TOP10 Clarins

*) Sisältää mainoslinkkejä, osa tuotteista saatu PR-näytteenä, osa omia

Muistatte varmaan, että viime kuussa kerroin, miten tänä vuonna blogissani tulee ilmestymään joka kuukausi postaus, jossa esittelen kymmenen suosikkituotettani joltain suosikkibrändeistäni. Tammikuun suosikkibrändi oli Jane Iredale

Kun suunnittelin postaussarjaa jo viime vuoden lopulla, tiesin, että yksi vuoden kahdestatoista brändistä tulisi olemaan Clarins. Clarinsilla ja minulla on pitkä historia, se ulottuu yli kahdenkymmenen vuoden taa. Kyseessä ei siis ole merkki, jonka olisin löytänyt vasta blogin kautta, kuten Jane Iredalen kohdalla oli. Clarins olikin yksi ensimmäisistä selektiivisistä merkeistä, jonka tuotteita aloin käyttämään. Vuosien aikana minulle on hitsautunut sarjasta vahvat omat suosikit. Brändin valikoima on kuitenkin niin laaja, että olisin voinut valita juttuun helposti 15-20 suosikkituotetta. Nyt jouduin jättämään esim. huulipunat pois, jotka ovat ehdottomasti sarjan eliittiä ja joita käytän vähintään viikoittain. Puhumattakaan sarjan käsivoiteista...

Clarins on sarjana helposti lähestyttävä. Jos joku miettii ensimmäisiä selektiivisen kosmetiikan hankintoja, niin Clarins on hintansakin puolesta hyvä vaihtoehto. Varsinkin merkin meikkituotteet ovat osa hyvinkin edullisia, kun puhutaan selektiivisestä kosmetiikasta. Ihonhoitotuotteitakin löytyy monella eri hintahaitarilla niin, että nuoremmille tarkoitetut tuotteet ovat tietenkin aikuisemmalle iholle tarkoitettuja edullisempia, koska niihin ei ole jouduttu käyttämään niin paljoa arvokkaampia aktiivisia raaka-aineita. 

Clarinsin tarina alkaa vuodesta 1954, kun Jacques Courtin-Clarins avasi ensimmäisen Clarins instituutin Pariisiin. Clarins käyttää tuotteissaan paljon kasviuutteita ja brändin suosituimmat ihonhoitotuotteet ovat saaneet inspiraationsa luonnosta.

Sitten niihin kymmeneen suosikkituotteeseeni. Osaa tuotteista olen käyttänyt vuosikaudet, mutta osa on myös uudempia tuttavuuksia ja vasta ihan viime vuosina ilmestyneitä tuotteita. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että Clarins osaa tehdä innovatiivisia ja itseäni miellyttäviä tuotteita, vaikka aikaa on ensimmäisestä käyttökerrasta kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta. 


*Super Restorative Instant Lift Serum Mask – Kangasnaamiot myydään joko viiden kappaleen pakkauksessa (98€) tai sitten yksittäin (22€). Clarinsin sheet maskit ovat markkinoiden arvokkaimpia, mutta ne eroavat muista myynnissä olevista tavalla, jota ikääntyvän ihon omaava osaa kiittää. Niissä on ominaisuus, jota olen haikaillut moniin kangasnaamioihin jo vuosia. Nelikymppisenä kasvojen, mutta varsinkin kaulan iho veltostuu, kun maanvetovoima alkaa vaikuttaa vääjäämättömästi. Siksi minusta on jotenkin hullua, että kangasnaamiot hoitavat yleensä vain pelkkää kasvojen aluetta, entäs kaula sitten? Clarinsin Lift Serum Maskeissa on ajateltu tätäkin puolta. Pehmeä kangasnaamio on suunniteltu niin, että se peittää kasvot, kaulan ja jopa pienen osan decolteelta. Tästä huolimatta siitä on saatu todella napakasti istuva. Sen varmistavat korvien taakse vedettävät lenksut, sekä niskan taakse sidottava osio. Voin sanoa, että olo on kuin muumiolla, mutta hyvällä tavalla. Naamio tuntuu kasvoilla raikkaalta ja viileältä. Yhteen naamioon on pakattu peräti 30 ml:n eli yhden seerumipullon verran tehoaineita, joka osin selittää hinnan. Sisältää mm. kariteöljyä sekä verenkiertoa parantavaa hevoskastanjauutetta. Kasvojen ja kaulan alueen iho on vaikutusajan jälkeen selvästi napakampi ja kimmoisamman oloinen. Loistava naamio vaikkapa tehotuotteeksi juhlameikin alle ikääntyvälle iholle tai tehokkaana hemmotteluhoitona silloin tällöin.

*Instant Light Lip Comfort Oil – Sisältää huulia kosteuttavaa ja hoitavaa hasselpähkinäöljyä, joka sisältää iholle runsaasti tärkeitä ravintoaineita. Tuotteeseen on lisätty myös mirabelle- ja jojobaöljyä. Tuoksu on herkullisen hedelmäinen, tuoksuu mielestäni ihan nallekarkeilta. Hylsyn sisältä paljastuu yllätys, sillä aikoinaan aplikaattori oli jotain ennennäkemätöntä. Nykyään ei enää niinkään, mutta jonkun on oltava ensin ja tällä kertaa se oli Clarins. Aplikaattorina toimii todella iso ja pehmeä tyyny, jota kuvailisin kissan tassuksi. Koostumus on yllättävää, se on paksuhkoa ja jopa jellymäistä. Tuote leviää koostumuksestaan huolimatta miellyttävästi huulille, se ei ole liian tahmeaa, mutta kuitenkin sen verran paksua, että tuote pysyy hyvin huulien pinnalla pari tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisäillä. Olen huomannut tämän myös hoitavan huulia. Valitse Comfort Oilin usein sellaisina päivinä huulituotteeksi, kun huulet ovat aamulla tuntuneet erityisen kuivilta, mutta olen halunnut laittaa niille jotain kivempaa kuin tavallista huulirasvaa. Ainoa huonopuoli tässä on se, että herkullisen tuoksun takia tekisi mieli nuoleskella omia huulia koko ajan, mikä sitten vain entisestään kuivattaisi huulia. Clarins tuo tuotteesta aina toisinaan kausisävyjä markkinoille, mutta omat huuleni ovat sen verran tumman pigmenttiset, että kaikki näyttävät huulillani värittömiltä. Joten olen tyytynyt käyttämään perusvalikoiman 01 Honeyta.

*Double Fix' Mascara – Pisimpään Clarinsilta yhtäjaksoisesti käyttämäni tuote ja tuote jota käytän lähes joka päivä. Holy Grail-tuote jota ilman en enää voisi olla. Kyseessä on myös sarjan kulttituote, jolla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Alunperin se on tehty mascaran top coatiksi. Eli sillä voi muuttaa minkä tahansa ripsivärin vedenkestäväksi. Jolloin itkut, eikä sateet haittaa. Monet ovat luottaneet tähän niin häissä kuin hautajaisissakin. Itse en sen sijaan ole käyttänyt tätä ikinä kyseiseen tarkoitukseen vaan minulle tämä on maailman paras kulmageeli, se toinen käyttötarkoitus johon tuote on tehty. Tällä kun kampaa aamulla kulmat ojennukseen, ne pysyvät paikoillaan koko päivän tai vaikka seuraavaankin päivään, jos nukkuisin meikit päällä. Ihan samalla tavalla kuin mascara tekee toisista ripsiväreistä itkunkestävän, se sitoo myös kulmavärin kulmiin. Olin kulkenut monet kaatosateet ja vaikka vaatteet olisivat olleet läpimärät, niin kulmat ovat olleet edelleen priimakunnossa. Tuote on väritön, ominaisuus josta pidän. En välitä värillisistä kulmageeleistä. Kulmista ei tule kovia koppuroita vaan ne pysyvät edelleen joustavina. Pienellä harjalla tuote on helppo levittää. 


*Clarins Fix' Make-Up – Mist lupaa meikille kuulaan pinnan lisäksi myös kestävyyttä. Suihke on pakattu kauniiseen liukuvärjättyyn litteään lasipulloon. Fix Make-Up sisältää ihoa kosteuttavaa aloe veraa ja rauhoittava allontoiinia. Valkoinen tee- ja linnunkaaliyhdiste suojaa ihoa saasteiden haittavaikutuksilta. Suihkeessa on raikas greipin ja ruusun tuoksu. Jotain tässä suihkeessa on, koska se todella kiinnittää meikin kasvoille ja auttaa sitä pysymään iholla paremmin. Lisäksi itse olen huomannut, että helposti kiiltelevä otsani pysyy mattana pidempään suihkeen avulla. Koska suihke on pakattu pieneen litteään lasipulloon, olen muutaman vuoden aikana huomannut, että tämä on se meikinkiinnityssuihke, jonka heitän laukkuun reissuun mukaan. Se vie yksinkertaisesti vähiten tilaa. 

*Pore Perfecting Kit – Kulkee mukanani kaikkialle. Jos käyttäisin vain yhtä puuteria lopun elämääni, se olisi tämä, vaikka minulla on muitakin puutereita joita toisinaan käytän. Siitä huolimatta oli arki tai juhla, tämä on se, johon luotan. Olette nähneet tuotteen niin monesti täällä, että ette varmaan yllättyneet, että se tuli jälleen vastaan. Loistavasta tuotteesta ei vaan voi puhua liikaa. En edes enää muista monesko näitä minulla on menossa, mutta tämä on yksi meikkipussini kulmakivistä. Puuteri on kevyttä ja valkoista, tekee ihon pinnasta todella sileän ja blurratun. Toimii hyvin kiinnittämään peitevoiteen. Puuteria kannattaa levittää iholle säästellen, vasta kokeilemalla löytää oikean määrän. Uskokaa tai älkää paras tulos tulee pakkauksen mukana tulevalla vipalla, tätä ei kannata esim. yrittää levittää siveltimellä, lopputulos ei ole yhtä nätti. Päivän aikana puuteria ei tarvitse lisätä, mutta jos iho alkaa kiillellä, pakkauksessa on mukana paperiarkkeja, joilla voi taputella ylimääräisen kiilloon pois. Tosin olen omalla ihollani huomannut paperitkin turhiksi, sillä puuteri pitää kiillon niin hyvin pois koko päivän.

*Double Serum – Klassikko, ikoni, kulttituote, mitä näitä nyt onkaan. Sellainen on Clarinsin Double Serum. Seerumi on tarkoitettu kuivalla, normaalille ja sekaiholle, mutta mielestäni koostumus on niin kevyttä, että voisin suositella tätä jopa hieman rasvoittuvalle iholle. Klassikon sisältöä viilattiin muutama vuosi takaperin ja samalla se sai upouuden pakkauksen. Seerumin teho perustuu kahteenkymmenen erilaiseen kasviuutteeseen. Näiden lisäksi pulloon on saatu pakattua mm. valkoisen teen-, macadamian-, avokadon-, sitruunatinjamin-,  banaanin-, kvinoan -uutteita... Todellista ravintoa iholle. Seerumi tekee ihosta välittömästi levityksen jälkeen miellyttävän pehmoisen, tasaisemman ja kiinteämmän tuntuisen. Iho tuntuu heti levityksen jälkeen raikkaalta ja ihohuokoset näyttävät pienemmiltä. Todellinen superkosteuttaja. Erikoisuus on tuotteen kaksoiskoostumus, seerumi itseasiassa onkin öljyn ja seerumin sekoitus. Sekoitus tekee sen, että tuote ei tunnu iholta yhtään öljyiseltä vaan se levittyy pehmeästi ja imeytyy ihoon heti. Käytän seerumia myös meikin alla, sillä meikin sulamista päivän aikana kasvoille ei tämän kanssa tarvitse pelätä. Tuotteen tuoksu on todella mieto, ehkä siinä pientä hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta on aistittavissa. Yleensähän lehdistä voi lukea kosmetiikkatuotteiden testailuista: "16 naista testasi tuotetta 10 päivän ajan..." Määrät ovat minusta aina naurettavan pieniä, mitä tuo otanta nyt kertoo? Siksi minusta onkin mielenkiintoista, että alkuperäistä Double Serumia testattiin aikoinaan 400 henkilöllä, jotka olivat eri-ikäisiä, eri ihotyypin ja etnisen taustan omaavia naisia. Näistä naisista 90% oli pitänyt uusittua Double Serumia normaalisti käyttämäänsä tehohoitoa parempana. Ei mikään huono tulos. Itse paljon erilaisia tehohoitoja käyttäneenä pystyn hyvin ymmärtämään, mikä tässä viehättää.


*Radiance-Plus Golden Glow Booster – Kolmekymppisenä itseruskettavat olivat käytössäni jatkuvasti, vaikka inhosin yli kaiken niiden hajua. Vähitellen aloin luopumaan ajatuksesta, että ihoni pitäisi näyttää päivettyneeltä ympäri vuoden. Ajattelen, ettei se päivetys ole lemuhaitan ja muun vaivan arvoista. Jäin odottelemaan, että jos markkinoille tulisi tuote, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän hajuhaittoja ja muuta epämukavuutta, mitä itseruskettavien käytön mukana vääjäämättä tulee. Vuonna 2014 odotukseni palkittiin. Clarins toi markkinoille Golden Glown Boosterin, jota on tänä päivänä saatavilla sekä kasvoille, että vartalolle suunnattu versio. Ollaan kuitenkin ihan rehellisiä, käytän myös vartalolle tarkoitettua kasvoille, koska sitä myydään isossa pullossa ja siitä riittää pitkään. Sitä vain pitää annostella hivenen maltillisemmin kuin tätä kasvoille tarkoitettua versiota, joka ruskettaa mielestäni hivenen miedommin. Tuote on itseruskettava tiiviste, jolla voi tehdä mistä tahansa kasvovoiteesta tai seerumista asteittain päivettävän. Sen jälkeen kun Clarins toi ruskettavat tipat myyntiin, niitä on alkanut ilmestymään myös muille brändeille. Tuotetta voi sekoittaa niin voiteen kuin seeruminkin joukkoon. Tiiviste on pakattu pieneen 15ml:n lasipulloon, jossa on annostelunokka. Pakkausta pohjasta painamalla nokka annostelee nätisti yhden tipan kerrallaan. Tuotetta sekoitetaan aluksi seerumiin, päivä- tai yövoiteeseen 3 tippaa, jonka jälkeen voide levitetään normaalisti kasvojen ja kaulan alueelle, sekä niskaan. Kädet kannattaa pestä levityksen jälkeen hyvin vedellä ja saippualla. Kun haluttu tummuus on saavutettu, sen ylläpitämiseen riittää kahden tipan sekoitus voiteeseen. Tuote sopii minusta erinomaisesti heille, jotka kokevat normaalisti itseruskettavien käytön hankalana lisähommana. Jos laitan vartaloversiota kasvoille, niin laitan sitä vain yhden tipan seerumin joukkoon. Kasvoversio ei aiheuta nenääni minkäänlaista itseruskettavan tuoksua, mutta vartalolle tarkoitettu on selvästi "vahvempaa" ja sitä jos annostelen todella paljon, saataan ehkä ainakin mielessäni aivan vienon itseruskettavan tuulahduksen haistaa. Tähän kuitenkin tarvitaan todella tarkka hajuaisti. Yhtäkaikki Glow boosterit ovat ainoita itseruskettavia joita olen enää vuosiin käyttänyt, koska ne ovat parhaita ja helppokäyttöisiä. 

*Deo Roll-On – Clarinsin antiperspirantti, jolla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Tämä on tuote, jonka vakiokäyttäjiä osaan heti nimetä lähipiiristäni kymmenkunta ja niitä löytyy myös meistä bloggaajista. Olen vannoutunut Batsin käyttäjä, mutta lomalla ja kotipäivinä Deo Roll-On löytää tiensä kainaloihini. Vaikka kyseessä on antiperspirantti, koen, että se on Batsia hoitavampi ja hellävaraisempi. Tuotteessa on mieto ja raikas tuoksu, eikä se muutu tunkkaiseksi päivän mittaan. Iso kuula on helppo käytössä, joten deon pyöräyttää kainaloihin nopeasti. Ainoa huono puoli ja syy miksi en työpäivinä tuotetta käytä, on sen melko hidas kuivuminen. Kainaloiden kuivumista kannattaa odotella hetki ennen pukemista. 


*Instant Poreless – Clarins on aina osannut tehdä meikkipohjia ja primereita. Tuotteessa on kevyt koostumus, joka imee iholta öljyjä. Erikoisen siitä tekee se, että tuotetta voi taputella myös meikkivoiteen päälle. Tykkään käyttää Instant Porelessia kuitenkin ihan perinteisesti meikkivoiteen alla. Häivyttää ihohuokosia ja tekee sileän pinnan, jolla on helppo levittää meikkivoide. Meikki pysyy raikkaana koko päivän. 

*Moisture-Rich Body Lotion – Jos ihmisiltä kysyttäisiin, millainen on täydellinen vartalovoide, he luultavasti vastaisivat – hyvän koostumuksen omaava, helposti imeytyvä ja kosteuttava. Kaikkea noita kolmea on Clarinsin Moisture-Rich Body Lotion. Vartalovoiteen aatelisen siitä tekee se, että vaikka tuote imeytyy nopeasti ihoon ja sen koostumus on sopivan kevyttä ja emulsiomaista, niin siitä huolimatta se pystyy kosteuttamaan todella tehokkaasti jopa karheaa ihoa. Iho tuntuu pehmeältä ja kiinteämmältä. Persikkamaito ja karitevoiuute kosteuttaa ja rauhoittaa. Tuoksu on lisäksi sopivan mieto, eikä se hyppää liiaksi nenään.

Clarinsia myy mm. Emotion, Sokos, Stockmann ja *Skincity.

Mikä on suosikkituotteesi Clarinsilta?



  1. Fix Make-Up suihke on myös yksi minun suosikkituotteistani. Tykästyin myös kovasti Clarinsin poskipuniin ja huulikiiltoihin.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihke on vaan loistava, tosi kiva kuulla, etten ole ainoa, joka siitä tykkää. :)

      Samaa sinne Outi. <3

      Poista
  2. Fix Make up oma lemppari myös ja kun vuosia sitten LivBoxista tuli Clarinsin Lip Perfector, olen siitä lähtien ollut koukussa ja on sellainen tuote, jota ilman ei voi elää. Tuota dödöä kyllä pitäisi kokeilla.

    Kivaa iltaa Jonna. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lip Perfectorit on niitä, jotka jouduin tiputtamaan pois listalta, niin kuin sanoin, tän olisi Clarinsin kohdalla pitänyt olla Top 20. :D

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista
  3. Meiltähän löytyi monta samaa suokkaria :) Deodorantti, lip oil, puuteri ja pisteenä iin päällä itseruskettavat tipat. Valitettavasti mun nokkaan nuo tipat haisee molemmissa versioissa pahasti itseruskettavalle, mutta totuuden nimissä huomattavasti vähemmän ku muut :) Pari vuotta sitten voitin Nonnulan jouluarvonnassa ison Double Serumin pullon, mutta en huomannut siinä mitään erikoista. Himotuslistalla on myös ollut jo pitkään Mist ja ihan sun aikaisempien kehujen ansiosta! :D Oon vaan odotellut hyviä tarjouksia... Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en haista mitään kasvoille laitettavissa, jos ei sitten laita jotain 10 tippaa, mutta kropalle laitettavan haistan vienosti, se on selvästi voimakkaampi ruskettavan osalta. Mutta joo, ei mitään mihinkään muuhun verrattavaa. Tykkään lisäksi, ettei sotke tyynyliinaa yön aikana. :D

      Jotenkin aina tosi kiva lukea, että jollain muulla on samoja suosikkeja, silloin vaan tietää, että tuotteiden on pakko olla hyviä. :)

      Samaa sinnekin! <3

      Poista
  4. Huulikiilllot ovat ihan huikeita ja jo odotan viikonlopun risteilyä, jotta pääsen santsaamaan mun huulikiiltovarastoja :) Clarinssin seerumi ja itseruskettava alkoivat kyllä kiinnostamaan!

    Ihanaa viikon jatkoa Jonna ♥

    VastaaPoista
  5. Oi Clarins, niin ihana sarja. <3

    Opettelin kauan aikaa sitten (joskus parikymppisenä) tekemään Clarins kasvohoitoja, joten ihonhoitopuoli tuli hyvinkin tutuksi.

    Tämän päivän suosikkeja on monta. Mieleen tulee deo, Sos Comfort ja Extra-Firming Mask kasvonaamiot, Ripsivärit, huulipunat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ymmärtää sun rakkaus Clarinsia kohtaan, tuollaiset pikkujutut tekevät sarjasta helposti itselle hieman enemmän rakkaan. :)

      Poista
  6. Kiitos tästä...ostin tammikuussa sun innoittamana tuon puuterin ja tykkään. Samoin multa löytyy tuo kasvosuihke. Aikanaan mun luottomeikkivoide oli clarinsin, joku punanen tuubi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla Mari, että tykkäsit puuterista. Clarinsilla oli tosi hyvät meikkivoiteet, valitettavasti viime aikoina ovat uusineet koostumuksia ja esim. uusittu Skin Illusion -meikkivoide ei toimi mun iholla lainkaan (uppoaa huokosiin), vaikka rakastin yli kaiken sitä vanhaa versiota.

      Poista
  7. En ole käyttänyt kovinkaan monia Clarinsin ihonhoitotuotteita, mutta aurinkotuotteet ovat ihan superhyviä. Ne on ohuita, hyvin levittyviä ja aivan ihanan tuoksuisia. Ja toimivat.
    Muistan myös vuosien takaa punaisen saman mallisen pullon kuin kuvassa on, mutta se oli jokin vartalotuoksu muistaakseni, Eau Fraicheur tai jotain. Tykkäsin siitäkin pitkään.
    Kiva juttuidea tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään Clarinsille aurinkotuotteista, varsinkin niistä kasvolle laitettavista. Ei ne toki Sensain aurinkovoiteita päihitä, mutta hintaansa nähden todella hyviä.

      Tuoksuna tarkoitit varmaan Eau Dynamisantea, siinä on punainen pullo ja sitä myydään vieläkin, koska on todellinen Clarins-klassikko. :)

      Poista
  8. Ei varmaan yllätä, mutta mullekin Clarins oli aikoinaan yksi niitä sarjoja, joita kahlasin oikein urakalla läpi kokeillen säännöllisesti kaikkea uutta :D Nykyään mulla on pääasiassa Clarinsilta käytössä enää meikkejä, kun ihonhoidossa suosin luonnonkosmetiikkaa. Mutta joo, oikeassa olet, Clarinsilla ehdottomasti yksi parhaimpia tuotteita on huulipunat ja sit tykkään myös niistä yksittäisistä luomiväripurkeista, mitä alkoi tulla markkinoille muutama vuosi sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne yksittäiset luomivärit on tosi hyviä, musta vaan tuntuu, että ne kuivahtaa aika nopeasti, vaikka kansi olisi tiukasti kiinni. Armanillahan on samanmoisia ja ne kestää ainakin mulla todella paljon pidempään kuivahtamatta. Siksi eivät päässeet itsellä Top 10.

      Poista
  9. Clarinsin meikit tuli mulle joskus tutuiksi ja niihin ei tarvinnut kyllä koskaan pettyä :) Tässä oli listattuna paljon mielenkiintoisia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarinsin meikeissä on kyllä hinta/laatusuhde selektiivisistä brändeistä enemmän kuin kohdillaan. Luulen, että ovat varmasti senkin vuoksi aika suosittuja.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives