Parhaat – kesäkuu'19

*Dior oma, muut PR-näytteitä.

Se on sitten kesäkuu tältä vuodelta ohi, itselläni jopa hivenen haikeuttakin sen johdosta, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä pari kuukautta. Itseasiassa vuosien saatossa kesäkuun jälkeen elokuu on noussut lemppari kesäkuukaudekseni ohi heinäkuun. Nuorena inhosin elokuuta, koska silloin oli aina edessä kouluun paluu, mutta nyt aikuisena elokuussa on ihan omanlaistaan taikaa.

Kesäkuussa olin reissussa ja samalla pidin ihonhoitoni hyvin yksikertaisena. Ihastuin yllätyksekseni uuteen kevyempään meikkipohjaan pitkän Missha-kauteni jälkeen. Olin itseasiassa katsellut meikkivoidetta pidemmän aikaa ja lopulta rohkaistuin ostamaan sen omakseni. 


*Avène Eau Thermale – Avène Thermal Spring Water Spray on todellinen kosmetiikan klassikko. Sitä on saatavana kolmessa eri koossa ja näin kesäaikaan 50 ml:n koko on todella näppärä kuljettaa laukussa mukana. Raikastava, pehmentävä, hajusteeton ja rauhoittava terveyslähdevesisuihke sopii hyvin niin haavoille, ihovaurioille, ihon punoitukseen- ja ärsytykseen. En tiedä käyttääkö joku muu, mutta itse suihkutan mistiä usein säärille epiloinnin jälkeen rauhoittamaan ihoa. Virkistää ja kosteuttaa. 

Dior Backstage Face & Body Foundation – Kun on pitkän aikaa käyttänyt lähes voidemaisia ja paksuhkon koostumuksen omaavia BB-voiteita sellaisia kuin esim. Missha, niin voin sanoa, että tällainen juokseva lähes vesimäinen ohut meikkivoide tuntui omituiselta. Tästä huolimatta meikkivoide myi itsensä minulle heti ensimmäisellä käyttökerralla. Päätin levittää tuotteen sormin, koska se on tuntunut parhaalta tavalta viime aikoina. Ohut meikkivoide peittää ihon virheitä todella hyvin, se on kuin toinen iho, näyttää kuin ei olisi meikkivoidetta lainkaan. Jos haluaa enemmän peittoa, tuotetta voi myös kerrostaa. Kerrostaessa käytän tämän kanssa mielellään Beautyblenderiä, mutta jos en kaipaa paljoa peittoa, tykkään levittää sormin yhden hyvin ohuen ja luonnollisen kerroksen. Ei tee kasvoista liian mattoja, mutta pitää kiillon poissa lähes koko päivän jopa helteellä, joka on hämmentävä ominaisuus. En tarvitse tämän kanssa juuri lainkaan puuteria, kun taas Misshaa en voinut kuvitellakaan käyttäväni ilman. Meikkivoiteessa ei ole suojakerrointa, mutta sillä ei ole väliä, koska käytän kasvoillani kesällä aina vähintään SPF30 aurinkosuojaa. Jos tästä pitää yksi huono asia keksiä, on se, että tuotetta on hyvä ravistaa ennen käyttöä ja kun tuon jälkeen avaan pullon, sieltä automaattisesti toisinaan purskahtaa juoksevaa voidetta ulos. Joka alkaa aavistuksen ärsyttämään, jos sitä tapahtuu useana päivänä peräkkäin.

*Centifolía Éclat de Rose Light Fluid – Ihastuin kevyeen meikin alle sopivaan fluidiin niin paljon, että otin sen myös matkalle mukaan. Tuotteessa ei ole vahvaa ruusun tuoksua, vaikka nimestä voisi niin päätellä vaan siitä tulee mieleen aavistuksen Mádaran SOS-sarjan tuotteet, joissa on makeahko mieto tuoksu. Se ei jää leijumaan kasvoille pitkäksi aikaa. Voide on pakattu näppärään tuubiin, jossa on pumppu. Imeytyy iholle heti ja jättää heleän pohjan meikille. 

*Sensai Total Lip Gloss – En ole varmaan kuukausiin käyttänyt mattoja huulipunia, kiiltoa sen olla pitää. Minulla on muutama mattasävy joista pidän kovasti ja olen tehnyt niistä käyttökelpoisia nykyiseen makuuni lisäämällä päälle Sensain Total Lip Glossia, joka jättää melkein lasimaisen kiiltävän pinnan huulille. Kiilto ei ole tahmea, eikä liian liukas, joten se pysyy hyvin huulilla. Kosteuttaa huulia ja on tuoksuton.

*V 10 Plus Keramidi Puhdistusgeeli – Harvoja puhdistusgeelejä joista pidän, koska ei kuivata ihoa. Soijapavuista eristettyjen keramidien avulla tuote kosteuttaa ihoa, eikä iho jää kiristäväksi. Puhdistusgeeli ei yksinään poista vahvaa meikkiä vaan olen käyttänyt sitä kaksoispuhdistuksessa toisen vaiheen puhdistajana. Puhdistusgeelissä on ihana raikas minttuinen tuoksu, joka on saatu peltomintun lehtiöljystä, vaikka tuote sopiikin herkälle iholle, kannattaa herkän ihon omaavan tiedostaa edellä mainittu. Jättää ihon raikkaan ja pehmeän tuntuiseksi. Miellyttävän raikkauden vuoksi, olen jopa toisinaan korvannut miselliveden käytön aamulla ja pessyt kasvot tällä, jolloin saan mukavan raikkaan aamun aloituksen. 


Mikä oli kesäkuun suosikkituotteesi? Oliko joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?



  1. Centifolian ruusufluidi on tuttu, kuten on tullut ennenkin mainittua ja aivan superihana tuote<3
    Myös Avenen suihketta olen joskus kokeillut ja taisin käyttää ihan kasvoveden tapaan. Mukavan freesaava ja toimiva silläkin tavalla.

    Mulla ei ole mitääne erityissuosikkeja tällä haavaa, mutta voisin mainita yhden. Aurinkosuojavoiteena olen tykkännyt käyttää kasvoilla edullista markettituotetta eli Derma-merkkistä aurinkosuojapuikkoa, jossa on SPF50. Toimii hyvin!

    Kivaa päivää Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, oon ostanut jo sitä tuubin jemmaan, koska tuskin pystyn olemaan ilmankaan. Siitä on tullut niin luotettu tuote, koska toimii kaikkien meikkivoiteiden alla ja näyttää kivalta myös meikittöminä päivinä.

      Pitää laittaa Derma muistiin, tykkään itse tosi paljon Elizabeth Ardenin suojapuikosta, josko tossa olisi sille haastaja, Acon samanmoiseen en ihastunut.

      Aurinkoista torstaita Sari! <3

      Poista
  2. Minulla on etsinnässä hyvä (tahraamaton) meikkivoide, joka sopii säärille. Oletko kokeillut tuota Dioria jaloille? Tai onko suositella jotain muuta? Jalat ovat kalman kalpeat, toki käytän itseruskettavia, mutta olisi hyvä olla vielä erillinen voide.
    Tiina H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dior on nimenomaan Face & Body ja sitä voi todellakin levittää myös säärille, sillä lopputulos on kuin toinen iho. MAC:ilta löytyy kans ja Make up for everilla oli ihana, mutta en tykkää uudelleen formuloidusta versiosta niin paljon kuin vanhasta.

      Sitten ei ihan meikkivoide, mutta josta pidän tosi paljon ja jolla saa hivenen sävyä ja kauniin pinnan säärille kans heti, on tää: https://www.beautybay.com/p/tan-luxe/instant-hero/

      Poista
  3. Avenen suihke on kyllä huippu! V 10 lemongrass putsari on parhaita ikinä testaamia. Kivoja ja tuttujakin suosikkeja ja nyt otankin tuon Sensain käyttöön.

    Ihanaa torstaita Jonna 💙💙💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja tykkään tosta ulkoasusta! Ota ihmeessä, ja jos ei halua yksinään, niin muiden punien päällä, saat matoistakin kiiltäviä. ^_^

      Ihanaa torstaita Tiia. <3

      Poista
  4. Olihan tuossa muutama tuttu tuote. Oma kesäkuun tuotteeni voisi olla Isadoran huulikiilto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulikiillot on kyllä itselläkin nyt kovassa käytössä, joten hyvä valinta. ;)

      Poista
  5. Ai niin, tuo V10 putsari tosiaan tuoksuu ihanalta! Olin unohtanut, että tuotakin käytin joskus pullollisen.

    Ja nyt on pakko kertoa salaisuus: minäkin olen alkanut vähitellen lämmetä vähän kiiltävämmälle punalle. En sentään huulikiillolle, mutta kiiltopunat tuntuvat just nyt ihanilta. Syytän kesää tästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on ihana tuoksu!

      Siis mitä, sinä?!? :D Mullehan tää on tosiaan normia kesäisin, talvella tykkään matasta, mutta, että sä??????? Kesä on aina hyvä syy. ;)

      Poista
  6. Diorin meikivoide kiinnostaa. Hinta?
    Kuulemma jotkut JULKKISET käyttää myös 🤔👌 tee oma postaus siitä please

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dior ei itseasiassa ole Dioriksi edes kallis, varsinkin kun pullo on 50ml:ä, kun meikkivoiteiden koko normisti on 30ml. Ostin omani Kicksistä ja käytin vielä -20% alekoodinkin. Normihinta on 47,90€, mikä ei todellakaan ole paha tuon kokoiseksi pulloksi selektiivisestä meikkivoiteesta.

      Mä koitan tehdä, kunhan mulla tulee sellainen sopiva väli, että on aikaa ottaa meikkikuvia. Voi olla, että menee elokuulle asti, riippuen aikataulusta. Mut oikeasti siitä ihana, et sillä saa tosi luonnollista, mut voi jopa kerrostaa lähes täysin peittäväksi, jos haluaa ja parasta on se, ettei se kiillä, vaikka ei ole mikään täysin matta. Ehkä jännin koostumus, mitä meikkivoiteessa on tullut vastaan. :)

      Poista
  7. Ainoastaan Dior oli tuttu, ja se on aivan ihana myös mun mielestä! Sopivan kevyt, mutta peittää kuitenkin ja iho näyttää niin hyvältä sen kanssa. Mun uusin luottomeikkivoide :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että joku muukin tykkään Diorista, se on kyllä lähes täydellinen meikkivoide. :)

      Poista
  8. Hih, mullehan iski pieni Dior-huuma kun kävin laivalla, ja nythän siis iskostit hankkimishalut tuohon F&B-tuotteeseen :D Yritinkin sitä etsiä maista Emotioneista, mutta täytynee varmaan mennä Stockkalle tai Sokokselle, tai sitten Kicksiin :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives