onkohan tuo EL Cushion BB kuivattava ollessaan pidempään kasvoilla? Minulla on joku ongelma sinkkioksidin kanssa, että alkaa kiristää kasvoilla, mutta EL:in sävyt ovat kuitenkin ihan hyvät kalpeanaamalle (kaikkia ei tosin aina saa Suomesta) ja kiinnostaisi kokeilla... cushioneista ei varmaan saa näytteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan itsellä ole, sitä normiahan en edes pysty käyttämään, koska kaikki kuivat kohdat korostuu. Cushion on paljon armollisempi, eikä se ole aivan niin peittävä kuin se meikkivoide, vaikka peittävä onkin. :) Tosta ei luultavasti ole näytettä saatavilla, mutta kannattaa kysyä.

      Poista
    2. Niin tarkoitin sitä, ettei ala kiristää oltuaan kasvoilla 3+ tuntia, vaikka iho näyttäisi ulkoapäin jopa rasvoittuneelta. Joskus joudun suihkimaan siinä vaiheessa kosteuttavaa suihketta. Mutta ihoni on varmaan erilainen kuin sulla. :)

      Poista
    3. Joo ei kiristä, tässä Cushionissa on muutenkin musta vähän erilainen koostumus kuin siinä alkuperäisessä, siitä kertoo jo se, että ei tunnu niin kuivattavalta, olisko just tota sinkkioksidia tässä sitten vähän vähemmän? :)

      Poista
  5. Farkkupostauksen muistan hyvin samoin yllättävän monet noista kosmetiikkapostauksista. Kirjoitat sen verran innostavasti, että asiat jäävät tähänkin puupäähän muistiin :)
    Ihanaa loppuviikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että farkkupostauskin on jäänyt mieleen. ^_^

      Mukavaa loppuviikkoa Outi. <3

      Poista
  6. Ainoa näistä, jota _en_ muistanut oli "Kaksi marjaa". Nauratti, kun näin farkkupostauksen otsikon, koska viimeksi tänään ajattelin, että mitkähän NE farkut oli, joista kirjoitit... Nimittäin jalassani on tänään jotkin leviksen 7xx skinny mitkä lie, ja näillä on kumma taipumus hilautua alas persauksiin, niin että huomaan vähän väliä nostelevani. Kävin lukemassa nyt jutun uudelleen, mutta eivät taida olla samat. Istun nyt apukuskin penkillä enkä viitsi kiemurrella niin että pääsisin tarkistamaan =). Terveiset siis tien päältä ja hyvää tulevaa vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oliskohan sulla noista Skinnyistä matalampi vyötäröisempi malli, ne saattaa just hilautua liian alas. :D Niitähän on eri korkeuksia noissa noita vyötäröitä. :D

      Turvallista matkaa tien päälle ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
    2. Hyvä oli ajella tai siis istua vieressä ja lueskella kännystä blogeja :) Pakko olionyt kotona tarkistaa ja eipä olleet skinnyt lainkaan vaan 712 slim. Nämä taitavat olla nykyaikaista muffinssivyötärömallia eli istuvat muuten hyvin mutta vyötäröllä on kasvun varaa. Hyvät ähkyfarkut siis tarvittaessa. =D

      Poista
  7. Hih, itse alan olla sen verran dementoitunut, että hyvä jos muistan mistä on itse tullut kirjoitettua :D Mutta jos puhutaan kaikista postauksista, niin mulle on jäänyt eniten mieleen juurikin tuo pintakuivan ihon hoito -postaus sekä se jäätelöpostaus, ja suosikkikarkit postaus :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuule ihan sama, toiset postaukset jää paremmin mieleen, mutta tota anoppipostausta en itse enää muistanut, että se oli tänä vuonna. :D

      Poista
  8. Mun mieleen on jäänyt se postaus, missä kerroit palaavasi takaisin töihin. Luen käytännössä kaikkien aihealueiden postaukset, mutta se jäi ihan selkeästi nyt päällimmäisenä mieleen.

    Anne R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se just on jäänyt mieleen. Olen viihtynyt tosi hyvin ja on ollut kiva tehdä kodin ulkopuolistakin toimintaa, oikeastaan se on tuonut sen, että nautin entistäkin enemmän tästä blogipuolesta ja on tuonut tähän uutta puhtia, vaikka alussa oli ajallisesti vaikea yrittää sovittaa näitä kahta yhteen. :) Mutta jotenkin onnistuin.

      Poista
  9. Se on jännä miten suosikit valikoituvat, ei voi koskaan kirjoittaessa tietää mistä tulee suosittu. Sulla on blogissa kivoja vaihtelevia aiheita! Mulla on jäänyt mieleen tuo Anoppi ostaa-postaus ja meikit kuuluu kaikille! Kivaa viikonloppua Jonna ja Hyvää Uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan voi, nytkin joukossa oli postauksia joihin olin käyttänyt aikaa tunteja, mutta myös vajaassa vartissa tehty anoppi-postaus. Joskus tuntuukin siltä, että välttämättä omaa työmäärää ei aina tässä touhussa palkita, koska joku ihan yllättävä postaus voi olla se suosituin. :D

      Mukavaa viikonloppua Maikku ja hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives